Paavo Väyrynen on reilu. Ainakin jos vertaa kirkkoherroihin. Kansan suussa on sanonta ”Kepu pettää aina”, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Alkemisti Isaac Newton teki maailmasta omavoimaisen ja mekaanisen. Tästä ylöspäin mentäessä oli ennen vanhaan taivaankansia, jotka olivat jumalaolentoja, enkeleitä. Ne kontrolloivat planeettain liikkeitä. Siinä tämänkertainen enkelioppi. Niitähän ei ole olemassa. Newtonin jälkeen Jumalasta tuli pelkkä piällysmies, joka katsoo, että homma toimii elikkä että kappaleet pysyvät radoillaan. Maailma itsessään ei tee Jumalalla mitään niin kuin maailma toistaiseksi näyttää tulevan toimeen ilman paaviakin.
Olen harkinnut, että vaihdan käyttämäni ilmaisun fundamentalismi tilalle konservatiivisuus. Sille voi olla perusteita. Pirkko Jalovaaran syövästä parantava Jumala kuuluu sellaiseen opinkokonaisuuteen, jossa varsinainen fundamentalismikaan ei poikkea Jalovaarasta mitenkään olennaisesti. Newtonin jälkeen Jumalasta tuli tuonpuoleinen olento, jonka olemassaolon William Lane Craig järkeilee kalam-argumentillaan. Samalla Jumalasta tulee taho, joka halutessaan voi rikkoa luonnonlait, ja tätä tavallisesti moni ajattelee ihmeistä. Että Jumala parantaa syövästä.
On kauheaa, että Jalovaaran lisäksi myös aikamoinen osa papistostakin uskoo moiseen. Että muka olisi olemassa Jumalaksi kutsuttu supertaho, joka saattaa parantaa syövästä, mutta – tässä kääntöpuoli – halutessaan myös antaa täysin viattomien kuolla maanjäristykseen. Tässä taikauskossa mennään joskus niin pitkälle, että keksitään, mistä jokin turma onkin rangaistus. Että vika onkin ihmisissä itsessään. Että voodoon takia Haiti.
Mutta huoli pois! Ilosanoma on tämä: Jumala ei paranna syövästä! Jumalan käsitekään ei viittaa mihinkään sellaiseen tahoon, joka päättää, että parannanpa tuon tuosta, mutta annanpa tuon toisen riutua katkeraan loppuunsa. Eikä Jumalan käsite viittaa mihinkään sellaiseen tahoon, jonka veitsi on tarkempi kuin kirurgin veitsi. Myöskään rukous ei ole loitsu, jolla Jumala maaniteltaisiin virittämään lottoarvontapallot suotuisiksi.
Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola lausui niin kuin vanhanajan liberaaliteologiassa lausutaan. Jumala ei ole ulkoapäin puuttuva taho. ”Jumala toimii terveydenhuollon ja lääkkeiden avulla. Niiden käyttö on siis Jumalan avun vastaanottamista”, Askola lausui. Myös Luther opetti näin. Että kun jalassasi on kengät, niin viime kädessä niiden kenkien antaja on Jumala. Vaikka oikeasti ne olisivat ateistinaapurin pojan pieneksi jääneet monot, jotka ateistinaapuri hyvää hyvyyttään lahjoittaisi. Jumala voi puhua vaikka ateistin suulla. Mutta tämä on erittäin vertauskuvallista.
Jumala on se, mitä todellisuus merkitsee. Akvinolainen ja kaikki oikeat teologit aloittavat teologiansa lauseella ”Jumala on oleminen”. Sitten he sanovat, että ”oleminen olemisena on hyvää”. Jumala olemisena itse viittaa elämän tarkoitukseen. Sitähän uskovat sanovatkin, että ”Jeesus on elämän tarkoitus”.
