Eri uskonnoissa pyhät rakennukset tai tilat, joissa uskontoa harjoitetaan saavat rakennuksina monia merkityksiä. Myös niiden esineistöllä on tiedettyjä, uskottuja ja luultujakin merkityksiä.
Käydessäni Espanjan Barcelonassa oli jopa ”pakko” käydä myös mainostetussa Pyhän perheen katedraalissa (Sagrada Familiassa). Se on todellinen rakennustaiteen mestariteos. Mitähän sen rahoittajat ja rakentajat ovat aikanaan ajatelleet? Käydessäni siellä eräs tumma nuori mies huusi ulkona, turistilauman keskellä: ”Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.”
Toinen arkkitehtonisesti vaikuttava rakennus on Pyhän Vituksen katedraali Prahassa. Sitä rakennettiin lähes 600 vuotta. Sen mittasuhteet ovat hämmästyttävät. Jokin pakottava syy rakentaa ja viedä hanke loppuun on ollut varmaan aikalaisilla. Turistilaumat käyvät sitä katsomassa – luulisin – lähinnä yhtenä kaupungin nähtävyytenä. Pietarin kirkko Roomassa ylittää taas mahtavuudessaan kaikki muut näkemäni kirkot.
Ortodoksisista kirkoista ja luostareista löytyy sankka joukko rakennuksia, joiden sisätilojen kalleudet, loisto ja – jos ihmisiä on sisällä – harras tunnelmakin hämmästyttävät. Varmaankin niissä koetaan jotain pyhyyttä konkreettisena, jolloin esineistönkin ajatellaan toimivan – ollessaan palvonnan kohteina – viestin välittäjinä pyhyyden alkulähteeseen eli Jumalaan.
Kirkkorakennusten kohtaloita
Tekoälyn mukaan eniten hylättyjä, tyhjillään ja rapistuvia kirkkoja sekä kappeleita on Italiassa. Niitä on jopa yli 1000. Yhdysvalloissa suljetaan vuosittain tuhansia kirkkoja. Ne joko puretaan tai myydään. Tilanteelle on luonnollisiakin selityksiä. Kävijät loppuvat.
Kirkkorakennusten kohtalo näyttää osin samalta kuin noin 2000 kyläkoulun tilanne Suomessa vuosina 1980–2025. Ne lakkautettiin ja usein myytiin. Syy oli useimmiten oppilasmäärien lasku. Kyläläiset ovat käyneet katkeria ja pitkällisiä taisteluita koulunsa puolesta eri puolella Suomea. Rakennuksen hyvä kuntokaan ei aina ole auttanut. Talouden ankarat lait ovat musertaneet idyllin.
Kirkko on jätetty esim. Englannissa vain tyhjilleen vailla huoltoa. Monin paikoin kirkkoja on myös purettu. Joillekin kirkko voi olla monumentaalisen kaunis. Joskus kirkko ylevöittää maisemaa tai kaupunkikuvaa. Moni kokee sen pyhänä paikkana. Siellä ihmiset saattavat kokea voimakkaitakin tunteita. Siksikin sen kunnostamiseen moni haluaa sijoittaa rahaa.
Jos kirkkorakennusten kohtaloa onkin monilla paikkakunnilla käsitelty vuosikausia, on isompiakin (isommaksi ymmärrettyjä) asioita kirkkohistoriassa jauhettu – kauemmin kuin uskotaan. Tästä esimerkkinä mainittakoon aikanaan katolisen ja ortodoksisen kirkon yhteisen näkemyksen etsintä siitä, mistä Pyhä Henki on peräisin. Lopulta kristillisen kirkon ykseys maan päällä jakaantui kahtia ja johti ortodoksisen ja katolisen kirkon syntyyn.
Mitä Jumalan Sana opettaa kirkkorakennuksista?
