Pyhitys tapahtuu kärsimyksen kautta , jolla tiellä tapahtuu kuten F.C Hedberg on kirjannut :
että ajalliset vaikeudet, risti ja ahdistukset ovat Jumalan välineitä, joilla Hän riisuu ihmiseltä luottamuksen omaan itseensä, omiin voimiinsa tai omiin uskonnollisiin suorituksiinsa. Kun ihmisen omat perustukset murenevat kärsimyksessä, hänet pakotetaan turvaamaan pelkästään ulkopuolellaan olevaan lupaukseen: Jumalan sanaan ja pyhään kasteeseen.
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja ( 12 luvussa )
Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. … mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään.
Kärsimys ei ole ihmismielen mukaista ja sitä ihminen pyrkii väistämään kaikin keinoin , mutta Jumalan lapsille se on varattu ja kuulu kristityn elämään . Jumala kurittaa jokaista lasta jonka omaksi ottaa ja jopa lyö häntä . Ihmismieli tahtoo ajatella kärsimyksestä että se olisi rangaistus vaikka se on eri asia , sillä Jumalan rakkaus on aina kurituksen takana ja rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys .
Hyvin kuvavaa on Aku Rädyn kokemus kun Hgissä tuli nuori tyttö vastaan humalassa rähjäisissä vaatteissa ja Aku Räty sanoi että jos olisit minun tyttö niin minä kurittaisin sinua ! Ja tyttö alkoi itkemään ja sanoi itkien että todellako rakastaisit minun niin paljon.
Maalliset isät kurittavat tätä aikaa varten mutta taivaallinen isä taivasta varten . Kärsimyksiä on kristillisessä teologiassa kuvattu 7 eri kohdalla ja kaikkia Jumala voi käyttää ja ne ovat kasvatuksellista Jumalan rakkautta , olipa ne meidän syntisyydestä , tietämättömyydestä ja tai puhtaasti meidän ulkopuolelta annettuja kärsimyksiä , myös Jumala antaa meille kärsimyksiä joita emme pysty selittämään .
Jos me ajattelemme kärsimyksiä oman onnistumisen kautta tai jopa ajattelemme että kärsimykset ei kuulu Jumalan tahtoon , niin olemme todella väärillä jäljillä . Aina syntientunnustaminen kuulu myös kärsimyksissä olevalle mutta myös usko syntienanteeksiantamukseen ja Jumalan lupauksiin tarttuen uskoa hänen armoonsa meitä kohtaan .
Uskossa meidän ei tarvitse etsiä kärsimyksiä jotta pyhittyisimme , kun Jumala on ne varannut omille lapsille .
On uskoa tai uskomuksia ennemmin ettei Jumala antaisi tai sallisi lapsilleen kärsimyksiä , joka vie ihmisen masennukseen kun silloin piru nähdään jokaisessa kärsimyksessä ja Jumalan rauha ei ole ihmisessä . Toinen ajatus että kun lihaa kuritetaan niin päästää pyhittymään , joka myös kääntää katseet pois Kristuksesta , jonka kärsimyksiä meidän olisi hyvä muistaa , kuinka hän rakkaudessaan häpeästä välittämättä ristillä hengitti niin kauan kunnes tukehtui kun keuhkot eivät saaneet enää happea . Ristin tie kulkee aina kärsimyksen kautta .
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.”
Luterilainen teologia ymmärretään usein väärin !
Silloin kun puhutaan millä perustella ihminen kelpaa Jumalalle eli vain Kristuksen tähden vain armosta vain uskosta niin silloin apostolisen opetuksen mukaan ei meidän pelastuksemme perustu omiin tekoihin tai ansioihin , mutta kun puhutaan uskovan elämästä niin uskonvanhurskaus ja pyhitys kuuluu yhteen eli ei luterilainen usko että voi elää miten tahtoo kun on saanut uskon lahjan . Kun Pyhä Henki tulee ihmiseen niin hän synnyttää tekoja ja kuten Paavali ilmaisee asian : en elä enää minä vaan Kristus minussa . Hebrealaiskirjeen kohta on hyvin luterilaisen opin mukainen ja mielestäni Roomalaiskirje ja Hebrealaiskirje selvittää uskon sisältöä parhaiten ja uskon että moni luterilainen ja moni muukin kanssani samaa mieltä .
