Dogmatiikka on kansainvälistä globaalin kristinuskon tutkimusta
TT Petri Järveläinen esitti Kotimaan blogissaan 12.10.2022, että professori Seppo A. Teinosen jälkeen Helsingin yliopiston dogmatiikka-oppiaineessa ei ole tapahtunut juuri mitään. Tämä väite on jyrkässä ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Teinosen suurena ansiona oli se, että hän toi ekumeenisen ja roomalais-katolisen teologian tutkimuksen suomalaiseen teologiaan. Aiemmin systemaattis-teologiset ja dogmaattiset julkaisut olivat lähinnä keskittyneet suomalaisen, pohjoismaisen ja saksalaisen luterilaisen teologian tutkimukseen. Kuitenkin vielä Teinonen itse julkaisi liki kaikki teoksensa suomen kielellä.
Tutkimusparadigman muutos
Teinosen jälkeen dogmatiikan tutkimus on muuttunut kahdella merkittävällä tavalla: Ensinnäkin, tutkimuksen kohteena on koko maailmanlaaja globaali teologia, aivan erityisesti ei-länsimaiset kontekstuaaliset teologiat ja voimakkaasti kasvavat kirkot ns. enemmistömaailmassa. Maailman kristityistä kaksi kolmasosaa asuu Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Toiseksi, tutkimukset julkaistaan 95-prosenttisesti englannin kielellä kansainvälisillä julkaisufoorumeilla. Tämä julkaisutavan muutos on ollut nopea ja erittäin merkittävä. Olemme mukana kansainvälisessä keskustelussa.
Dogmatiikan tutkimuksessa on siten tapahtunut merkittävä paradigman muutos: Kristillisen opin ja ajattelun tutkimusta harjoitetaan yliopiston ja kansainvälisen akateemisen maailman kriteerein, ei suomalaisen kirkkopolitiikan ehdoilla.
Käytännön työssä toimivista papeista saattaa ymmärrettävistä syistä tuntua, että dogmatiikka on jossain piilossa, varsinkin kun vieraskielisten teosten lukemiseen ei riitä energiaa ja aikaa.
Dogmatiikan ala on hyvin laaja: Kohteena ovat koko kristillisen opin ja teologian historia sekä sen erilaiset ilmenemismuodot nykyajan globaalissa maailmassa. Mitkään resurssit eivät riitä kaiken kattamiseen, vaan tapahtuu tutkimusintressin mukaisia tutkimuskohteiden valintoja.
Neljäkymmentä väitöskirjaa, neljä kansainvälistä tutkimusprojektia
Professori Teinosen jälkeen (1986-2022) dogmatiikka-oppiaineessa Helsingin yliopistossa on hyväksytty n. 40 väitöskirjaa. Lisäksi dogmaattista tutkimusta harjoittavat ovat julkaisseet kymmeniä monografisia tutkimuksia ja satoja tutkimusartikkeleita. Dogmatiikan professori on ohjannut 12 Suomessa tai Kiinassa väitelleen kiinalaisen tohtoriopintoja. Maistereita oppiaineessa on valmistunut vuosittain teologisen tiedekunnan normin mukainen määrä.
Dogmatiikka-oppiaineessa on vuosien 1998-2022 aikana toteutettu kolme Suomen Akatemian ja yksi Helsingin yliopiston rahoittama kansainvälinen tutkimusprojekti:
1) Gospel and Cultures (Akatemia): Kristinuskon tulkinnat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa.
2) Christianity in the Asian Religious Context (Akatemia): Kristinuskon tulkinnat Aasian eri kulttuureissa dialogissa muiden uskontojen kanssa.
3) Interreligious Engagement in China (Yliopisto): Scriptural Reasoning -dialogimenetelmän sovellus Kiinan viiden pääuskonnon kohtaamisessa.
4) The Impact of Religious Values on Modern Chinese Society (Akatemia): Kiinan viiden suurimman uskonnon uskomusten, arvojen ja etiikan uusimmat kontekstuaaliset sovellutukset muuttuvaan moderniin yhteiskuntaan. Uskontojen välinen Scriptural Reasoning -dialogi jatkuu. Projekti on parhaillaan loppusuoralla, tulossa on neljä kokoomateosta, kaksi sekä kiinaksi että englanniksi.
Mainittujen tutkimusprojektien tuloksena on syntynyt lukuisia väitöskirjoja, monografisia tutkimuksia, tutkimusartikkeleita sekä kansainvälisiä konferensseja ja yhteisjulkaisuja. Samanaikaisesti näiden globaalien aiheiden rinnalla dogmatiikassa on väitelty perinteisistä länsimaisista ja luterilaisista aiheista.
