Avioeron eettinen perusta

Homojen avioliittokeskustelu on jättänyt varjoonsa keskustelun todella suuresta ongelmasta avioliittojen suhteen, nimittäin avioerot.En ole nähnyt yhtäkään keskustelua siitä teemasta lähivuosina.

Elämme jatkuvassa konfliktissa arvomaailmamme kanssa. Ihanteemme yrittää antaa suuntaviivaa siihen miten tulisi elää ja omatuntomme taas kieltää rikkomasta noita ihanteita vastaan ja rankaisee rikkomuksista. Voiko avioeroa puolustaa eettisin periaattein?

Yksi raamatullinen ihanne on avioliiton pysyvyys kunnes kuolema heidät erottaa. Kirkko ja yhteiskunta oli samaa mieltä aina viime vuosisadalle asti ,sallien avioeron vain hyvin harvoissa tapauksissa.

Länsimaissa tapahtui radikaallinen käänne 60- ja 70 luvulla. Sen jälkeen avioero tuli mahdolliseksi vain sitä haluamalla ,ilman että muuta syytä tuli olla. Seurauksena se ,että n 40-50 % avioliitoista päättyy eroon. vuonna 2000 eroon päättyneitten liitojen kestoaika Suomessa oli 12, 3 vuotta mutta jo vuonna 2009 se oli pudonnut 9,4 vuoteen. Eli hyvin suuri määrä suomalaisista on kokemut avioeron ja sen seuraukset.

Voiko avioeroja perustella eettisesti, vai onko sitä tukevat eettiset periaatteet painavampia?

Avioliiton ihanne on elämän mittainen suhde. Käytäntö ei tue ihannetta. Mutta löytyykö arvoja jotka voivat tukea avioeroa? Mielestäni löytyy.

Yksi sellainen , lyhyt mutta ytimekäs on Paavalilta . Hän sanoo avioliitosta ,että on parempi mennä naimisiin kun palaa. Hän viittaa tässä eroottisen vietin voimaan. Mutta samaa voi soveltaa avioeroon : On parempi erota kun palaa. Eli kun aviosuhde on tullut kestämättömäksi, niin on parempi erota kun tuhota toinen toisensa ja lasten , ja sukulaisten välinen elämä.

Useimmissa tapauksissa rakkaus on avioliiton solmimisen perusta. Mutta rakkaus kuluu ja lopulta loppuu jos sitä ei onnistu uudistamaan ja/ tai sopeutumaan sen muuttuessa kiihkeästä rakastamisesta ystävä ja toverisuhteeksi joka silloin tällöin leimahtaa uudelleen liekkiin.

Kun rakkaus loppuu ,niin alkaa hyvin kuluttava vaihe jossa vahingoitetaan toinen toistaan. Niin kuin avioerotilastot osoittavat, sovintoon pääseminen ,vaikka sekin on ihanne, ei ole aina mahdolliusta.

Eli voisi sanoa ,että elämän suojeleminen on yksi eron eettisistä motiiveista. Vaikka ero jättää arpensa ,niin se avaa mahdollisuuden uuteen elämään. Eron jälkeen monella pariskunnalla on mahdollista , sopivan ajan kuluttua, jatkaa ystävinä pitäen yhdessä huolta yhteisistä lapsista. Joskus ero on niin traumaattista , että toinen toisensa tuhoava riita jatkuu eron jälkeen ja uuden elämän luomisen mahdollisuus on kaventunut mutta silti mahdollista. Ero suojelee näissä tapauksissa elämää.

Perheneuvontatyö on ollut yksi kirkon parhaita diakoniatyömuotoja. Kirkko on ottanut vakavasti aviollisten vaikeuksien mahdollisuuden ja yrittää auttaa niissä. Nyt ,kun kirkon talous on heikentymässä ,niin on noussut ääniä myös perheneuvontatyön vähentämisetä. Sellainen olisi todella katastrofi. Kirkon toiminta saattaa heikentyä muualla mutta perheneuvonnan kysyntä on jatkuvasti suurta.

Neuvontatyö saattaa estää avioeroja niinkuin perustamisajatus oli. Mutta yhtä tärkeää on sellainen sovittelutyö joka helpottaa elämisen jatkamista eron jälkeen.

Avioliitto on suuri haaste ja valitettavasti emme selviä kaikista elämän haasteista saamatta pahoja mustelmia. Avioliitto on yritys rakkauden pohjalta elää yhdessä ja luoda olemisen yhteiskunnallinen perusta. Niin usein se ei kestä ,luoden pettymystä ja henkisiä ja sosiaalisia vammoja.