Konservatiiviteologia on toisenlaista. Siinä ihmeet ovat Jumalan väliintuloja maailmaan, joka muutoin noudattaa Newtonin lakeja. Mutta liberaaliteologiassa, joka siis on klassista kristinuskoa, Jumala ei ole deus ex machina. Jumalan toiminta ei ole mitään, mitä voidaan todentaa luonnontieteen menetelmillä. Ihminen niitä hoitotoimenpiteitä tekee, ja ihminen myös diagnosoi. Jumalan läsnäolo merkitsee, että syöpää vastaan taistelevan elämä loppuun asti olisi syövänkin kanssa edes auttavasti mielekäs.
Onko se?
Onko elämässä mieltä vai eikö ole?
Onko minulla toivoa? Vaikka tietäisin, loppu tulee, pidänkö mielekkäänä istuttaa omenapuuta? (Olen aina inhonnut omenapuulegendaa, mutta nyt se rupesi tuntumaan ihan mukavalta.)
Tämä on se taistelu demoneja vastaan, että valhekuvat murenisivat. Demonisuudella on siis tarkka paikka teologiassa.
Kreikan daimonia on asia, jota modernissa psykoterapiakirjallisuudessa, tosin nykypäivää ajatellen jo vähän vanhentuneessa, nosti uudelleen esiin Paul Tillichin oppilas Rollo May. Daimonia Mayn eksistentialistisessa psykoterapiassa periytyi Tillichiltä, joka tässä kohtaa ajatteli, että Jumala on luterilainen, sillä kysymys on kuuluisasta vasenkätisestä työstä. Kun tässä on tietty pimeä puoli, on tämä pimeys irrationaalisuutta ja irrationaalisuudessaan se on vailla logosta ja formaa, mutta vastaavasti se on sitten hirvittävää luomispotentiaalisuutta.
Luomiseen kuuluu luomisen tuska, uuden syntymiseen liittyy luopumista, elämään kuolemista, uuden syntymiseen kuuluvat synnytyspoltot. Luominen ja tuhoutuminen ovat siten hirveän likeisesti yhteydessä toisiinsa. Taiteilijaelämäkin on aina kuilun partaalla olemista, ja mistään muualta kuin kukoistuksesta ei ole niin lyhyt matka dekadenssiin.
Se, että demoniin kytketään radikaali paha, on kuitenkin enempi moralistisen elämänasenteen hedelmää, sillä taiteessa dekadenssi ja demonisuus ovat ikään kuin ”vahvempaa moraalia”, joka osoittaa porvarillisen uskovaismoraalin kaksinaamaisuuden. Sama juttu rock’n rollin kanssa. Rock’n rollin tehtävä oli edeltäjiensä beat-runoilijoiden tavoin osoittaa kalvinistisen moralismin tekopyhyys, ja sellainen suututtaa yhä, vaikka jo kauan aikaa sitten rock kesytettiin, kun Kaliforniassa 1970-luvun lopulla levykaupan hyllyihin ilmestyi uusi kategoria, ”adult oriented rock”. Vaan mikä siis on ”todellista demonisuutta”.
Dosentti Petri Järveläinen selosti viime viikolla toisaalla, että kristillisessä teologiassa demonioppi muodostui tärkeäksi vasta kirkkoisä Origeneen myötä 200-luvulla. Järveläisen mukaan Origenes ajatteli, että demoni on jokin sellainen, joka asentaa itse itsensä ihmismieleen kuvaksi, jota ihminen alkaa kovasti tahtoa ja jonka kaltaiseksi ihminen haluaa tulla.
Rakkaalla perkeleellähän on monta nimeä, ja yksi nimi on idoli. Demonisuutta on esimerkiksi tämmöinen Idols-kilpailu, jossa halutaan tulla joksikin muuksi kuin mitä ollaan. Tämän maailman ääni on siis, että sinä et kelpaa etkä sinä riitä. Kaikki nämä poppibisnekset, joissa etsitään tuoretta naamaa, josta voidaan impata kaikki energia ja jolla voidaan takoa rahaa, on tätä perkeleen bisnestä, ihmisen riistämistä.
