Kotimaa24: Runsaasti kirjoittajia, toivottavasti myös lukijoita ja keskustelijoita. Yhtenä aiheena on ollut armo, se nousee uskon ytimestä. Jumalan armo. Armollisuus ihmisten välillä. Armolahjat eli karismat. Rinnan blogikeskustelujen kanssa olen lukenut Juhani Rekolan ”Heräämistä pimeään”. Sekin on antanut virikkeitä armon ajattelemiseen.
Armo ja Jumalan armo. Mitä se on? Hyvä kysymys! Samalla voi miettiä, mitä usko on ja mitä kristillinen usko on. Mikä tekee ihmisestä kristityn?
Pohdin tätä lähtökohtanani se ajatus, että Jumala on isä ja me olemme sisaria ja veljiä. KM24 keskusteluissa on välillä korostettu jakolinjoja sisarusjoukossamme. Liberaaleja ja konservatiiveja. Raamattu-uskollisia, fundamentalisteja toisaalla ja toisaalla Raamatun totuudesta luopuneita, joita on kuvattu myös uskosta luopuneiksi.
Jos ja kun koettaa hahmottaa sisarusjoukkoamme Jumalan armosta käsin, muuttavat edellä mainitut vastakohtaisuudet muotoaan. Ne asettuvat erilaiseen asentoon.
Konservatiivit, Raamattu uskolliset ja fundamentalistit väittävät ottavansa Raamatun todesta, kirjain kirjaimelta ja sana sanalta. Samanaikaisesti Raamatussa on paljon kohtia, joissa teot = se miten kukin on elänyt nostetaan kaikkein tärkeimmäksi.
Onko ylipäätään mahdollista olla yhtaikaa fundamentalisti ja Raamattu-uskollinen? Minun mielestäni ei – mutta monet kyllä väittävät olevansa.
Yhdessä näillä sivuilla käydyssä keskustelussa uskon sisällöstä Raamattu-uskollinen Juha Heinilä lainasi Athanasiuksen uskontunnustusta, ikäänkuin argumenttina käytyyn keskusteluun. Luin tunnustuksen useampaan kertaan. Se julistaa: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin”.
M.o.t. Voidaksemme pelastua, meidän tulisi osata ajatella kolminaisuudesta niin kuin Etelä-Ranskassa 400 – 500 j.Kr. Ajateltiin. Mutta: Ei sanaakaan armosta. Niinkuin ei muuten myöskään kahdessa muussa jakamattoman kirkon uskontunnustuksessa.
Athanasioksen nimessä kulkeva uskontunnustus päättyy näin: ”Hänen tullessaan on kaikkien ihmisten noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se, joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Missä siis mennään tänään? Ovatko Raamattu-uskolliset myös Tunnustus-uskollisia ja Oppi-uskollisia? Edellä osin lainattu vanhan kirkon tiivistelmä Raamatusta ynnä tuhat vuotta myöhäisempi Martti Lutherin uskontulkinta? Uskollisten joukko puhuu myös 2000 vuotta vanhasta seksuaalietiikasta, avioliittokäsityksestä jne.
Mihin pyrin kyselylläni? Minusta on selvää ja vastaansanomatonta, että yhteinen, pyhä uskomme on aina ja pysyvästi muutoksen tilassa. Emme voi pysäyttää aikaa kronologisesti syntyneen Raamatun mihinkään aikavaiheeseen, emmekä myöskään kirkon historiassa. Uskomme tunnustus ei voi olla monoliittistä, kun kaikki ympärillä muuttuu. Ehkäpä salattu Jumala on sama, mutta käsityksemme ja ymmärryksemme hänestä muuttuu. Saulus oli vanhauskoinen ja vanhauskoisia elää yhä. Saulus kiivaili vanhan uskon puolesta, mutta sitten hänestä tuli Paulus, Paavali.
