Kännykässä on nykyään kaikki: kirjeenvaihto, uutiset, rahat, aikataulut, matkaliput, Raamattu, kielikurssit, kello, kirjat, kartat, musiikki ja hätänumero – vain muutamia mainitakseni. Hyvä kapine siis. Puhelujakin voi soittaa ja ottaa valokuvia.
Mutta se on merkillistä, että sitä rakkinetta pitää koko ajan hiplata ja tarkistaa, jos olisi joku viesti tai uutinen tullut. Kun luurin hetkeksi laskee käsistään, johan on kertynyt 41 uutta juttua luettavaksi.
Nyt korona-aikana, kun kirkonmenoja on enimmäkseen tullut seurattua radion tai telkkarin välityksellä, on välillä ollut suuren taistelun takana, ettei ole kesken kaiken ottanut kännykkää käteensä ihan vain vähän vilkaistakseen… Viime kuukausina ainoastaan kynttilänpäivän piispanvihkimys on ollut niin intensiivistä katsottavaa, ettei sanottavia kiusauksia kännykän suhteen tullut.
Jos yöllä sattuu heräämään, niinkuin näillä varttuneilla kymmenillä usein käy, silloinkin pitää vilkaista kännykästä kellonajan lisäksi viimeiset uutiset. Ainoastaan mökillä voi tästä vapautua, kun siellä on niin huono kenttä, etteivät uutiset lataudu. Luoja jossakin kohtaa ihmistä sentään armahtaa!
Keskittymiskyky on siis totaalisesti mennyt, vaikka käytössä ei edes ole Facebookia, Instagramia eikä Twitteriä, Tinderistä puhumattakaan. Pelkästään YLE:n nettisivut ja maakuntalehti sekä pari harrastuksiin liittyvä Whatsapp-ryhmää jo saavat mielen levottomaksi ja ajatuksen harhailemaan.
Miten selviätte te, jotka olette mukana monilla areenoilla, kun on seurattavana työsähköpostin ja muiden työhön liittyvien viestintävälineiden lisäksi ne kaikki yksityiset jutut?
Odotan kesää, että pääsisi kääntämään kompostia, kitkemään rikkaruohoja ja istuttamaan kasveja. Silloin ei paljon kännykät kiinnosta. Silloin voi syventyä omaan tekemiseensä, keskittyä takavuosien urheilijoiden tapaan omaan suoritukseensa ja katsoa, mihin se riittää.
Se riittää multaisiin käsiin, keskittymiseen, hyvään mieleen ja kasvun ihmeeseen.
Ei taida rivilestadiolaisella olla paljon sananvaltaa SRKn pääsihteerin valinnassa.
Entistä enemmän mietin mikä tämä SRK oikein on perimmäiseltä olemukseltaan. Vaikuttaa lähinnä jonkilaiselta pohjalaisukkojen perversiolta. Perustiko Laestadius aikoinaan jotain vastaavaa? Ei. Entä Luther? Ei todellakaan. Jeesus. Joo ei. Nyt sitten onkin muka JUMALAN Valtakunnan kannalta oleellista että SRK rullaa ja pysyy elinvoimaisena.
Ei muuta kuin töpselit seinistä, kiinteistö myyntiin, rahat vähävaraisille ja loputkin ukot eläkkeelle.
Enpä usko että Jeesus haluaa kyseistä ”lammaslaumaa” palkkapaimeniakaan vaille jätettävän taikka liian rajuihin laidunten vaihtoihinkaan. Onhan Jumalalla ollut ennenkin satoja vuosia aikaa taivutella liikkeitä ja kirkkoja kasvuun ja suunnanmuutoksiin.
Sitä toivon, että liikkeen piirissä suodaan Tuoman Hänniselle täysi okeus vetäytymiseen ja lepoon. Sama armollinen asenne peilautukoon myös mm. niihin liikkeen jäseniin, jotka ylirasittuvat ehkäisemättömyysvaatimuksen tuomissa paineissa.
