Pohdiskelen elämääni. Riippumatta siitä, miten elän, se kerran päättyy. Toki omilla valinnoillani voin osittain vaikuttaa siihen miten onnellinen olen. Kuitenkin Jumala on määrännyt päiväni määrät ja kerran elämäni päättyy. Mitä kuoleman jälkeen? Olenko autuas?
Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt. Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala’.” (Hebr. 10: 5-7 / FB33)
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. (Jes. 53: 4-5 / FB33)
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9:5 FB33)
” Arhinmäen mukaan uskonnonopetus tulisi korvata kaikille yhteisellä elämänkatsomustietoa vastaavalla aineella.”
Olen tästä täysin erimieltä. Nykyisenä kansojen vaelluksen ja maasta toiseen muuttojen aikana on entistä tärkeämpää, että lapset ja nuoret saavat perustiedot omasta uskonnostaan ja oppivat myös muiden uskontojen ajatusmallin. Tämä siksi, että ymmärrys omia ja toisuskoisia kohtaan lisääntyisi ja yhteiselo mahdollistuisi eikä komapastuisi mahdollisiin uskonnosta johtuviin, myös kulttuurisiin, eroavuuksiin.
Eikö toisten uskontojen ajatusmallin opi paremmin jos niitä opetellaan kaikille yhdessä ja asioista keskustellaan avoimesti? Jos lapset ja nuoret ohjataan uskontojensa mukaisesti eri luokkiin niin siinäkö se ymmärrys ja yhteiselo toteutuu?
Ja mikä on se lasten oma uskonto? Onko se aikuisten oma uskonto, jonka jäsenyyttä edes lukiolainen ei saa itsenäisesti perua? Mitenkäs maassa, jossa 27% ilmoittaa uskovansa kristinuskon Jumalaan, määritellään satojen tuhansien lapsien uskonto?
Mikäänhän ei estä antamasta uskonnonopetusta kaikille yhdessä samassa luokassa, uskonto kerrallaan.
Kannatat Salme siis kaikille yhteistä uskontotietoa? Ei se kovin kauas liippaa Arhinmäen esityksestä. Elämänkatsomustieto opettaa uskonnoistakin.
Salme: ”Nykyisenä kansojen vaelluksen ja maasta toiseen muuttojen aikana on entistä tärkeämpää, että lapset ja nuoret saavat perustiedot omasta uskonnostaan ja oppivat myös muiden uskontojen ajatusmallin.”
Pitää kuitenkin muistaa, että ikäluokasta noin puolet ei käy lukiota. Jos motiivina on uskonnon pakkotuputtaminen lapsille ja nuorille, lukio-opetus koskettaa vain osaa nuorista.
Minä en löydä kuin ideologisia syitä sille, miksi uskonnon opiskelu lukiossa pitäisi olla kaikille pakollista, mutta biologian, kemian, fysiikan, maantieteen tai historian opiskelu vapaaehtoista.
Jusu, minkään mainitsemistasi aineista ei pitäisi olla vapaaehtoisena yleissivistävässä koulutuksessa. Kuin ei myöskään uskonnon.
Itse kannatan mahdollisimman suurta valinnaisuutta. Mä en näe tarvetta sille, että jokaiselle pitää pakolla tuputtaa vähän kaikkea. Minun mielestäni lukioikäinen on riittävän kypsä tekemään valintoja kun otetaan huomioon, että puolet ikäluokasta on valinnut opiskelupaikan, joka joka johtaa johonkin tiettyyn ammattiin.
Minun mielestäni uskonnonopetuksen pakollisuudelle lukiossa huono argumentti on se, että jos se olisi vapaaehtoista, kukaan ei haluaisi sitä opiskella. Se olisi mielestäni enemmän syy vähentää sellaisia oppiaineita, joille ei ole kysyntää.
En myöskään osta argumenttia, että uskonnonopetusta pitää olla vielä lukiossakin pakollisena oman uskonnon oppimiseksi. Jos olen ymmärtänyt oikein, ammattikouluissa ei opeteta uskontoa lainkaan, ei myöskään yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa (poislukien tietysti teologian opiskelijat).
Ja erinomaisen typerä on mielestäni sellainen ajatusmalli, että ”koska minä olen uskovainen niin jokaiselle suomalaiselle pitää lukiossa opettaa minun uskontoani”. Minun mielestäni seurakunta on paikka, jossa harjoitetaan uskontoa.
Nykyään ongelmana on se, että tietoa on niin paljon ettei yksi ihminen voi hallita kaikkea niin kuin keskiajalla. Siksi pitäisikin olla jonkinlainen haarukka, niin että edes jotakin yhteistä tietoa voisi opettaa. Ns. yleissivistävät aineet, joihin myös uskonto kuuluu, tulisi olla eniten esillä. Sen lisäksi voisi olla valinnaisia aineita sen mukaan mihin kunkin paikkakunnan resurssit riittävät.