Väärinymmärryksen syynä ajattelen että johtuu siitä miten luterilaisuus on näyttäytynyt , meillä on paljon luterilaisuuden nimeä kantavia liikkeitä ja opetusta joka ei kuitenkaan ole luterilaisuutta mielestäni . Tietyllä tavalla vapaiden suuntien voimakas tulo ja nousu Suomessa on muovannut monen ajatteluun luterilaisuudesta ja ennenkaikkea luterilaisuudesta lähteneistä , kun heidän puheissaan on usein se vertaus kansankirkolliseen luterilaisuuteen ja joskus se näyttäytyy tietynlaisena varjonyrkkeilynä ja se oma kirkko tai herätysliike tai yhteisö on se korjaava paikka , ehkä siinä on jotain samaa kuin 1600- luvun pietismin pyrkimyksissä korjata luterilaisuutta . Se on jopa toisten identiteettiin kuuluva asia josta ei pääse eroon , kun kristillisyyttä ei kyetä hahmottamaan muuten kuin kansankirkkollisen esimerkin kautta ja siihen peilata uskonkäsityksiä . Vanhojen kirkkojen jäsenten suhtautuminen voi olla tietysti erilaista , ei ole niin laaja otantaa että voisi piirtää mitään kuvaa .
Toisin sanoen tuohon kysymykseen on helppo vastata : ilman Kristusta ei voi pelastua ja häneen turvaten ja eläen syntienanteeksiantumuksessa Kristuksen ruumiin jäsenenä saa iloita jo täällä ajassa siitä toivosta mikä on Kristuksessa .
Luterilaisessa teologiassa usko ja hyvät teot kuuluvat erottamattomasti yhteen, kun katsotaan uskon seurauksia. Vaikka teot eivät ansaitse pelastusta, aito usko synnyttää aina hyviä tekoja ikään kuin luonnostaan, samalla tavalla kuin hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä.
Teot eivät siis suuntaudu ylöspäin Jumalan suuntaan (pelastuksen ansaitsemiseksi), vaan sivusuunnassa kohti lähimmäistä (rakkaudessa ja palveluksessa). Kristitty on vapaa laista palvelemaan muita, ja hyvät teot ovat uskon näkyvä hedelmä ja seuraus.
Poimitaan tästä kirjoituksestasi seuraavaa; ” uskonvanhurskaus ja pyhitys kuuluu yhteen”
eli toisin sanoen uskonvanhurskauteen kuuluu pyhitys hyvät teot. Nämä teot ovat elimillinen osa vanhurskauttavaa uskoa. Usko ei ole koskaan yksin.
Ja sitten tämä voidaan kääntää myös näin, eli pahat teot karkoittavat Pyhän Hengen. Siksi pahoja tekoja on vältettävä. Toisin sanoen teoilla on jotakin merkitystä pelastukseen.
Luterilainen käsitys asiasta nojaa näihin raamatun kohtiin esimerkkinä :
• Efesolaiskirje 2:8–9: ”Armosta te olette pelastettuja, uskon kautta. Se ei ole lähtöisin teistä itsestänne, se on Jumalan lahja. Se ei perustu tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä.”
• Roomalaiskirje 3:28: ”Katsommeko siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon voimasta, ilman lain vaatimia tekoja.”
2. Hyvät teot ovat uskon välttämätön hedelmä (Pyhitys)
Heti edellisen Efesolaiskirjeen kohdan jälkeen Paavali osoittaa, että pelastettua ihmistä odottavat hyvät teot. Usko, joka ei muuta elämää, ei ole raamatullista uskoa.
• Efesolaiskirje 2:10: ”Me olemme Jumalan kutyötä, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen tekemään niitä hyviä tekoja, joita Jumala on ennalta asettanut meidät tekemään.”
• Jaakobin kirje 2:17 & 26: ”Samoin on uskon laita: jos sillä ei ole tekoja, se on itsessään kuollut. […] Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin ilman tekoja kuollut.”
• Galatalaiskirje 5:6: ”…vaan usko, joka tekee työtä rakkauden kautta.”
Pyhän hengen karkoittamisesta luterilainen oppi on samaa mieltä .
En tiedä miten paljon puhumme samasta asiasta mutta luterilaisuus katsoo sanan valossa että pelastuksen asiassa ettei Kristuksen ansioon voi mitään lisätä sillä se on täytetty , synti , perkele ja kuolema on voitettu ja tästä Jumala lahjoittaa meille lapseuden ja tulee asumaan meihin ja Jumala ei meitä hylkää mutta ihmisen pahat teot erottavat ihmisen Jumalasta. .Ihminen on siis joko Kristuksessa tai ei , on usko tai ei ole ja jos on usko on Kristus ja hän tuottaa elämää tekojen muodossa . Kysymys ei ole että paljonko minulla on Pyhää Henkeä vaan paljonko Pyhällä Hengellä on minusta sijaa .
Ed kommentissa lainauksesi oli kirjoituksestani Sami puutteellinen kun kirjoitin :
puhutaan uskovan elämästä niin uskonvanhurskaus ja pyhitys kuuluu yhteen.