Järveläinen sanoi sanatarkasti, että ”demonioppi on oppi brändeistä ja imagoista”. Viestintä ja tiedottajan työ ovat siis hyvin läheisissä tekemisissä saatananpalvonnan kanssa.
Kukaan ei osta kynttilää vaan tunnelman. Kukaan ei myöskään halua ostaa itselleen ahdistusta. Sen takia demoninen kulttuuri panee ahdistuksen semmoiseen pakettiin kuin hyvän elämän standardi. Sen jokainen on valmis ostamaan. Ja sitten joudutaankin markkinamiesten oravanpyörään. Demonit eivät ole mitään pikku-ukkeleita, jotka istuvat olkapäällä siistissä rivistössä. Demonit ovat mielen harhakuvia.
Pirkko Jalovaaran rukousbisneksessä demonit ovat toisenlaisia. Jalovaara noudattaa niitä lähtökohtia, jotka ovat tuttuja konservatiivihommista. Nyt hänestä sanotaan, että hän on radikalisoitunut. Kirkkoruhtinailla on kiire sanoa, että Jalovaara ei kuulu tähän systeemiin. Yritetään sanoa, että MOT teki palveluksen – ei paljastamalla sitä, mitä kaikkea kirkossa rehottaa – vaan osoittamalla, että nyt on kuin huomaamatta tämä ennen muka maltillinen rukousbisnestäti radikalisoitunut.
Mutta kun se ei mene niin. Hän ei ole muuttanut käsityksiään. Hän on voinut jyrkentää ajatuksiaan, mutta samat premissit siellä ovat olleet pohjalla entuudestaan. Eivät ne premissit ole jyrkentyneet. Mutta nyt kirkolla on kiire hylätä Jalovaara. Ei sen verran löydy reiluutta, että tunnustettaisiin koko kirkon oman teologian ummehtuneisuus.
Ei tämä soppa ole Jalovaaran vaan kirkon vika. Niin kuin ei ole Himasen syytä, että Katainen junailee hänelle rahaa silkasta nonsensestä. Valtio on kyllä samanlaisessa nesteessä kuin kirkko. Himanen ja Jalovaara ovat eräänlaisia paralleeli-ilmiöitä, ja vaalirahat myös. Sama juttu hiihtoliitossakin ja kaikkialla, missä jonkun rikkomus tulee julki. Sijaiskärsijöitä riittää.
Tässä on kuitenkin kirkon ja Kepun ero. Siinä missä kirkko heti pudottaa Jalovaaran kelkasta, siinä Kepu ei ole milloinkaan pudottanut Paavo Väyrystä kelkastaan. Ei varmaan ole syytäkään. Toisin kuin kirkko, Kepu ei siis petä. Ja kun ajattelee Paavo Väyrysen suuruutta ihmisenä, voi ajatella toisinkin päin. Paavo ei jätä Kepua. Paavokin ymmärtää, mitä on armo.
_________________
Kuva: Wikimedia Commons
Suomessa on aika pitkä kristillinen perinne sellaisesta ”kyselevästä, noyrästä uskosta” joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat muotoillaan seuraavaan tapaan:
”Meidän on hyvä joissain tilanteissa hiljaa kysyä itseltämme, voisiko Jumala ehkä olla jotain muutakin kuin mitä me olemme ajatelleet, kuten esimerkiksi X, ja tehdä sekin nöyrän huokauksen saattelemana, sillä minäkään en lopulta saata sanoa Jumalasta mitään kelvollista”.
Siihen nähden minusta on ihan virkistävää että on olemassa ihmisiä jotka sanovat että ”Jumala on…” tai ”Jumala ei ole…”. Sellainen on ennen nimittäin ollut ihan yleinen tapa.
Sitten on tosiaan ihan kohtuullista kysyä että millä perusteella sanot noin, vaikka onkin niin että aina kaikkea ei kirjoituksissaan edes voi perustella, koska sellainen perustelu olisi joskus pitkä kuin nälkävuosi ja saattaisi sisältää kokonaisia elämäntarinoita.
