Ihmisoikeudet etenevät – Päivi Räsäselle syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Kuten Kotimaa ja MTV uutisoivat, Päivi Räsänen saa syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet koskevat Räsäsen kommentteja, jotka halventavat homoseksuaaleja ihmisryhmänä.

Valtakunnansyyttäjän päätös on iso ele kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Uskonnoilla on ollut pitkään vapaa valtakirja pitää tiettyjä ihmisryhmiä alempiarvoisempina kuin muita, ja osa uskovista ja uskonnoista on käyttänyt tätä valtakirjaa sumeilematta. Tästä on seurannut käsittämättömän traagisia kohtaloita, alemmuuden tunnetta ja turhaa syyllisyyttä.

Jehovan todistajat esimerkiksi julistivat viime viikolla kokouksissaan, että sellaiset ihmiset, jotka päättävät olla — homoseksualisteja, heidät tullaan tuhoamaan. Tällaiset julkiset puheet ovat aivan samaa sarjaa Päivi Räsäsen puheiden kanssa, ja niihin tullaan niin ikään puuttumaan tulevaisuudessa.

Kuten aikaisemminkin todettua: asiaton tai lainvastainen toiminta muita ihmisiä kohtaan ei ole yhtään oikeutetumpaa pelkästään sen perusteella, mikä opus sattuu olemaan kädessä. Raamattu tai uskonnonvapaus ei ole mikään perustelu saada käyttäytyä ala-arvoisesti ja halveksivasti muita ihmisiä kohtaan.

Vaikka valtakunnansyyttäjän päätös ei poista uskontoon liittyviä epäinhimillisiä ilmiöitä, se on silti yksi askel kohti inhimillisempää maailmaa. Valonpilkahdus uskonnollisen epäinhimillisyyden hämärässä.

    • Siirak (apokr.) 20:31

      Parempi on ihminen, joka tyhmyytensä kätkee, kuin ihminen, joka viisautensa kätkee.

  1. > Kaikki ovat Kivimäki syntisiä juu, mutta kysyin saisinko julkisesti julistaa että erityisesti tyhmät ovat ansainnet syntisyytensä vuoksi helvetin tulen, koska nimenoman tyhmyys Raamatussa tuomitaan?

    Tähän Seppo Heinolan kommenttiin liittyen tulee mieleen, että tyhmät ei välttämättä ole sellainen kansanryhmä, joita vastaan kiihottamisen rikoslaki kriminalisoisi. Tämä johtuu siitä, että tätä ryhmää on vaikea identifioida.

    Homoseksuaalit, tummaihoiset tai kristillisdemokraatit on vielä aika selkeästi identifioitavissa olevia ryhmiä. Tyhmät on puolestaan ryhmä, johon moni saattaa tietämättään kuulua eikä täten ymmärrä joutuneensa pilkan ja ivan kohteeksi.

    • Tyhmyys Raamattu tarkoittaa ensijaisesti välinpitämättömyyttä Jumalan tahdosta, sillä ei ole mitään tekemistä älykkyysosamäärän kanssa. Himoissa elävä on himon orja kuten homoseksuaalisista suhteessa elävien kohdalla tapahtuu.

    • ”Tyhmyys Raamattu tarkoittaa ensijaisesti välinpitämättömyyttä Jumalan tahdosta.”

      9:13 ”Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.”

      Yo raamatunlauseessa EI ole kysymys välinpitämättömyydestä Jumalan tahdosta vaan siitä, että naista pidetään yksinkertaisena.

    • 9:13 ”Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä.”

      Juuri näin. Tuohon voisi laittaa naisen tilalle minkä sanan tahansa, joka ei piittaa Jumalan tahdosta. Vaikka sanan Seppo.

    • Sami: Minä kun olen vain tyhmä ja kaiken lisäksi lesbo nainen, niin kerrotko minulle mahdollisimman yksinkertaisin sanankääntein, mitä tarkoitat lauseellasi: ” Himoissa elävä on himon orja kuten homoseksuaalisista suhteessa elävien kohdalla tapahtuu.”?

      En ole itse huomannut missään elämäni vaiheessa olevani jonkun himon orja. Mutta sinä ilmeisesti tiedät seksuaalivähemmistöjen elämästä jotakin sellaista, johon minä en ole koskaan törmännyt.

      Sen sijaan olen kyllä lukenut monista heteroseksuaaleista, jotka ovat jos jonkinlaisten himojensa orjia. Mutta sellaiset jututhan – ymmärrän toki – eivät voi olla totta.

