Ainakin neljän eri herätysliikkeen kesäjuhlia vietetään ensi viikonloppuna. Seuraavassa koottuna muutamia tietoja niistä.
Väkeä yhtaikaa koolla enimmillään:
1. Evankeliumijuhlat/Sley 3 000
2. Herättäjäjuhlat/Herännäisyys 10 000
3. Suviseurat/Vanhoillislestadiolaisuus 80 000
4. Kansanlähetyspäivät/Kansanlähetys ei tietoa
Mikäli eri tilaisuuksien kävijämäärät ”maallisempien” festivaalien tapaan lasketaan yhteen arvioidut lukemat ovat seuraavat:
1. Evankeliumijuhlat 8 000
2. Kansanlähetyspäivät yli 10 000
3. Herättäjäjuhlat 20 000
4. Suviseurat 250 000
Vanhoillislestadiolaisten suviseurojen sunnuntain sanajumalanpalvelus televisioidaan Yle TV-1:llä suorana. Ensimmäistä kertaa liikkeen historiassa. Viimeistään tämä kertoo, että televisio-dogmi, josta aikanaan väännettiin monissa hoitokokouksissa, alkaa ehkä olla historiaa.
Joskus körttejä kutsuttiin pietisteiksi. Ei enää. Herättäjäjuhlilla vietetään emerituspiispa Wille Riekkisen johdolla sateenkaariseurat.
Kansanlähetyspäivillä uuspietistit sen sijaan panostavat raamattuopetukseen; epäselvää on, keskitytäänkö opetuksessa liikkeelle keskeisiin raamatunjakeisiin.
Ennen muinoin mahtava herätysliike evankelisuus sen sijaan on kutistunut. Jukka Leppilampikin karkasi kansanlähetyspäiville. Kohta riittäisi kesäjuhlapaikaksi suviseurojen portinpieli. Menestystä silti myös evankeliumijuhlille!
Suviseurojen kokoa kuvastaa ehkä parhaiten, että se yhteenlasketulla kävijämäärällä kilpailee tasaveroisesti kestoltaan huomattavasti pidempien Helsingin juhlaviikkojen ja Porin Jazzin kanssa. Aika hyvin herätysliikkeeltä 2020-luvun Suomessa.
(Blogissa käytetty hyväksi mm. Kirkko & Kaupungin 28.06.2022 artikkelia ”Riisipuuroa, podcasteja ja kebabia..”)
Anteeksi, Kari-Matti. Ilmiannoin vahingossa epäasialliseksi kommentiksi. Sen verran täydennystä, että myös Pohjanmaan ruotsinkielisessä lestadiolaisuudessa on saattanut joutua puhekieltoon, jos kävi ilmi, että kotona on televisio. Rigorismilla on monet ja jälkikäteen tarkasteltuna surullisen huvittavat kasvot.
Voisi kuvitella, että askeettis-rigorismi ollut erityisen yleistä juuri ruotsinkielisen rauhansanalaisuuden ja esikoislestadiolaisuuden parissa. Ainakaan nykyään se ei enää päde SRK-vanhoillisuuden suhteen.
Vanhoillislestadiolaisuudessa lensi liikkeestä pihalle, mikäli ”sontaluukku” seisoi olohuoneessa. Näin etenkin 1970-luvulla. Alunperin tv-kiellon syy lienee ollut ihan perusteltu: kuka enää lähtisi seuroihin, kun tv:stä tuli Peyton Place?
Kun tulee tähän ikään, huomaa, että jos olisi elänyt viimeiset 50 vuotta ilman televisiota, ei olisi jäänyt kovin paljosta vaille. Ehkä jopa voittanut henkisesti, koska olisi ollut enemmän aikaa kirjallisuudelle. .
Teemu
Mulla ei ole mitään periaatteellista TV:tä vastaan, mutta kun sen ohjelmat eivät vain kiinnosta.
Mutta kirjallisuus kiinnostaa. Silloin luen kun luettaa ja laiskottelen silloin kun laiskottaa. Tämän vuosituhannen aikana kotikirjastooni on ajautunut noin 9000 teosta ties kuinka monella kielellä.
Yksistään Raamattuja tai sen osia mulla on runsaan puolen vuosisadan aikana jo pitkälti yli puolentoistasadalla kielellä.