Eli syntymä ja elämä on eri asia , ymmärsitkö asian mitä kirjoitin ja varmaan tunnet luterilaisen teologian jossa nämä on selvästi kirjattu
Timo, eli teoilla on merkitystä, sillä jos pahoilla teoilla voidaan kadottaa vanhurskaus, silloin ihmisen teoilla ja vaelluksella on todellista merkitystä. 🙂
Pelastus ei siis vielä kerran sanottuna ei perustu tekoihin, kuten Paavali kirjoittaa efesolaisille . ( Armosta te olette pelastettuja, uskon kautta. Se ei ole lähtöisin teistä itsestänne, se on Jumalan lahja. Se ei perustu tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä.”)
Pelastuksen perustus ei muutu matkalla ei Kristuksen sovitustyö tarvitse lisää mitään meiltä .
Mutta kun Jumala on armossaan tullut meihin asumaan niin kysymys on haluammeko säilyttää sen pelastuksen vai hyljätä sen kuten viittasit Pyhä Hengen karkoittamiseen . Elävä puu tuottaa hedelmiä eli usko tarvii ravintoa ja usko synnyttää tekoja , kuten raamattu opettaa että hän vaikuttaa tahtomista ja tekemistä .
Käsitän että ordodoksiteologia on tehnyt tästä enemmän prosessin kaltaista ja sitä se tietysti on myös luterilaisuudessa mutta sillä erotuksella että pelastuksen perustus on täydellinen ja valmis vastaanotettavaksi ja siitä eläen . Mitä nyt ymmärrän ordodoksiteologiasta mutta luulen että päämäärä ja suunta on pääpiirteittäin hyvin jopa yhtenäinen .
Varmasti löytyy leikkaavaa yhteispintaa. Luterilaisuudessa vanhuskauttaminen erotetaan omaksi, syy on historiallinen, suhteessa ansioajatteluun. Ortodoksisuudessa ei tehdä tälläistä eroa, vaan kysymys on kokonaisprosessista. Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Jumalaa” (Hebr. 12:14) ymmärretään hyvin eri tavalla kuin läntisessä (kuten luterilaisessa tai katolisessa) teologiassa.
Luterilaisuudessa ja luterilaisessa teologianselityksessä törmätään usein juridisiin käsitteisiin (kuten syyttömäksi julistaminen, ansio, syy ja seuraus) sekä kysymykseen siitä, ovatko teot pelastuksen perusta vai hedelmä. Ortodoksinen teologia sen sijaan lähestyy asiaa ontologisesti eli olemuksellisesti ja terapeuttisesti: kyse on ihmisen paranemisesta, muuttumisesta ja todellisesta osallisuudesta Jumalan elämään.
Ortodoksinen teologia ei jaa pelastusta siis jyrkästi ”yksin Jumalan tekoon” (monergismi) ja ”ihmisen tekoihin”. Sen sijaan se opettaa synergiaa eli Jumalan ja ihmisen tahdon yhteistyötä. Eli samoja asioita mihin jälleen palattiin.
teoilla on merkitystä, sillä jos pahoilla teoilla voidaan kadottaa vanhurskaus, silloin ihmisen teoilla ja vaelluksella on todellista merkitystä. 🙂
Totta kai olemme samaa mieltä asiasta , jos kastettu elää oman halujen ja himojen mukaan niin se karkoittaa pois Pyhän Hengen . Lahjan voi hukata mutta lahjan antajan perustus ei muutu , vaan hän kehoittaa monin tavoin itse ja apostolien suulla pysymään Kristuksessa , siinä valmiissa työssä , pelastuksessa joka meille on lahjoitettu .
Myönnän että luterilaisuudessa ei ole aina opetettu ja varmaan muissakin kirkoissa ja liikkeissä on ollut puutteellista opetusta tämänkin asian suhteen . Ja se opetus että jos haluat tietää oletko pelastunut niin katso kastetodistusta pitää Jumalan puolelta paikkansa mutta miten ihminen elää ratkaisee miten hän sen lahjan kanssa toimii . Kastetta tulisi aina seurata opetus kuten Jeesus kastekäskyssä opettaa ja myös pitämään kaiken mitä hän on puhunut
Tässä on mielestäni myös jännite ollut että tahdotaan toisella puolella korostaa armosta pelastusta ja toisella katsotaan elämän vaellukseen ja siitä syntyy tiettyä asennetta poteroitua ainakin yleisellä tasolla
Sitten blogisi äärellä voidaan kysyä, onko kärsimys ainoa pyhittävä tekijä kristityn elämässä? Ortodoksit vastaavat ei ole. Ortodoksisen teologian mukaan kärsimys ei ole ainoa eikä edes ensisijainen pyhittävä tekijä, vaikka se onkin usein välttämätön osa langenneen ihmisen hengellistä kypsymistä.
