Hyväksyykö kirkon väki vl-liikkeen hoitokokoukset?
Taas on vl-liikkeessä pidetty hoitokokous eräällä rauhanyhdistyksellä, ihan tällä viikolla. Siellä on muutama ihminen "köytetty" eli sidottu "synteihinsä", kun "henki ei ole ollut heillä oikea". Henkiopit eivät siis ole jääneet 70-luvulle.
Joskus kun olen kirjoitellut hoitokokouksista ja muista vastaavista tilanteista, joissa liikkeen omia tai pois lähteviä/lähteneitä jäseniä puhutellaan, yritetään saada samanmieliseksi usein kyseenalaisia keinoja käyttäen, kirkon ihmisiä on tullut puolustelemaan toimintaa. Ihmettelen tätä suuresti. Minusta tämä asia pitäisi nyt viimeistään puhua selväksi kirkon sisällä. Miten kauan se sallii tuollaista toimintaa kristillisen yhteisönsä sisällä? Vai onko se ihan peräti ok alusta loppuun asti? Saako kirkossa toimia niin, kuten vl-liikkeen sisällä toimitaan?
Noh, saadaanahn näistä ainakin aiheita graduihin ja jauhoja myllyihin, mutta turha syyttää mustamaalaamisesta kun itse hankitaan maalit ja pensselit yleiseen jakoon.
82 kommenttia
Teemu Kaakkurin kommenttiin liittyen 2 asiaa:
1. ”Ihmisten välisistä konflikteista kertominen on aina vaikeaa.”
Asia on noin. Siksi en haluaisi puhua ihmisten välisistä konflikteista, sillä niitähän riittää. Vuokon esille tuoman asian yhteydessä olen ottanut kantaa vanhoillislestadiolaisuudessa vallitsevaan toimintakulttuuriin, joka ilmeisesti edelleenkin mahdollistaa hengellisen väkivallan joissakin muodossa. Lisäksi olen tarjonnut hengellisen väkivallan lopettamisen ratkaisuksi liikkeestä lähtemistä niille, jotka kokevat etteivät heidän ongelmat siellä ratkea.
Yhteisöissä – missä tahansa tapahtuvien epäterveiden ilmiöiden julkistaminen on hyvä keino niiden lopettamiseksi. 1980- luvun alussa pahimmalta hoitokokousaallolta vei terän erään lehden julkaisema juttu, jossa oli kahden vanhuksen kuva tekstillä; ”X-paikkakunnan suurimmat syntisäkit”. Juttu käsitteli erästä ”ylilyöntiä”, jossa vanhainkodeilla asuvia vanhuksia oli kuljetettu vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksiin ”hoidettaviksi”. Muistan miten em. juttu säikäytti liikkeen johtoa. Sen vuoksi minusta on hyvä, että joillakin – kuten Vuokolla – on rohkeutta ja voimia tuoda julkisuuteen herätysliikkeessä ilmenneitä/ilmeneviä epäkohtia. Tuskinpa vanhoillislestadiolaisuudessa olisi vieläkään myönnetty ja pahoiteltu liikkeessä aikanaan tapahtuneita ”hoitokokouksia ylilyönteineen”, ellei asioita olisi tuotu toistuvasti julkisuuteen liikkeen sisältä ja ulkopuolelta.
2. ” Oma kokemukseni liikkeen ihmisistä on voittopuolisesti myönteinen, vaikka muistelen asioita myös pahamaineisiin aikoihin ja niiden taaksekin.” Minun kokemukset ovat samanlaiset ja tämä seikka on joskus ollut rajoittamassa aiheellisenkin kritiikin esittämistä liikkeessä tapahtuneista epäkohdista. Kukapa tahtoisi pahoittaa niiden mieltä, joista ei ole pahaa sanottavaa? Monesti on niin, että ne jotka eivät hyväksy herätysliikkeen epäkohtiin suunnattua kritiikkiä, haluavat kääntää asian niin, että kritisoija arvostelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniä. Tähän ilmiöön olen törmännyt näissäkin keskusteluissa.
Ps. Kotimaan toimitus voisi napata tästä jutusta kiinni ja haastatella hoitokokouksen molempia osapuolia, niin sitten saadaan yleisön hamuama kunnollinen selonteko asiasta. Heille voin järkätä vaikka haastateltavien puhelinnumerot. MInähän en taida voida moista tehdä kun en ole toimittaja, näin ainakin luulisin.
Hyvä kommentti Leo Tihiseltä (alla):
“Monesti on niin, että ne jotka eivät hyväksy herätysliikkeen epäkohtiin suunnattua kritiikkiä, haluavat kääntää asian niin, että kritisoija arvostelee vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäseniä. Tähän ilmiöön olen törmännyt näissäkin keskusteluissa.”