Teologinen malli tulevaisuuden kirkolle?
Useat kiinalaiset entiset tohtorioppilaani ovat nyt professoreita kotimaassaan. Heidän ja eräiden muiden kiinalaisten kollegoiden kanssa olemme keskellä pitkäkestoista prosessia, jonka tavoitteena on löytää opillinen ja samalla kontekstuaalinen kiinalainen teologinen identiteetti maailman suurimmalle ja nopeimmin kasvavalle ns. jälkitunnustuskuntaiselle protestanttiselle kirkolle. Tässä prosessissa on mukana tärkeimpiä Kiinan kirkon teologeja sekä johtavia kristinuskon tutkijoita maan parhaissa yliopistoissa.
Hankkeemme Constructing the Postdenominational Identity of Chinese Christianity tavoitteena on luoda teologinen hahmotustapa, josta muutkin ei-länsimaiset ei-tunnustuskuntaiset riippumattomat kirkot ja uskontulkinnan kontekstuaaliset pyrkimykset voisivat hyötyä.
Enemmistömaailman kristityt eivät halua enää kopioida ja ylläpitää länsimaista tuotua kristikunnan tunnustuskuntaisuutta ja hajaannusta. Myös länsimaisessa kristillisyydessä tunnustuskuntaisuus menettää nopeasti merkitystään.
Uusin tutkimukseni reformaation tärkeimmästä väittelystä
Uusin oma tutkimukseni on dogmatiikan perinteisestä aiheesta, josta uskon Petri Järveläisen ystävineen olevan kiinnostunut: teologi Martti Lutherin ja humanisti Erasmuksen väittely ihmisen tahdonvapauden rajoista. Tutkimus julkaistiin englanniksi viime vuonna: Trinitarian Grace in Martin Luther’s The Bondage of the Will (Oxford University Press, 2021).
Kirjapaja julkaisee teokseni hieman kevennetyn suomennoksen tänä syksynä marraskuussa. Tutkimukseni osaltaan täydentää professori Tuomo Mannermaan aloittamaa uutta suomalaista Luther-tulkintaa. Tässä Kirjapajan mainostekstiä:
Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista
Miksi jotkut uskovat ja toiset eivät, vaikka kuulevat saman sanoman? Miksi jotkut eivät voi uskoa, vaikka haluaisivat? Miten usko syntyy? Onko ihmisellä vapaus valita usko?
Näistä keskusteltiin reformaation kuuluisimmassa väittelyssä teologi Martti Lutherin humanisti Erasmuksen välillä viisi vuosisataa sitten.
Professori Miikka Ruokanen paneutuu näihin ajattomiin kysymyksiin uusimmassa kirjassaan. Hän tarjoaa Lutherin pääteoksen Sidotun ratkaisuvallan tarkan analyysin, jollaista ei ole ollut aiemmin tarjolla. Ruokasen teos perustuu hänen Cambridgen yliopistossa laatimaansa tohtorinväitöskirjaan.
Ruokanen esittää ymmärrettävänä kokonaisuutena Lutherin teologian ytimen, käsityksen Jumalan armosta. Hän edistää kansainvälisesti tunnettua suomalaista Luther-tutkimusta nostamalla Kolminaisuuden ja Pyhän Hengen asemaa Lutherin Kristus-keskeisessä armokäsityksessä.
Ruokasen teos sopii kaikille epäuskosta, uskosta ja ihmisen vapauden rajoista kiinnostuneille.
"Ruokanen perustelee aidosti uuden, luotettavan tulkinnan Lutherin teologisesta pääteoksesta. Hän edistää ratkaisevasti suomalaista Luther-tulkintaa.”
Prof. Ian A. McFarland, Emory University USA
"Ruokasen kirja paljastaa reformaation keskeisen teeman ja sen merkityksen aikamme globaalille kirkolle. Kirja on viisas ja luotettava opas Lutherin armo-oppiin ja sen ekumeenisiin mahdollisuuksiin.”
Prof. Tom Greggs, University of Aberdeen, Britannia
"Ruokanen onnistuu laatimaan erinomaisen kokonaiskatsauksen Lutherin pääteokseen. Hän on laatinut tasokkaan ja selkeän perustutkimuksen klassisesta aiheesta. Pyhän Hengen teologian avulla voidaan esittää selkeästi armon Jumala-keskeisyys.”