Yksi merkki siitä, että yhteiskunta on kehittymässä on se , että avioeroihin ei enään suhtauduta tuomitsevasti vaan enemmän tai vähemmän ymmärtävästi. Yhteiselämän suhteen alamme , toivon mukaan, ymmärtämään sen , että ei ole hyvä tuhota omaa eikä lähimmäisen elämää.

Avioero on niin vaikea kriisi elämässä ,että moni on kokemut koko elämänsä tuhoutuneen. Mutta jonkun ajan kuluttua ero on kuitenkin osoittautunut uutta elämää antavaksi mahdollisuudeksi.

53 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Evankkeelisesti, tai siis Jeesus opin mukaan, ei hyväksytä avioeroa paitsi huoruuden tähden. Jos siis toinen on pettänyt.

    Sana huoruus kuitenkin kohdistuu aina naiseen, ei mieheen.

    Jos siis mies pettää, hän ei ole huora, vaan huora on se nainen, jonka kanssa hän pettää. Jos taas nainen pettää, hän on huora, ei suinkaan se mies, joka kanssa hän pettää.

    Miehillä on lupa tehdä naisista huoria, mutta se on naisen syy, että hänestä tulee huora, vaikka nainen ei tietäisi miehen olevan avioliitossa, tai mies valehtelisi olevansa vapaa ja nainen olisi vain rakastunut ja uskoo miestä.

    Mies saa pettää, mutta nainen ei, naisen kuuluu antaa anteeksi, mutta miehellä on lupa hyljätä, jos nainen pettää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    jatko edelliseeni…

    Toinen kohta muistaakseni tuomitsee myös sen, joka nai hyljätyn ja myöskin hänet jonka hylkääjä nai, heistä kaikista tulee avionrikojia, joten ei ole selkeää evankellista mallia aviolliselle käyttäytymiselle.

    Kuten ei myöskään se kohta, jossa Jeesusksen luo tuodaan nainen joka oli tavattu itseteossa, ja jota Jeesus ei tuomitse, eikä anna muidenkaan tuomita. Tarina ei kerro mitä naisen aviomies asiasta sanoi, tai mitä aviomies naiselle teki.

    Jos nainen ei ollut aviossa ollenkaan, niin ketä hän silloin petti ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Papit tarvitsevat aivan erityistä tukea.. Ajatelkaa nyt niiden työaikaa. Aina kun muuperhe on vapaalla, niin pappi isä, tai äiti on työssä. Kaikille seurakuntalaisille on osoitettava rakkautta, mutta itse ei saa rakastua. Papit ovat erityisen huonossa asemassa juuri oman avioliiton hoitamisessa. Jokainen pari käy läpi omat avioliiton kriisinsä ja pappien on yritettävä vielä pitää ne seurakunnalta salassa, apua on hankala edes hakea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Papit tarvitsevat aivan erityistä tukea.. Ajatelkaa nyt niiden työaikaa. Aina kun muuperhe on vapaalla, niin pappi isä, tai äiti on työssä. Kaikille seurakuntalaisille on osoitettava rakkautta, mutta itse ei saa rakastua. Papit ovat erityisen huonossa asemassa juuri oman avioliiton hoitamisessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Veli Pesonen. Yksi papiston avioliitto-ongelmien ja avioerojen keskeisiä syitä on nyky-yhteiskunnan rytmiin ja todellisuuteen huonosti sopiva odotusten kirjo. Papin perheessä molemmat puolisot ovat nykyään todennäköisesti töissä, kun taas seurakuntalaisten odotukset lähtevät tiedostamattomasti siitä menneiden aikojen ajatuksesta, että pappi on töissä 7/24 ja rouvat hoitavat pappilaa ja kanslian töitä siinä sivussa. Ja kun kyse on ”kutsumustyöstä”, papin odotetaan toimivan pyyteettömästi ja omia tarpeitaan esillä pitämättä. Lisäksi papin ajatellaan olevan jotakin enemmän kuin tavallinen ihminen. Vastaavia haasteita on myös vapaakirkoissa, tosin eri mausteilla. Uskomus siitä, että tosiuskova on pyhempi, jaksaa enemmän ja on jotenkin synnittömämpi hengellisessä palavuudessa kuin muut on myrkyllinen luulo.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Toimivan avioliiton kaksi keskeistä asiaa on riittävä yhteinen aika ja molemmilla hyvät kommunikaatiotaidot. Niillä pärjää pitkälle. Papin työssä vain se yhteinen aika on usein liian vähäistä. Kommunikaatiotaidossakin voi olla paljon petraamista. Tuo Markon mainitsema myrkky siihen vielä lisäksi, niin siinä on jo harmia ihan riittävästi. Varsinkin jos sen myrkyn vielä on itsekin nielaissut. Sitten kun vielä jokainen avioliitto käy läpi tietyt vaiheet ja puolisot tulevat niihin eri aikaan, niin siinä jo on sopan aineksia ihan riittävästi. Jos vaikkapa toinen pääsee jo eriytymisvaiheeseen ja toinen on vielä tiukasti symbioosissa. Rakkaudellisessa suhteessa kun vielä on se hyvä ominaisuus, että se antaa hienoja mahdollisuuksia sisäiseen kasvuun. Parisuhde joutuu niiden kohdalla aina kovaan kouluun. Toisen muuttuessa muuttuu aina myös puolisoiden välinen suhde. Mitään synnillistä tai hävettävää ei tarvita siihen, että puolisot etääntyvät toistaan, jolloin tunnetarpeet ei tule riittävästi tyydytetyiksi. Sitten kun on vielä tietyt haavekuvat puolisosta ja todellisuus, joka on kaukana siitä. Tavallisella tallaajalla on näin jo ihan riittävästi haasteita. Entäpä sitten papeilla, jotka on nostettu muiden yläpuolelle ja mallikansalaisiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kaikki parisuhteissa elävät tietävät sen että kunkin parin on keksittävä omat heitä yhdistävät keinonsa ja ennenkaikkea keinot uudistaa yhteys kun suhde on väljähtänyt.

