Avioeron eettinen perusta

Homojen avioliittokeskustelu on jättänyt varjoonsa keskustelun todella suuresta ongelmasta avioliittojen suhteen, nimittäin avioerot.En ole nähnyt yhtäkään keskustelua siitä teemasta lähivuosina.

Elämme jatkuvassa konfliktissa arvomaailmamme kanssa. Ihanteemme yrittää antaa suuntaviivaa siihen miten tulisi elää ja omatuntomme taas kieltää rikkomasta noita ihanteita vastaan ja rankaisee rikkomuksista. Voiko avioeroa puolustaa eettisin periaattein?

Yksi raamatullinen ihanne on avioliiton pysyvyys kunnes kuolema heidät erottaa. Kirkko ja yhteiskunta oli samaa mieltä aina viime vuosisadalle asti ,sallien avioeron vain hyvin harvoissa tapauksissa.

Länsimaissa tapahtui radikaallinen käänne 60- ja 70 luvulla. Sen jälkeen avioero tuli mahdolliseksi vain sitä haluamalla ,ilman että muuta syytä tuli olla. Seurauksena se ,että n 40-50 % avioliitoista päättyy eroon. vuonna 2000 eroon päättyneitten liitojen kestoaika Suomessa oli 12, 3 vuotta mutta jo vuonna 2009 se oli pudonnut 9,4 vuoteen. Eli hyvin suuri määrä suomalaisista on kokemut avioeron ja sen seuraukset.

Voiko avioeroja perustella eettisesti, vai onko sitä tukevat eettiset periaatteet painavampia?

Avioliiton ihanne on elämän mittainen suhde. Käytäntö ei tue ihannetta. Mutta löytyykö arvoja jotka voivat tukea avioeroa? Mielestäni löytyy.

Yksi sellainen , lyhyt mutta ytimekäs on Paavalilta . Hän sanoo avioliitosta ,että on parempi mennä naimisiin kun palaa. Hän viittaa tässä eroottisen vietin voimaan. Mutta samaa voi soveltaa avioeroon : On parempi erota kun palaa. Eli kun aviosuhde on tullut kestämättömäksi, niin on parempi erota kun tuhota toinen toisensa ja lasten , ja sukulaisten välinen elämä.

Useimmissa tapauksissa rakkaus on avioliiton solmimisen perusta. Mutta rakkaus kuluu ja lopulta loppuu jos sitä ei onnistu uudistamaan ja/ tai sopeutumaan sen muuttuessa kiihkeästä rakastamisesta ystävä ja toverisuhteeksi joka silloin tällöin leimahtaa uudelleen liekkiin.

Kun rakkaus loppuu ,niin alkaa hyvin kuluttava vaihe jossa vahingoitetaan toinen toistaan. Niin kuin avioerotilastot osoittavat, sovintoon pääseminen ,vaikka sekin on ihanne, ei ole aina mahdolliusta.

Eli voisi sanoa ,että elämän suojeleminen on yksi eron eettisistä motiiveista. Vaikka ero jättää arpensa ,niin se avaa mahdollisuuden uuteen elämään. Eron jälkeen monella pariskunnalla on mahdollista , sopivan ajan kuluttua, jatkaa ystävinä pitäen yhdessä huolta yhteisistä lapsista. Joskus ero on niin traumaattista , että toinen toisensa tuhoava riita jatkuu eron jälkeen ja uuden elämän luomisen mahdollisuus on kaventunut mutta silti mahdollista. Ero suojelee näissä tapauksissa elämää.

Perheneuvontatyö on ollut yksi kirkon parhaita diakoniatyömuotoja. Kirkko on ottanut vakavasti aviollisten vaikeuksien mahdollisuuden ja yrittää auttaa niissä. Nyt ,kun kirkon talous on heikentymässä ,niin on noussut ääniä myös perheneuvontatyön vähentämisetä. Sellainen olisi todella katastrofi. Kirkon toiminta saattaa heikentyä muualla mutta perheneuvonnan kysyntä on jatkuvasti suurta.

Neuvontatyö saattaa estää avioeroja niinkuin perustamisajatus oli. Mutta yhtä tärkeää on sellainen sovittelutyö joka helpottaa elämisen jatkamista eron jälkeen.

