Ulkoministeriö antoi 17.5. lehdistötiedotteen ulkoministeri Erkki Tuomiojan matkasta Israeliin ja palestiinalaisalueille. Ministeri Tuomiojan oli määrä tavata Israelin presidentti Shimon Peres, pääministeri Benjamin Netanyahu sekä palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ja ulkoministeri Riad Malki.
Viikkoa myöhemmin lehdistö kertoi, että ministeri Tuomioja on palannut matkaltaan. Hänestä olikin matkan aikana tullut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunniatohtori Palestiinan yliopistossa Gazassa. Palestiinan yliopisto sijaitsee Gazan kaupungin eteläpuolella, ja se on perustettu 2003.
Minulle oli yllätys, kun Wikipedian mukaan Gazassa on peräti 8 yliopistoa. Länsirannalla on 13 yliopistoa.
Tuomioja vieraili United Nations Relief and Works Agencyn (UNRWA) isännöimänä. Alkajaisiksi ministeri Tuomioja lupasi Suomelta 1,5 miljoonaa euroa lisäapua UNRWA:lle.
Palatkaamme nyt kuitenkin vajaan kuuden vuoden taakse, joulukuuhun 2007. Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa 5. joulukuuta ministeri Tuomioja lausui Helsingin yliopiston Porthaniassa: ”Olen ateisti.” Tuomioja kertoi liittyneensä Skepsiksen jäseneksi, koska hän on ”rationaalisen, historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen elämäntavan kannattaja”. (Tästä Tuomiojan lausunnosta suosittelen kaikkia hengellisestä body buildingista kiinnostuneita lukemaan mikkeliläisen körttipapin Urpo Karjalaisen kirjan Jokiravun kääntöpiiri sivut 184-195.)
Erityisesti Tuomiojaa olivat ilahduttaneet Richard Dawkinsin, Daniel Dennettin ja nyttemmin edesmenneen Christopher Hitchensin kirjat. Juhlatilaisuudessa Tuomioja kertoi tunteneensa ulkoministerinä ”huonoa omaatuntoa” rauhoitellessaan Muhammed-pilakuvakohua vuonna 2006.
”Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään näköistä sananvapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita”, Tuomioja kyseli.
Juhlapuheessaan Tuomioja otti kantaa siihen, että ihmisten pitäisi hänen mielestään pyrkiä suojelemaan alaikäisiä lapsia siltä, ettei heitä ennalta määrätä jonkin uskonnon kannattajiksi, ”ettei heidän mieltään myrkytetä”.
”Kuten Dawkins on todennut, jotain kammottavaa on siinä, että uutisissa voidaan puhua katolisista, protestanttisista tai islamilaisista lapsista ikään kuin heillä olisi olemassa jokin etukäteen annettu uskomus, jota pitää varjella ja kunnioittaa. Heitä, joilla ei vielä ole olemassa edellytyksiä tehdä omia ratkaisujaan, pitäisi varjella uskontojen tai uskomusten pakkosyötöltä.”
Tuomioja myös silloin kohuttua puolustusministeriä Jyri Häkämiestä mukaillen lausui oman tarkoin harkitun näkemyksensä suurimmasta uskontopoliittisesta haasteestamme:
”Islam, islam, islam.”
Takaisin vuoteen 2013. Vappua edeltävällä viikolla luettu israelilainen uutissivu Ynetnews.com kertoi, että Center for Near East Policy Research eli Lähi-idän politiikan tutkimuksen keskus oli julkaissut videon, joka oli kuvattu UNRWA:n ylläpitämissä kouluissa Gazassa.
Aamu alkaa sillä, kun lapset huutavat opettajan johdolla: ”Kunnia ja ikuinen elämä marttyyreille (suom. itsemurhapommittajille) ja oikeamielisille, Jerusalem on meidän, me vapautamme sen.”
Hieman keskivertoa uskonnollisemmat opettajat opettavat lapsille, että “Israel on pyyhittävä pois”. Koululuokkien seinillä on terroristien kuvia.