SRK:n sivuilta löytyy kerrottuna se, mitä SRK on, tai mitä sen kuuluisi olla. Se ehkä valaisee jotain.
http://rauhanyhdistys.fi/fi/srk/toiminta/
Toisaalta voi joku sitten kysyä, millä tavoin kristillistä uskonelämää elvyttää tai millä tavoin mm. rehellisyyttä tai muita kristillisiä arvoja tukee se, että itse salaillaan asioita, painostetaan sanomalehtiä tai käydään vaikka jossain Lempäälässä avustamassa paikallista Ry:n puheenjohtajaa/johtokuntaa, kun eivät meinaa omin avuin saada jotakuta sisarta hengiltä. 🙂
Tiedän kyllä mitä SRK tekee, mutta se on eri asia kuin se, mikä SRK on. SRK pitää tiukkaa jöötiä itse valitsemallaan pelikentällä joka on vanhoillislestadiolainen herätysliike eikä se suvaitse mitään kilpailijoita tällä areenalla. SRK puuttuu asioihin susikoiran aggressiivisuudella heti kun sen omalla reviirillä tapahtuu jotain mikä sotii sen arvoja vastaan tai uhkaa SRKn (osittain kuviteltua) auktoriteettia ja valtaa.
SRK menee pieleen heti alussa. Se liittää evankeliumin julistamiseen rehellisyyden, raittiuden ja isänmaanrakkauden. Nämä arvot, olettaen että niitä noudatetaan, ovat hyviä, jopa kristillisiä, mutta on kuitenkin niin, että ensin on evankeliumi jota seuraa kaikki nämä ja paljon muutakin. SRKlle ei näytä riittävän yksinkertainen evankeliumi, sillä se ei usko Jumalan voimaan sellaisenaan, ilman SRK-väen väliintuloa. Näin se on lisännyt evankeliumin rinnalle vaatimuksia, eli lakeja, joita ovat ”kristillissiveelliset elämäntavat, raittius ja isänmaallinen mieli”. Näiden lisäksi on vielä joukko uskovaisia velvoittavia isien perinnäissäännöksiä jotka selviävät ”parannuksen tehneelle” jossain vaiheessa. Esimerkkinä vaikkapa paljon puhuttu tv-kielto.
Ei ehkä ihme että lain ja armon välisestä jännitteestä puhutaan vl-liikkeessä melko paljon. Puhe kumpuaa omasta tarpeesta: miten olis mahdollista uskoa hyvään Jumalaan lakihenkisen uskonyhteisön keskellä?
Väsyi kai siihen, että sai koko ajan olla selittämässä mustaa valkoiseksi.
Johtokunta siihen salailuun peittelyyn ja väistelyyn koko ajan sihteeriään pakotti ja työnsi julkisuuteen aina tämän saman miehen. Itse hekottelivat taustalla.
Uudelle pääsihteerille riittääkin yksi ainoa neuvo:
– puhu aina t.o.t.t.a.
Tosin johtokuntahan potkii sinut sen vuoksi pois alta aikayksikön, mutta säilyypähän omatuntosi sentään puhtoisena, kun ei tarvinnut koko ajan väännellä totuutta milloin mihinkin asentoon.
Myös Suomen Rauhanyhdistysten keskusliiton SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen jättää tehtävänsä kesällä 2014. Yle uutisten mukaan Voittonen sanoo, ettei puheenjohtajan tehtävästä luopuminen liity millään tavalla liikkeen pääsihteeri Tuomas Hänni sen viikonloppuiseen eroilmoitukseen.
http://yle.fi/uutiset/vanhoillislestadiolaisten_toinenkin_nokkamies_eroaa/7006522
Vaikka puheenjohtajan ja pääsihteerin vaihdos eivät liittyisikään toisiinsa, merkitsee niiden ajoittuminen samalle vuodelle SRK:lle mahdollisuutta muutokseen. Asiaan toki vaikuttaa se, tuleeko uusi puheenjohtaja ja uusi pääsihteeri nykyisestä johtokunnasta tai sen lähipiiristä, vai tuleeko jompikumpi tai molemmat hieman etäämmältä liikkeen piiristä.
Monen laista kommenttia tässä on väännetty. SRK toimii yhdistyslain mukaisesti ja hyväksyttyjen sääntöjensä mukaisesti. SRK:n säännöt eivät ole ristiriidassa yhdistyslain kanssa, eivätkä voi ollakaan.
Nyt vapautuville paikoille valitaan uudet ihmiset vuosikokouksessa. Vuosikokoukselle lähetysalueet nimeävät ehdokkaansa. Vuosikokous valitsee uudet jäsenensä tarvittaessa äänestysmenettelyä käyttäen. Koko valintaprosessi on aivan normaalia yhdistystoimintaa.
