Esko Korkeakoski: Mitä kirkkojen, katedraalien ja temppelien pyhyydestä tulisi ajatella?

Eri uskonnoissa pyhät rakennukset tai tilat, joissa uskontoa harjoitetaan saavat rakennuksina monia merkityksiä. Myös niiden esineistöllä on tiedettyjä, uskottuja ja luultujakin merkityksiä.

Käydessäni Espanjan Barcelonassa oli jopa ”pakko” käydä myös mainostetussa Pyhän perheen katedraalissa (Sagrada Familiassa). Se on todellinen rakennustaiteen mestariteos. Mitähän sen rahoittajat ja rakentajat ovat aikanaan ajatelleet? Käydessäni siellä eräs tumma nuori mies huusi ulkona, turistilauman keskellä: ”Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.”

Toinen arkkitehtonisesti vaikuttava rakennus on Pyhän Vituksen katedraali Prahassa. Sitä rakennettiin lähes 600 vuotta. Sen mittasuhteet ovat hämmästyttävät. Jokin pakottava syy rakentaa ja viedä hanke loppuun on ollut varmaan aikalaisilla. Turistilaumat käyvät sitä katsomassa – luulisin – lähinnä yhtenä kaupungin nähtävyytenä. Pietarin kirkko Roomassa ylittää taas mahtavuudessaan kaikki muut näkemäni kirkot.

Ortodoksisista kirkoista ja luostareista löytyy sankka joukko rakennuksia, joiden sisätilojen kalleudet, loisto ja – jos ihmisiä on sisällä – harras tunnelmakin hämmästyttävät. Varmaankin niissä koetaan jotain pyhyyttä konkreettisena, jolloin esineistönkin ajatellaan toimivan – ollessaan palvonnan kohteina – viestin välittäjinä pyhyyden alkulähteeseen eli Jumalaan.

Kirkkorakennusten kohtaloita

Tekoälyn mukaan eniten hylättyjä, tyhjillään ja rapistuvia kirkkoja sekä kappeleita on Italiassa. Niitä on jopa yli 1000. Yhdysvalloissa suljetaan vuosittain tuhansia kirkkoja. Ne joko puretaan tai myydään. Tilanteelle on luonnollisiakin selityksiä. Kävijät loppuvat.

Kirkkorakennusten kohtalo näyttää osin samalta kuin noin 2000 kyläkoulun tilanne Suomessa vuosina 1980–2025. Ne lakkautettiin ja usein myytiin. Syy oli useimmiten oppilasmäärien lasku. Kyläläiset ovat käyneet katkeria ja pitkällisiä taisteluita koulunsa puolesta eri puolella Suomea. Rakennuksen hyvä kuntokaan ei aina ole auttanut. Talouden ankarat lait ovat musertaneet idyllin.

Kirkko on jätetty esim. Englannissa vain tyhjilleen vailla huoltoa. Monin paikoin kirkkoja on myös purettu. Joillekin kirkko voi olla monumentaalisen kaunis. Joskus kirkko ylevöittää maisemaa tai kaupunkikuvaa. Moni kokee sen pyhänä paikkana. Siellä ihmiset saattavat kokea voimakkaitakin tunteita. Siksikin sen kunnostamiseen moni haluaa sijoittaa rahaa.

Jos kirkkorakennusten kohtaloa onkin monilla paikkakunnilla käsitelty vuosikausia, on isompiakin (isommaksi ymmärrettyjä) asioita kirkkohistoriassa jauhettu – kauemmin kuin uskotaan. Tästä esimerkkinä mainittakoon aikanaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteisen näkemyksen etsintä siitä, mistä Pyhä Henki on peräisin. Lopulta kristillisen kirkon ykseys maan päällä jakaantui kahtia ja johti ortodoksisen ja katolisen kirkon syntyyn.

Mitä Jumalan Sana opettaa kirkkorakennuksista?

