Herätysliikkeiden kesäjuhlat

Ainakin neljän eri herätysliikkeen kesäjuhlia vietetään ensi viikonloppuna. Seuraavassa koottuna muutamia tietoja niistä.

Väkeä yhtaikaa koolla enimmillään:

1. Evankeliumijuhlat/Sley 3 000
2. Herättäjäjuhlat/Herännäisyys 10 000
3. Suviseurat/Vanhoillislestadiolaisuus 80 000
4. Kansanlähetyspäivät/Kansanlähetys ei tietoa

Mikäli eri tilaisuuksien kävijämäärät ”maallisempien” festivaalien tapaan lasketaan yhteen arvioidut lukemat ovat seuraavat:

1. Evankeliumijuhlat 8 000
2. Kansanlähetyspäivät yli 10 000
3. Herättäjäjuhlat 20 000
4. Suviseurat 250 000

Vanhoillislestadiolaisten suviseurojen sunnuntain sanajumalanpalvelus televisioidaan Yle TV-1:llä suorana. Ensimmäistä kertaa liikkeen historiassa. Viimeistään tämä kertoo, että televisio-dogmi, josta aikanaan väännettiin monissa hoitokokouksissa, alkaa ehkä olla historiaa.

Joskus körttejä kutsuttiin pietisteiksi. Ei enää. Herättäjäjuhlilla vietetään emerituspiispa Wille Riekkisen johdolla sateenkaariseurat.

Kansanlähetyspäivillä uuspietistit sen sijaan panostavat raamattuopetukseen; epäselvää on, keskitytäänkö opetuksessa liikkeelle keskeisiin raamatunjakeisiin.

Ennen muinoin mahtava herätysliike evankelisuus sen sijaan on kutistunut. Jukka Leppilampikin karkasi kansanlähetyspäiville. Kohta riittäisi kesäjuhlapaikaksi suviseurojen portinpieli. Menestystä silti myös evankeliumijuhlille!

Suviseurojen kokoa kuvastaa ehkä parhaiten, että se yhteenlasketulla kävijämäärällä kilpailee tasaveroisesti kestoltaan huomattavasti pidempien Helsingin juhlaviikkojen ja Porin Jazzin kanssa. Aika hyvin herätysliikkeeltä 2020-luvun Suomessa.

(Blogissa käytetty hyväksi mm. Kirkko & Kaupungin 28.06.2022 artikkelia ”Riisipuuroa, podcasteja ja kebabia..”)

  1. Herättäjäjuhlien kävijämäärä puolittui edellisistä herättäjäjuhlista. Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtajan mukaan syynä koronapelko ja helle.

    Olisiko niin?

    Koronapelon voisi olettaa olleen lapsivaltaisissa suviseuroissa vielä suurempi eikä hellekään ollut Lopella yhtään Joensuuta pienempi, päinvastoin.

    Herättäjäjuhlilla pohdittiin sinänsä ihan oikein ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamaa ahdistusta. Samalla voi kysyä, sitäkö ihmiset todella haluavat uskonnollisissa tilaisuuksissa kuunnella?

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com