Dogmatiikan professuuri ja Se löytyi

Kotimaa kertoi, että Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin tehtävää on peräti 16 henkilöä hakenut.

Parikymmentä vuotta virkaa hoitanut Seppo A. Teinonen jäi eläkkeelle dogmatiikan professorin virasta vuonna 1986. Teinosen tuotanto oli mittava ja hän jatkoi sitä Malagalla ystävilleen lähettämillään yksityispainoksilla.

Teinonen aloitti työnsä lähetystutkijana, jatkoi siitä Vatikaanin toisen konsiilin teologiaa koskeviin tutkimuksiin, jotka projektit opettivat monet kirkolliset viranhaltijat toimiinsa.

Viimeinen Teinosen tutkimusvaihe keskittyi keskiajan mystiikan suomennoksiin.

Teinosen ura, häntä pidettiin yhtenä loisteliaimmista luennoitsijoista Helsingin yliopistossa, perustui aikaan. Muutaman kymmenen vuoden aikana hän kykeni luomaan tutkimusperinteen.

Professoriksi ei ylipäänsäkään kannata ryhtyä kuin noin 40-vuotiaana. Tällöin on noin neljännesvuosisata armoa tuottaa, hyvä tai huono, tapa tarkastella oppiaineen alaa.

Dogmatiikka tarkastelee oppi- ja aatehistoriallisesti sitä, mikä on kristinuskon sisältämien uskomussisältöjen ydin.

Teinosen jälkeen oppiala joutui tuuletuksen kohteeksi. Eero Huovinen astui virantäyttämisprosessin jälkeen tehtävään muutamaksi vuodeksi ja koettiin ansioituneeksi ja antavaksi opettajaksi, mutta hän siirtyi varsin nopeasti piispaksi.

Tämän jälkeen oppiaine on ollut ensisijaisesti erilaisten sijaisjärjestelyjen areena. Valtaosin Helsingin yliopiston dogmatiikan opetusta on sijaisena hoitanut dosentti Pauli Annala, jonka ensisijaisena kiinnostuksenkohteena on ollut fransiskaaniliikkeen historia ja platonismin vaikutus modernin luonnontieteen syntyyn.

Tämä on ollut tieteellisesti ensiluokkaisen arvostettavaa, ja kiitollisia oppilaita on ollut runsaasti.

Mutta  itse dogmatiikan oppiaineen tutkimustradition puutteesta johtuen oppiaine on ajautunut tuuliajolle. Muutamien viime vuosien aikana tehtävään ei ole nimetty edes sijaishoitajaa.

Helsingin yliopistossa ei viimeiseen 30 vuoteen ole harjoitettu huomiota herättävää symboliikan eli eri kirkkojen tunnustusten ja dogmihistorian tutkimusta ja opetusta. Luterilaisen uskonkäsityksen analyysi on ollut summittaista, joskin asiasta on vastannut ekumeniikan tutkimus. Toki yksittäisiä poikkeuksia on ollut.

Kun näiltä pohjin sanotaan, että kirkossa ei tunneta kristinuskoa ja että kirkko maallistunut, olisiko aihetta katsoa peiliin? Jos pappiskoulutuksessa ei tarjota asianmukaista kristillisen opin opetusta, missä sitä sitten tarjottaisiin?

Hyvä esimerkki on hampaattomuus käsitellä mediakristillistä Se löytyi-kampanjaa.

Perinnäisen akateemisen dogmatiikan opetuksen vallitessa tämän tyyppisiin ilmiöihin voitiin keskittyä kristillisen opin näkökulmasta. Harvat ja jotenkin väsyneen tuntuiset kriittiset kommentit kampanjasta ovat liittyneet pikemminkin makukysymyksiin, mutta eivät ole esittäneet sen kummempia sisällöllisiä arvosteluja kampanjan luonnetta kohtaan sen vahvemmin  kuin kampanja itsessäänkään käsittelee sisältökysymyksiä.

