Tulevaisuuden metsät

Turun piispa Mari Leppänen esitti SuomiAreenassa, että kaikille Suomessa syntyville lapsille istutetaan puu. Metsähallitus jo ehti reagoida myönteisesti ehdotukseen. Ajatus on kaunis: huolenpito lapsista ja puun taimista liittyvät yhteen. Ilman kasvavia metsiä ei ole tulevia sukupolvia.
_ _ _
Ajatus on minullekin läheinen. Nuorempi tyttäremme syntyi 18 vuotta sitten Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Samana keväänä sairaalan pihalta oli kaadettu mäntyjä. Oli hyvä käpyvuosi, ja puissa oli kypsiä käpyjä. Otin niitä talteen ja kuivatin sanomalehden päällä. Suomut avautuivat ja kylvin siemenet pottitaimilevyihin. Isoisä oli juuri uudistamassa alaa männylle ja annoimme hänelle taimet pieneksi osaksi istutusta. Uudistusalan kulma nimettiin Liisan männiköksi ja sairaalan pihalta alkunsa saaneet taimet merkittiin punapäisellä rimalla. Nyt 7-8 metrinen männikkö on ensiharvennettu. Liisan puita on ehkä jokunen mukana, vaikka ne eivät pärjänneetkään jalostustaimille.
_ _ _
46 000 ihmistainta vuodessa tarkoittaisi samaa määrää puun taimia. Mutta mikä puu? Kuusi on ravinteikkaiden metsämaiden valtapuu, mutta altis hyönteis- ja myrskytuhoille, jotka pahenevat ilmaston lämmetessä. Mänty on sitkeä kangasmaiden puu ja elää hyvissä olosuhteissa vuosisatoja. Koivu on metsien kaunotar, mutta havupuita lyhytikäisempi. Tammi taas on lämpenevässä Suomessa tulevaisuuden puu.

Etelä-Viron Urvastessa kasvaa Tamme-Laurin tammi, jonka korkeus on 17 metriä ja ympärysmitta on 831 senttimetriä. Urvasten kirkkoherra esitteli tammea perheellemme kymmenkunta vuotta sitten. Terho iti taimeksi noin vuonna 1326. Puu on nähnyt monet vaiheet. Tarinan mukaan sen sisällä piileskeli metsäveljiä paossa neuvostohallinnon vainoa. Sen onttoon runkoon sopi 7 miestä seisomaan. Tamme-Laurin tammi on kuvattu Viron 10 kruunun setelissä.
_ _ _
Kaikesta huolimatta valitsisin männyn tai kuusen – lajin valinta kasvupaikan mukaan – jos halutaan istuttaa puita syntyville lapsille. Ratkaistavana olisi, minne puut istutetaan. Monilla seurakunnilla on metsämaata ja siihen liittyen metsätaloussuunnitelma, jossa on linjaukset tulevista harvennuksista ja muista hoitotoimista kuten hakkuista ja uudistusaloista. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä uudistuu luontaisesti taimettumalla. Avohakkuun jälkeen maata on muokattava ja sitten istutettava tai kylvettävä. Lain mukaan metsänomistajan on huolehdittava metsän uudistamisesta. Siten laiminlyötyjä ja uudistamista tarvitsevia maita on siellä, missä lakia ei ole noudatettu.

Kuusentaimia tulee hehtaarille 1800, mäntyä 2000-2200 kappaletta. Sen jälkeen taimikko vaatii hoitoa, kuten vesaikon ja heinikon poistoa. Kylmä, myyrät, hirvet ja peurat voivat tuhota taimikon. Olen ollut mukana istuttamassa samaa uudistusalaa ensimmäistä, toista ja kolmatta kertaa. Kun taimikko vakiintuu ja on ensiharvennusiässä, jätetään aarille noin 11 puuta. Loppuvaiheessa aarilla kasvaa enää muutama tukkipuu.
_ _ _
Olisiko syntyneille lapsille istutettavia puita kohdeltava samoin, metsänhoidollisesti, jolloin niistä voi kasvaa harvennuksen jälkeen tukkipuita? Liian tiheään kasvavat taimikot riukuuntuvat ja harsuuntuvat. Harvassa kasvavista puista tulee suurioksaisia, eikä niistä saa sahatukkia.