TV:n tarjonta vastannee aika pitkälle katsojien toiveita. Olen kyllä samoilla linjoilla Teemun kanssa. Onneksi ainakin muutamalta peruskanavalta tulee dokumentti- ja muita asiaohjelmia. Tosin olen alkanut ymmärtää niitä, jotka työpäivän jälkeen haluavat nollata aivojaan katsomalla puolituntisen asiallista viihdettä. Tai niitä, jotka eivät voi lukea. Normikristitty tulee aivan hyvin toimeen ilman syntilaatikkoa. Mutta se varsinainen haaste monille on osata käyttää kännykkää vastuullisesti.
Ellen muista ihan väärin, Pekka Kivirannan mainitsema laskentakaava laadittiin sen jälkeen, kun 1980-luvun lopulla Juha Kauppinen suoritti tarkan laskennan kesäjuhlien kävijöistä. Sitä ennen kenttäpäälliköt antoivat medialle tiedotteita asiasta vähän summamutikassa. Se ei ollut tarkoituksellista valehtelemista, vaan luontaista taipumusta arvioida lukumääriä yläkanttiin. Kokeilkaapa itse arvioida vaikka jääkiekko-ottelun yleisömäärä.
Yhden tapauksen tosin tiedän, jossa järjestäjä kokeili itseään toteuttavaa profetiaa. Ilmoitettiin tietoisesti, kuinka suuri joukko olisi tulossa toivoen, että uutisointi saisi ihmisiä paikalle.
Joka tapauksessa väkimäärät ovat pienentyneet ja osallistumisen muodot ovat muuttuneet. Juhlilla yhä harvempi yöpyy. Ja jos yöpyy, ollaan lähiseudulla hotellissa. Vielä 25 vuotta sitten aikuisia majoittui kouluihin patjamajoitukseen ja muissakin kuin suviseuroissa oli telttailua ja asuntovaunuja. Parkkialueilla oli paljon linja-autoja. Ihmisiä istui juhlakentällä lankkupenkeillä paahtavan auringon alla.
Muutos kertoo sukupolvista, elintasosta ja väkimäärien vähenemisestä. Uusimpana uutuutena ovat kaltaiseni nettiseuraajat. Voin istuskella parvekkeella, katsella lohestajia ja seurata vaikka kaikkien liikkeiden juhlia.
Luulen niin, että nykyisellään suviseuroja lukuunottamatta muiden juhlien väkimäärä on suhteellisen helppo laskea melko luotettavasti. Jokaisessa juhlassa lienee joka päivä ainakin yksi juhlaosuus, johon kutakuinkin kaikki juhlilla olevat haluavat osallistua. Juhlakenttä on selkeä, lohkoihin jaettu. Sitten vaan pieni vihko ja kynä, ja rivi riviltä laskemaan. N. tunnin juhlan aikana sen ehtii yksikin tehdä, mutta jos on 2-3 niin se on aika nopeakin toimenpide. Lisäksi on suht pieni joukko talkootehtävissä, mutta sekin on aika helppo arvioida.
Mutta väkimäärä on vain yksi asia. Tärkeää on, että juhliin tulevat saavat rohkeutta, voimia, intoa, jaksamista toimia omassa kotiseurakunnassaan. Sillä ilman näitä ihmisiä, järjestön toiminta menettää toimintansa ytimen.
Mitä nettiseuraamiseen tulee, sama juttu. Elintason nousu ja ylipäänsä elämäntavan muutos vaikuttaisi vielä enemmän ellei kyseessä olisi niin voimakkaasti kollektiivinen uskonnollisuus ja ehkä myös edelleen sosiaalinen paine.
Samaa havaittavissa jossain määrin seurakuntien leirikeskusten suhteen. Kuka 14-15-vuotias kaupunkilainen nuori enää haluaa itikoiden keskelle jonnekin ei minnekään.
Vuosi toisensa jälkeen hehkutetaan suviseurojen väkimäärää. Seurojen väkimäärähän ei ole mikään ihme, miten siellä voisi olla vähän väkeä, kun ehkäisyn kielto on ollut vuosikymmeniä voimassa?
Suurin osa seuroihin saapuvista on alaikäisiä ja saapuu vanhempiensa seurassa seuroihin. Sitten saadaan ah, niin valtavia lukuja kokoon. Vuosi vuodelta hehkutetaan, montako kymmentä tuhatta litraa hernekeittoa menee, montako kymmentä tuhatta pizzaa…Kun tuollainen väkimäärä seurojen aikana ruokitaan, meneehän niitä. Mikä ihme se on? Siellä on seuraemännät lujilla kauhan varressa.