Prof. Risto Saarinen, Helsingin yliopisto
"Ruokasen inspiroiva tutkimus selittää oppineesti ja syvällisesti, mitä Luther tarkoittaa Kristuksen ja uskovan yhtymyksellä.”
Prof. Robert Kolb, Concordia Seminary, USA
"Jokaisen, jolla on intohimoa Lutherin teologiaan, tulisi lukea tämä kirja.”
Prof. Mark Mattes, Grand View University, USA
Ystävällisin terveisin Nanjingista Kiinan kirkon teologisesta akatemiasta,
Miikka Ruokanen
Helsingin yliopiston dogmatiikan professori 1993-2018
41 kommenttia
Onnittelen yllä olevassa kerrotuista saavutuksista.
Korjaisin kirjoituksessa mainittua ajatusta, jonka mukaan väittäisin, ettei dogmatiikassa ole tapahtunut paljon mitään siltä osin, että niin en suinkaan ole tehnyt. Sen sijaan väitin, että Teinosen jälkeen alalla on tapahtunut tuuletusta ja että se on ollut tuuliajolla. Tuuliajolla ollessa tapahtuu erittäin paljon.
Kirjoituksessa tulee esille erilainen tulkinta, jonka mukaan kyse on siitä, että ala purjehtii kansainvälisillä vesillä. En kiistä sitä.
Tuuliajolla oleminen tarkoittaa sitä, ettei ole selvää kuvaa siitä, mikä on alan sisältö ja tavoite. Yllä olevassa esitetään yksi tulkinta sellaiseksi.
Kuvaus kansainvälisille vesille purjehtimisesta vahvistaa oman kirjoitukseni lopussa ollutta väitettä kotimaisen keskustelun vähäisyydestä. Ylipäänsä käsitykseni on se, että dogmaattinen tietämys on meillä tuntuvasti vähentynyt. Asiaan varmasti vaikuttavat niin globaalit kuin lokaalitkin trendit, joiden yhtenä seurauksena on ollut opillisten kysymyksenasettelujen vieraaksi kokeminen. Mutta toki myös akateemisella tutkimuksella ja opetuksella on asiaan vaikutusta.
Käsitykseni dogmatiikasta on, että se parhaimmillaan on oppi- ja aatehistoriallista tutkimusta. Se on ollut historiallisesti aina globaalia sikäli, että sen varhaisimmat edustajat Origeneesta ja Irenaeuksesta alkaen tekivät vertailuja kristillisten oppien ja muiden katsomusten välillä. Kun meillä kiinnostus suuntautui erityisesti roomalais-katoliseen perinteeseen, oli tässäkin kysymys globaalista tarkastelusta, onhan valtaosa maailman kristityistä tämän kirkon piirissä eläviä.
Kansainvälisillä kielillä kirjoittaminen on yleinen tieteellisen toiminnan ominaisuus. Ei ole aivan ongelmatonta, että suomenkielinen tieteellinen kirjoittaminen vähenee. Tässä dogmatiikan tutkimuksen kysymykset eivät eroa muista aloista. Myös muilla aloilla käydään keskustelua ja esitetään pientä huolta suomenkielisen tieteellisen kirjoittamisen asemasta.
Oppi- ja aatehistoriallinen tutkimus ja opetus luonnollisesti hyödyntää lähitieteitään, joihin dogmatiikan osalta esimerkiksi uskontotiede ja kulttuurintutkimus voidaan luontevasti liittää. Mutta on kiinnostavaa, että tutkimuksellinen kiinnostus omassa kulttuurissa ja yhteiskunnassa eläviin kysymyksiin vähenee ja kiinnostus kaukomaihin kasvaa. Tästä syystä en pidä erityisen räikeänä kuvausta, jonka mukaan paikallisesti ollaan tuuliajolla.
On hyvä keskustella myös dogmatiikan oppialan luonteesta ja tavoitteista ja sellaisena yllä oleva kirjoitus tarjoaa keskusteluun yhden voimakkaan vertailukohteen muille asiaa koskeville käsityksille. Sellaista keskustelua on paikallaan käydä esimerkiksi nyt, kun on muutama vuosi oltu tilanteessa, jossa Helsingin yliopistossa ei ole ollut nimettyä oppituolin haltijaa ja tehtävä on vihdoin julistettu auki.
Korjaan siltä osin, että luonnehdin prof. Ruokasen kirjoituksessa esittämää näkemystä kansainvälisillä vesillä purjehtimiseksi.
Kiitoksia mukavasta kirjoituksestanne.
