Avoin keskustelu apulaispiispan vaalista on ollut vähäistä Suomen ortodoksisessa kirkossa.
Tämä on toki kirkossa melko tyypillistä, mutta ristiriidassa erityisesti viime aikoina jo monesti luvatun avoimuuden, vuoropuhelun ja uudistumisen kanssa.
Uusi Aamun Koitto, julkaisijana nykyään itse Suomen ortodoksinen kirkko, aloitti toki ennakkoluulottomasti etusivun jutullaan Haminan piispa – mutta kenestä?
Se oli näyttävä ja hyvä alku keskustelulle apulaispiispasta. Valitettavasti sen jälkeen on ollut hyvinkin hiljaista.
Viikko ennen kirkolliskokousta lehti julkaisi lyhyen historiikin siitä ”ketkä ovat toimineet tässä tehtävässä aikojen saatossa”.
Tilanne vertautuu siihen, että Suomi hankkisi uudet hävittäjät ja lähes ainoana juttuna siitä olisi lyhyt katsaus Suomen ilmavoimien aiemmin hankkimiin hävittäjiin.
Historia on toki mielenkiintoista, mutta nyt tärkeintä olisi nykyajan ja tulevien tarpeiden pohtiminen.
Apulaispiispan hommiksi piispainkokous määritteli kirkon julkaisutyön, sisälähetystyön, monikulttuurisen työn, nuorisotyön ja koulutuksen.
Esimerkiksi näiden alojen tekijöiden puheenvuoroja olisi ollut syytä saada jo aikoja sitten. Itse en ainakaan tiedä mitkä ovat nuorisotyön, julkaisualan tai vaikkapa monikulttuurisen työn (piispa)tarpeet.
Itä-Suomen yliopiston tai ortodoksisen seminaarin piispalliset tarpeet eivät ole tiedossa. Uskonnonopetus peruskoulussa ja toisella asteella on ihan oma lukunsa.
”Apulaispiispa palvelisi koko kirkkoa, hän ei olisi esimerkiksi arkkipiispan avustaja, vaikka arkkipiispan hiippakuntaan olisikin sijoitettuna”, totesi kirkollishallituksen jäsen yksityishenkilönä, eikä lausunto ”edusta esimerkiksi kirkollishallituksen kantoja”.
Aamun Koittossa kirkon tiedottaja kuitenkin totesi, että ”piispainkokous on päättänyt, että apulaispiispa avustaa arkkipiispaa hänen ohjauksensa mukaan”.
Vaikka kirkollishallitus, piispainkokous ja patriarkaatti ovat yksimielisiä apulaispiispasta, ei vaikeneminen ole tätä päivää.
Kirkolliskokouksen ei ole pakko valita apulaispiispaa.
Apulaispiispan rahoitus on vaikea pala. Toimessa olevat piispat kaikilla herkuilla maksavat jo noin miljoona euroa vuosittain. Se on iso summa pienelle kirkolle.
Jos apulaispiispa on kuitenkin nyt pakko saada, niin Jyrki Härkönen totesi ansiokkaassa blogikirjoituksessaan napakasti:
Osoittaisi hyvää johtajuutta, jos kolme piispaamme olisivat valmiita rahoittamaan uuden kollegansa antamalla varat apulaispiispalle tinkimällä lähes miljoonan euron budjeteistaan.
Ortodoksinen kirkolliskokous oli koolla Valamossa 22.-25.11.2021.
Muut kirjoitukset aiheesta ovat Apulaispiispa kaikkiin tarpeisiin, Yhden ehdokkaan vaalit, Kokoontuminen kirkkona ja Pelkkä muodollisuus.
Kesäkuussa 2021 pohdin apulaispiispan tarvetta kirjoituksessa Tarvitaanko neljäs ortodoksipiispa?
Suhteutettuna jäsenmäärään: jos tarve pitäisi paikkansa, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispatarve olisi noin 250 piispaa.
Piispa toki vanhassa kirkossa on pienen kyläyhteisön eukaristian asettaja. Esimerkiksi Gregorios Thaumaturgoksen hiippakuntaan kuului noin 20 henkilöä.^
Mutta ajatus siitä, että piispa toisi erityistä vakautta lisää, on aika kaukaa haettu. Lähinnä uuden piispan anti on luoda uusia skismoja.
En kannata apulaispiispan valintaa enkä näe sitä tarpeelliseksi.
Gregorioksen budjetti taisi olla hieman maltillisempi, erikoinen oli ainakin vihkimys.
Etävihkiminen on jotenkin modernia.
”Amasian piispa Faidimos tiesi Gregorioksen hyveet ja puhujanlahjat ja tahtoi hänet Neokesarean piispaksi. Neokesareassa oli tuohon aikaan vain seitsemäntoista kristittyä, mutta alkukirkon ihanteena oli, että jokaisella seurakunnalla olisi oma piispansa. Gregorios puolestaan rakasti yksinäisyyttä eikä halunnut piispaksi. Kun Faidimos ei saanut Gregoriosta tulemaan, hän menetteli täysin poikkeuksellisesti ja vihki Gregorioksen piispaksi poissaolevana, ilman kätten päällepanemista, ja kirjoitti Gregoriokselle, että tämä oli nyt kotikaupunkinsa piispa.” (Synaksarion)
Näinpä juuri.
Jos itsellä olisi kirjallisia taipumuksia, kirjoittaisin Gregorioksen pohjalta dekkarin. Tuo vihkimys olisi yksi kertomus siinä. Mutta vielä hauskempaa on, että Origeneen oppilaana olleen Gregorioksen piiriin kuului myös nyssalaisten mummo. Pojat kirjeissään kertovat, miten mummo lausui heille Gregorioksen opetuksia. Gregorioksen säilynyt tunnustus on aika samantyyppinen kuin Nikaian tunnustus. Pojat olivat tietysti jälkimmäistä kovasti puolustamassa.
Onko muuten Peter Halldorfin kirjassa 21 kirkkoisää lukua Gregorios Ihmeidentekijästä? Tykkäsin kirjasta. Suomeksi se on kuulema vähän kömpelö.
Toivottavasti edes keskustelu syntyy. Twiitataan tästä jne. Monikohan on mahtanut lukea tämän ja Jyrki Härkösen kirjoituksen?
Ihan kivasti on tullut näyttöjä. Härkösen tilastoja en näe.
En ole Facebookissa, joka on käsittääkseni (kirkollisesti) suosituin some.
Saa mielellään jakaa siellä ja muualla. Kiitos.
P.S. Tyhmin perustelu uudelle ortodoksiselle apulaispiispalle on mielestäni vanhenevat nykypiispat. Ratkaisu siihen on eläke, ei apulaispiispa.
Lars,
juu. Jossakin hyllyssä kirja, jonka olen lukenut suomenkielisenä on, mutta en löydä tähän hätään tarkastaakseni. Suomennos oli ihan kivaa luettavaa, mutta pieni pettymys sikäli, että siinä ei erityisen paljon käsitelty tyyppien ajattelun sisältöjä. Se oli jonkinlainen kirkkohistoriallinen muotokuvakooste.
Jep. Ne oli jotenkin meneviä. Tykkäsin.