Kirkkorakennusten hengellistä merkitystä olisi ajateltava siltä kannalta, mitä Jumalan Sana sanoo asiasta. Ihmismieli haparoi arvonannoissaan. Paavali toteaa: ”On hyvä kiivailla hyvässä asiassa …” (Gal. 4:18).

Ovatko kiinteistöt riittäviä syitä kiivailla? Ovatko ne syitä, jolloin jopa tarkoitus pyhittää keinot. Lopulta jää jäljellä yksi kysymys: ”Mikä rakennusten tarkoitus sitten on?”

Olennaisinta on, mitä Pyhä kirja sanoo niistä paikoista, joissa tehdään hengellistä työtä. Tämä näkökulma unohtuu usein.

On ajattelua, että rajataanpa asia vain rakennuksen olemassaoloon, sen kuntoon, korjauskustannuksiin ja seurakunnan taloudelliseen kantokykyyn. Todettu rajaus on selvä, mutta voiko kirkkorakennusta ajatella vain rakennuksena? Vailla tarkoitusta?

Jeesuksen aikana Jumalan sanaa kuunneltiin synagogissa, luonnossa ja kodeissa. Sykarin kaivolla Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, ettei rukoilemisen paikka ole tärkeintä, vaan ”olennaista on rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Missä Jumala sitten asuu? Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä (ks. Ap.t. 17:24) eikä käsin tehdyissä huoneissa (Ap.t. 7:48). Jumalan tahdon toteutuminen ei ole paikkariippuvainen.

Uskon kannalta ydinasioita tapahtuu kodeissakin. Martan ja Marian kodissa Jeesus totesi Marian valinneen hyvän osan (= kuuntelijan), jota ei oteta häneltä pois (ks. Luuk. 10:41–42). Pyhä paikka oli silloin Jeesuksen jalkojen juuressa – ei Martan ja Marian koti rakennuksena.

Paavali kirjoittaa, että kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor. 6:19) ja sitä tukien kristityn ruumis on Jumalan Hengen asuinpaikka (1. Kor. 3:16). Sille, joka ei usko, asia on noin ilmaistuna absurdi (järjetön).

Asia ei tule konkreettisemmaksi, kun Paavali opettaa, että Jumala asuu myös seurakunnassaan, uskovien yhteisössä, Henkensä kautta (ks. 1. Kor. 3:16). Kyse on hengellisestä yhteisöstä, Pyhän Hengen yhteen liittämästä ihmisjoukosta. Tarkoituksen kannalta rakennukset ovat toissijaisia, mutta usein välttämättömiä.

Mielemme voi pyydellä: ”Jumala, lisää meille uskoa”, kun luemme: ”Jumalan temppeli on pyhä ja te (= uskovat) olette se temppeli” (1. Kor. 3:16). Pyhä Henki näkee tuon temppelin – ei rakennuksena, ei abstraktina uskonnon kielenä, vaan todellisena Pyhän Hengen rakentamana hengellisenä temppelinä.

Raamattu ei pidä tärkeänä sitä, millaiset fyysiset puitteet tulee olla kokoonnuttaessa Sanan kuuloon. Olennaisinta on, halutaanko kuunnella, puhutteleeko Sana rakkaudella, armolla ja totuudella kuulijoita. Sen karkeana ja vain yhtenä mittarina ovat kävijöiden määrät.

Esko Korkeakoski
Dosentti, tietokirjailija

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

7 KOMMENTIT

  1. Esko on jättänyt puumerkinsä kirjoitukseensa;

    ” Ortodoksisista kirkoista ja luostareista löytyy sankka joukko rakennuksia, joiden sisätilojen kalleudet, loisto ja – jos ihmisiä on sisällä – harras tunnelmakin hämmästyttävät. Varmaankin niissä koetaan jotain pyhyyttä konkreettisena, jolloin esineistönkin ajatellaan toimivan – ollessaan palvonnan kohteina – viestin välittäjinä pyhyyden alkulähteeseen eli Jumalaan.”

    Ortodoksit ei palvo mitään esineitä. Tämä on Eskon puumerkki.