Yhden UNRWA-koulun rehtori, 23 vuotta näiden koulujen opettajana toiminut Alwad al-Keek osallistui myös Islamilaisen Jihadin toimintaan rakentamalla pommeja ja Qasssam-raketteja.
Video kertoo myös terroristijärjestö Hamasin perustajajäsenen Ahmed Yassinin vierailuista kouluissa. Yassin puhui lapsille pommien rakentamisesta ja terrori-iskuista. Hänet olivat kutsuneet UNRWA-kouluihin Gazan opettajien unioni. Vuonna 1937 syntynyttä Yassinia pidettiin Hamasin hengellisenä johtajana. Juuri hän vaikutti siihen, että alkuaan Muslimiveljeskunnan perustamaan Hamasiin iskostui poliittinen islam ja sitä myöten marttyyrikuoleman ihailu ja terrorismi. Neljän raajan halvauksesta kärsinyt Yassin kuoli Israelin tekemässä iskussa vuonna 2004. Wikipedia kertoo, että hautajaisiin osallistui 200 000 palestiinalaista.
Tällaisten opetustuokioiden jälkeen 10-vuotiaat lapset osaavatkin sanoa itsenäisesti kameralle, että heidän täytyy tappaa juutalaiset, ”meidän täytyy tappaa heidät kaikki”.
UNRWA käyttää vuosittain 500 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria koulujensa ylläpitoon. Näissä kouluissa käytetään Palestiinan Itsehallinnon tuottamia oppikirjoja. Jo aiemmin israelilainen lehdistö on huomannut, että palestiinalaisten oppikirjoissa on hieman erikoinen käsitys juutalaisten historiasta. Viime syksynä Jerusalem Post myös kertoi Hamasin vaatimuksesta, että UNRWA-kouluissa ei holokaustista saa opettaa mitään.
On huomattava ja samalla sangen erikoista, että YK itse ei rahoita UNRWA:a – se saa rahansa etupäässä Yhdysvalloilta ja EU:lta. Nyt Suomikin lupasi rationaalista, historiallista, ei-idealistista maailmankatsomusta ja humanistista elämäntapaa kannattavan ulkoministerinsä johdolla lisää rahaa UNRWA:lle.
Itse olen kyllä samaa mieltä kuin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunniatohtori Erkki Tuomioja lapsen mielen myrkyttämisestä.
Ja se video on luonnollisesti tässä:
{"video":"http://www.youtube.com/watch?v=YGJajyjMCbs&","width":"400","height":"225"}
Sinullakin oli Teemu oma Israel-blogisi. Sitä ei ehkä voi pitää samassa luettelossa kritisoimiesi muiden blogien kanssa, mutta jos asiantuntemuksesi riittää, ja miksei riittäisi, olisi oivaa lukea sinulta vielä tästä aiheesta. Me tavalliset ihmiset kirjoittelemme oman järjenjuoksumme voimalla vain siitä, mitä näemme ja mitä olemme lukeneet, mutta olisi mukava lukea, miten narraatio syntyy.
Nuo ranskalaisin viiruin laittamasi näkökohdat ovat täälläkin välistä olleet esillä, ja olisi mahtava, jos voisit systematisoida asiaa. Minuakin on syytetty siitä, että matkustan fundamentalistien seurassa (toisin sanoen kuulun ilmeisesti johonkin kertojaperinteeseen), kun kirjoitin Lähi-idän homoista. (Lisään, että tämä on sikäli hieman koominen asia, että vuosien kuluessa olen kritisoinut niin ankarasti fundamentalismia, että tuskin kenestäkään toimittajasta näissä piireissä on kirjoitettu yhtä pahantahtoisesti ja henkilöön menevästi.)
Raimo Turunen otti esiin Urpo Karjalaisen ja esitti anteeksi pyynnön. Asia ei avautune kaikille lukijoille. Edellisessä blogissaan Turunen nimitti Karjalaista körttievankelistaksi, jonka järjestämät Israel-matkat 90-luvulta lähtien ovat hengellistä body buildingia ja egotrippailua. Kun Urpo Karjalainen on ainoa körtti, joka näitä matkoja on järjestänyt, lausunto koski siis suoraan häntä.
