Kotimaa24: Runsaasti kirjoittajia, toivottavasti myös lukijoita ja keskustelijoita. Yhtenä aiheena on ollut armo, se nousee uskon ytimestä. Jumalan armo. Armollisuus ihmisten välillä. Armolahjat eli karismat. Rinnan blogikeskustelujen kanssa olen lukenut Juhani Rekolan ”Heräämistä pimeään”. Sekin on antanut virikkeitä armon ajattelemiseen.
Armo ja Jumalan armo. Mitä se on? Hyvä kysymys! Samalla voi miettiä, mitä usko on ja mitä kristillinen usko on. Mikä tekee ihmisestä kristityn?
Pohdin tätä lähtökohtanani se ajatus, että Jumala on isä ja me olemme sisaria ja veljiä. KM24 keskusteluissa on välillä korostettu jakolinjoja sisarusjoukossamme. Liberaaleja ja konservatiiveja. Raamattu-uskollisia, fundamentalisteja toisaalla ja toisaalla Raamatun totuudesta luopuneita, joita on kuvattu myös uskosta luopuneiksi.
Jos ja kun koettaa hahmottaa sisarusjoukkoamme Jumalan armosta käsin, muuttavat edellä mainitut vastakohtaisuudet muotoaan. Ne asettuvat erilaiseen asentoon.
Konservatiivit, Raamattu uskolliset ja fundamentalistit väittävät ottavansa Raamatun todesta, kirjain kirjaimelta ja sana sanalta. Samanaikaisesti Raamatussa on paljon kohtia, joissa teot = se miten kukin on elänyt nostetaan kaikkein tärkeimmäksi.
Onko ylipäätään mahdollista olla yhtaikaa fundamentalisti ja Raamattu-uskollinen? Minun mielestäni ei – mutta monet kyllä väittävät olevansa.
Yhdessä näillä sivuilla käydyssä keskustelussa uskon sisällöstä Raamattu-uskollinen Juha Heinilä lainasi Athanasiuksen uskontunnustusta, ikäänkuin argumenttina käytyyn keskusteluun. Luin tunnustuksen useampaan kertaan. Se julistaa: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin”.
M.o.t. Voidaksemme pelastua, meidän tulisi osata ajatella kolminaisuudesta niin kuin Etelä-Ranskassa 400 – 500 j.Kr. Ajateltiin. Mutta: Ei sanaakaan armosta. Niinkuin ei muuten myöskään kahdessa muussa jakamattoman kirkon uskontunnustuksessa.
Athanasioksen nimessä kulkeva uskontunnustus päättyy näin: ”Hänen tullessaan on kaikkien ihmisten noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se, joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”
Missä siis mennään tänään? Ovatko Raamattu-uskolliset myös Tunnustus-uskollisia ja Oppi-uskollisia? Edellä osin lainattu vanhan kirkon tiivistelmä Raamatusta ynnä tuhat vuotta myöhäisempi Martti Lutherin uskontulkinta? Uskollisten joukko puhuu myös 2000 vuotta vanhasta seksuaalietiikasta, avioliittokäsityksestä jne.
Mihin pyrin kyselylläni? Minusta on selvää ja vastaansanomatonta, että yhteinen, pyhä uskomme on aina ja pysyvästi muutoksen tilassa. Emme voi pysäyttää aikaa kronologisesti syntyneen Raamatun mihinkään aikavaiheeseen, emmekä myöskään kirkon historiassa. Uskomme tunnustus ei voi olla monoliittistä, kun kaikki ympärillä muuttuu. Ehkäpä salattu Jumala on sama, mutta käsityksemme ja ymmärryksemme hänestä muuttuu. Saulus oli vanhauskoinen ja vanhauskoisia elää yhä. Saulus kiivaili vanhan uskon puolesta, mutta sitten hänestä tuli Paulus, Paavali.