  2. Kirkkorakennuksilla on ”välineellinen ” arvo , mitta kuten blogissa oli on tärkeämpää mitä ihmisen sisällä on . Historian aikana on ehtollistakin vietetty taivasalla kuten vieläkin on Jumalan sanalla pyhitettyjä kokoontumispaikkoja ilman kattoa . Kyllähän ordodoksien ja katolilaisten kirkkorakennuksia nähdessä tulee monenlaisia ajatuksia mieleen . Vatikaanissa näkee myös sen katolilaisen kirkon ”mahdin ” ja vaikea on matkailla ettei tule vastaan jompi kumpi vanha kirkko rakennuksiin . Jumala ei kuitenkaan asu meisän ihmisten tekemissä rakennuksissa vaikka hän on läsnä siellä missä Kristusta rukoillaan , saarnataan ylistetään ja hänen pyhää sanaa luetaan ja lauletaan .

    • Esko Korkeakosken toinen puumerkki;

      ” Tästä esimerkkinä mainittakoon aikanaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteisen näkemyksen etsintä siitä, mistä Pyhä Henki on peräisin. Lopulta kristillisen kirkon ykseys maan päällä jakaantui kahtia ja johti ortodoksisen ja katolisen kirkon syntyyn.”

      Katolinen konfenssio syntyi tällöin. Ortodoksi kirkko ei syntynyt, vaan se oli olemassa.

      Olisi hassua väittää, että lestadiolaisuus syntyi eilen koska osa porukasta lähti. 😇

  3. Esko

    Kiitos tekstistäsi!

    Yksi näkökulma kirkkorakennuksen ja kodeissa kokoontuvien väliseen yhteyteen.
    Rooman valtakunnassa ei lainsäädännössä ollut juridisen henkilön käsitettä.
    Tämä merkitsi, että jokainen kirkkorakennuskin piti olla jonkun ihmisen nimissä.
    Juutalaisilla oli käytäntönä se, että joku seurakuntalainen otti synagogan omalle tontilleen. Se rakennettiin ja sisustettiin nimenomaan synagogaksi, ei siis yksityisen ihmisen omaksi asunnoksi. Ulkonaisesti ja juridisesti se yleisimmin oli osa jonkun kodin pihaa tai kotirakennuksen omana siivekkeenään tai isomman talon omana huoneistonaan. Näin syngagoga kokoontui ”NN:n kotona”.

    Tämä käytäntö jatkui myös kristittyjen keskuudessa. Kotien yhteyteen rakennettiin omia nimenomaan kirkoksi rakennettuja tiloja. Näin Uudessa testamentissakin on useampaan kertaan mainittu sen ja sen kodissa kokoontuvasta seurakunnasta. Noissa tapauksissa paikallinen kirkko oli lainsäädännöllisesti tuon perheen rakennus, mutta seurakunnan yhteisön ja sen toiminnan kannalta rakennus tai erillinen huoneisto oli paikallisen seurakunnan kirkko.

    • Esko Korkeakoskelle muutama huomio kirjoituksen johdosta.

      Kirkkorakennus on enemmän kuin pelkät seinät – se on uskon näkyvä koti. On riidatonta ja Raamatun mukaista, ettei Kaikkivaltias Jumala mahdu ihmiskäsin tehtyihin seiniin (Ap.t. 17:24), ja että todellinen Jumalan temppeli rakentuu elävistä kivistä – uskovien yhteisöstä ja yksittäisen kristityn sydämestä (1. Kor. 3:16). Tästä huolimatta kirkkorakennusten pelkistäminen pelkiksi hyödyllisyysasteeltaan mitattaviksi kiinteistöiksi tai toissijaisiksi kokoontumistiloiksi ohittaa jotain kristinuskon syvimmästä ytimestä: lihaksi tulemisen eli inkarnaation todellisuuden.
      Kirkkoa ei voi siis mitata samalla mittarilla kuin julkista palvelurakennusta, vaan sitä katsotaan inkarnaatio teologian läpi.

