Rippikoululeirin tavoite on usein aivan liian matalalla. Sen voisi elävöittää koko kirkollista kenttää paljon enemmän. Mikäli eräät nuorten kannalta merkittävät näkökulmat otettaisiin huomioon.
Ripari on monelle työtekijälle vuoden raskain ja vaativin tehtävä. Moni huokaa, jo etukäteen tulevia paineita. Toisille homma hoituu rutiinilla. Kaikki on tehty jo sata kertaan. Sitten on niitä joilla aina on suuria kurinpidollisia ongelmia. Jo etukäteen voi syntyä vastakkainasettelu; leiriläiset / vetäjät.
Monia ongelmia voi tulla eteen ja vastuu on aivan valtava. Nuorten kapinaa saa kohdata päivittäin. Yöunet voi jäädä tosi vähälle. Leirin lopussa on itse ihan poikki.
Voisihan tämän kaiken hoitaa toisinkin. Kaikki ainekset, paljon tehokkaampaan ja vetäjille paljon kevyempään toimintamalliin olisi tarjolla. Vaatisi ehkä pientä asenteenmuutosta kirkon nuorisotyöhön. Jospa asiaa alettaisiin vihdoinkin tarkastelemaan nuoren kannalta ja tehtäisiin sen mukaisia toimenpiteitä.
Moni seurakunta tähtää vain konfirmaatioon. Sen jälkeen nuoria ei enää näy. Miksi näin? Onhan kirkolla aivan mahtava systeemi valmiina. Sitä vain ei osata hyödyntää. Jostakin kummallisesta syystä. Rippileirihän on mitä mahtavin mahdollisuus osoittaa nuorille, se miten mielekkään toimintaympäristön kirkon nuorisotyö tarjoaa.
Kirkon yritys opettaa muutamassa päivässä kaikki oleellinen ei voi mitenkään toimia..
Voidaanhan oppitunnit tietysti pitää ja vaadittavat asiat käsitellä, mutta mitä jää nuorelle siitä kaikesta. Voihan tulla suuriakin löytöjä. Turvallisessa ympäristössä voi jopa ottaa uskon omakseen ja saada elämälle uusi alku. Silti pelkään mitä tapahtuu kun koulut alkaa ja ympäristö onkin ihan toinen.
Siksipä olisikin tärkeää pyrkiä ryhmäyttämään porukka ja laittamaan se puhaltamaan yhteen hiileen.
Näin toimien lähes koko joukko tulisi mukaan seurakunnan toimintaan. Leiri ei saisi olla itsetarkoitus, vaan alku innostuneeseen osallistumiseen. Isoskoulutuksessa voidaan myöhemmin syventää hengellistäkin opetusta. Paras tae oppimiseen on antaa isosille mahdollisuus oppituntien pitoon. Varsinkin niille, joita ei enää tavallinen isostoiminta tyydytä.
Näin toimien Isosten isosista tulee mainioita vastuunkantajia. Jolloin vetäjien kuorma helpottuu oleellisesti. Samalla nuoret apuohjaajat saavat mielekästä ja hyvää kokemusta ja riparilaiset opetusta, jonka he voivat paljon helpommin omaksua. Hyvin ryhmäytyneessä joukossa ei voi havaita enää kiusaamista ja porukka niveltyy luontevasti toisten joukkoon. Riparisukupolvien välinen kuilu katoaa. ym. Mikä mukavinta; homma helpottuu melkoisesti. Ei tarvitse enää vetää itseltään viimeisiä mehuja.
Hyvää riparifiilistä ei saa päästää väljähtymään. Heti konfirmaatiopäivän iltana on jo oltava mahdollisuus istua iltaa yhdessä. Siitä on sitten hyvä jatkaa viikoittain eteenpäin. Systeemin rakentamiseen voi tietysti mennä aikaa. Ihan tuosta vaan se ei tietenkään käy.
Tällä kertaa kuuntelin ja katselin netissä Toholammin seurakunnan konf.messua ja hyvin tasokkaasti hoidettiin musiikki ja myös nuoret konfirmoitavat osallistuivat palvelemaan. Vaivaa oli nähty joka taholla. Myös saarna oli opettava ja hyvin tässä ajassa.
Voi miten surulliseksi teit, Eero minut. Eikö täällä ole ketään muuta, joka näkisi tuon kaiken hienouden taakse. Samat nuoret, jotka nyt konfirmoidaan, eroavat kolmen vuoden päästä. Miksikö? Siksi ettei kirkolla ole heille enää silloin mitään tarjottavana. Nuori ajattelee elämäänsä eteenpäin. Fiilisten varassa ei nuori pysy kirkon jäsenenä. Olipa ripari miten onnistunut tahansa. Järkyttävää on nähdä miten kirkossa tehdään vain rippikoulutyö hyvin. Sen jälkeen ei ole mitään.