    • Paajjanen: ”Himoissa elävä on himon orja”

      Sitä himoa esiintyy yhtä hyvin heterojenkin keskuudessa – kohdistuen milloin mihinkin. Ei se yksin homoseksuaalien oikeus ole.

    • Jaa että Paanasen mielestä Raamattuun voi vaihtaa johonkin minkä tahansa sanan.

      Jos osaat Paananen lukea sisältä kunnolla suomea, niin tuossa SN 9:13 EI puhuta mitään Jumalan tahdosta vaan vaan naisen tyhmyydestä ja yksinkertaisuudesta. Ko ajan raamatun kirjoittaja halveksi selvästi naisia ja piti heitä älyllisesti yksinkertaisina, mikä sana ko raamatunkohdassa on: פְּתַיּוּת pethiyyuth ja sen merkitys Strongin sanakirjan hakusanan 6615 mukaan yksinkertaisuus.
      Yksinkertaisuus viittaa älylliseen suorituskykyyn.

  2. Mikko Nieminen kirjoittaa;

    ”Kaikki ovat Kivimäki syntisiä juu, mutta kysyin saisinko julkisesti julistaa että erityisesti tyhmät ovat ansainnet syntisyytensä vuoksi helvetin tulen, koska nimenoman tyhmyys Raamatussa tuomitaan?”

    Pitäisi olla jotakin kristillisen uskon ja Raamatun tuntemusta, ennen kuin rupeaa vääntämään näistä asioista. Valtakunnan syyttäjän tulkinta on vastaavaa vääntämistä, syytteen nostaminen on häpeäksi hänelle itselleen.

    • Tähän sellainen työjärjestyspuheenvuoro, että siteeraamasi kommentti ei ole minun näppäimistöstäni lähtöisin.

    • Mikko Nieminen, puheenvuoro evätty, joudutte valtakunnan käsittelijän puheille, hän nostaa syytteen, voitte lukea lehdistä enenmän. Asia tarkentuu tapauksen edetessä.

    • Ihan vaan Paajjaselle tiedoksi: Mikko Nieminen ei ole kirjoittanut po. kommenttia.

      Pitäisi olla sisälukutaito ja lukemansa ymmärtäminen, ennen kuin rupeaa vääntämään näistä asioista.

    • Sami: Taas täällä tyhmä lesbonainen kysyy: Kuka on valtakunnan käsittelijä? Sauli Niinistö?

      Olen niin pitkään ulkomailla asunut, etten tiedä kaikkia Suomen viranhaltijoiden nimityksiä. Mutta tuohon valtakunnan käsittelijään en ole aiemmin törmännyt.

  3. Kosti Vasumäki kirjoitti linkin dos. Timo Eskolan blogiin liittyen Hesarin pääkirjoitukseen. Sitä ei enää ole täällä? Taisi blogisti poistaa vai? En ainakaan löytänyt.
    Koko tämän sukupuoli- ja tasa-arvorummutuksen pimeät juuret johtavat Nietzscheen, Freudiin, Marcuseen ja marxilaisuuteen.

    Hesarin kirjoitus on selvää vihapuhetta tunnustuksellisia kristittyjä vastaan . Ja kuinkas muuten, kirjoittajan nimeä ei siinä ole! Ja vielä Pääkirjoitus! Todella häpeällistä! Hesari vaatii kuitenkin kommentoijia kirjoittamaan nimellään.

    https://www.youtube.com/watch?v=vrqlOJV_iBA

    Tyhmyys Raamatussa on sitä kun ”Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa”. Synti on sydämen luopumista Jumalasta.

    Kummallista ja tosi epäloogista että evoluutioon uskovat, siis niille jotka eivät Jumalaan usko, esim. se että sanottaisiin, että joku ei ole Jumalan luoma (huomi! jota ei nyt siis ole edes sanottu!) olisi loukkaus. Jos ei usko, että Jumala on luonut maailman ja ihmiset, niin miksi loukkaantua? Ei mitään järkeä! Näille ihmisille kun ihminen on vain solumöykky, joka selittämättömän alkuräjähdyksestä alkunsa saaneen kehityksen kautta on tänne aikojen kuluessa kehittynyt. Tosin tällaisella käsityksellä ei tietenkään ole jo lähtökohtaisesti mitään pohjaa.