Ja tosiaan, Jumalalla ei kasva parta. Tai ehkä sanoisin asian niin että ”uskoakseni Jumalan parrankasvu on niitä asioita, joista kristityillä on lupa nöyrästi kysellä, ja vaikka maalaustaide esittääkin Jumalan liki poikkeuksetta parrakkaana, niin sillä ehkä halutaan kuvata Hänen suurta viisauttaan joka totisesti ylittää omani, joten saattaa olla että ne, joiden mukaan Jumalalla kasvaa parta ovatkin oikeassa, enkä halua loukata heidän tunteitaan kun sanon, että oma arvoton sydämeni ja sen perisynnin saastuttama uskon siemen kuiskaa hiljaa toisin.”
– Pari pientä kommenttia tuli mieleeni blogi kirjoituksen lukemisen jälkeen .
Raamattu on ymmärtääkseni kolmiyhteisen Jumalan puhetta Totuuden Hengessä ihmisille, jotka sitä myös Totuuden Hengessä sitä tutkiskelevat.
Raamatussa sanotaan, että uskovan kristityn Jumala on …. Valo…. Valosta.
Laajenevan Universumin energia on taas sähkömagneettisten kenttien säteilyn ilmenemistä, joko hiukkas tai säteily ominaisuutena. Tämä ilmenee rajallissa havainnoissamme aineena – massana tai energiana eri muodoissaan.
Tiedämme atomin rakenteen ja mikä sen energia on.
Kehitysbiologia taas on selvittänyt mikä solu on miten se muodostuu – miten evoluutio on kehittynyt.
Voisiko seuraavaksi kysyä mitä ihmisen – kristityn hengellisyys – hengellinen tietoisuus on ?
Juhani Huttunen:
Timo Juntunen:
Luulenpa että nämä kaksi viisasta veljeä ovat oikeilla jäljillä. Toisin kuin eräät blogistit täällä, jotka samaistavat omat varmat mielipiteensä, omat varmat käsityksensä ja omat vahvat uskomuksensa Jumalan tahdoksi. Tietämättä edes mikä/mitä Jumala on, saatikka että tietäisivät mikä on Jumalan tahto. He valikoivat Raamatusta itselleen ja omaan uskomusmaailmaansa sopivat jakeet, joilla todistelevat oikeassa olemisensa. Kirjaimellisesti.
Nämä vastaukset eivät vieläkään selvennä tarpeeksi sitä, millä perusteella täällä voidaan olla niin varmoja siitä , että tuo salattu Jumala Ei Ole sellainen kuin ”ne jotkut toiset” sanovat.
Juhani Huttunen. Olen kyllä ymmärtänyt, että pyrkimyksenäsi on ollut rajoittua yleiseen keskusteluun eikä puhua omasta uskostasi, ja uskon, että aika vilpittömästi uskot niin tehneesi. Käytät siihen nähden kyllä liian vähän toisaalta ja toisaalta – pohdintaa. Vai tarkoitatko, että usko on jotain salatumpaa ja arvokkaampaa kuin mielipide. Kenties näinkö: mielipide-asenne-arvo-maailmankuva-maailmankatsomus-usko?? Tai jotain sinne päin…
Tuo sulkuihin lisäämäni ”omalla tavalla kokeminen” näyttää turhentaneen kysymykseni. Toistan sen siis yleensä käyttämälläni fraasilla:
Paulin lauselma siitä, että tällainen vaadittu perustelu ”olisi joskus pitkä kuin nälkävuosi ja saattaisi sisältää kokonaisia elämäntarinoita ” siirtää huomion kunkin omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, jolloin ei yritetäkään olla muuta kuin mutua. Se on helpompi hyväksyä, kunhan sitä ei väitetä ”totuudeksi” ja muiden maailmankuvaa (ja jumalakuvaa) vääräksi.