SRK:n johtoon valittuja henkilöitä on hutkittu armottomasti mediassa parin – kolmen viimeisen vuoden ajan. Myöskin tämä verkkolehti on osallistunut kiitettävästi tähän nujertamistyöhön. En ihmettele sitä jos he ovat väsyneet torjumaan kerta toisensa jälkeen samoja väittämiä ja syytöksiä. Mikään ei nyt riitä kun on alkuun päästy, vain päät vadilla on riittävä rangaistus. Kiitän kaikkia niitä, jotka ovat osallistuneet tähän solvaustapahtuman. Uudet luudat tulevat lakaisemaan entistä tehokkaammin.
Kaleville! Tuo viimeinen lause oli ikävä ilmaisu. Jumalan lasten tehtävä ei täällä maan päällä ole toimia luutana. Ei myöskään toisten tuomitseminen eikä arvosteleminen. Ketään ei saa työntää pois Jumalan omien joukosta, sillä Jeesus itse sanoi, että niitä, ketkä Isä on Hänelle antanut, niitä Hän (Jeesus) ei heitä ulos. On se niin surullista lukea näitä kommentteja, joissä Jualan valtakunnan itselleen kahmineet esiintyvät Jumalan Sanan vastaisesti ilman yhtäkään rakkauden hitusta. ”Siunatkaa, älkää kirotko”. Please!
Minusta Kalevi Tikka tuuletti rehellisesti. Niinhän sen sanoo laulukin, että sitä saa, mitä tilaa. Oikein tuntui hyvältä, kun tätä toisen puolen nokkimista täällä koko ajan joutunut lukemaan. Luulis, että se hetkeksi loppuis kuin toinen menee puihin, mutta ei.
http://www.youtube.com/watch?v=lrZRs69YvhA
Eiköhän anneta kunnon uskovaisten tavoin toisen hiukan purkaa ihan rauhassa.
Vuosikokous valitsee SRK:n johtokunnan ja johtokunta järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajan, oman käsitykseni mukaan vuosittain – mutta sääntöjä paremmin tunteva korjatkoon. Pääsihteerin paikka on puolestaan työsuhteinen toimi, henkilökunnan johtaja, jonka johtokunta valitsee työsuhteeseen – ei luottamusmieheksi.
Myös vl-kristillisyyden johtomiehet ovat – kuten muutkin johtajat, uskonnolliset tai ei – oikeutettuja asialliseen kohteluun ilman fanaattisia ja sokeita ääritulkintoja. Kristillinen rakkaus on armoa ja totuutta! Sillä ” joka luulee seisovansa, katsokaan, ettei hän lankee (1. Kor. 10:12)”.
Joka suostuu johtotehtäviin, suostuu vastuuseen. Jaakobin mukaan seurakunnan opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin (Jaak. 3:1) . Mutta vastuu on myös valitsijoilla, jotka yleensä ”saavat mitä tilaavat”. – Paljon, paljon hyvää evankeliumin työtä vl-kristillisyyden johdossa olleet ovat tehneet, mutta sitten on sellaistakin; tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, mikä ei ole ollut kristillisyydelle kunniaksi ja rakennukseksi. Anteeksianto virratkoon, mutta meille raadollisille ihmisille se on ratkaisevasti helpompaa, kun rikkonut sanoo: ”minä kadun, anna/antakaa anteeksi”. – Siunattua ja armorikasta uutta vuotta AD 2014 kaikille!
Kalevi Tikka roimii kritisoijia. Pitäähän kaikkea saada kritisoida ja varsinkin tässä vl:n ja SRK:n kyseesä ollen on todella paljon kritisoitavaa. Kannattaa lukea Hurtigin tutkimus ja muitakin ihan ruohonjuuritason kommentoijia.
Ja toivoa todella sopii, että SRK ei ohita kritiikkiä vaan ottaa sitä opikseen.
Met Jumalan lapset tietenkin ajattelemma että yhtä syntisiä olemma kaikki, niin pääsihteeri Hänninen kuin Oulun piispa Salmi ja minäkin apupappi. Kiitos Jumalalle!
Tuli miäleen. Met emmä tiätenkää sekkoile lapsiin. Se on meistä poies. Mut jos joku sekkoilee lapsii, poikii tai tyttösii, nirhatkoo pää poikk. Jumal ei ann sit anteeks. Jos lestariolaiskiikkeess on sellast ollu, lopettaa koko liik.
”Uutta pääsihteeriä ei Juntusen mukaan valita erityisen nopealla aikataululla.”