Entä sitten se armo? Juhani Rekola puhuu itsekin Jumalan armosta, mutta tässä kohtaa haluan välittää ”Herääminen pimeään” -kirjan lainauksen Dietrich Bonhoefferilta. Ainakin minulle se antaa paljon ajattelemisen aihetta:
”Halpa armo on meidän kirkkomme suurin vihollinen. Taistelumme tänään on taistelua kalliin armon puolesta.” ”Halpa armo on syntien anteeksiantamuksen saarna ilman parannussaarnaa. Se on kaste ilman kirkkokuria. Se on ehtoollinen ilman syntien tunnustamista. Se on synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista. Se on armoa ilman ristiä. Se on armoa ilman elävää, lihaantullutta Kristusta Jeesusta. Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka vuoksi ihminen menee ja ilolla myy kaiken, mitä hänellä on. Se on kallis helmi, jonka tähden kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan. Se on Kristuksen kuninkuutta, jonka vuoksi ihminen repii päästään häntä loukkaavan silmän. Se on Jeesuksen Kristuksen kutsu, jonka kuullessaan opetuslapsi jättää verkkonsa ja lähtee seuraamaan. Kallis armo on evankeliumi, joka on aina uudelleen etsittävä. Se on lahja, jota on aina uudelleen pyydettävä. Se on ovi, jolle on aina uudelleen kolkutettava.”
Syyllisyyteni syntiin on poistettu, mutta ei syntisyyttäni. Siksipä armo tarpeeni on jatkuvasti suuri. Upeaa onkin kuulla synninpäästön sana kirkossa. Sen kuulemiseen on joka kerta tarvetta. Ei niin ettenkö sitä muutenkin omistaisi. Uskoa vahvistaa kuitenkin aina sen kuuleminen.
Pekka kirjoitat: ”Minua on suojannut tietoisuus (taitoisuus?) siitä, että kuka tahansa uskova voi langeta mihin tahansa. Siinä ei ole mitään nöyristelyä, eikä itsensä mitätöintiä.”
Tähän asti olen kanssasi ihan samaa mieltä. Jokainen, joka panee täyden luottamuksensa tai toivonsa kehen tahansa toiseen ihmiseen (tai itseensä!) tulee todennköisesti tai varmasti pettymään. Emme ole täydellisiä. Emme ole ”Jeesuksia”, jos mikään niin se on varmaa.
”Suomalaisen kristillisyyden” piirteellä ”kehua” tai jopa ”julistaa” omaa huonoutta ja heikkoutta tarkoitin jotakin muuta. Mikä tarkoitus ja tehtävä on ihmisen syntisyyden ja huonouden korostamisella? Toki hyväksyn sen niin kauan, kun se on rehellistä puhetta ja tosiasian tunnustamista. Mutta voisiko olla vaarana se, että heikkouden ja huonouden julistaminen tulee niin vakioksi, että tavoite paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta elämästä katoaa?
Opiskeluaikoinani 60-luvun lopulla, kun viidennen herätysliikkeen toiminta Suomessa ainakin osittain USA:sta rahoitettuna voimistui, saimme kuulla, ettei kolmas maailma ja muut poliittiset asiat kuuluneet kristityille, että meille olisi kuulunut vain sielujen pelastaminen. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, miten evankeliumin vastainen ja itsessään poliittinen tuo todellakin USA:sta rahoitettu, muka raamatullinen kritiikki oli.
Minun kokemukseni on, että ’vaivaiset madot’ ovat tehneet paljon käytännön työtä lähimmäisten hyväksi ja oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. Siitä vain ei ole pidetty ääntä. Pelkästään sielujen voittamiseen keskittyvät taas ovat nähdäkseni pelastusvarmuuttaan korostavia ’olen ihme’ -kristittyjä. Asia ei tietenkään ole näin yksioikoinen, mutta näin sen yksinkertaistaisin.
MARTTI,
en ole biologi, luonnontieteilijä. Matoihin olen tutustunut vain kalanruokana. Kielen asiantuntijana kyllä pidän itseäni. Mutta ei kai tämä ole semanttinen kysymys. Eikä mustavalkoinen, kuten sinäkin sanot.
Jos et Martti sinä, onko joku muu joskus kuullut kristityn puhetta, jossa ollaan heikkoja ja avuttomia ja mihinkään hyvään kykenemättömiä? Ikäänkuin olisi Jumalaa vastaan nousemista edes yrittää muuta, yrittää käytännöllistä ja konkreettista, arkipäiväistä Jeesuksen seuraamista.
Itse nuoruudessani Kalannissa kuulin joka kesä viidennen herätysliikkeen telttajuhlissa tällaista puhetta. Olihan se ristiriitaista. Toisaalta kättä nostamalla tai eteen kävelemällä saattoi alkaa uuden elämän, ei enää pimeydessä vaan valon lapsena.