Saa kuvan, että kun ennen oli siten, että on A-studio, joka kertoo, miten asiat ovat, Ajankohtainen kakkonen, joka kertoo, miten niiden tulisi olla ja Maikkari, joka kertoo, miten olisi kiva, on tuotettu enemmän kanavia ja niiden katsominen on liitoksissa siihen, mistä viitsii maksaa.

37 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Olen pitkälti samaa mieltä dogmatiikan opetuksen kriisitilasta. Tosin kovatasoista tutkimusta tehdään edelleen mutta toisenlaisista aiheista kuin ennen. Se löytyi-kampanjan erittelyä ei tosiaan voi verrata Eero Huovisen analyysiin Kalevi Lehtisestä. Syy lienee yksinkertainen: koko evankeliointi ja siihen liittyvät kysymyksenasettelut ovat 40 vuodessa joutuneet vieläkin enemmän marginaaliin koko teologian kysymyksenasetteluissa ja kansankirkon kokonaisuudessa kuin 1980-luvulla. Kertonee paljon myös kansankirkon ja sen työntekijöiden muutoksesta.

    Mihin teologilistasta muuten unohtui Miikka Ruokanen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Kiinaan?

      Dogmatiikan tientynlainen alennustila kertonee jotain myös painopisteen muutoksista teologisessa tiedekunnassa. Entisiä professuureja on viranhaltijan eläköitymisen jälkeen jätetty täyttämättä ja on tullut uusia , joiden sisältöä/merkitystä en henkilökohtaisesti ehkä täysin ymmärrä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Teologit ovat jo kauan tehneet teologiaa toisista teologeista… Loputon suo ja aineistoa riittää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Kari-Matti. Kyllä Miikka ehti Suomessakin vaikuttaa. Hän on myös pitänyt esillä evankeliointiin liittyviä kysymyksenasetteluja. Mutta esimerkiksi tämänvuotisesta synodaalikirjasta näkyy selvästi, että koko evakelioiminen on kansankirkollemme aika vieras ajatus. Koska se puhuu pelastuksesta ikuisuusasiana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Tottakai ehti. En tiedä, mihin blogisti viittaa, kun ei manitse Ruokasen todella pitkää professorikautta. Ainakin minulla tulee mieleen, että Ruokanen oli siksi monikiireinen mies, ettei ehkä ehtinyt siinä määrin paneutumaan professorinvirkaan kuin moni edeltäjänsä. Muistuu Mikko Juva, Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professorina. Juva tuskin mainintaa enemmän viittaa professuuriinsa muistelmissaan.

      Se löytyy-kampanja puolestaan tuntuu ikäänkuin kuvittelevan, että 60-100 vuoden takaiset suuret evankeliointitapahtumat voitaisiin kaivaa naftaliinista. Se ei ota lainkaan huomioon sitä syvällistä kulttuurimurrosta ja – muutosta, joka tapahtunut viimeisen puolensadan vuoden, ja etenkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

      Se löytyy-kampanja tekee enemmän hallaa kansankirkolle kuin sitä hyödyttää. Kirkon noin 80 seurakuntaa ovat täysin väärässä porukassa vapaakristillisyyden ja evankelikaalisten kanssa. Kannattaa myös muistaa, että kampanjaan eivät ottaneet osaa sen kummemmin katolinen kuin ortodoksinen kirkko Suomessa.