Palatakseni blogin otsikkoon: En ole nyt varma, mitä tässä tarkoitetaan armolla. Mistä sen oikeaa määritelmää on etsittävä? Minusta armo ei voi koskaan olla ihmisten mielipidettä tai mutua.
Paulille vielä. En olisi oikeastaan huolissani erilaisista Kaanan kielen murteista. Joissain teorioissa (ja myös omissa ulkomaisissa kokemuksissamme) sitä voidaan aivan hyvin kutsua kontekstualisoinniksi. Opettajana saatat tietää, mitä reaktioita jo Suomessa väärän murteen käyttäminen tuottaa.
Kun opiskelimme thaikieltä ja osasimme käyttää sitä muutaman sadan sanan sanavarastolla, paikalliset kehuivat meitä suunnattomasti taidostamme. Kun olimme olleet maassa vuosia, niin meidän avutonta kielitaitoamme vain ihmeteltiin. Kuinka ette vieläkään puhu paremmin…. Näin on myös meidän hengellisessä sanastossamme. Konteksti määrää…
Omassa nuoruudessani lähes jokaisella tuntemallani puhujalla oli omat fraasinsa. Samanlaista oman fraseologian käyttöä löytyy täältäkin, useimmilta kirjoittajilta.
Maija, en minä puhu kaanaan murteista vaan siitä, että aina ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä mitä sanoo. Se on ehkä sellaisen ”nöyrän ja kyselevän uskon” sivuvaikutus, että ei oikein osata sanoa että ”Jumala on” tai ”Jumala ei ole” vaan pitää kääriytyä kaiken maailman pahoitteluihin. Se on joskus vähän kuin kutsu sellaiselle päsmäröivälle hengelliselle muiluttamiselle.
Maija Mäkelä, minusta ”toisaalta-toisaalta”-spekulointi blogissa on useimmiten harkitsematonta, tylsistyttävää ja selkärangatonta tuhertamista. Toki on niin, että sellainen sumutus sumuttaisi niin, että kukaan ei tiedä, mitä kirjoittaja ajattelee. Minusta paljon ovelampaa on pelata selvien väittävien päälauseiden kanssa ja silti suojata oma sisin, ts. tekstissä pitää olla sellaista kryptisyyttä, että ei täällä avauduta henkilökohtaisesta elämästä. Olisi epämoraalista kirjoittaa hengellistä pornoa internetissä tai sanomalehdessä. Se olisi rajattomuutta tai sitten siinä olisi näennäisestä avoimuudesta huolimatta sittenkin jotain epärehellistä.
Kysymyksesi, miksi jokin tapa elää on parempi kuin toinen, on moniulotteinen. On paljon täysin neutraaleja asioita, kuten käytätkö sinistä vai punaista pipoa. Jokainen valitkoon itse. On oma asiasi, juotko juhla-aterialla viiniä vai maitoa.
Sitten on selvästi eettisiä asioita. Jos on joku tavalla tai toisella henkisesti ja hengellisesti heikoilla oleva ihminen, ja sille ihmisille sepittäisin juttuja demoneista ja lääkkeistä, olisin moraaliton, varsinkin, jos vielä vilkuttelisin siinä silmien edessä mustanpuhuvaa kolehtihaavia. Jos koko elinkeinoni perustuisi ihmisten huijaamiseen, verenimijän elämäntyyliäni ei voisi pitää kovin korkeatasoisena.