    Evoluution perusteella ei millään empatiallakaan ja arvoilla ole mitään pohjaa. Miksi pitäisi arvostaa ja rakastaa toista ihmistä, jos kaikki olemme vain merkityksetöntä solumassaa? Mihin evoluutioon uskovien ihmisten arvot perustuvat? Miksi pitäisi pakottaa käyttäytymään hyvin? Onhan luonnossakin voimassa vahvemman laki. Vahvempi tappaa heikomman. No, näinhän on nyt käynytkin tässä pimentyvässä vihan maailmassa; abortit, eutanasia….
    Tässä pimeässä ideologiassa onkin keksitty identiteetit, joiden varaan on rakennettu arvoasteikko. Ylimpänä arvoasteikossa lienee musta lesbonainen.

    • Sistonen: ”Jos ei usko, että Jumala on luonut maailman ja ihmiset,… ”

      Ja jos uskoo, niin siinä tapauksessa se jumala on luonut myös homoseksuaaliset ihmiset. Tulikohan huolimattomuuttaan luotua sekundaa?

      Sistonen: ”Ylimpänä arvoasteikossa lienee musta lesbonainen.”

      Täällä tosin valkoinen heteronainen tuntuu nostavan itsensä arvoasteikon huipulle, mikäli Sistosen änkyräuskovaisista jorinoista jotain voi päätellä.

    • Sinähän ne Luojan mietteet tiedät Riitta Sistonen. Pirun töitäkö kaikki kuurot, sokeat, hahmotushäiriöiset, sydänvikaiset, halkihuuliset ja muut synnynnäisesti erilaiset lähimmäisemme ovat?

    • Homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus (tieteteellisten tutkijoidenenemmistön käsitys) ja Jumala on kaikki sikiöt lähtökohtaisesti luonut.

    • ”Tieteeteellisten tutkijoiden enemmistön käsitys” on erilainen kuin mitä Raamattu kertoo. The Hebrew word נָחָשׁ (Nachash) is used to identify the serpent that appears in Genesis 3:1, in the Garden of Eden. Mielenkiintoista on, että Raamatun heprean kielessä on kiehtova vahva etymologinen yhteys ’Nachashin’ ja yliluonnollisten voimien välillä. Suomen kielessä tuo sana on käännetty käärmeeksi, jolla on selvä yhteys siihen, mitä tapahtui luomisen jälkeen, kun kaikki oli luotu hyväksi, niin Aadam kuin Eevakin.

      Sitten kuvaan astuu tuo myyttinen ”Nachash”, jolloin kaikki muuttui. ”Nachash” kirottiin, Eeva ja Aadam ajettiin pois Edenistä ja ihminen Jumalan kuvana muuttui Nachashin kuvaksi. Synti, sairaus ja kuolema ja kaikki lankemuksen hedelmät ovat olleet senjälkeen osa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Ketään ei ole luotu alussa myöskään homoksi, vastoin ”tieteellisten tutkijoiden enemmistön käsitystä.” Tätä asiaa ei muuksi muuta myöskään se, mitä mieltä mahdollisesti evlut.kirkossa tai sen johdossa asiasta ajatellaan.

    • Et siis usko kaikkivaltiaaseen, luotujaan rakastavaan Jumalaan, joka syntyi Pojassaan ihmiseksi ja maailman Pelastajaksi. Sen sijaan palvot mystistä Nachashia, jolla on valta muuttaa kaikki hyvä pahaksi, kaikki kaunis rumaksi ja kaikki tosi valheeksi. Näinkö todella on, Kosti Vasumäki?

    • Martti Pentti. Sitä minä vaan hämmästelen, että ihmiset ovat vieraantuneet syntiinlankeemuksen todellisuudesta. Asia ei siitä muuksi muutu, että tämä asia yritetään kieltää, kuten Paavali kirjoittaa: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.”(Ro3:10) Tämä asia ei muuksi muutu, vaikka sitä yitetään vääntää kuinka kieroon tahansa. Jokainen ihminen on Jumalan luoma mutta lankeemuksen alainen, josta seuraa kaikki se mitä Paavali kirjeissään kirjoittaa. Tiedät tämän, joten miksi yrität kääntää asian toiseksi?

    • Tuskin Paavalikaan tarkoitti, että keskittyisimme kauhistelemaan lähimmäistemme turmeltuneisuutta. Oma syntisyyttänsähän apostoli suri.

    • Mainitsemasi jakeet kirjeestä roomalaisille ovat oikeastaan lainauksia Vanhasta testamentista. Paavalin varsinainen viesti alkaa näiden jälkeen. Se on ilosanoma Jumalan lahjoittamasta vanhurskaudesta.