Männylle tarvittaisiin vuodessa 23 hehtaaria metsämaata syntyvien noin 46 000 lapsen puiden istuttamiseksi. Se ei olisi paljon (230 metriä x 1000 metriä), mutta olisi käytännössä pieninä paloina ympäri maata, ellei sitten keskitetä istuttamista isommiksi kokonaisuuksiksi.

Toinen mahdollisuus on istuttaa puita harvaan ja puistomaisesti muualle kuin metsämaalle, kuten hautausmaille. Muutaman vuoden kuluttua hautausmaan tai kirkkopuiston puusto alkaisi olla kuitenkin liian tiheä, eikä tämä tunnu pitkällä tähtäimellä toimivalta ajatukselta. Puistojen lisäksi metsittämättömät alueet ovat usein jouto- ja kitumaita, kuten kallioita ja soita tai sitten niittyjä, jotka ovat harvinaistuvia biotooppeja, joita ei pitäisikään metsittää vaan pikemminkin säilyttää avoimina.
_ _ _
Järkevä ratkaisu voisi olla esimerkiksi hiippakunta- tai maakuntakohtaisesti keskittää istutus parin hehtaarin metsämaalle ja nimetä se kyseisen vuoden mukaan: ”Lasten taimikko 2022” (jne.) ja hoitaa niitä metsänhoidollisesti. Metsää omistavat seurakunnat, kunnat tai valtio voisivat nimetä parin hehtaarin aloja kullekin vuodelle eteenpäin. Istutuspäivään kutsutaan sen alueen syntyneiden lasten vanhempia ja sisaruksia. Myöhemmin voi järjestää taimikon hoitopäivän. Päivien tarkoituksena on muistuttaa metsän ja monimuotoisen metsäluonnon tärkeydestä. Siksi uudistusalalle voisi jättää myös muiden puiden taimia.
_ _ _
EU-komissio esitteli tänään 12 kohdan lakipakettia ilmastopäästöjen leikkaamiseksi 55 prosentilla vuoteen 2035 mennessä ja 0-päästöjen saavuttamiseksi vuonna 2050. Se on lyhyt aika.

Suomessa on herännyt huoli siitä, jääkö osaksemme ylläpitää hiilinieluja ja siten paikata muiden laiminlyöntejä ja rajoittaa omaa metsätalouttamme. Uskon, että oikealla suunnittelulla löytyy tasapaino metsätalouden, hiilinielujen ja metsän biodiversiteetin välillä. Asenteita ja prosesseja pitää kuitenkin korjata.

Hakatun puun käyttöä pitää tehostaa ja jalostusastetta nostaa. Usein mainitaan esimerkkinä, ettei tukkipuuta pitäisi polttaa hakkeena tai laittaa sellukattilaan. Todellisuus on huonompi kuin puheet.
Tätä kirjoittaessani mökillä metsätien varrella 50 metrin päässä on vielä edellisen syksyn puuta pinoissa, joita yhtiö ei ole hakenut pois. Kyse on ylisuurista tyvitukeista, halkaisijaltaan +50-70 cm.

Vanha kuusikko oli alkanut kärsiä kuoriaistuhoista ja hakattiin. Tyvet, eli lumppitukit ovat sahateollisuuteen liian järeitä ja kelpaavat selluksi tai hakkeeksi. Minua säälittää puun kohtalo. Kyse on parhaasta ja vähäoksaisesta puusta. Siitä voisi sorvata viilua, sen voisi sahata laudoiksi tai hirsiksi, tehdä liimapuuksi? Eikö teollisuus voi todellakaan säätää sahojaan isommille tukeille sopiviksi? Nyt nämä järeät tukit lojuvat teiden varsilla kuoriaisongelmaa edelleen pahentamassa. Pahimmillaan ne lahoavat paikalleen. Ei kuulkaa, ei ilmastotavoitteita näin saavuteta!