Tämänlainen suurtapahtuma ei kerro mitään liikkeen hengellisyydestä, eikä sen laadusta. Se on perinne, porukkahengen nostatusta, ja voimannäyte ennen kaikkea ulospäin. Ytimeltään vain sosiaalinen tapahtuma, jossa kulissina toimivat lestadiolaiset kaanaankieliset fraasit ja liikkeen lauluperinne.
Kimmo
Juuri tämä lasten mukanaolo kertoo, että liike voi hyvin. Sellaiset liikkeet joissa pikkuväki ei voi olla mukana ovat tuomittuja näivettymään muutaman vuosikymmenen perästä.
Ne hernekeittomäärät ovat kai lehdistön heiniä, ei järjestäjien. Määristä on helpompi tehdä juttu kuin asiasta.
Kun puhutaan lapsista ja varhaisnuorista, eihän heillä ole muuta vaihtoehtoa, kuin seurata vanhempiaan! En väitä kuitenkaan, että lapsia noin yleensä tarvitsisi seuroihin pakottaa. Kyllä he sinne mielellään lähtevät. Kun on siihen kasvanut, ja äidinmaidossa sen imenyt. Eihän siinä mitään.
Väitän kuitenkin, että hengellisyydestä se ei kerro, tuo lapsimäärä. Sitä paitsi, enemmän kuin puolet lapsista aikuistuttuaan jättää liikkeen.
Kimmo
Ainakin meidän lapsillemme Evankeliumijuhlat ja Maata näkyvissä festarit olivat
KOKO VUODEN
huippukohtia.
Myös naaprueina olevien lestadiolaisperheiden nuoreelle väelle näytti olevan sama asenne suviseuroja kohtaan.
Jos olen oikein tulkinnut niin tällä kertaa suviseurakunnan hiippakunnan tervehdyspuhetta ei esitä piispa vaan tuomiorovasti. Ehkä parempi niin.
Niin, viimeksi Tampereen piispa toi tervehdyksen ja opetti seuraväelle tunnustuskirjoja. Piispan tehtävänä onkin opettaa hiippakunnassaan. Tästä seuraväki kuitenkin sitten pahoitti mielensä ja uhriutui (!).
Tapaus kertoo paljon srk-laisesta asenteesta ”rakkaaseen kansankirkkoomme”, kuten he sanovat. Mielellään omitaan kirkollisen herätysliikkeen titteli, mutta hengellisesti ollaan omavaraisia ja ekslusiivisia. Aika ongelmallinen asenne.
Kimmo. On aivan luontevaa, että lapset ja nuoret tulevat vanhempiensa mukana suviseuroihin. Ei se ole merkillisempää kuin se, jos motoristivanhempien jälkikasvu harrastaa menopelejä. Ymmärrätkö sitä, että evankeliumissa on myös voima, joka vetää seuroihin ja sanankuuloon ihan iästä riippumatta? Totta kai sosiaalistuminen ja sukulaisten sekä tuttujen ja samanhenkisten – samalla tavalla uskomassa olevien- tapaaminen sekä yhdessä tekeminen on sekin iso asia.
Sitten voidaan kyllä pohtia, eikö varsin moni hengellinen ryhmittymä pyri nykyään olemaan omalla tavallaan omavarainen ja eksklusiivinen vaikka korostaa kansankirkon merkitystä. On helppo arvostella isoa hengellistä liikettä vanhoista ja nykyisistä vioista. Minä kyselen kyllä, miksi niin jatkuvasti tehdään.
Täydennyksenä Markon puheenvuoroon
Kun aikoinaan olin Humppilan kirkkoherrana, niin vanhoillislestadiolaiset papit tulivat muutaman kerran saarnaamaan. Joka kerta kirkko oli täynnä väkeä ja myös joka kerta saarnat olivat erinomaisen hyvin valmisteltuja. Eräskin ihminen, ei heidän joukkoonsa kuuluva, että saarna oli niin mielenkiintoinen että oli vähällä myöhästyä seuraavasta menostaan, jonka oli sopinut heti messun jälkeen. Ei ollut huomannut että saarna kesti 45 minuuttia ja hän oli tottunut puolta lyhyempiin saarnoihini. ja tehnyt aikataulunsa sen mukaisesti.
Joten suosittelen avointa mieltä ja ennakkoluulotonta asennetta niin silloin voimme myös saada samaa heidän puoleltaan.