    • ”Omaa syntisyyttänsähän apostoli suri.”

      Niin teki (1Tim1:15). Yrität kuitenkin kääntää asian toisaalle tuosta mihin (Ro3) viittaa. On aivan totta, että Paavali lainaa VT:a ja nimenomaan psalmeja (14:1,3; 53:1-4), sillä nehän ovat osa Raamattua. Olihan VT:n kirjoitukset myöskin Jeesuksen Raamattu. Tässä ei ole kysymys mistään lähimmäistemme synnin kauhistelusta, vaan siitä todellisuudesta, että me kaikki olemme samasta lankeemuksesta osallisia kuin Paavali.

      Tosin kyllä Paavali tiukasti ojensi niitä korittilaisia, – jotka olivat pakanuudesta kääntyneet kristityiksi – ja jotka olivat langeneet vääryyteen riistämällä toisen omaa, vieläpä veljien (1Kor6:8), lisäämällä siihen myös (1Kor9-11) ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.”

    • ”Yrität kuitenkin kääntää asian toisaalle tuosta mihin (Ro3) viittaa.” Niin yritänkin. Yritän kääntää huomion siihen, minkä Vapahtajamme kukisti siihen, minkä Hän on meille luvannut: ”Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä ’rakkaus peittää paljotkin synnit’. Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.”

    • Tietenkin voit vapaasti yrittää kääntää tuota (Ro3) toisaalle, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Tekstissäsi otat kantaa rakkauteen ja se on tietenkin sinänsä aivan oikein.

      ”Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin” tarkoittaa Luherin selittämässä kontekstissa (1Piet4) sitä, että ”kukaan älköön saarnatko, ellei varmasti tiedä puhuvansa Jumalan sanoja.” Luther kohdistaa tässä sanansa paaville, joka tahtoo olla Pietarin istuimen perijä. Vappuna tuli kyllä lievä tunne siitä, että nykyään tuohon ”perijän asemaan” pyrkii hesarin pääkirjoitustoimittaja.

  4. Saa nähdä kelle kellot soivat, kunnes tämä oikeusjuttu saadaan päätökseen.

    Lähtökohtahan on lopulta se, että P.Räsänen on arvionut homseksuaaliset suhteen haureudeksi, eli liiton rikkomiseksi Raamatun kontekstissa. Saako haureutta siis sanoa enää vääryydeksi, eli synniksi? (1.Joh.5:17)

    P. Räsänen ei myöskään missään ole arvostellut, homoseksuaaleja ihmisiä ja heidän ihmisarvoaan. Nämä kaksi asiaa pitäisi nyt osata erottaa toisistaan. Se taitaa kuitenkn olla sangen hankalaa, jos ei arvosta Raamatun esittämää ihmiskäsitystä, jossa ihmispopulaation lisääntyminen on normaalia miehen ja naisen välistä suvunjatkamista ja toimintaa. Kun taas kaikki tästä kontekstista poikkava on epänormaalia. Jos tätä eroa ei haluta nähdä, vaan väitetään mustaa valkoiseksi, niin sitten ei voi mitään. Toivottavasti oikeusistuin osaa tämän eron tehdä.

    Haureden synnin välttämiseksi, on jokaisella miehellä hyvä olla oma vaimo ja toisin päin, (1.Kor.7:2) mutta Raamattu ei missään pidä samansukupuolisten liittoja miehen ja naisen väliseen verrattavana, vaan ne nähdään vääryytenä.

    Voidaanko niitä tulevaisuudessa, pitää Kirkossa suositeltavina suhteina? Aika näyttää, mutta todellisuus tuskin muuttuu mihinkään.

    • ”mutta Raamattu ei missään pidä samansukupuolisten liittoja miehen ja naisen väliseen verrattavana, vaan ne nähdään vääryytenä.”

      Raamattu ei käsittääkseni myöskään pidä hyväksyttävänä eronneiden uuteen avioliittoon vihkimistä hyväksyttävänä, jos entinen puoliso vielä on elossa, vaan näkee sen vääryytenä. Kuitenkin jopa eräs hyvinkin tunnettu kirkonmies, taannoin arkkipiispan pallillekin pyrkinyt elää jo kolmannessa avioliitossaan kaksi kertaa erottuaan. Ties moneenko vielä ehtiikään, jos elää saa.

Antero Syrjänen
Antero Syrjänen
Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com