Kun aiemmin oli puhe kieltävästä tiestä ja myöntävästä tiestä teologian harjoittamisen muotoina, niin paljon on mieltymyksistä kysymys. Kun pöydälle pannaan vaikka kaksi vähän erilaista tapaa yrittää selittää ihmisten kielellä Golgatan merkitys, niin voi olla, että lähtökohtaiset olettamukset ovat niin erilaiset, että nämä kaksi selitystapaa ovat itsessään aivan johdonmukaisia, mutta keskenään ne eivät sovi ollenkaan yhteen. Lopulta voidaankin keskustella siitä, mikä koko uskonnon pointsi sitten ylipäätään on. Jos on kaksi aivan päinvastaista näkemystä, mikä uskonto edes on, niin eipä siinä aina päästä yhteiseen ymmärrykseen. En pystyisi erilaista ihmistä vakuuttamaan oman juttuni paremmuudesta. Tiedän vain, että tuo toisen ihmisen homma ei pure minuun laisinkaan, joten hei hei. Jotkut jutut ovat vain paremmin perusteltuja kuin toiset. Jotkut teologiat ovat joulupukkitasoa. Toiset ovat vähän kehittyneempiä. Mutta jos joku diggailee joulupukkia, what can you say? Käsitin, että olet itse ollut Thaimassa kertomassa ihmisille, että Jeesus on parempi kuin Buddha. Millä perusteella?
Pauli. Olen siis eri mieltä kanssasi. (Riittävän suoraa puhettako?) Vaikka et näytä uskovan, esittämäsi viestintätapa antoi uskoakseni aivan saman viestin silloisille kuulijoille, kuin tuo sinun arvostamasi ”suora puhe” sinulle nyt antaa. Siksi edelleen kutsun sitä erääksi Kaanaan kielen murteeksi.
Sinun suosittelemasi tapa, toinen Kaanaan kielen murre, taas viestii minulle pikemminkin puhujan katteettomasta ja perusteettomasta oikeassaolon- ja ylemmyydentunteesta ja toisinajattelijoiden halveksunnasta. En väitä, että se sitä läheskään aina on. Yritän tuollaista kuullessani simultaanitulkita sen itselleni Lutherin tavoin selittämällä sitä parhain päin.
Oma kriittinen suhtautumiseni ainoaan oikeaan puhetapaan on varmaan lisääntynyt niinä monina kiertolaisuuden vuosina, jolloin sain kolpörtööninä kiertää Suomen Siionissa ja kuunnella monenlaisia puheita monenlaiselle yleisölle. Tuli tärkeäksi sanoman sisältö ja perillemeno, ei käytetty kieli. Muutuin varmaan liiankin kameleonttimaiseksi yrittäessä itsekin soveltaa sanomaani eri-ikäisille erilaisissa tilanteissa eri paikoissa. Opin, että saman tiukan sisällön voi yrittää sanoa myös niin, ettei tahallaan loukkaa toisia. (En onnistunut omalla tavallani varmaan sen paremmin kuin ne jyrkätkään, mutta opinpa näkemään edes jyrkkyyttä joka taholla, riippumatta ihmisen libis/konsu/kirkollistaustasta. )
Juhani Huttunen. Tuosta viimeisestä kysymyksestäsi. En ole koskaan elämässäni kertonut ihmisille, että Jeesus on parempi kuin Buddha. (Toivottavasti tämä ei ollut sinun todellinen kuvasi lähetystyöstä.) Thaimaassa tuollainen puhe olisi jopa ehdottomasti laitonta. Olen sanonut, että siellä
Kysyit, millä perusteella toimin. Vastaan, niin kuin sen taas viime viikollakin eräässä rippikoulussa kerroin. Rakensin thaimaalaisista tavaroista alttaripöydän ja kerroin samalla niiden tavaroiden kautta tarinoita niiden lahjoittajista. Viimeksi pöydälle tuli thaikielinen Raamattu. Luin sieltä lähetys-ja kastekäskyn thaiksi, suomeksi se oli jo kuulemma rippikoulussa tentitty.
Tämä toisaalta/toisaalta-juttu on minua viime aikoina muutenkin askarruttanut. Siksi se varmaan hyppäsi esiin tässäkin. Toisen metsän blogissani siitä muutama päivä sitten sanoin näin:
Maija Mäkelä, saa sitä siis eri juttuja esittää. Ja saa myös kritisoida. On sananvapaus ja on lupa arvostella ismejä ja teologioita. On esitettävä perusteluja. Ei se sen kummempaa ole tässäkään blogissa. Lukija miettiköön rauhassa.