Ensin Juhani Huttuselle. Minä en väittänyt Karjalaista körttievankelistaksi. Kirjoitin
https://www.kotimaa.fi/blogit/me-israelin-kaeymaettoemaet
Myönnän jossakin yhteydessä käyttäneen vauhdikasta ilmaisua körttievankelista, kun olen kuvitellut että somessa pitää vauhdikas olla.
En kuulu sillä tavalla körttiliikkeen sisäpiiriin enkä edes tiedä kuinka siihen pääsisi, että tietäisin kuinka moni sen yhtiön nimissä reissaa minnekin. Olin kuullut, että Karjalainen kulkee ryhmien kanssa Israelissa, mutta en ikinä osannut kuvitella, että hän olisi ainut. Virheeni oli siis se, että kuvittelin liikaa ja sen jälkeen UK kuvitteli minun hyökänneen häntä vastaan. Tultuani asiassa henkilökohtaisesti valistetuksi, päätin että julkinen anteeksipyyntö on paikallaan ja minulle se riittää.
Sitten vielä sana Israelista Teemu Kakkurin innoittamana. Sitä suomalaiset Israel-fanit eivät muista millään mainita, että Israel on yksi maailman harvoista ydinasevaltioista, jolla on muutenkin huippunykyaikainen ja iskukykyinen armeija. Minä aseistakieltäytyjänä en koskaan asetu aseylivoiman puolelle.
Nyt joku saattaa saada oivalluksen myös siitä, miksi vinoilen köyhän kansan asialla olemisesta.
Olen kovasti tykännyt näistä Juhani Huttusen Israel-aiheisista terävistä blogeista sekä myös Urpo Karjalaisen kommentoinnista. Ne tuovat tärkeän näkökulman palestinisoituneen median piirtämään yksipuoliseen kuvaan Lähi-idän tilanteesta. Eli kiitos näistä.
Israel-genrestä tulee luku tai pari kirjaan, joka ilmestyy syksyksi 2014. Siinä on sotienjälkeisiä ilmiöitä, kuten Israel, lopun ajat, kylmä sota, kreationismi, kristillinen liitto, karismaattisuus, missiokristillisyys ja fundamentalismi.
Palestinisoitunut media on upeimpia lausahduksia tässä teemassa. En edes pyydä argumentaatiota sen tueksi.
”Palestinisoitunut media” kuuluu näihin lauseisiin, joista Teemu teki pintapuolisen luettelon aiemmin. Se, että eri ”puolet” heittelevät toisilleen detaljeja, on osa diskurssia, ja diskurssia on sekin, kun sanoo, että teillä muilla on diskurssi. Samalla kaikki detaljit sikäli kuin ovat tosia, ovat tosia riippumatta siitä, kuka ne sanoo.
Heikki Lepän Israel-blogissa on esillä 1960-luvun lopulle asti elänyt visio Israelista pienenä Daavidina vastassaan suuri Goljat. 1973 Öljykriisin yhtenä olennaisena osana oli pakottaa Israel vetäytymään sodasta, jonka vaikutukset Lähi-idän tilanteelle olivat erittäin merkitykselliset. Öljykriisin myötä lehdistön asenne vaihtui Daavid-Goljat-asetelmasta ”suuri Israel vastassaan pieni puolustuskyvytön palestiinalaiskansa”. Aivan keskeinnen jamppa tässä oli luonnollisesti Arafat, joka jo 1970 yritti vallankaappausta Jordaniassa.