Olen kovasti pitänyt piispa Olavi Rimpiläisen toteamuksesta, että luterilaisuudessa on ikään kuin monta ajokaistaa, joita kaikkia voi perustella tunnustuskirjoilla. Se oli viisaasti ajateltu aikana, jolloin Oulun hiippakunnassa myrskysi ajoittain kovaa.
Marko Sjöblom: ”On helppo arvostella isoa hengellistä liikettä vanhoista ja nykyisistä vioista. Minä kyselen kyllä, miksi niin jatkuvasti tehdään.”
Minusta hengellistä liikettä voi aivan perustelluin syin arvostella vanhoista ”vioista”. Minua on mm. häirinnyt se, ettei aikoinaan tehtyjä (vääriä) päätöksiä ole peruttu. Tällainen on esim. aikoinaan asetettu kielto, ettei ”televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu”. Siitä syystä vielä nykyisinkin monen vanhoillislestadiolaiset katselevat TV-ohjelmia tietokoneelta. Käyhän se kyllä noinkin, mutta asia voitaisiin kyllä hoitaa ihan reilusti ja avoimesti kuten henkiopit ja Jumalanhuoneen hallitusopit, jotka todettiin virheiksi, siis harhaopeiksi. Kaikki eivät vieläkään tiedä, että onko TV-kielto voimassa, koska sitä ei ole peruttu.
Leo. Olet tietenkin aivan oikeassa siinä, että SRK-vanhoillisuuden on syytä selvittää nuo asiat ja kohdata ne reilusti. Toivon, että niin tapahtuisi. Mutta peräänkuulutan suhteellisuudentajua. Minusta ei ole mitään järkeä siinä, että aina silloin, kun iso joukko uskovaisia kokoontuu sanankuuloon, mediassa nostetaan esille negatiivisista asioista koostuva, lähes kanonisoidulta vaikuttava syytelista. Uskonyhteisö, joka lähtee siitä, että se kollektiivina on Pyhän Hengen ohjaama ja on nähnyt joskus hyväksi korostaa tiettyjä asioita ei voi useastakaan eri syystä vain muuttaa opetustaan. Eikä se ole psykologisestikaan helppoa. Ei Roomankaan kirkko muuta oppiaan. Sitä vain tulkitaan uudella tavalla.
Marko kirjoittaa hyvin!
. On helppo arvostella isoa hengellistä liikettä vanhoista ja nykyisistä vioista. Minä kyselen kyllä, miksi niin jatkuvasti tehdään.
Olisihan outoa, että tätä ”isoa hengellistä liikettä” e i s a i s i arvostella. Mitä isompi liike, sitä enemmän yhteiskunnallista valtaa ja vaikutusvaltaa. Uskonnollisia liikkeitä saa ja pitää arvostella. Kysessä oleva liike erityisesti on tuottanut ympärillään ja sisällään myös väkivaltaa, henkistä ja hengellistä.
Uskonliikkeitä pitää voida arvioida monelta kantilta. Yksin teologiset selitykset eivät paljasta kaikkea. Hedelmistään puu tunnetaan, ja todellisuuksia on monenlaisia.
Marko, kaikella ystävällisyydellä, minua on turha käydä valistamaan näissä asioissa. Olen ottanut osaa kyseisille juhlille vuodesta 1968 vuoteen 1986. Muistoja on monenlaisia.
Kimmo, viittaan yllä olevaan kommenttiini Leo Tihiselle. Omasta henkilöhistoriastani en rupea tällä foorumilla toistaiseksi avautumaan. Totean vain sen, että olen myös työssäni kohdannut noita ja vastaavia kysymyksenasetteluja. Olennainen kysymys on, toivotaanko muutosta ja jos toivotaan, minkä laista ja miten se saadaan aikaan. Hengellisen yhteisön vaatiminen julkiseen häpeäpaaluun ja kollektiiviseen synnintunnustukseen johtaa harvoin toivottuun lopputulokseen.
Vanhat muistavat vanhat. Nuoremmille ”hoitokokokoukset” yms. ovat tuttuja lähinnä vanhempien ja etenkin isovanhempien (kuulo)puheista.
Televisio laitteena on menettämässä kovaa vauhtia merkitystään suomalaisessa yhteiskunnassa. Olisi hiukan hupaisaa SRK:n johtokunnan suulla julistaa televisio sallituksi laitteeksi siinä vaiheessa, kun suurimmalle osalle ylipäänsä suomalaista yhteiskuntaa, puhumattakaan liikkeen jäsenistä, koko kapineella ei ole enää mitään merkitystä.