      Kirkossa on evankeiointityöryhmä. Ja kas kummaa – siinä enemmistön muodostavat arvatkaapa ketkä? Aivan oikein: viidesläiset jäsenet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Joitakin vuosia sitten järjestettiin vastaavan tyyppinen kampanja ”Mahdollisuus muutokseen”. Siinä taidettiin pahentua – hiukan minäkin – siihen, että annettiin ymmärtää uskon muuttavan elämää paremmaksi. On katastrofi, että kansankirkko ulkoistaa evankelioinnin ja ”sielun pelastukseen” tähtäävän julistuksen vapaakirkoille ja vapaakirkollisuudesta vaikutteita saaneille järjestöille/seurakunnille. Onneksi myös vanhoillislestadiolainen julistus pitää luontevasti esillä parannuksen teon tarpeellisuutta ja mahdollisuutta. Pelkkä ”väärin sammutettu” -tyylinen evankelioimiskampanjoiden riekalointi ei kuitenkaan auta meitä eteenpäin, kun kirkko kutistuu ja samalla epäillään jokseenkin kaikkea sellaista julistusta, missä tehdään jotenkin ero pelastuksesta osallisten ja siitä osattomiem ihmisten välillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Itse en pidä siitä tyylistä tai mentaliteetista, mikä vapaisiin suuntiin, evankelikaalisuuteen taipuvaiseen viidesläisyyteen tai karismaattis-helluntailaisiin suuntiin usein liittyy.

      Yhä enemmän olen alkanut ajatella, että ”luterilaisuus” sittenkin on ollut ainoastaan katolisen kirkon yksi etäälle eri syistä, osin sattumanvaraisistakin, joutunut sivuhaara, jonka jäännös pikkuhiljaa palautuu äitikirkkoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      En ole asiaan riittävän tarkasti perehtynyt, että perustellusti voisin jotain sanoa, mutta ainakin Zidbäck tunnetusti löysi Laestadiuksenkin ajattelusta melko runsaasti katolisia piirteitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Kari-Matti. Zidbäck (myöh. Zidbeck) kuuluu lestadiolaisuuden vanhempaan tutkimushistoriaan. Laestadiuksen ja myöhemmän lestadiolaisuuden osalta tässä pätee enemmän parannuspietismi ja matalan profiilin perinne puhutella niitä ihmisiä, jotka Jumala lähettää uskovaisten luokse. Radio ja youtube ovat lähinnä seuratuvan teknisiä laajennuksia. Vanhoillislestadiolaisuudella on kyllä yksi selkeästi evankelioivakin julkaisu: Löysin Jumalan valtakunnan. Siitä on otettu jopa useita painoksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Teologia on tuhonnut kristinuskon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Dokmatiikka varmasti tulee huolituksi tohtoritasoisena tuntiopetuksena niin koti kuin ulkomaisin voimin.

    Kokoaikaisen tehtävän ylläpito katsoo varmasti syntyviä Gradu tutkielmia, ja yksin dokmatiikkaan liittyvänä sellainen on haasteellista kirjoittaa kun siihen aina liittyy kirkkolaitos varhaisena tai nykyisenä, eksegetiikka, ja hermeneuttinen aikaa ymmärtävä evaluointi ajassaan huomatuista harmonioista vivahteissa.

    Maisteri katsoessaan kirkkoa mahdollisena paikkana työssä saa syväluotauksen dokmatiikkaan kapitulin kuulusteluissa, ja viimekädessä kun tahtoo lupaa ja tunnustaa.

    Edellisestä en huomaa vielä väitöstä syntyneen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Blogistin kysymys on hyvä kun muistetaan ettei Teologinen Tiedekunta ota kantaa kirkkomme tai muiden kirkkojen Missioon, joten tästä kulmasta dokmatiikka olisi tärkeämpää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Outi Räikkönen sanoo:

      Pekka Väisänen, anteeksi, mutta edellä olevan tekstin ilmaisu on niin vaikeaselkoista, ettei ajatuksesta saa selvää. Mitä etenkin 2. kappale tarkoittaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Olette oikeassa, lähes mahdoton se on.

      Varhaiskirkkolaitos katsoi kirjoittajia todistavissa ja uskovissa Ihmisissä joista ensimmäiseksi tulevat Paavali, Augustinus, ja Akvinolainen. Jätän nyt mainitsematta kaksi Piispaa.