Jeesus kertoi vertauksen veljeksistä, joista toinen sanoi ryhtyvänsä työhön, mutta jäikin laiskottelemaan. Toinen kieltäytyi, mutta tarttui kuin tarttuikin hommiin.
Katselen kristillisyyttä suurelta osin Lähetysseuran suunnasta, koska olen sen suojissa syntynyt ja kasvanut. Ehkä ajatustani valaisee se, että omassa maassaan merkkimiehiksi nousseet haluavat Suomessa vieraillessaan usein tavata opettajattaria ja sairaanhoitajia eivätkä niinkään rovasteja, tohtoreita ja lähetysjohtajia.
Aika paljoñ katselen samasta suunnasta. Kalannissa vaikutti ei niinkään joku herätysliike, vaan ”lähetysséuralaisuus”, Heñgelliset laulut ja virret. Ja Frans Hannulan perintö.
Heikki Palmu tuo asiaa hyvin esille eli kun blogissa otetaan uskontunnustuksista seuraava sitaatti:
”Athanasioksen nimessä kulkeva uskontunnustus päättyy näin: ”Hänen tullessaan on kaikkien ihmisten noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se, joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Edellä oleva voidaan löytää evankeliumista:
27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. (Matt.16)
Siis teot ovat se mikä ratkaisee, eikä tässä puhuta mitään armosta.
Entä kuka on keksinyt tämän kaikenkattavan armon uskoville, siis oliko katolilaisuudessa sitä vai keksikö Luther & kump sen, taisivat keksiä ja kun historiasta lukee esim kuinka he hyväksyivät vainot ns Raamatullisina niin mikä on heidän ”armo” käsityksensä, he ITSE saavat kaiken armosta anteeksi vaikka TUOMITSEVAT toisuskoisia kuolemaan, siis onko tämä oikeaa armoa ja johon voi luottaa iankaikkisen elämän?
Tähän kohtaan sopii varmasti lainata Lutheria, joka oli Evankeliumin saarnaaja, joka tarkoittaa myös ilosanomaa maan matosille, niille uskoville, jotka vahvistuvat heikkoudesta. (Hebr.11:34)
”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Room. 8:16
”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Omasta voimastamme me emme voi uskoa sitä, että olemme Jumalan lapsia. Sitä ei myöskään laki vaikuta, vaan ainoastaan Pyhän Hengen todistus. Pyhä Henki vakuuttaa meitä lapseudestamme keskellä heikkouttamme vastoin lakia ja oman kelvottomuutemme tuntoa. Tämä tapahtuu siten, että me tunnemme sanan kautta vaikuttavan Pyhän Hengen voiman kokemuksemme pitäessä yhtä sanan kanssa. Sillä voithan sinä tuntea, saatko hädässä ja ahdistuksessa lohdutusta evankeliumista. Sillä sinä voitat epäilyksen ja pelon. Voit uskoa, että sinulla on armollinen Jumala. Nyt et enää pakene häntä, vaan voit iloisesti huutaa häntä avuksesi ja odottaa häneltä apua.
Tämä on se oikea sisällinen todistus, josta tunnet Pyhän Hengen vaikuttavan sinussa. Tämän lisäksi sinulla on ulkonainenkin todistus. Hän näet antaa sinulle erityisiä lahjoja: hengellistä ymmärrystä, armoa ja menestystä kutsumuksessasi. Sinulla on rakkaus hänen sanaansa, tunnustat sitä maailman edessä henkesi uhalla. Edelleen sinä vihaat syntejä ja vastustat niitä. Näin eivät voi tehdä ne, joilla ei ole Pyhää Henkeä. Ja vaikka tämä kaikki tapahtuukin pyhissä suuressa heikkoudessa, Pyhä Henki kuitenkin hallitsee heitä heikkoudessa vahvistaen heissä todistuksensa.” M Luther
Ismo malinen:”Tähän kohtaan sopii varmasti lainata Lutheria, joka oli Evankeliumin saarnaaja, …”
Vastaahan nyt tarkasti seuraavaan kysymykseen eli mitä ajattelet seuraavasta vertauksesta ja Lutherin hyväksymistä vainoista?
23 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki’.
27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, minkä olet velkaa’.
29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle’.
30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’
34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”
Oliko Luther saanut armon OMISTA synneistään?