Katselin jokin aika sitten tv-sarjan ”Kaikki synnit” ensimmäisen tuotantokauden (kännykästä, ”sontaluukku” seisoo olohuoneessa, mutta sitä ei ole kukaan viiitsinyt perheestäni avata tarpeettomana vuosiin). Sarjaa on kehuttu kovasti, kun sieltä löytyy yksi tai melkein kaksi lähes inhimillistä, ihmisen oloista lestadiolaista. Upeaa! Tosiasiassa sarja oli koottu kaikista mahdollisista ennakkoluuloista ja kliseistä viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta, joita vanhoillislestadiolaisuuteen liittyy. Kyseessä oli lähinnä sensaatiohakuinen karikatyyri.
Sensaatiohakuiselta kliseiseltä karikatyyrilta tuntuu usein se Markon mainitsema ”lähes kanonisoitu syytelistä”, mikä vl-liikkeeseen välittömästi liitetään, mikäli rohkenee sanoa siitä sanan, puhumattakaan pari positiivista.
Tämä blogi totesi faktat, kesäjuhlien kävijämäärät.
Kari-Matti Laaksonen, minun arvostelu vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtunutta epäreilua toimintaa kohtaan johtuu sen aiheuttamasta henkisestä ja hengellistä väkivallasta. Paljon myönteistä kehitystä viime vuosina liikkeen sisällä tapahtui, mutta kehitys pysähtyi SRK:n historiakirjan julkaisuun. Ilmeisesti koettiin, että on myönnetty kaikki tarpeellinen ja nyt on taas kaikki OK.
Edelleen liike näyttää pitävän itseään ”Jumalanvaltakuntana”, jolla on ”on iankaikkisen elämän sanat”.
”Kaikki synnit sarjaa” voi myös aiheellisesti arvostella. Se ei ollut dokumentti ja tekee mieli sanoa, että sen sisällössä paljastuu sama ”asiantuntemattomuus”, kuin monien teidän herätysliikkeen ulkopuolisten, vanhoillislestadiolaisia käytäntöjä puolustava arvostelu.
Se on totta, että ei ole fiksua, että aina kun iso joukko uskovaisia kokoontuu sanankuuloon, niin mediassa nostetaan esille negatiivisista asioista koostuva syytelista herätysliikettä vastaan. Minun mielestä syytelista nostetaan esiin ikäänkuin peiliksi, muistuttamaan uskonyhteisöä sen tekemistä virheistä, joita ei ole haluttu oikaista. Television luvallisuuden epäselvyys, jonka kuulin joku vuosi sitten, oli minulle hieman pöyristyttävä asia.
Puhuja kertoi seurapuheessaan työkaverin kysyneen häneltä, että ”vieläkö teillä on se televisiokielto voimassa?” Puhuja sanoi vastanneensa, ettei hän sitä tiedä… ei kai sitä peruttukaan ole. Eikö em. asia vaikuta hieman oudolta. Joskus niin ”tärkeä dokmi”, jolla kiusattiin ”uskovaisia”, ei enää kiinnosta sen vertaa, että puhuja-veli tietäisi kiellon senhetkisen tilanteen.
Leo, kiitos kommentistasi! Olen tämän muistaakseni aiemminkin sanonut, ei riittäisi, vaikka eläisi tuhatvuotiaaksi, että saisin kaikki ne synnit anteeksi, mitä maallisella vaelluksellani olen onnistunut aikaansaamaan. Silti – kumma kyllä – uskon joka kerta, kun livenä tai netissä kuulen mielestäni oikeassa hengessä julistetun syntien anteeksi annon Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jossain vaiheessa yleensä vedetään esiin tunnustuskirjat ja osoitetaan, että tässä, tässä ja tässä vl-liike opettaa toisin. Ikäänkuin kansankirkon julistus olisi kristallinkirkkaasti tunnustuskirjallinen. Sitä se ei ole koskaan ollut.
Mielestäni kannattaisi muistaa, etenkin kun katsellaan tapahtumia viidenkymmenen kuudenkymmenen vuoden taakse, että SRK-vanhoillisuus on ollut ennen muuta maallikkoliike eikä useimpia sen opeista ole mitenkään eksplisiittisesti tai teologisesti kirjoitettu auki, niin kutsutuista armo (tai elämäntapa) neuvoista puhumattakaan.