Jos tästä päivästä pannaan mittari 40 v. taakse Jom Kippuriin, niin Risto Auvisen puhe ”palestinisoituneesta mediasta” on kyllä perusteltu. Kun 2006-2007 Hamas ja Fatah taistelivat Gazan kaduilla, ei täkäläinen media välittänyt kuvaa ”viattomista siviiliuhreista” samalla tunnollisuudella kuin aina silloin, kun vastakkain ovatkin Hamas ja IDF. Tämä on myös oikeasti erittäin kovaa mediasotaa. Kirkonkellarissa yritin yhtä yksityiskohtaa koskien luoda jonkinlaista havainnekuvaa siitä, miten media ja varsinkin sosiaalinen media voi olla ”palestinisoitunut”:
http://kirkonkellari.fi/?p=1740
Raimo Turusen havainto Israelin sotilaallisesta mahdista liittyy sekin tähän keskusteluun diskursseista. Kansainvälisen yhteisön tuomitseman turva-aidan historia on juuri se, että vasemmisto halusi saada viattomien siviiliuhrien määrän pienenemään, sillä armeijaa ei ollut suunniteltu löytämään siviilien keskuudessa piilottelevia itsemurhapommittajia. Kun aitaa on pidetty nimenomaan rauhan esteenä, se voidaan myös rationaalisesti numeroihin katsoen tulkita myös rauhanomaiseksi. Nykyään itsemurhapommi-iskut ovat äärimmäisen harvinaisia.
Tässä on sitten tämän jälkeen vielä yksi näkökulma. Meillä täällä Suomessa viisastelijoita ja asiantuntijoita riittää näkemään, milloin kuka puhuu mitäkin diskurssia. Tällä spekuloinnilla tai blogien kirjoittamisella ei kuitenkaan ole merkitystä sen kanssa, millaista elämää ihmiset arjessa elävät. Niin sanottu tämän päivän reaalipolitiikka on olemassa joka tapauksessa, tekivätpä poliitikot ratkaisuja tai eivät, tai laulettiinpa täällä päin mitä tahansa rauhanlauluja. Nuo UNRWA:n koulujen yhdistetyt uskonnon ja yhteiskuntaopin tunnit ovat edelleen olemassa, mutta tässä on myös lehtijuttu yhdestä ratkaisuyrityksestä:
http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Details-of-Olmerts-peace-offer-to-Palestinians-exposed-314261
Palestinisaatio ei koske vain mediaa, vaan me voimme puhua laajemminkin politiikan, historiankirjoituksen ja Raamatun tulkinnan palestinisaatiosta. Yleisesti ottaen sillä tarkoitetaan länsimaista ideologiaa, jossa juutalaiset ja arabit historiallisina Lähi-idän kansoina on korvattu ”ikiaikaisella” palestiinan kansalla. Hyvä esimerkki palestinisaatiosta on eappi-uskovaistenkin toistama liturgia siitä, miten kansainvälisen oikeuden mukaan Israelin Länsirannan miehitys ja siirtokunnat ovat laittomia ja sen tähden alue kuuluu sen alkuperäisille asukkaille, eli palestiinalaisille. Jos vaikka tunnustamme tämän kansainvälisen oikeuden sinänsä kiistanalaisen tulkinnan, niin kv-oikeus ei ole missään eikä koskaan ottanut kantaa kenelle po. alue lähtökohtaisesti kuuluu. Se on ainoastaan todennut, että Isrelin miehitys on laiton, mutta siitä, kenelle alue kuuluu, ei ole tehty minkäänlaista kv-oikuden päätöstä. Palestinisoutunut ideologia väittää alueen kuuluvan palestiinalaisille, koska he ovat alueen ”alkuperäistä” kansaa, jolta maa on ”varastettu”. Palestinisoitunut historian tulkinta tulee esille myös KUA:n sivujen lyhyessä Lähi-idän työn esittelyssä, jossa väitetään, että YK teki 1947 päätöksen ”jakaa alue kahdeksi valtioksi Israeliksi ja Palestiinaksi”, vaikka YK:n päätöksessä ei puhuttu Palestiinasta muutoin kuin koko aluetta tarkoittava alueellisena kokonaisuutena.
Ihan vaan kuriositeettinä palestinisoitunutta vapautuksen teologiaa alla olevasssa PA:n sanomalehden (Al-Hayat al-Jadida) ”pääsiäiskirjoituksessa”. Jotenkin vaan tutun kuuloisia teemoja ja moraalisia ideaaleja sieltä on löydettävissä, joita kuulee meikäläisessä kirkollisessa keskustelussa: ”Jeesuksen asia on palestiinalaisten asia”.