      Aikaa katsova harmonisointi ei kuitenkaan helposti ottaisi Paavalia esikuvakseen esimerkiksi liikkeessä mikä olisi alkanut ajaa miehen ja naisen yhdenvertaisuutta vaikka varhaiskirkossa mies ja nainen olivat yhdenvertaisia etenkin kotona paitsi että puheoikeus oli kokoontumisissa miehillä mikä oli sovittu asia.

      Uudempaan aikaan tullaksemme, siis Lutheriin, on haasteellista kirjoittaa Hänen uskonkäsityksistään lyhyesti. Kuitenkaan kirkossamme ei enää lainata Hänen ajatuksiaan Juutalaisista, ei itsetyydytyksestä, vaan katsotaan Oikeaa Uskoa mikä oli Lutherin ydinajatus tahdossa pysyä valossa tai haluta katsoa valoon päin sen kirkkaudessa.

      Kuitenkin rippimme on kadottanut sakramenttiaseman luonteessa mikä se oli Lutherilla kuin mitä se on Augsburgin Tunnustuksessa.

      Lutherin rippi päästää Oikeasta Uskosta syntyneen synnintunnon mikä on Lutherin katumuksen sisältö.

      Epäuskon hetket Ihmisellä tuovat sitten vaihtelua joskus pitkästyttävään arkeen kun jo päästetty vaiva syntinä tuleekin toistetuksi. No ei muuta kuin uudestaan yrittämään.

      Tästä syystä Lutherin rippikäsitys tulisi päivittää ymmärtämään huomaamisessa Ihmisarvoisen katumuksen ja syyllisyyden asiaa. Mutta eihän tähän kirkko viitsi lähteä kun pitäisi avata koko paketti eivätkä kirkon rivijäsenet asiasta mitään kuitenkaan ymmärtäisi.

      Tätä on evaluotiivinen harkinta asioissa niiden syissä, luonteessa, viitsimisessä, ja uskossa olla itse mukana harmonisoimassa hyvää asiaa kaikkien eduksi ja parhaaksi.

      Kiitos vielä mukavasta palautteesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    ”Pelkkä kampanjan otsikko ”Se löytyi” antaa nimittäin ymmärtää, että on olemassa jotain löydettävää. Jokainen ei silloin tulekaan omalla uskollaan ja pelkästään omalla olemassaolollaan autuaaksi, vaan on olemassa jokin löytö, joka jokaisen pitäisi löytää. Tällainen ajatteluhan on suorastaan myrkkyä kaiken sisäänsä sulkevalle kansankirkolliselle ideologialle, joka ei halua asettua neuvomaan kenellekään tietä mihinkään suuntaan. Kansankirkollisuuden kirjoittamaton lähtökohta käytännössä on, että kristinusko voi olla lopulta mitä tahansa. Toisin sanoen kristinusko on sitä, mitä kirkon (tai koko kansan) jäsenet noin keskimäärin sattuvat siitä tekemään.”

    https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/se-loytyi-missio-haastaa-kansankirkollisia-konventioita/

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kansankirkollinen kristinusko voi olla mitä muuta tahansa kuin kutsuva herätyskristillisyys? Se löytyi kampanja rajataan kansankirkon ulkopuolelle, onko näin?  

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kaisu Hildén sanoo:

      Se löytyi -kampanjassa ikään kuin ihmisvoimin yritetään saada aikaan se, mitä Jumala tekee: saa aikaan uskon. On hyvä pitää Sanaa esillä. On ehkä hyvä pitää Toivoa esillä, että Elämä ei kaadu elämäntilanteisiin. Mutta pakottaa ei voi uskoon. Ja tilastoida kampanjalla saadut uskovat. Kalastus on herkkää puuhaa, heität siimaa, tarttuu melkein koukkuun -ja aivastus-kala on poissa. Sehän pitäisi mennä niin, että ”Koukkuhun madon mä pujotan, ja –thyi! – Ahti suo antejaan.” Usko syntyy kuulemalla, ainut ”konsti” ”tehdä uskovia” on julistaa Sanaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      ”On hyvä pitää Sanaa esillä. On ehkä hyvä pitää Toivoa esillä, että Elämä ei kaadu elämäntilanteisiin. Mutta pakottaa ei voi uskoon. Ja tilastoida kampanjalla saadut uskovat.”