Oletteko muuten tutustuneet vaikkapa Johanna Hurtigin “Taivaan taimet” (2013) ja Aini Linjakummun “Haavoittunut yhteisö” (2012) teoksiin, jotka ovat yhteiskuntatieteellisiä metodeja käyttäviä tieteellisiä tutkimuksia vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisäisestä vallankäytöstä? Linjakummun kirjassa tarkastellaan myös sitä, miten liikkeessä yhä edelleen harjoitetaan liikkeen yksittäisiin jäseniin kohdistuvaa julkista/yhteisöllistä sielunhoitoa. Lainaus kirjasta (s.228):
“Julkisia hoitokokouksiksi tulkittavia tapahtumia esiintyy nykyisessä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vähän verrattuna 1970-lukuun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hoitokokouksia pidettäisi ja etteikö niitä tukeva mentaalinen ja toiminnallinen valmius olisi olemassa. Hoitokokousten opillista perustaa tuodaan esiin ja toistetaan liikkeen julkaisuissa ja seuratoiminnassa…Uskominen ei ole siis yksityisasia vaan yhteisöllisen kontrollin asia. Julkinen sielunhoito on osa liikkeen identiteettiä, eikä ole näkyvissä merkkejä siitä, että toimintatavasta haluttaisiin lopullisesti irtaantua”
Näistä vl-liikkeen ja hoitokokousaikojen puolustajen (erityisesti liikkeen ulkopuolisten) kommenteista tulee mieleen, että olihan Kiinan ja Neuvostoliiton kommunistisilla puolueillakin länsimaiset ymmärtäjänsä ja ihailijansa . . . Vähän sama, kuin jos Stalinin puhdistukset näytösoikeudenkäynteineen (30-luvulla) ja Kiinan kulttuurivallankumous julmuuksineen olisivat olleet OK, koska ‘tapahtuuhan siellä paljon hyvääkin’, ‘aina roiskuu kun rapataan’ jne… Tieto kulkee nykyisin paremmin kuin silloin, ja ihan niin helposti ei voida ihmisiä enää pitää pimennossa, mutta hyväuskoisuus ja naivius on pysyvä inhimillinen piirre.
Teemu Kaakkuri. ”Lestadiolaisista puhuttaessa minua usein risoo se ylimielinen asenne, jolla heihin suhtaudutaan. Ikään kuin toistaitoisiin reppanoihin, joissa kyllä näkyy jo pieniä sivistymisen merkkejä, mutta joita meidän ulkopuolisten pitää vielä paljon opastaa etiikan ja moraalin alkeissa.”
Em. toteamuksesi toi mieleen Lopen suviseurat 2012. Siellä Tampereen piispa Matti Repo piti hiippakunnan tervehdyspuheen. Lähes tunnin kestäneessä puheessaan piispa antoi kasteopetusta seuravieraille, jotka sataprosenttisesti kastattavat lapsensa. Silloin minullakin risoi Revon käytös. Tajusiko piispa minkälaiselle porukalle hän puhettaan piti? Halusiko hän olla epäkohtelias vai aliarvioiko hän tätä joukkoa?
Ei ollut ihme, että puheesta seurasi jälkeen päin ihmettelyä ja paheksumista. Minäkin loukkaannuin sen verran entisen hengellisen kotini puolesta, että yritin lähettää hiippakuntaan Revon käytöstä paheksuvia terveisiä.
Se joka tuntee vanhoillislestadiolaisuutta sisältä päin, tietää kyllä, että siellä on monenlaista tietoa ja taitoa, joten liikkeessä ilmenneet ongelmat eivät suinkaan johdu sivistyksen puutteesta.
Hurjasti tullut kirjoituksia sillä aikaa, kun olin viettämässä tyttäreni valmistujaisia, kiitos kaikille kommentoijille <3
Kiva kuulla, että joku on kaipaillut minua UUT:n pikkujouluihin. Näin kyllä pippaloista ilmoituksen, mutta en jaksanut edes ajatella lähteväni niihin. Tämä koti lämpöinen ihanine ihmisineen nykyään vetää mua niin paljon puoleensa, etten tahdo millään malttaa lähteä minnekään 🙂 Minusta tulee varmaan ihan tautinen mökkihöperö tällä menolla. No, onnekis on perheellisenä kuitenkin vielä noita pakollisia kuvioita, jotta ihan en homehdu!
Tässä t evl-kirkon hengellisen väkivallan määrittely ;
“Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.”
Mielestäni se on erinomainen määrittely, ja kuvaa hyvin vl-liikkeen hoitokokouksia ennen ja nyt. Mielestäni se ei ole mitenkään ristiriidassa klassisen kristinuskon kanssa. Tai sitten en ole ymmärtänyt mistä kristinuskossa on kyse.
Ilmoita asiaton kommentti