Entä sitten se armo? Juhani Rekola puhuu itsekin Jumalan armosta, mutta tässä kohtaa haluan välittää ”Herääminen pimeään” -kirjan lainauksen Dietrich Bonhoefferilta. Ainakin minulle se antaa paljon ajattelemisen aihetta:
”Halpa armo on meidän kirkkomme suurin vihollinen. Taistelumme tänään on taistelua kalliin armon puolesta.” ”Halpa armo on syntien anteeksiantamuksen saarna ilman parannussaarnaa. Se on kaste ilman kirkkokuria. Se on ehtoollinen ilman syntien tunnustamista. Se on synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista. Se on armoa ilman ristiä. Se on armoa ilman elävää, lihaantullutta Kristusta Jeesusta. Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka vuoksi ihminen menee ja ilolla myy kaiken, mitä hänellä on. Se on kallis helmi, jonka tähden kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan. Se on Kristuksen kuninkuutta, jonka vuoksi ihminen repii päästään häntä loukkaavan silmän. Se on Jeesuksen Kristuksen kutsu, jonka kuullessaan opetuslapsi jättää verkkonsa ja lähtee seuraamaan. Kallis armo on evankeliumi, joka on aina uudelleen etsittävä. Se on lahja, jota on aina uudelleen pyydettävä. Se on ovi, jolle on aina uudelleen kolkutettava.”
Ari? Eikö olisi syytä tehdä sovinto, jos ja kun kerran kirkkoyhteisötkin ovat sopineet? Oletko koskaan ajatellut, että kaikki sylilapsena kastetut ovat kastettu Kristukseen. Voidaanko tuo pesu tehdä tyhjäksi ihmisten voimin? Usko on se, joka ratkaisee asian, ei kasteen ajankohta.
”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Ef.4:1-7
”Itsekullekin on siis annettu armo Kristuksen lahjan mukaan”, eikä minkään muun mitan mukaan, kaikki ovat saaneet lahjan ansiotta, ilman omaa operoimista. Kaste on aina toimitettu ulkopuolisten uskon toimesta, eikä meidän tahtominen tuo siihen mitään lisää. Jos tunnustamme Herran, niin sillä ei ole väliä onko minut lapsena kastettu, vai kastetaanko minut ymmärryksen saatuani. Ensimmäiset Jeesukseen kastetut olivat aikuisia tottakai, mutta heidän perhekuntansa kastettiin lapsia myöten.
”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Room. 10:9-10
Ari, oletko aivan varma, että ne jotka ovat kastettuja vauvana, eivät voi uskoa oikein, kun ovat ripille päästyään tunnustaneet uskonsa
Herraan Jeesukseen Kristukseen? Näitä on Suomessakin valtavasti, jo kuolleita ja nykyisin eläviä. Oletko varma, etteivät he ole saaneet Jumalan armoa ja osaansa Kristuksen lahjasta?
Heikki Palmu, tarkoituksena minulla oli juuri esittää evankeliumin mukaisen armon vaikutus ihmiseen, siis kun kuolemaan tuomittu ihminen saa armon niin voiko hän jatkaa samaa rataa vai muuttuuko hänen elämänsä Jumalan voiman avulla?
Tästä on todisteena juuri vertaus suuren velan anteeksi saaneen (armahduksen) ja kuinka hän kohteli lähimmäistään joka oli pienen summan velkaa hänelle, siis voiko armon saanut olla armoton toisille?
Jos pidät Lutherin tekoja arvioinnin yläpuolella niin sille en voi mitään, mutta kyllä historiasta voimme lukea ja jopa tunnustuskirjoista kuinka armotonta hänen tekstinsä on toisin uskovia kohtaan, siis jokainen voi itsessään miettiä ketä seuraa ja keltä oppia ottaa, hedelmistä väärät profeetat tunnistetaan.
Seuraavassa tunnustuskirjoista löytyvä Lutherin ohje papeille:
”…Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. …”
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html
Ari,
Kovaa tekstiä. En ole Luthér-uskovainen, vaan Luther-kriittinen. Niinkuin pyrin olemaan kaikkia ihmìsiä kohtaan. Myös Paavalia. Suuret yhdistävät ovat usein persoonana ristiriitaisia.
Kukaan ei ole komm ei ole kommentoi Nut Bonhoefferia.