Valinta ei liene helppo.
Valitun pitää täyttää kaikki uskovaisuuden kriteerit, hänen sieluntilastaan ei saa olla epävarmuutta, hänen täytyy olla ”kallis uskon veli”, jolla on myös kykyä ja maltillisuutta olla ja esiintyä myöskin kiperissä tilanteissa, joista osa on julkisuudessa. Viisas, sanavalmis, Pyhän Hengen omaava vl-sydämenkristitty rakas veli.
Jutussa on moninaisia ongelmia.
70-luvulla luotiin vl-kristittyjen aivokoppiin sellainen ajatusmalli, ettei ihminen voi koskaan tietää omaa sieluntilaansa varmasti, siis sitä, että onko oikealla tavalla uskomassa, vaan toiset uskovaiset tietävät sen aina parhaiten. Jokaisen pitää olla vain ”suu auki” uskomassa, eli avoimesti ajatustensa ja tekemistensä suhteen, jotta muut voivat sitten tarvittaessa neuvoa ja nuhdella ja saattaa oikealle tunnontilalle. Tämä ajatusmalli johtaa myös siihen, että myös muiden kuin oma sieluntila on jatkuvan toisten arvioinnin ja mahdollisen korjaamisen kohteena. Syntiin ja jopa epäuskoon voi joutua huomaamattaan, pitää aina olla valmis mahdollisten puhuttelujen tiimoilta.
Nyt kun valitaan, voin vain KUVITELLA, mikä prosessi se on. Kuka on oikeasti sopiva hommaan? Kuka edustaa sydämeltään oikeaa vl-oppia? Nimittäin, se asia tiedostetaan vl-liikkeessä nykyään enempi kuin hyvin, etteivät kaikki ajattele asioista samalla tavalla, mutta että moni pitää ajatuksensa piilossa. Jo minäkin tiedän sen, että nykyinen tilanne on varsinainen pelikenttä, jossa varsinaiset kortit paljastetaan vasta viime tingassa kaikille. Mulle on näin jopa sanottu: ”en voi olla julkisesti tätä mieltä, koska silloin joudun paitsioon, enkä voi enää vaikuttaa sieltä käsin liikkeen tilanteeseen mitenkään”.
Minusta ei ole koskaan ollut pelaajaksi.
Vuokko. Minusta koko tällainen liike kuten muutkin ns.”herätysliikkeet” ovat tarpeettomia. Miksi ei pelkkä Suomen evankelis-luterilainen kirkko kelpaa kaikille? Kysyn vain. Kohta minä vanha mies kuolenkin. Sitten ei kai enää kukaan edes kysy.
Hyvä kysymys Osmo. Vl-liikkeen opetuksen mukaan kirkon piirissä ei ole oikeaa opetusta.
Vuokko. Hyvä kysymys. Siis olenko opettanut seurakuntaa väärin jo lähes 30 vuotta, jotka olen toiminut pappina? Minulla oli aikoinaan hyvä veli vanhoillislestadiolainen aika läheisenä työtoverihana. Hän ei koskaan kritisoinut esimerkiksi saarnojani, joita useinkin istui kuulemassa. Olen myös kastanut useita lestasdiolaiskotien lapsia. Koskaan ei ole kyseenalaistettu pappeuttani. Mikä tässä oikein nyppii?
Sen kyllä ymmärsin kerran, kun olin liturgina. Syntejä en saa lestadioliselle antaa anteeksi. Joku pappa pyysi alttarilla, mutta minun täytyi sanoa, että anteeksiantaja nuori pappi tulee perässä. Minä en saa antaa anteeksi. Tuntui se silloin aika pahalta, kun ei saa sanoa syntejä anteeksi. Mutta en minä vanha ukko enää siitä välitä. Minun armahtajani on paljon korkeammalla. Hän on Jeesus Kristus.
Minä liturgina jaoin silloin leivän. Joku lestadiolaispappa luuli minua heikäläiseksi ja pyysi syntejään anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Olisin antanut synninpäästön, mutta se ei kelvannut heikäläisille. En tiedä, olisiko tälle papalle kelvannut. Mutta mielellämi sen olisin antanut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Mutta ei kelvannut kelvottoman papin synninpäästö.
