Näin kansakoulupohjalta en ole varma onko edes otsikko oikein. Koulussa eli todistuksessa oli: Äidinkieli a.) lukeminen b,) kirjalliset harjoitukset. Sisällöstä sain kohtuuhyviä numeroita, mutta kaunokirjoitus oli kaamea juttu. Onneksi on nämä koneet, jotka tekevät oikeita kirjaimia ja toisetkin pystyvät lukemaan. Jos haluavat?
Kirjoittelun aloitin ihan toisella foorumilla itseäni terapoidakseni Terapoin lapsuuttani, isäsuhdettani ja suhdettani Esikoislestadiolaisuuteen, joka on ollut hengellinen kotini pitkälle myöhäiskeski-ikään. Olen kokenut niin, että kirjoittaessa voi katsoa kolmion kolmannesta kulmasta asioita silti tekemättä itselleen väkivaltaa. Kun uusi tuikku eli tähti syttyy, niin havaitsemisen jälkeen kiinnostusta on jonkin verran. Omaa elämää blokatessa ja vieläseurakuntasuhdetta käsittelyn ajan kiinnostusta oli. Nyt on WordPress-alustalla niin, että USA, Kanada, Kiina ovat uskollisimpia. En valita vain uskonkäsitykseni, jota nyt omistan, ei ole laajasti kiinnostavi, scandaaliit ja skismat ovat!
Kun nyt ovat saaneet kovan huomion ne liikkeet, jotka olen pitänyt kirkon parhaimpana toimvana osana ja uskollisina Herran seuraajina, niin en voi välttyä murehtimiselta. Olen vähän oppinut tuntemaan Kansanlähetystä ja samoin SLEY:tä. Kun aikanaan uskalsin katsoa arkin ikkunasta ulos, ensimmäinen merkittävä asia olivat Kansanlähetyspäivät Vaasassa. Siellä kuulin julistusta, joka kosketti vaikka olimme teltassa emmekä rukoushuoneessa. Siellä kuulin Kyösti Malmia, hän oli herkkä Jumalan mies. Samoin sain olla pienesti työyhteydessä Aarne Nummelan kanssa rauha heidän muistolleen.
SLEY tuli tutuksi 1999 raamattukurssilla Karkun opistolla. Siellä koin olevani ystävien parissa ja monet hyvät opetukset kuulin siellä. Jos nyt joku opettaja tai kurssikaveri sattuisi tämän lukemaan, niin tervehdys teille.Meidän on pakko tunnustaa, että ns klassisen kristinuskon ja nykyvirtauksen ero on merkittävä ellei suuri. Näen vuoren korkuisen ongelman siinä, että kristinusko on viety klassisena lähetyskentille ja nyt rahoitus edellyttäisi kaiken sen vanhan pohjan purkamisen ja uudet valutalkoot. Kysyn vain kuka Herran palvelija menee sen tekemään hyvällä omallatunnolla?
Inkerin kirkon asioista pitäisi sanoa jotain, mutta en nyt pysty hyvään sanankäyttöön, kun tiedän jotain siitämiten kovaa on olut työnteko ja mitä arvosanoja annetaan kehittyneestä Lännestä. Ajatellaan, että pienet raha-avut antavat ohjakset kaikkeen toimintaan. Herra armahda tätä syntistä maailmaa, joka eksyy omassa viisaudessaan ja haluaa eksyttää myös muita.
En siis pysty siihen mitä haluaisin, siksi ehkä nyt vetäydyn, jos pystyn
Kiitos hyvistä blogeistasi, Lauri. On hienoa, että kirjoitat ajatuksistasi tänne. Jokainen meistä kirjoittaa omalla tyylillään. Hyvä niin. Mielestäni blogisi otsikko kuvasi hyvin sisältöä. Odotan innolla seuraavaa kirjoitustasi. Siunausta.
Laitoit Lauri pohdiskelemaan.
Tekisi mieli kirjoittaa vastaavaa kertomusta omasta hengellisen elämän kasvusta. Sekä niistä monista tahoista, jotka ovat siihen olleet vaikuttamassa. Olisi hauska itse tietää mihin joukkoon oikeasti kuulun, vai kuulunko mihinkään. Onhan tässä kahdeksan vuoden aikana saanut monenlaista analyysia itsestäni lukea.
Kirjoitin aikanaan blogin kirkosta eroamiseen liittyen. Totesin silloin, että sitten voi olla kaikkien uskovien kaveri, kun ei ole kuolaimia suussa. Joku kuitenkin varoitti, että siinä voikin käydä niin, että kaikki hylkäävät. Niin siinä enempi kävi. Perusteena päätökselle oli kaki asiaa. Ensinnä silloin oli hajaannuksen aika Esikoislestadiolaisuudessa ja kyse oli sakramenteistä. Kun olin päätynyt porukkaan, jossa harjoitettiin maallikkoehtoollisia ja joku ystävä uhosi, että sellaiset eivät saa kuulua kirkkoon, niin tein ratkaisuni. Nyt en riko mitään kirkon järjestystä, voi seurata sitä mitä oikeaksi uskon. Toinen asia, jonka myös kirkkoherralleni ilmaisin, oli siinä, että ristiriita sisälläni kasvoi oikean ja väärän välillä. Kyllä päätös oli kova, mutta on antanut rauhan. Toki suhde entisiin veriveljiin lestadiolaisuudessa huononi tietysti entisestään, koskla minusta tuli pakana. En kuitenkaan pystynyt liittymään mihinkään olemassaolevaan seurakuntaan, vaan olemme pienenä ryhmänä seilanneet välillä hyvin huteralla lautalla kosket ja suvannot. Johdatuksessa koitamme olla.
Mainitsin tuossa veriveljet. En siis tarkoittanut meidän perhekunnan jäljellä olevia kahta veljeäni, vaan veljiä joiden kanssa on joku matka taivallettu.