Pyhitys (theosis, jumalallistuminen eli osallisuus Jumalan pyhyydestä ja Luomattomasta valkeudesta) toteutuu kokonaisvaltaisessa elämässä Pyhän Hengen armosta. Keskeiset pyhittävät tekijät ortodoksisessa teologiassa ovat tietysti sakramentit, kilvoitus rakkaudessa ja hyvissä töissä. Pyhitys ilmenee usein siis rauhan, ilon, laupeuden ja valon muodossa, ei yksinomaan kivussa.
No en usko että luterilainen teologiakaan sen määrittelee pelkäksi kärsimyksen kouluksi . Minä ajattelen kuitenkin sen olevan välttämätöntä omien kokemusten ja Jumalan sanan valossa välttämättömyydeksi , kun sana näyttää selvästi että kärsimykset vie pyhitykseen ja sen lisäksi Jumala lupaa kurittaa jokaista jonka ottaa lapsekseen . Kuritus on mielestäni laadultaan usein meidän halujen suunta vastaan Jumalan tahto ja meidän haluamiset ei tarvitse olla aina syntisiä taipumuksia tai yleensä meistä edes johtuvia . Yksilötasolla tätä on vaikea edes arvoida mutta kun tapaa kristittyjä niin yleensä aina on jotain ”pistintä” tai vaikeutta eri muodoissa elämässä
No en nää synergismiä samalla tavalla ordodoksisuudessa tai täysin subjektiiviseksi kuin yleensä , mutta luterilaisuus vetoaa Paavalin sanoihin asiassa ja tietysti Kristuksen sovitustyöhön . Ne voidaan nähdä varmaan uskonpuhdistuksen vastalääkkeenä mutta nään kyllä selvät raamatulliset perusteet . Siitä olemme yhtämieltä varmaan että usko ei voi jäädä kuolleeksi tai hedelmättömäksi . Ehkä jos jossain olisi asian suhteen viiva niin yleisellä tasolla luterilaisuus on ollut viivasta hiukan kauempana teologisesti ( ei välttämättä eläen) ja ordodoksi astuu sen viivan yli , en tiedä onko huono vertaus mutta tulipahan mieleen .
Ainakin ordodokseilla kalkkiviiva pölähtää 🤣
Ja luterilainen ajetaan puolustuskannalle ja voi ottaa taka – askelia kun tuodaan usein ihmisvirityksiä se pelästyy ja joutuu vetoamaan Raamattuun , mutta elämä se lopulta jokaisen ihmisen uskosta kertoo ja sen terapeuttisesta luonteesta jne
Siis edellä kuvasin vain uskon ja tekojen suhdetta keskustelutasolla yleisesti !!
Luterilaisuus sisältää perus-allergian tekoja kohtaan. Miksi luterilainen teologia tuntuu reagoivan sanaan ”teko” lähes allergisesti ja vetää heti esiin sanan ”ansaitseminen”? Syy on teologia historiallisessa kehyksessä suhteessa katollisiin virtauksiin. Näistä on sitten tehty, tai legiminoitu ne suhteessa kaikkiin. Jos ei tunnista tätä historiallista kehystä ei ymmärrä silloin luterilaista teologian kontekstia. Puhe teoista, pyhityksestä jää roikkumaan ilmaan.
Tästä on sitten seuraus joka mm. näkyy luterilaisessa kirjallisuudessa, kilvoitus kirjallisuus ja kirkollinen ohjausperinne on olematonta. Ei ole varhaiskirkon isien tradition tuntemusta, eikä ymmärrystä. Tältä osin koko tradition ketju on kadonnut.
No en nää siihen liittyvän katolista virtausta vaan kysymys on lähinnä siitä mikä on luterilaista oppia ja opetusta ja miten se toteutuu . Ja nyt konteksti on sen mitä me olemme nähneet ja kokeneet oman elämän aikana . Ymmärrän tuon kritiikin ja luterilaiset on oikeassa vanhurskauttamisopissa mielestäni mutta se on uskon alku ja tulisi opettaa siinä lahjassa pysymään . Meillä ei kasteta esim. lapsia jos vanhemmat ei ole uskossa ja nämä räkäiset käytännöt ovat muovanneet monia asioista
Kyllä se teologinen kehys liitty juuri 1500 lukuun. Se on konteksti mistä lähdetään. Ilman tätä kontekstia ei olisi syntynyt luterilaista oppi rakennelmaa.