      Olen samaa mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Monet löytävät uskon ja toivon saadessaan rakkautta osakseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Riitta Sistonen sanoo:

      Kaisu, mistä näin päättelet, että missiossa ihmisvoimin yritetään uskoa saada aikaan? Oletko käynyt jossain tämän mission tilaisuudessa?

      Minäpä olen ja ihan viereisessä ev.lut. kirkossa. Todella siunaava tilaisuus ja hyvät todistukset uskosta. Esim. eräs pappi puhui kuinka hän Raamattua lukiessaan oli vähitellen päässyt sisälle uskoon ja huomasi olevansa uskossa.

      Täysin järjetöntä tämä parjaaminen. Miettikää nyt vähän.

      Karille kiitos Seurakuntalaisessa olleesta Santeri Marjokorven blogin linkistä, joka osuu naulan kantaan. Olinkin sen jo aiemmin lukenut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Huonolla teologialla on huonot jäljet, hyvällä paremmat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Se löytyi. Mikä löytyi? Usko armosta löytyi. Kun usko löytyi, niin risti löytyi. Kun risti löytyi, niin Jumalan rakkaus Kristuksessa löytyi. Hän joka vie syvyyteen, kuoleman hätään ja ahdistukseen ja jälleen ylös nostaa voimallansa. Ja kiitos löytyi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Jo vanha kansa tiesi, että noni etsii, etsii – vaan ei soisi(kaan) löytävänsä. Silti jotkut löytävät…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Se, joka etsi vaikka ei suonut löytävänsä, oli verkkojaan paikkaava kalstaja. Aasinsiltaa pääsemme ihmisten kalastamiseen. Missä ovat kirkon verkkojen reiät?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Ehkäpä ”reiät” ovatkin siinä, että silmäkoko on pääpiirteissään liian suuri. Kalat eivät oikeastaan ”kohtaa” verkkoa. Tai jos kohtaavat, eivät pysy. Ne, jotka jo ovat verkossa kenties pysyvät, vaikka osa onkin jo löyhästi kiinni. Laketaankin ehkä ”kohtaamisia” ja verkossa olijoita – ja ollaan tyytyväisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ovatko seurakuntalaiset verkossa vai ovatko he verkko? Kenties verkosto on parempi sana kuvata sitä, mikä seurakunta voisi olla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Sana ja sakramentit ovat se nuotta, jolla kadotuksen alaiset kalastetaan turvaan perkeleen kidadts.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jotenkin hämmentävää huomata miten moninaisiin asioihin kirkossa huomio hajaantuu. Sen sijaan Usko ja se miten usko syntyy ja kasvaa on jäänyt rippikouopetuksen varaan. Sielläkään ei asiaa käsitellä. Kansa ei voi tietää kristiuskon perusasioista yhtään mitään ja sen mitä varmasti muka tiedetään on jotain aivan kummalisia käsityksiä. Jos nimittäin rippikoulussa nuoriso oivaltaisi mistä kristillisessä uskossaon kyse, niin he tulisivat mukaan. Ilman uskoa kaikki hengellinen jää vieraaksi ja kummalliseksi puuhailuksi, joka ei kosketa nuoren omaa elämää.