    Nyt ongelmana on se miten elämä järjestetään eron jälkeen.Miten hoidetaan noita epäonnistumisen, petetyksitulemisen ja rakkauden haihtumisen haavoja? Ei niihinkään mitään hyvää reseptiä ole mutta yleensä näyttää siltä että eron jälkeen on ylimenoaika joka saattaa kestä jopa vuosia mutta haavoista tullaan toipumaan ainakin tarpeeksi, jotta elämä voi jatkua.

    Erityistapaus, joka ei ole aivan harvinainen, on se että eron on aiheuttanut jomman kumman rakastuminen johonkin toiseen. Jos tulee ero ,niin mennään yhteen sen uuden kanssa ja yritetään hoitaa välejä sen entisen kanssa. Mutta elämä ei enään koskaan tule olemaan suoraviivaisen yksinkertaista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kun avioero tulee niin se on tullut. Sitä ei voi jälkiviisauudella estää. Sellaisella että olisi pitänyt ymmärtää ja elää jotenkin toisin. Voi olla että on hyvä meditoida sitä mikä meni pieleen jotta ei teksi samoja erehdyksiä uudelleen . Mutta tehtävä eron jälkeen on se että on löydettävä keinot siitä miten mennään eteenpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Markku Hirn. Juuri noin. Mutta mitä kirkko ja seurakunnat voivat tehdä sen eteen, että jos aviossa oleva rakastuukin toiseen, niin tuo tunne pidetään kurissa, jotta ero ja uusi parisuhde vältetään?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Marko vastauksena kysymykseesi : Kirkko ei voi tehdä mitään. Eikä kukaan muukaan. Toiseen rakastuminen tulee aina haavoittamaan parisuhdetta vaikka sen akuutin tilanteen yli voi päästäkkin. Joskus sellainen tilanne voi lopulta merkitä uuden kauden alkua suhteelle jos pariskunta pystyy ymmärtämään tilannetta.

      Vaikeus on siinä että rakkaus ei niin vain sammu vaikka sen onnistuisikin painamaan taustalle ja oma puoliso tuntee sen luissaan ja se ylläpitää epäluuloa siitä missä oikeasti mennän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Markku Hirn. Tässä olemme siis taas vedenjakajalla. Minä olen kyllä ymmärtänyt niin, että avioero tuolla perusteella olisi aika yksiselitteisesti väärin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Avioliiton ulkopuoliseen henkilöön ihastuminen on yleistä ja täysin normaalia. Sille tapahtumalle kukaan ei voi mitään. Sillä ei ole yhtään avioliittoa , jossa molempien kaikki tunnetarpeet tulisi hyvin hoidettua. Aina jää jotain hoitamatta. Joten puutostiloja syntyy herkästi. Tunnetarpeet meissä jokaisessa on ja ne tulee esiin myös silloin, kun kohtaamme henkilön, jonka koemme vastaavan salattuihin tarpeisiimme, joita puoliso ei ehkä ole kyennyt tunnistamaan. Ehkäpä henkilö ei itsekkään. Ihastumiselle ei voi mitään, mutta sille voi, ettei tunnekokemukselle anna valtaa ja ryhdy rakentamaan sen pohjalta uutta sudetta. Kaikki uuden suhteen salainen rakentelu on väärin ja puolison pettämistä. Itse olen työstänyt näitä kokemuksia pohtimalla, sitä mikä laukaisi minussa tuon reaktion.

    Ilmoita asiaton kommentti