”Easter… is not a holiday for Christian Palestinians only but a holiday for Palestinian nationalism, because Jesus, may he rest in peace, is a Canaanite Palestinian. His resurrection, three days after being crucified and killed by the Jews – as reported in the New Testament – reflects the Palestinian narrative, which struggles against the descendants of modern Zionist Judaism, in its new colonialist form, that conspires with the Western capitalists who claim to belong to Christianity. Jesus, may he rest in peace, the virtuous patriotic Palestinian forefather, who renewed the Old Testament, split away from its followers, brought forth his New Testament and spread it among mankind – which led the Jews to persecute him until they caught him, crucified him and murdered him. Afterwards, he rose from the dead like the phoenix and set out to spread his teachings that still exist and will exist as long as mankind exists. Jesus’ story is his [Palestinian] people’s story; the Zionist movement – tool of the capitalist West – wanted to falsify historical facts, to exile and crucify the Palestinian Arab nation and then murder it by means of ethnic cleansing… But the Palestinians, Jesus’ descendants, rose from the ashes, like the phoenix, from the ruins of the Nakba (i.e., ”the catastrophe,” the Palestinian term for the establishment of the State of Israel) and the Naksa (i.e., ”the setback,” Palestinian term for Israel’s victory in the Six Day War.) They dressed their wounds and raised the flag of nationality again by founding parties and factions..”
Kiintoisaa on myös se, miksi I-P asiasta pitäisi olla jonkinlainen mielipide. Kun (Israelissa) siellä päin tapahtuu jotakin, ja jos kärhämä kestää muutamaa tuntia kauemmin, niin valtava on maailmanlaaja medianäkyvyys. Ja ihmiset kadulla puivat nyrkkiään. On otettava kantaa. Sitten keskustelussa ”Israelin ystävät” niputetaan fundamentalismin raamattukainaloiseen kääröön, ja itseään fiksuina pitävät, tiedostavat sielut muodostavat oman joukkonsa. Kun tässä keskustelussa on esiintynyt temi ”väsynyt keskustelu”, tuleeko erityinen väsymys siitä, että toinen puoli keskustelijajoukosta onkin esittänyt kannan, joka ei sovi raamattufundamentalismin muottiin, niin silloin se pitää sijoittaa Israel-ihannoijien, kritiikittömien (sionistien) rintamaksi. Juhani Huttusen Erkki Tuomioja ja Gaza blogi ei kovin helposti mahdu näihin määritelmien mukaisiin keskusteluraameihin. Asia saattaa näet olla sitä miltä se näyttää: ateistipyrkimyksistään tunnettu ulkoministeri meni UNRWAn solidaarisuusmatkalle alueelle, jossa ateistipropagoija voi luultavasti edesauttaa katsomuksellista vapaa-ajatteluaan vain yhden kerran, jos aloitteen tekee aamulla, niin illalla ei ole aloitteen tekijää. Raimo Turusen blogia kohtaan yksityisesti esittämässäni kritiikissä mainitsin ”körttievankelistan, egotrippailun ja hengellisen bodybildingin”. Varsinkin viimeisintä luonnehdintaa pidin silloin ja yhä pidän huonosti itseeni osuvana. Olen hengetön kuin J.I. Bergh Peskan talossa vuodenvaihteesa 1843-44, ja siitähän nuori Dahlberg ja muut syntyvän evankeelisen liikkeen miehet hermostuivat aikoinaan, ja aikoivat nylkeä Berghiltä ikävöivän uskon. ”Nyt veikkonen, sinä olet tullut suden suuhun”, he sanoivat.
Risto Auvinen tietenkin vetää homman vähän syvällisemmäksi, kun itse pystyin vain kiinnittämään pinnallista huomiota täkäläiseen ilmaisumuotoon. Mutta Al-Hayat al-Jadidalla ei taida olla englanninkielisiä sivuja? Tuo Auvisen siteeraama pääsiäiskirjoitus, vertaansa vailla oleva pakina, ylitti uutiskynnyksen mm. eräissä juutalaisissa lehdissä, mutta minulla on kovasti vaikeuksia päästä sisään tuohon arabiankieliseen lehdistöön.