Oliko Luther armollinen toisuskoisia kohtaan?
Ari, kerrot muunneltua totuutta. Tohtori Martti Luther ei hyväksynyt uudestikastajien listimistä.
Seuraavassa lainauksessa on jumaluusopin tohtori Martti Lutherin kanta uudestikastajien vainoista (kirjasta Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherrn. 1528) :
Ei kuitenkaan ole oikein, ja siitä minä paljon kärsin, että ihmisraukkoja noin säälimättä murhataan, poltetaan ja julmasti tapetaan. Jokainen saakoon uskoa, mitä hän itse haluaa. Jos hän on vääräuskoinen, hänellä on aivan riittävästi rangaistusta helvetin iankaikkisessa tulessa. Miksi he tarvitsisivat ajallista kidutusta, jos he erehtyvät ainoastaan uskonasioissa eivätkä sen lisäksi ryhdy kapinoimaan tai muuten vastustamaan esivaltaa. Hyvä Jumala, miten nopeasti kävikään näin, että ihmiset taas lankeavat harhaan ja perkeleen pauloihin. Heitä on vastustettava lujasti Raamatulla ja Jumalan sanalla; tulella ei saada aikaan juuri mitään.
Autuas Martti Luther:
“Nykyään on suuressa määrin vallalla sellainen mielipide ja harhaluulo, että meillä olisi hyvä syy tuhota harhaoppiset ja hurmahenget miekan avulla. Torjuakseen tällaisen näkemyksen ja ajatustavan sanoo Kristus: “Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti” (Matt. 13:30 s.). Aivan kuin hän haluaisi sanoa: sallikaa kaiken tämän kuitenkin tapahtua, eihän teidän asianne ole jakaa tuomiota miekan avulla; kiirehtikää te vain viemään eteenpäin evankeliumin sanomaa ja saarnatkaa turvallisin mielin harhaoppisten laumoja vastaan. Kuten ette voi torjua rikkaruohoa sanan avulla, vaan se kylvetään teidän nukkuessanne, niin sallikaa sen myös kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Silloin tulee kyllä olemaan paikalla hän, joka erottaa valhevehnän oikeasta.
Samoin opettaa myös pyhä Paavali Tiituksen kirjeen 3. luvussa: “Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti” (Tit. 3:10). Paavali ei sano, että harhaoppinen on surmattava, vaan että häntä on kerran tai kahdesti varoitettava. Mutta jos asianomainen ei ota kehotuksesta varteen, niin häntä tulee karttaa kuten sellaista, joka on joutunut kokonaan harhaan ja näin itse lausunut tuomion itsestään.” WA 52, 836-837 suomennos Ahti Hakamies.
Juha Heinilä, luterilainen maailmanliitto on antanut selkeän vastauksen siihen että Luther & kump antoivat ns ”Raamatulliset” perusteet vainoille eli onko se nyt sitten kenen ”ansiota” että niinkuin juuri itse todistit luterilaiset ovat ” listineet” ns ”uudestikastajia”.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
Täyttä potaskaa, että tohtori Martti Luther olisi hyväksynyt vainot ja antanut niille raamatulliset perusteet. Ari, lue lainauksistani mitä jumaluusopin tohtori Martti Luther on vainoista kirjoittanut. Peilistäsi löydät henkilön, jolla on veriset kädet.
Juha Heinilä, kuinka luet antamani viitteen luterilaisen maailmanliiton anteeksipyyntöön?
Olen lukenut. Väite on virheellinen. Tohtori Martti Luther ei koskaan ole tukenut tai hyväksynyt vainoja.
ARI, JUHA et &
Kaino toivomus: Voisitteko käydä Luther-kesķustelua suoraan keskenänne, omilla sähköposteillanne ja jättää tämän palstan alustuksen teemojen käsittelylle?
Kaikilta rohkenen pyytää:
Vähemmän lainauksia toisilta ja enemmän omia ajatuksia. Please.
Heikki anteeksi. Nämä Arin väitteet tulevat aina esille lähes joka keskustelussa. Nyt halusin ne korjata. Omassa blogissani vastaavat väitteet on monet ammuttu alas. ¨
Minä poistan vastaavat keskustelut omasta blogeistani. Pidän sitä hyvänä, joten voit poistaa, jos haluat. Ne eivät kuulu blogillesi.