Heijastaako Bonhoefferin lainaus armottoman Kolmannen valtakunnan aikaa? Oliko halpa armo hänelle myös hiljaista suostumista yhteiskunnan kovuuteen? Mitä on meidän aikamme sydämettömyys, joka armahdettujen tulisi havaita ja siihen puuttua? Markkinatalouden asema kaiken mittarinako?
Armo on käsitykseni mukaan laajempi asia kuin syntien saaminen anteeksi. Se liittyy Herran rukouksen pyyntöön päästää pahasta. ”Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: ’Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!'” Luukkaan 18. luvun kertomuksessa puhutaan sokeudesta ja parantavasta uskosta, mutta ei synnistä ja anteeksiannosta.
”Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.
Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.” PS.127:1-2
On suurta armoa, kun Jumala siunaa päivämme ja työmme, mutta vielä suurempaa armoa on saada levätä Jumalan teoissa. Armo on kokonaisvaltainen asia, Armoa joko on tai ei ole. Armo ei ole kuin onni, jota voi vänhän omin avuin auttaa. Onneni on olla Herraa lähellä, Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
”Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä” Ps.32:2
Rakentajat kuitenkin näkevät vaivaa ja vartijat valvovat vaikka Herra olisikin heidän kanssaan. Uskoni mukaan Jumalan tekoihin osallistutaan eikä jäädä lepäämään.
Tohtori Martti Lutherin katekismukset ovat erinomaisia.
Heikki kaipaili keskustelua Bonhoefferin käsityksestä armosta. Vastaavaa keskustelua armosta on ollut blogillani. Mielestäni Martti Pylkkäsellä oli erinomainen kommentti Bonhoefferistä blogillani.
Mikä on armo jota Jeesus julisti, siis Hän julisti sitä juutalaisille ja niille jotka nöyrtyivät tunnustamaan olevansa syntisiä, siis elävänsä tieten tahtoen Jumalan tahtoa vastaan, Laissa oli selkeät käskyt kuinka oli esim kivittää tiettyjen syntien tekijät, siis he ansaitsivat TEOILLAAN kuoleman tuomion. Jeesus lavensi syntisten ”määritelmää” koskemaan kaikkia opettamalla kuinka jokainen rikkoo lakia ainakin yhdessä kohden ja on näin tuomion alainen.
Mitä oli sitten armo, kun Jeesus kohtasi aviorikoksesta kiinni jääneen naisen niin Hän ei tuominnut vaan sanoi ”mene äläkä enää syntiä tee”, siis kun ihminen kuulee evankeliumin ja nöyrtyy parannukseen saa kaikki ENNEN tehdyt synnit anteeksi ja ymmärtää Jeesuksen Sanat ”en minäkään sinua tuomitse mene äläkä enää syntiä tee”.
Harhaisen armo käsityksen ymmärtää hyvin kun ajattelee yhteiskuntaa ja sen lakeja, kun yhteiskunnassa on ollut vallalla esim kuolemantuomiot niin onko kirkko niitä kovaan ääneen vastustanut eli vaikkapa suomessa luterilaisuuden aikaan, entäpä kun yhteiskunta on antanut kirkolle vallan uskontopakkoon ja yksinoikeuteen niin onko kirkko sitä vastustanut ettei ihmisiä sovi pakottaa uskoon?
Siis kun kirkot ovat saaneet yhteiskunnalta ”VALTAA” NIIN OVATKO NE KÄYTTÄNEET SITÄ ARMOLLISESTI VAI VÄKIVALLOIN?
Käsitys armosta eri suuntausten välillä on mielenkiintoinen. Julistin kerran synnit anteeksi henkilölle, joka niitä tuskin omassatunnossaan tunsi. Lähtiessäni sain niskaani kovat syytökset: ”eihän sitä nyt noin vain saa mennä syntejä anteeksi julistamaan”. Muutaman päivän kiduin näiden syytösten alla. Kunnes sain kuulla hänen alkaneen kovasti kärsiä työkavereidensa kiroilusta. Silloin vapauduin kiusaajan syytöksistä ja tajusin armon syvyyden.
Rippi ja sitä seuraava puhdas evankeliumi, synnit anteeksi ilman ehtoja on tärkeää.