Osmo, kysyit aiemmin, että mikä tässä nyppii. Taisit sinä itsekin jo arvailla oikean vastauksen. Sehän siinä todellakin nyppii, että sinulla kirkon pappina ei ole pyhää henkeä (tarkoituksella pienin kirjaimin tässä kontekstissa). Pyhä Henki vaikuttaa vain ihmisessä, joka pitkän apostolisen jatkumon seurauksen on saanut sen SRK -lestadiolaiselta uskovaiselta SRK -lestadiolaisella synninpäästöllä. jeesuksen nimessä ja veressä (vain kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä).
SRK lestadiolaiduudessa on oma sovellus Lutherin kahden regimentin opista. Kun jaottelu Lutherin mukaan maallisen ja hengellisen regimentin mukaan menee niin, että esim. maallinen hallitus (esivalta) on 1. regimentin valtaa, on kirkko 2. regimentin haltija. SRK -lestadiolaisuudessa jaottelu menee niin, että 1. regimenttiin (esivaltaan) kuuluu myös kirkko ja sen papit, Toiseen (2.) eli hengelliseen regimenttiin kuuluvatt vain pitkän apostolisen jatkumon kautta ja vain SRK-lestadiolaisen synninpäästön (jnjv) kautta Pyhän hengen saaneet papit ja muut samalla tavalla uskovat SRK-lestadiolaiset).
Yksinkertaista? Kyllä, mutta onko tämä ainut tie pelastumiseen, sitä rohkenen epäillä ja siksi en voi olla SRK-lestadiolainen. 🙂
Osmolle vastaus, että repii liikaa. On ymmärrettävä, että tämä kirkko itsessään voi olla todella rankka, jos vedetään vastoin omaa vakaumusta toimimaan.
Tähän asiaan liittyen näyttää olevan ihan selkeää eroa kokemuksissa.
Sitä olen ihmetellyt, että kun on niin suuri ryhmä vanhoillislestadiolaisia liikkeen ulkopuolella, miksei he yksinkertaisesti kokoonnu yhdessä liikkeen kritisoinnin sijaan. Tulisi liikkuma varaa niille, joita liikkeen järjestäytynyt osa ahdistaa ja eivät uskalla puhua. Ymmärtäisin kuitenkin juuri sen vanhoillislestadiolaisuuden olevan ihmisen identiteettiä. Sitäkin mietin kuinka paljon on menneisyydestä vanhojen ihmisten puhumaa ja kuinka paljon oikeasti juuri tämän päivän arkea. Esimerkiksi kirkon opin tai opittomuuden kritisointi taitaa olla kaikkialla sitä jokapäiväistä leipää.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Tänään oli mukava kuunnella vanhoillislestadiolaista pappia kiimingistä. Ihan puhui niinkuin ennen 1960-luvun karsintoja. Tutusti ja uskottavasti ilman tuhmia ja vääriä korostuksia. – Noista regimenttiasioista sen verran, että SRK ajoi uuden Herätyksen ulos sen vuoksi että siellä otttiin käyttöön lain kolmas käyttö. Nyt liike on itse tehnyt samaa tuosta äsken mainitsemastani vuosiluvusta lähtien eli vahtii sitä, onko yksilöitten elämä lain mukaista, siis ”hengellisen lain”. Muuten yksinkertainen riviuskovainen on ajatellut noista regimenteistä suurinpiirtein näin, että on maallisia ja hengellisiä asioita. Oppineet virkamiehet hoitavat maalliset asiat ja neuvovat niissä, Uskon käsittäneet neuvovat hengellisissä asioissa. Kuitenkaan uskovien määrittely ei ole ollut tällaista kuin se on nyt, Pyhä Henki on ollut maailman alusta kaikissa sukupolvissa kansoissa ja kielissä vaikuttava Jumalan voima ja viisaus. Vanha tulkinta on oikeampi.
Osmo kysyy, miksei evankelis-luterilainen kirkko kelpaa. Kyllä vaan kelpaa. Itse en ole missään h-liikkeissä ollut ja tänä päivänä mitä tietoa niistä on, niin en ymmärrä. Ovat jämähtäneet niin, että herätys -sana heidän kohdallaan on pikemminkin kornia.
Jos se on kovaa pappisnaisten torjujille, niin perustakoot he oman pytinkinsä ja antakoot toisten iloita siitä, mitä Jumalan hyvyydestä, kun molemmat sukupuolet kirkastavat meille uskoa ja Jumalan hyvyyttä.