      Kristinusko ei ole vain aineeton aate tai sisäinen mielentila. Kun Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, Hän astui sisään aineelliseen maailmaan, aikaan ja paikkaan. Tämän vuoksi aineellisella todellisuudella – kivellä, puulla, taiteella ja arkkitehtuurilla – on kristinuskossa erityinen arvo. Kirkkorakennus on tämän uskon konkreettinen ilmentymä. Se on tila, jonka ihminen on erottanut arkisesta käytöstä ja pyhittänyt Jumalan kunniaksi ja seurakunnan yhteiseksi kodiksi. Näin oli myös juutalaisuudessa, Vt:ssä jonka käytäntöjä Uusi testamentti jatkaa.

      Ortodoksisessa ja laajemmin koko historiallisessa kristillisessä perinteessä kirkkorakennus on ikoni – ikkuna tuonpuoleiseen. Ihmisenä olemme ruumiillisia olentoja, jotka tarvitsevat aistittavia kiinnekohtia. Kirkkotilan arkkitehtuuri, ikonit, kynttilöiden valo ja akustiikka eivät ole palvonnan kohteita sinänsä, vaan ne auttavat hajanaista mieltä hiljentymään ja kohottamaan katseen arjen yläpuolelle.

      Lopulta kyse ei ole kuitenkaan vastakkainasettelusta ”hengellisen temppelin” ja ”kivisen temppelin” välillä. Molempia tarvitaan. Ilman elävää seurakuntaa kauneinkin kirkko on vaarassa muuttua pelkäksi museoksi, mutta ilman pyhitettyä tilaa usko menettää helposti yhteisöllisen ankkurinsa ja näkyvän kotinsa maailmassa. Kun astumme kirkkoon, astumme tilaan, joka on rakennettu muistuttamaan meitä siitä, keitä olemme ja kenelle kuulumme.

      Kun ulkona Barcelonassa huudettiin: ”Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä”, ortodoksinen teologi voisi nyökätä ja sanoa: ”Aivan niin, ei Jumala ole sidottu seiniin eikä Hän mahdu ihmisen tekemään tilaan.” Mutta heti perään lisättäisiin: Jumala on kuitenkin inkarnoitunut (tullut ihmiseksi lihassa), ja Hän haluaa pyhittää myös aineellisen luomakunnan – puun, kiven, kullan, maalin ja ihmisen käden taidon, koko ihmisen – itseänsä varten.

      Niille joille kirkon ikonit, tuottavat päävaivaa, kannattaa tutustua vaikka tähän kirjaan; https://www.ortodoksi.net/index.php/Ikonien_kunnioittamisesta_(kirja)

  4. Ainakin nämä varhaiset kirkkoisät vastustivat ikoneja ja vieläpä tosi jyrkästi
    Tertullianus
    (n. 155–220) erittäin jyrkkä kanta
    Klemens Aleksandrialainen (n. 150–215). Hän opetti, että Jumalaa ei voi kuvata aineellisilla materiaaleilla, vaan Jumala tulee nähdä hengellisesti. Klemensin mukaan kuvien tekeminen ja kunnioittaminen vieroitti ihmisen todellisesta henkisestä jumalanpalveluksesta.
    Ja Klemens ei ollut kovin vastustaja edes ja selvät perusteet
    Origenes
    (n. 185–253). Hän torjui pakanallisen ajatuksen siitä, että kuvat toimisivat pelkkinä symboleina tai ikkunoina näkymättömään todellisuuteen.
    Orignes näki selvän yhteyden pakanauskontoihin
    Irenaeus
    (n. 130–202)
    Hippolytos (n. 170–235). Molemmat vertasivat gnostilaiseen
    karpokraattien harhaoppiin

    Eusebios Kesarealainen
    (n. 260–339). Vastusti myös kaikkia kuvia

    Epifanios Salamislainen
    (n. 315–403). Vastusti myös kuvia ikonien lisäksi

JÄTÄ VASTAUS

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.