Avioliitto on suuri haaste ja valitettavasti emme selviä kaikista elämän haasteista saamatta pahoja mustelmia. Avioliitto on yritys rakkauden pohjalta elää yhdessä ja luoda olemisen yhteiskunnallinen perusta. Niin usein se ei kestä ,luoden pettymystä ja henkisiä ja sosiaalisia vammoja.

Yksi merkki siitä, että yhteiskunta on kehittymässä on se , että avioeroihin ei enään suhtauduta tuomitsevasti vaan enemmän tai vähemmän ymmärtävästi. Yhteiselämän suhteen alamme , toivon mukaan, ymmärtämään sen , että ei ole hyvä tuhota omaa eikä lähimmäisen elämää.

Avioero on niin vaikea kriisi elämässä ,että moni on kokemut koko elämänsä tuhoutuneen. Mutta jonkun ajan kuluttua ero on kuitenkin osoittautunut uutta elämää antavaksi mahdollisuudeksi.

53 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Markku H. : ” Kaikki parisuhteissa elävät tietävät sen että kunkin parin on keksittävä omat heitä yhdistävät keinonsa ja ennen kaikkea keinot uudistaa yhteys kun suhde on väljähtänyt.”

    Tuossa kohdin olen vahvasti eri mieltä. Aviosuhteet eivät ole lainkaan niin yksilöllisiä, kuin usein kuvitellaan. Avioliitto koostuu periaatteessa vain kahdeksasta perusosasta. Mikäli kukin niistä hoidetaan riittävän hyvin, niin avioliitossa ei ole eroon tarvetta. Todennäköisesti ovat hyvin onnellisia yhdessä. Rakastamista ja sen katoamista pidetään mystisinä ja niin käsittämättöminä asioina, ettei edes tule mieleen, että voisi yhdessä molempiin vaikuttaa ratkaisevasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Mikäli kukin niistä hoidetaan riittävän hyvin, niin avioliitossa ei ole eroon tarvetta.” Tässä se yksilöllisyys kai sitten tulee eteen. Kaikilla pareilla ei ole edellytyksiä hoitaa näitä ‘avioliiton perusosia’ riittävän hyvin. En rupea pohtimaan, mitä nämä ‘perusosat’ ovat, enkä sitä, mitkä edellytykset niiden hoitamiseen vaikuttavat, Syitä on varmaan sekä aineellisia että henkisiä, niin psyykkisiä kuin sosiaalisiakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Marko Sjöblom yllä olevassa repliikissään herättää keskustelua siitä onko avioero joskaus oikein tai väärin? Itse vastaisin ongelmaan että avioero on oikein silloin kun sen katsotaan olevan ainoa ratkaisu, mistä syystä tahansa, jotta elämä voi jatkua ilman että tuhoaa omaa tai toisen elämää lopullisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Markku Hirn. Kiitos ajatuksistasi. Mitä mieltä olet siitä konservatiivisten kristittyjen linjauksesta (David Instone-Brewer), jonka mukaan pääsääntö on, että yhdessä pitäisi pysyä kunnes kuolema erottaa? Sitten voidaan Raamatusta löytää muutama kriteeri. Niiden avulla voidaan arvioida niitä poikkeustapauksia, joiden perusteella avioero (ja uudelleen avioituminen) on luvallinen (vaikkakaan siihen ei tietysti velvoiteta). Näitä olisivat aviorikos, toisen ravinto- emotionaalisten ja seksuaalisten tarpeiden jatkuva ja varsinkin väkivaltainen laiminlyönti, hylätyksi tuleminen (=tulee jätetyksi) sekä tietysti ns. lapsiavioliitot. Nämä pohdinnat ovat keskeisiä, jotta otettaisiin Uusi testamentti tosissaan mutta myös vältettäisiin rakkaudeton ulkokohtaisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Kuten teksteistäni näkyy, olen sitä mieltä että avioero i ole vain oikein ja sallittavissa vaan se on jopa suositeltavaa silloin kun parisuhteessa eläminen on siinä eläviää tuhoavia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Jeesus sanoi: “Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli sen teille. Alussa ei niin ollut.” Pohdittaessa eron eettistä perustaa, niin se on aivan eri asia, kuin Jumalan tahto. Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan ja siksi hän antoi meille avioliiton. Koska meillä ei ole hyvä sydän ja sen pahuus voi kasvaa yhä pahemmaksi, niin on luonnollista, ettei Jumalakaan halua pakottaa ketään sellaisen pahuuden kohteeksi jäämään. Jos Jumalan tahto otetaan eettiseksi periaatteeksi, niin se alkaa sotimaan Jumalan hyvää tahtoa vastaan. Periaatteet on sinänsä hyviä, mutta ehdottomuus niissä on usein tuhoavaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Markku Hirn. Eli Raamatusta ei ole ammennettavissa opastusta avioerokysymyksiin?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Ymmärrän kyllä ongelman eli missä määrin Raamattu on normatiivinen tai ei. Raamattu on kartta mutta se ei ole ajantasalla maastoon nähden.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Raamattu on ajantasainen kartta niille, jotka uskovat sen sisältöön. Paavalikin kirjoitti kirjeitään uskoville. Mitäpä hyötyä suunnistajalle olisi kartasta, jonka sisältöön hän ei usko.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Pekka Suunnistajalla ei ole mitään hyötyä kartasta jollei se vastaa maastoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Raamattu on ajantasainen kartta niille, jotka uskovat sen sisältöön.” Raamattu on minulle pikemminkin kompassi, jonka avulla tiedän suunnat. Vanhakin kompassi toimii. Kartat pitää piirtää uudestaan tiedon lisääntyessä ja maiseman muuttuessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Martti Raamattu kompassina voi olla parempi vertauskuva kun Raamattu karttana. Se kompassi voii välillä heittää kun maastossa on vetovoimaisia mineralikasautumia , mutta kuitenkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Olkoon perkele sitten sellainen mineraalikasauma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Joo, mutta valitettavasti kaikki harhapolut eivät ole isästä perkeleestä vaan mieli vetää kokeilemaan kaikkea mikä jännittävältä tuntuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Raamattu karttana kuvaakin enemmän ihmisen sisäistä maailmaa, kuin ulkoista. Ulkoinen ympäristömme on muuttunut paljonkin, mutta Markku arveletko että oma tunnemaailmamme olisi jotenkin perusominaisuuksiltaan erilaista nyt, kuin” vuonna 1.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Hyvä kysymys. Kun olen lukenut antiikin kirjallisuutta, niin on hyvin hämmästyttävää että heidän maailmansa ei tunnu lainkaan vieraalta . Heidän sosiaalinen ympäristönsä ja sen antamat vaikutteet ovat tietenkin erillaisia nykymaailmaan nähden. Mutta kokeminen , tunnereaktiot ,ovat hyvin tutun tuntuisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    1950-luvun lopulla asuin Itä- Helsingin mukavassa lähiössä. Sodan jälkeinen sukupolvi oli päässyt kouluttautumaan ja elintason nousun myötä hankittiin paljon lapsia. Momo-talossamme asui kymmeniä perheitä ja elämä oli vilkasta. Vain yhdessä kodissa oli tapahtunut avioero ja tämän kaikki tiesivät ja negatiivinen leima lätkäistiin perheen ylle. Avioliitot tähän aikaan pidettiin koossa eikä eroja hyväksytty.

    Nyt asun alueelle missä puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon. Paikkakuntamme on pieni ja dagiksessa työskentelevä vaimoni kertoi lasten keskustelusta:”Ai toi on nyt teillä iskänä, se on aika hyvä. Meillä on nyt tämä, mutta en oikein pidä hänstä”. Avioero otetaan nyt kun alkaa kyllästyttämään tai tulee” ihastuttua” johonkin toiseen. Käsitettä aviorikos ei enää ole ja eron saa kun huvittaa ilman että sitä täytyy sen kummemmin perustella. Tämä on surullista touhua ja kärsijänä ovat aina ennenkaikkea lapset.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Tulevaisuudessa eroja tulee joillakin alueilla olemaan 100%. Mikäli menemme eteenpäin Amerikan malliin.

    Ilmoita asiaton kommentti