Kirkkorakennusten hengellistä merkitystä olisi ajateltava siltä kannalta, mitä Jumalan Sana sanoo asiasta. Ihmismieli haparoi arvonannoissaan. Paavali toteaa: ”On hyvä kiivailla hyvässä asiassa …” (Gal. 4:18).
Ovatko kiinteistöt riittäviä syitä kiivailla? Ovatko ne syitä, jolloin jopa tarkoitus pyhittää keinot. Lopulta jää jäljellä yksi kysymys: ”Mikä rakennusten tarkoitus sitten on?”
Olennaisinta on, mitä Pyhä kirja sanoo niistä paikoista, joissa tehdään hengellistä työtä. Tämä näkökulma unohtuu usein.
On ajattelua, että rajataanpa asia vain rakennuksen olemassaoloon, sen kuntoon, korjauskustannuksiin ja seurakunnan taloudelliseen kantokykyyn. Todettu rajaus on selvä, mutta voiko kirkkorakennusta ajatella vain rakennuksena? Vailla tarkoitusta?
Jeesuksen aikana Jumalan sanaa kuunneltiin synagogissa, luonnossa ja kodeissa. Sykarin kaivolla Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, ettei rukoilemisen paikka ole tärkeintä, vaan ”olennaista on rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Missä Jumala sitten asuu? Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä (ks. Ap.t. 17:24) eikä käsin tehdyissä huoneissa (Ap.t. 7:48). Jumalan tahdon toteutuminen ei ole paikkariippuvainen.
Uskon kannalta ydinasioita tapahtuu kodeissakin. Martan ja Marian kodissa Jeesus totesi Marian valinneen hyvän osan (= kuuntelijan), jota ei oteta häneltä pois (ks. Luuk. 10:41–42). Pyhä paikka oli silloin Jeesuksen jalkojen juuressa – ei Martan ja Marian koti rakennuksena.
Paavali kirjoittaa, että kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor. 6:19) ja sitä tukien kristityn ruumis on Jumalan Hengen asuinpaikka (1. Kor. 3:16). Sille, joka ei usko, asia on noin ilmaistuna absurdi (järjetön).
Asia ei tule konkreettisemmaksi, kun Paavali opettaa, että Jumala asuu myös seurakunnassaan, uskovien yhteisössä, Henkensä kautta (ks. 1. Kor. 3:16). Kyse on hengellisestä yhteisöstä, Pyhän Hengen yhteen liittämästä ihmisjoukosta. Tarkoituksen kannalta rakennukset ovat toissijaisia, mutta usein välttämättömiä.
Mielemme voi pyydellä: ”Jumala, lisää meille uskoa”, kun luemme: ”Jumalan temppeli on pyhä ja te (= uskovat) olette se temppeli” (1. Kor. 3:16). Pyhä Henki näkee tuon temppelin – ei rakennuksena, ei abstraktina uskonnon kielenä, vaan todellisena Pyhän Hengen rakentamana hengellisenä temppelinä.
Raamattu ei pidä tärkeänä sitä, millaiset fyysiset puitteet tulee olla kokoonnuttaessa Sanan kuuloon. Olennaisinta on, halutaanko kuunnella, puhutteleeko Sana rakkaudella, armolla ja totuudella kuulijoita. Sen karkeana ja vain yhtenä mittarina ovat kävijöiden määrät.
Esko Korkeakoski
Dosentti, tietokirjailija


Esko on jättänyt puumerkinsä kirjoitukseensa;
” Ortodoksisista kirkoista ja luostareista löytyy sankka joukko rakennuksia, joiden sisätilojen kalleudet, loisto ja – jos ihmisiä on sisällä – harras tunnelmakin hämmästyttävät. Varmaankin niissä koetaan jotain pyhyyttä konkreettisena, jolloin esineistönkin ajatellaan toimivan – ollessaan palvonnan kohteina – viestin välittäjinä pyhyyden alkulähteeseen eli Jumalaan.”
Ortodoksit ei palvo mitään esineitä. Tämä on Eskon puumerkki.