Joskus tuntuu, ettei vl-liikkeen osalta mikään riitä. Koskaan ei ole pahoiteltu tai pyydetty riittävästi anteeksi. Erityisesti, kun aika monet vl-liikkeeseen kohdistetut syytökset ovat olleet melko hatarasti dokumentoituja tai todistettuja (nykypiispallista tasoa myöten), mikä toisaalta usein aiheiden luonteen puolesta ollut osin ymmärrettävääkin. Yleensä on niin, kun kyse vanhoillislestadiolaisuudesta, kaikki suhteellisuus lakkaa kuin seinään.
Julkisuus vl-liikkeen kohdalla on vähän sama kuin että persu näkee pakolaisen pahoinpitelevän toista. Yksittäinen teko on aina yleistettävissä koko ryhmään.
Kun nostetaan syytteitä jotain liikettä vastaan niin olisi hyvä tehdä vertailuja joihinkin saman väkimäärän muihin yhteisöihin. Miten paljon löytyisi kritisoitavaa vastaavan suuruisista muista yhteisöistä.
Panenpa tähän vanhoillislestadiolaisten eräiden arvioiden mukaisen kokonaismäärän tai kesäjuhlien kokonaismäärien mukaisten ihmisten määriin verrattavien kaupunkien väkimäärät huhtikuussa 2022.
Miten paljon näissä on rikostilastoihin mukaan tulevia, huostaan otettuja lapsia, ongelmaperheitä jne. Jääköön lukijan arvioitavaksi, miten paljon näiden käupunkien asukkaiden keskuudesta löytyy minkäkin vaivan tai ongelman ahdistamia ihmisiä. Minkä verran näistä löytyy sellaisia, joiden mielipiteisiin lukijamme ei voi yhtyä. Jne.
Tässä maamme väkimäärältään suurimpien kaupunkien nimet sijoilta 7 – 15. Näistä alkupää liikkeen arvioituun väkimäärään ja jälkipää kesäjuhlien osallistujamääriin vertaamista varten.
7. Jyväskylä 144 514 as.
8. Kuopio 121 479 as.
9. Lahti 120 018 as.
10. Pori 83 312 as.
11. Kouvola 80 167 as.
12. Joensuu 77 085 as.
13. Lappeenranta 72 432 as.
14. Vaasa 67 376 as.
15. Hämeenlinna 67 898 as.
Kun siis huomataan minkä kokoisen liikkeen ihmisistä puhutaan, niin mielestäni on aiheellista suhteuttaa kunkin esiin tulleen ongelman laajuus koko liikkeen laajuuteen, jottei mene leimaamaan koko liikettä yhden tapauksen johdosta.
Väärästä yleistyksestä yksi vakava esimerkki. Yhtenä vuotena kansainvälisen meediakynnyksen ylitti Suomesta Mikkelissä tapahtunut tilanne, missä poliisi ampui erään räjähteitä hallussa pitämän ihmisen estääkseen tätä räjäyttämästä panosta keskellä väkijoukkoa. Tuon vuoden jutuista tuo ehkä eniten maastamme levinnyt uutinen tuotti sivutuotteenaan sellaista kansainvälistä mainetta Suomseta, että täällä poliisi ampuu ihmistä. Yhteyksistään irti reväistynä vaeltavana juttuna se ei enää pohtinut miksi tuo järkyttävä tilanne oli ratkaistava tuolla tavoin.
Joten peräänkuulutan suhteellisuuden tajua, jottei joidenkin yksittäisten tapausten takia tee liian laajalle meneviä yleistyksiä koko liikkeestä.
Suhteellisuus unohtuu ensimmäisenä, kun puhutaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Suviseurat on jättimäinen festivaali, mutta siitä erikoinen, että ”festarikansa” siivoaa jälkensä.
Kiitos, Kari-Matti Laaksonen kommenteistasi.
En ehkä olisi enää jatkanut keskustelua, mutta tänään tuli Kotimaa-lehti, jossa oli uutinen: ”Suviseuroista ensimmäistä kertaa tv-jumalanpalvelus”. Jutussa oli haastateltu SRK:n viestintäpäälliköä Harri Vähäjylkkää. Hänen mukaan (Jumalanpalveluksen) ”televisiointi ei ole merkki liikkeen kielteisen tv-kannan muutoksesta.”
Huh! Tuo piti sanoa: ”televisiointi ei ole merkki liikkeen kielteisen tv-kannan muutoksesta.” Siinä sitä taas ollaan. Tulipahan tuo nyt kuitenkin selväksi. Liikkeestä näyttää puuttuvat tunneälykkäät, suoraryhtiset johtajat, joten liikkeen johtamisen arvostelua näyttää riittävän kuolemaani asti.