Lainaus,”Useat kiinalaiset entiset tohtorioppilaani ovat nyt professoreita kotimaassaan. Heidän ja eräiden muiden kiinalaisten kollegoiden kanssa olemme keskellä pitkäkestoista prosessia, jonka tavoitteena on löytää opillinen ja samalla kontekstuaalinen kiinalainen teologinen identiteetti maailman suurimmalle ja nopeimmin kasvavalle ns. jälkitunnustuskuntaiselle protestanttiselle kirkolle. Tässä prosessissa on mukana tärkeimpiä Kiinan kirkon teologeja sekä johtavia kristinuskon tutkijoita maan parhaissa yliopistoissa.”
Projekteissa tutkimuksissa erikseen mainitaan sitten viittaus Kiinan vanhoihin pääuskontoihin.
Huomaanko nyt väärin Thaolaisuuden, Konfutselaisuuden, ja Budhalaisuuden otetun mukaan haasteeseen jotta samoja kömmähdyksiä ei synny kuten Afrikan lähetyskentillä jolloin uusi useasti jäi ja tuli pintakerrokseksi ja vanha tapa uskoa esiperintöön jäi vaikuttavimmaksi alle mikä tilaisuuden tuli uudelleen vaikuttavaksi.
Täällä olemme pieni kansa, pitäisikö meidänkin oppia tämä jälkitunnustuskuntainen identiteetti kirkollemme ettemme jää paitsioon uudesta opetuksesta mitä enemmistölle annetaan.
”Miten uskoa kun ei voi uskoa?”
Ihminen joka ei usko on useimmiten rationaalinen uskonkäsitysten suhteen ja siksi uskomusten yläpuolella.
Oletus siitä, että ihmisen tulisi uskoa vaikka ei usko, on käsittämättömän ylimielinen ja ihmisyyttä halveksiva. Jos ihminen ei usko, hän ei usko, eikä hänen tarvitse uskoa, piste.
Rationaalinen päättely on siinä mielessä loogista ”tahdonvapautta”, että se haluaa luonnostaan kohottaa asuinsijansa ”pilvien kukkuloille”.
Antero Syrjänen totesi: ”Henkilö joka ymmärtää uskon perustuvan psykologisiin ja evolutiivisiin tarpeisiin, on uskonnollisten uskonkäsitysten yläpuolella.” Ns. uskoon tullut eli Jeesuksen Kristuksen todellisuuden elämässään kohdannut (tiedemiehestä mökin mummoon) taas näkee näin: Henkilö joka on luulee uskon Jeesukseen Kristukseen perustuvan vain psykologisiin ja evolutiivisiin tarpeisiin, on jäänyt uskosta osattomaksi. Erilaisten käsitysten ylä- tai alapuolelle jaottelun jättäisin kokonaan pois. ”Armosta te olette pelastetut, uskon kautta (Jeesukseen Kristukseen) , ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi.”
Kosti ja Timo. Näin se menee meidän mielestämme, jotka olemme perusluterilaisia ja herätyskristittyjä uskovaisia. Anteron kysymyksenasettelu on kuitenkin uskonnonfilosofian ja dogmatiikan 🙂 ytimessä.
Minulle tuli mieleen myös tässä keskustelussa Lutherin jako ylä- ja alapuolisiin asioihin suhteessa ihmisen tahdonvapauteen. Miksi se on tässä ongelmallista sitä en ymmärrä? Minusta se vain selittää uskosta osattoman luonnollisen ihmisen tilanteen suhteessa Jumalaan. Hän on Jumalan vastustaja ja vihaa Jumalaa. Eihän Jumala pakota ketään uskomaan. Toivottavasti emme mekään yritä. Siksi juuri on julistettava evankeliumia koko maailmassa, ei vain kirkoissa ja kristillisissä seurakunnissa. Se ei ole pakottamista, vaan ilosanoman kertomista. Eikö ole otettava huomioon evankeliumin voima ja Pyhän Hengen työ eikä vedota ongelmiin? Jumala kutsuu sanansa kautta.
Kosti osuu juuri oikeaan: ”me emme ole olleet koskaan kenenkään orjia”. Se on tietysti harhaa ja sokeutta omasta tilasta. Ihminen on synnin ja lain orja ennen kuin Kristus hänet vapauttaa.
Hieno asia, että kirjanne ”Trinitarian Grace in Martin Luther’s The Bondage of the Will” julkaistaan suomeksi. Kiitos!
Ilmoita asiaton kommentti