Luukan Valman kanssa olen jokseenkin samassa käsityksessä. SRK:n regimenttiopista voisi vielä todeta sen, että se on sorvattu omaa vallankäyttöä varten suhteessa alamaisiin, oppi ei ole oikein hyvin pysynyt vallankäyttäjien omissakaan hyppysissä. SRK itse on sekoillut regimenttioppinsa kanssa, eikä se ole kaiketi kyennyt erottamaan maallisia ja hengellisiä asioita toisistaan. Yhteiskuntapolitiikka/puoluepolitiikka kun heidän regimenttioppinsa mukaan kuuluisi 1. regimenttiin, varsinkin 1960-luvulla sekin hengellistettiin hyvin selväsanaisesti. Samoin hengellistettiin suuri joukko maallisia asioita, esimerkkinä vaikkapa tämä surullisen kuuluisa TV -kielto. Useimmat ns. höpösynneístä (armoneuvoista) kuuluvat tähän samaan kategoriaan, aivan selkeästi maallisten asioiden hengellistämisenä. Ja jopa niin vahvasti, että ne jopa asetettiin autuuden ja armon ehdoksi. Martti Pentti sanoi tästä jossakin täällä hyvin, että nämä maalliset asiat saatettiin pakkoarmon piiriin, johon myös Valman ymmärrän viitanneen omassa kommentissaan.
Ymmärrän. Olen siis kelvoton pappi, vaikka olen mies. No onneksi jään eläkkeelle. Olen kai nyt sitten vain kelvoton seurakuntalainen.
Sonja. Jos et ole herätysliikkeissä ollut, elä vaan enää erehdy niihin menemäänkään. Vestigia terrent.
En nyt tiedä mihin Osmo viittasi, mutta tarkennan varmuuden vuoksi omaa viestiäni. Minusta on kyse empatiakyvystä kun tiedostetaan, että itsellä on raja mitä ei ylitä ja ymmärretään, että niin vain on toisillakin ja se ei välttämättä ole samassa kohtaan kuin itsellä. Silloin ei ole tarvetta lähteä kenestäkään kelvotonta tekemään vaan ymmärretään antaa tilaa. Se on vaan opittava elämään sen kanssa, että kaikki ei samanlaista uskonvakaumusta jaa. Itsesäälin ei ole aihetta.
Osmo hyvä, lohdutukseksi voin käsityksenäni sanoa sinulle, että valtaosalle suomalaisista sinä olet ja olet ollut erinomaisen hyvä pappi ja uskallan sanoa senkin, että olet ollut sitä myös huomattavan suurelle osalle vanhoillislestadiolaisia. Kirkko menettää sinussa todella paljon, kun sinä pian eläköidyt. Mutta itseäsi ja jaksamistasi sinun täytyy myös ajatella. Muuten, minäkin jään eläkkeelle tänä armon vuonna, joten pari työpaikkaa on meiltä vapautumassa nuoremmille. 🙂
Juu juu Jussi. Minä eläköidyn ja olen alkanut ajattelemaan, miksi kuulun kirkkoon. Kohta ei enää ole pakko, kun en ole palkkatyössä, vaan Keva maksaa eläkettä, kuulunpa kirkkoon tai en.
Samoissa mietteissä täälläkin ollaan, Osmo. Itse ajattelen, että Jumalan huolenpidossa olemme, riippumatta siitä, olemmeko kirkon jäseniä vai emmekö ole. Meidän enkilökohtainen uskomme ratkaisee sen asian, ei kirkko. Ainakin yhden palveluksen kirkolta me vielä kuitenkin tahdomme. 🙂
Juu juu Jussi. Sen hautaan siunaamisen minäkin tahdon. Olen itse siunannut hautaan isäni ja äitini heidän toivomustensa mukaan. Mutta toistaiseksi kirkosta eronneetkin siunataan, jos omaiset pyytävät. Olenhan toki saanut työn seurakunnalta ja pienen kuukautiskorvauksen siitä jo yli 30 vuotta. Sitä ennen kansanopistoilta 10 vuotta. Nyt alkaa Keva maksaa eläkettä. Mutta kuka pappi haudalleni? Siinä ensimmäinen tenkka poo. Onneksi en itse ole sitä päättämässä.
Niinpä niin, Osmo. Olen ajatellut, että omaiset saavat päättää kuka saa siunata minut viimeiseen lepoon sitten kun sen aika on. Voi olla vaikka vanhoillislestadiolainen pappi, mutta ei toivon ettei kuitenkaan SRK -lestadiolainen. 🙂