    Nyt saan sen kuvan että kirkossa ollaan huolestuneita siitä, että ”Se löytyi” kamppanian vaikutuksesta joku voi oikeasti tarttua kiinni uskoon ja omistaa sen elämänsä perustaksi. Ikään kuin kristillisen uskon todeksi eläminen olisi kirkolle jonkilainen uhka.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Riitta Sistonen sanoo:

    Viisikielisestä laulukirjasta laulu nro 108: 1 Tunnen suurta Jumalaa vain vähän. Hän on juuri minut löytänyt. Hän hiljaa astui elämääni tähän. Kaiken uusin silmin näen nyt, näen nyt. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Tänään häneen uskon, näen aamuruskon, päivä sarastaa. 2. Uskoa ei synny omin voimin. Ilmaiseksi anova sen saa. Sitä ansaita ei töin ja toimin. Jumala sen meille lahjoittaa, lahjoittaa. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Tänään häneen uskon, näen aamuruskon, päivä sarastaa.

    3. Olin täynnä suurta ahdistusta. Vapahtajaa hiljaa rukoilin. Hän sanoi: älä pelkää rangaistusta, ristillä jo sinut armahdin, armahdin. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Tänään häneen uskon, näen aamuruskon, päivä sarastaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Laulu on alunperin Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen Liekit-musikaalista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Liekkilaulu sekä koko hieno musikaali oli yksi niistä välineistä, joita Jumala käytti herättääkseen minut, kun olin lapsenuskoni menettänyt joskus vuoden 1985 aikana.

      Se löytyi-kampanjan teologiaa ja toteutusta voi varmasti arvostella. Muutoin olen samaa mieltä Kari Paukkusen ja Santeri Marjokorven kanssa siitä, että ilmeisesti parannukseen ja omakohtaiseen uskoon kutsuva kristillisyys ei sovi kansankirkon nykyiseen itseymmärrykseen. Voi voi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitos erinomaisesta blogikirjoituksesta ja sen analyysista. Näen asiat samalla tavalla. Ja samalla muistelen kaiholla ”kultaista” 1980-lukua, jonka ensimmäisellä puoliskolla ja pieneltä osin toisellakin opiskelin ja jolloin elettiin ”Luther-renessanssin” aikaa. Tiedekunnan opettajakunnassa ja professoreina olivat mm. Tuomo Mannermaa, Seppo A. Teinonen, Pentti Laasonen, Heikki Räisänen, Timo Veijola, Eero Huovinen, Juhani Forsberg, Eeva Martikainen, Martti Lindqvist, Simo Knuuttila, Ilmari Soisalon-Soininen ja muutamia muita. Tuo nimilista on sellainen, että liekö saman ”kaliiperin” samanlaista joukkoa ollut sen jälkeen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Olen pannut viime aikoina merkille sen miten uskosta kertoessani puhun siitä mitä usko minulle merkitsee ja mitä se on vaikuttanut. Huomaan että hyvin harvoin osaan puhua siitä, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnin. Tulemalla itse synniksi. Mielelläni kerron kerron siitä miten olen tullut nuorena uskoon, mutta Jeesuksen rakkaudesta minua ja meitä kohtaan on jo paljon vaikeampi puhua. Ihmekkö sitten tuo, että evankeliumin kertominen kirkokon toiminnan ulkopuolisille ei oikein ota tulta. Ei kukaan voi uskoa sitä ilosanomaa, että kaikki on puolestamme jo tehty, jollemme sitä heille kerro. Meidän tehtävämme on kuolla itsellemme ja elää Kristukselle. Se ei näytä kenellekkään olevan helppoa.

      Vaikka kuinka hyvin tiedän tuon, niin tilaisuuden tullen, kun huomaan, että nyt on hyvä puhua, niin kieli tarttuu kitalakeen . Enkä saa sanaa suustani ulos. Siinä ei auta muu kuin pyytää rukousessa todistamiseen voima ja sanat. Muistan nyt mitä Jeesus sanoi : ”ilman minua te ette voi mitään tehdä”. Oikeampi käännös kai on ” ette saa mitään aikaan”.

      Jos kerran huomaan itsessäni tuon evankeliumin julistamisen vaikeuden ja jopa sisäisen vastustuksen , niin kaipa se vaikuttaa muissakin ja myös rakkaassa kirkossamme ihan yleisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti