Elämä kumpuaa Herran temppelistä
Kuvassa Someron kirkon alttari. Tässä kirkossa olen lapsuuteni ja nuoruuteni jumalanpalveluksiin kokoontunut. Kirkkoon menimme, silloin kun bussikuljetus oli järjestetty meidän suunnalta. Muina pyhinä kuuntelimme jumalanpalveluksen radiosta. Kuva on otettu 24. heinäkuuta 2022.
SUNNUNTAI 7.8.2022
9. sunnuntai helluntaista
Totuus ja harha
Pyhän psalmi on Ps. 92:5–10, 13–16
Ilmeellisiä ovat Jumalan teot. Hän tekee alati työtä. Hän on luonut maailmamme. Hän myös alati pitää huolta kättensä töistä. Hetkeksikään hän ei lakkaa ylläpitämästä maailmaamme. Jokainen sekunnin murto-osakin on hänen hallinnassaan. Jumala on ikuinen. Siksi hänen ohjauksensa ei tunne taukoja, ei hetkenkään katkoja, vaan hän toimii alati. Onhan koko maailmankaikkeuden jokainen hiukkanenkin hänen luomaansa. Hän ohjaa niin täsmällisesti, että voimme tarkastella hänen työtään luonnonlakien tarkkuudella. Saamme riemuita hänen hyvyydestään ja uskollisuudestaan kaiken vaalimisessa.
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi,
minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Maailmassa on myös paljon pahuutta. Ihmiset eivät toimi oikein. Lyhytnäköisesti haetaan omaa voittoa. Ei nähdä että väärän teon takia moni kärsii. Pahan olemus on siinä, että se hävittää. Jumalan luomistyö turmeltuu. Elämä rajoittuu, kuihtuu, näivettyy. Pahuudelle ei löydy järkisyitä. Paha on pahaa siksi, ettei sitä voi selittää. Se on tyhmyyden tulosta. Paha saa palkkansa.
Tyhmä ei sitä käsitä,
mieletön ei sitä ymmärrä.
Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho,
vaikka väärintekijät nyt kukoistavat,
he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Pahan kylvö kasvaa huonoa satoa. Jo tässä ajassa luonto kärsii. Lähimmäiset kärsivät. Pahantekijä itse kärsii. Viha synnyttää vihaa. Katkeruus lietsoo katkeruutta ympärilleen. Loukkaus katkoo ihmissuhteita. Ystävyys ja toinen toisensa huomiointi vähenevät. Luontokin iskee takaisin, kun sitä hävitetään.
Tärkeintä on nähdä pahuuden kohtalo hyvän Jumalan töiden rikkomisena, Jumalamme mielen pahoittamisena. Syntiinlankeemuskertomuksen tulokset ovat ilmeiset. Synti saa palkkansa, kun turmion valloille annetaan sijaa.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein.
Sinun vihollisesi sortuvat,
sinun vihollisesi sortuvat, Herra,
kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.
Jumala ei ole hylännyt luomajaan. Hän pitää meistä huolen. Pahuuden vallan voittaa Jumalan hyvyys. Hän on antanut meille tulevaisuuden ja toivon. Jeesus tuli luoksemme. Ikuinen Jumala otti olemukseensa ihmisyyden. Näin Jumalan Poika, jonka kautta Taivaan Isä loi maailman, asettui keskellemme. Jeesus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, hankki pelastuksen koko maailman ihmisille, koko luomakunnalleen.
Jotta sanoma hänen pelastuksestaan välittyisi kaikille kansoille, kaikille ihmisille, Jeesus kutsui opetuslapsensa. Opetuslasten piiri on laajentunut. Jo kolmannes maailman ihmisistä kuuluu kirkkoon, Kristuksen seuraajien joukkoon.
Niin kuin kasvi imee vettä ja ravinteita maasta, niin Jumalan kansa saa elämän voimaa Jumalan huoneen hyvyydestä. Jumala itse palvelee meitä messussa. Hän saarnauttaa sanansa ja toimii pyhissä sakramenteissaan. Jeesus itse on kansansa keskuudessa ja pitää huolta kaikista omistaan. Kirkko on hänen ruumiinsa.
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu,
kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.
Heidät on istutettu Herran temppeliin,
he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Jumalan kansaan kuuluvat niin vanhat kuin nuoret, niin aikuiset kuin lapsetkin. Istutukset kasvavat vettä saatuaan, niin mekin tuomme pienokaisia Jumalan kansan yhteyteen kasteen kautta. Niin kuin ikivanhat puut Pyhällä maalla vuosisatojen takaa, niin me vanhoinakin nautimme Jumalan hyvyydestä pyhään messuun kokoontuessamme.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat,
kertovat Herran oikeamielisyydestä.
Herra on minun turvakallioni,
Introituksen psalmin teksti:
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi,
minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Tyhmä ei sitä käsitä,
mieletön ei sitä ymmärrä.
Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho,
vaikka väärintekijät nyt kukoistavat,
he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein.
Sinun vihollisesi sortuvat,
sinun vihollisesi sortuvat, Herra,
kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu,
kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.
Heidät on istutettu Herran temppeliin,
he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat,
kertovat Herran oikeamielisyydestä.
Herra on minun turvakallioni,
hän ei tee vääryyttä.
Ps. 92:5–10, 13–16
176 kommenttia
Matias Roto esität väitteen:””Uuden testamentin kirjat ja kirjeet ovat kaikki Jeesuksen oppetuslasten kirjoittamia eli siis sellaisten, jotka vedellä kastaen ovat saaneet kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja juuri siinä kasteessa otettu opetuslasten joukkoon eli Jumalan kansan eli kirkon yhteyteen ja he myös elivät tässä Kristuksen ruumiissa eli kirkossa sen elävinä jäseninä.””
Siis mistä tämä on peräisin, mainitse edes yhden opetuslapsen kaste Raamatussa?
En väitä etteikö opetuslapsia olisi kastettu vaan sitä sanon ettei yhtään kastetta ole mainittu evankeliumeissa.
Matias Roto esität taasen mielikuvituksellisen vertauksen:””Vertausta käyttääksemme. Kun sinulle tarjotaan bussikyytiä, niin sinun teologiasi mukaan sinä olat työntämään bussia Tampereelta Turkuun, kun taas kirkon opetus Kristuksen armosta on sitä, että kaste on bussilippu joka antaa sinulle vapaan kyydin Suomen Mansesta Suomen vanhimpaan kaupunkiin.””
Mitä on usko, onko uskoa jos Jeesus sanoisi että työnnä bussia Tampereelta Turkuun ja sinä alkaisit sitä työntämään, siis tekisit sitä mitä Jeesus sanoi vai olisiko uskoa se että katsoisit omia voimiasi ja toteaisit ettet pysty etkä näin edes aloittaisi työntämään?
Lueppa nyt evankeliumista se kohta jossa Jeesus käski Pietaria kävelemään veden päällä, mitä oli tuossa usko?
Voin helpottaa jos et ole lukenut että se on Matt.14:28-31
Mietippä nyt sitten kun olet lukenut mitä on todellinen usko Jeesukseen ja Hänen sanaansa.
Ari
Kansanomaisesti ilmaisten uskon tietoisuuden heräämisestä voitaneen kertoa eräästä körtistä. Kun häneltä kysyttiin, kuinka hän oli saanut herätyksen, niin vastauksena hän sanoi:
”Minä juoksin karkuun niin kovaa kuin pääsin, ja Jumala huolehti lopusta.”
Tuossa se on ihan Raamatun ajatuksen mukainen vastaus selkeästi sanottu.
Kertoohan Herran siunauskin miten kääntymys tulee. Se tulee kun Jumala kääntyy meidän puoleemme:
” —- Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme —-”
On hyvin tärkeää nähdä, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta. Tämä on seurausta siitä, että kirkon ulkopuolella ei ole Jumalan sanan saarnaa eikä pyhien sakramenttien jakoa, joiden välityksellä Pyhä Henki kutsuu ihmisiä kirkon yhteyteen Jumalan lapsen elämää elämään. Kirkko on Kristuksen ruumis. Ef. 1:22-23.
Tästä Luther on sanonut käyttäen sanaa ”kristikunta” merkitsemään samaa kuin uskontunnustuksen sana ”kirkko” eli siis kyseessä on Jumalan kansa.
Pyhitys
Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen,
vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.
Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.
Martti Pentti:”””Kävelikö Pietari omassa vai Jumalan voimassa veden päällä ?” Miten siinä sitten lopulta kävi? Usko Jumalan voimaan horjui ja Pietari piti pelastaa veden varasta veneeseen. Lieneekö nykyisilläkään uskovilla sen lujempaa uskoa?””
Tuo on kyllä hyvä kysymys, mitä on epäusko, eikö selkeä epäuskon osoitus ole perisyntioppi?
Matias Roto toteat minulle:””Nyt sinä päästit oikein törkeän epäraamatullisen ajatuksen.””
Tuo mitä selität ei ole perisyntioppia vaan Raamatun sanaa, siis perisyntioppi on se että ns ”kristityt” joutuvat keksimään jonkun valheen miksi he tekevät sitä samaa kuin kaikki muutkin maailman ihmiset, sama pahuus vallitsee heidänkin keskuudessa kuin muidenkin.
Matias Roto tuot esille viisauden ylistystä, siis inhimillistä viisautta, voiko sillä löytää Totuutta?
Ei voi sillä Jumala salaa juuri näiltä ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” evankeliumin.
Mietippä nyt omaa viisauttasi, lapsena opetettiin joulupukista, niinpä niin moni pieni lapsi uskoi todella joulupukkiin, vanhetessaan lapset alkoivat saada todisteita joulupukin olemattomuudesta ja näin lapset oman ymmärryksensä kautta eivät enää uskoneet tähän ”valheeseen”.
Entäpä kirkon opetus, kuinka se sopii Raamatun sanaan, miksi nyt eivät viisaat ja ymmärtäväiset todeella ymmärrä ettei kirkko (sen jäsenet) elä sen sanan mukaan mikä on evankeliumissa, eivät elä keskinäisessä rakkaudessa?
Kari Paukkunen miksi etsit minusta synnitöntä, ei Raamattu sano että seuraa synnitöntä ihmistä vaan että Jeesusta tulee seurata.
Se mitä haluan julistaa on evankeliumi, siis johdattaa ihmisiä parantajan luo, Jeesuksen.
Kun itse olin 40 vuotta sokea niin kun Jeesus paransi minut niin että nyt näen niin pitäisikö minun olla hiljaa siitä?
Ajattele Paavalia, hän kiihkoili omaa ”oikeaa” uskoaan jopa vainoten seurakuntaa, mutta kun kohtasi Parantajan joka aukaisi hänen silmänsä niin oliko Paavali hiljaa kun kaikki entiset uskon johtajat häntä vainosivat ja kielsivät?
Olen jälleen joutunut poistamaan Arin tekstejä niiden sopimattoman kielenkäytön takia.
Tänään keskiviikkona 10.8.2022 puhuin Svenssonin torpassa pitämässäni hartauspuheessa tämän blogin kertomasta aiheesta. Väki seurasi vapautuneen tyytyväisinä.
Kristuksen armon sanoma luo iloa ja yhteistä tyytyväisyyttä. Ylösnoussut Jeesus on todellakin läsnä jokaisessa kristikunnan kokoontumisessa ja siitä saamme häntä kiittää ja ylistää.
Rakas puolisoni prinsessa Colette lauloi ja väki antoi innokkaat aplodit.
Ilmoita asiaton kommentti