Uskontoon liittyen olennaista on se, että se oma uskonto olisi esillä ja sitten yhteisesti kaikkia muita. Arhinmäen malli ei vastaa näin todellisuutta. Voin sanoa sen ihan omasta kokemuksestani. En olisi kyennyt lapsena käsittelemään hänen esittämänsä mallin kaltaista opetusta. Minulle tärkeää oli se, että juuri se minun oma uskontoni eli kristinusko oli esillä ja sitä opetettiin. Vaarana tuossa Arhinmäen mallissa on se, että lapsen ylitse kävellään aikuisten epärealistisin odotuksin ja väärin mielikuvin. Minä vastustan sellaista omiin kokemuksiini tukeutuen.
Mikä on sellaisen henkilön ”oma uskonto”, joka on vauvana vanhempien toimesta kasteessa liitetty evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta joka ei koskaan osallistu jumalanpalveluksiin tai muuhun uskontokunnan toimintaan? Näppituntumalta sanoisin, että 98% lukiolaisista kuuluu tällaiseen ”uskontokuntaan”.
Miksi tällaiselle ihmiselle on tärkeää, että vielä peruskoulun jälkeenkin hänen ”omaa uskontoaan” pidetään esillä ja hänen on pakko suorittaa siitä kursseja?
Jep Jusu, näppituntumallahan tässä kaikki (lisäksesi juuri tuo Arhinmäki) ovat olevinaan asiantuntijoita meidän toisten ammatin, ammattitaidon ja työn sisällön äärellä. Arvaa tuntuuko mukavalta?
Miksikähän kysytään juuri mielipidettä Arhinmäeltä, jonka kanta on tietenkin kielteinen uskontoa kohtaan. Eikö aiheellisempi olisi kysyä opetusministeriltä tai pääministeriltä?
Joka tapauksessa kulttuuri ministerin pitäisi ymmärttää, että kristinusko ei ole mikään päälle liiimattu lisä suomalaiseen kulttuuriin, vaan se on niin suuri peruspilari yhteiskunnassamme, että se ulkoisestikin näkyy etunimistä juhlapyhiin ja vuosiluvusta kansalliseen tunnukseen lipussamme. Koko sivistyksemme alkoi piispa Agricolan kehitettyä Suomen kieli ja julkaistuuan Abckirjan, jonka kansi kertoo hänen motiivinsa.
”Opi nyt vanha ja nuori, joilla ompi sydän tuore
Jumalan käskyt ja mielen, jotta taidat suomen kielen.
Laki se sielun hirmuttaa, mut Kristus sen taas lohduttaa.
Lue siis, hyvä lapsi, tästä, alkuoppi ilman estettä.
Niitä muista elämässä aina, niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.” (nykysuomeksi)
Moraaliin ja lainsäädäntöön sillä on ollut vielä vahvempi vaikutus. On aivan eri asia puhua ”ihmisarvosta” jos ihminen nähdään kehittyneenä eläimenä ja rinnastetaan yhteen eläimistä, kuin verrattuna siihen että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja jokaisen ihmisen puolesta Jumala itse on vuodattanut veren ristillä.
Mielestäni urheiluministeri Arhinmäen tulisi olla huolissaan oppilaiden liikuntakasvatuksesta.
En ole huomannut, että näissä uskonnonopetuksen määräkysymyksissä olisi milloinkaan otettu esille opettajien pätevyyttä. Jos tunteja on kovin vähän ei pienissä kouluissa voi olla pätevien opettajien virkoja. Sellainen opetus on taas ihan turhaa, missä ei ole opettajilla pätevyyttää, varsinkaan uskonnon opetuksessa. Metsään mennään.
Aivan!
Vähän vastaavaa kuin että urheilumiunisteri esittäisi koululiikunnan korvaamista penkkiurheilulla.
Varmaan tässä asiassa jonkinlainen hybridimalli voisi olla tulevaisuudessa toimiva lukio-opetuksessa: uskonnossa on paljon yhteisiä aineksia (eettiset periaatteet), jotka voidaan opettaa kaikille yhteisesti, ja sitten on niitä kullekin omia aineksia (käsitys ihmisestä, Jumalasta / jumalista), joihin voidaan syventyä pienemmissä ryhmissä (kunkin oman uskonnon / uskonnottomuuden mukaisesti).
Nykyinen elämänkatsomustieto on uskonnottomille suunnattu oppiaine, joten se ei semmoisenaan voi soveltua pohjaksi kaikille yhteiseen opetukseen. Koska tietämättömyys ei ole negatiivisenkaan uskonnonvapauden välttämätön ehto, voitaisiin kaikille yhteiseksi kurssiksi laatia uskontoja esittelevä johdantokurssi kaikille yhteiseksi. Tähän kurssiin tulisi sisältyä yleisesittely ainakin kristinuskosta, islamista , hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta ja Kiinan elämäntaito-opeista, ehkäpä myös juutalaisuudesta, jonka kulttuurimerkitys on ollut Euroopassa merkittävä kanattajakunnan vähälukuisuudesta huolimatta. Tämän lisäksi tulisi sitten yksittäisiin uskontoihin keskittyvät kurssit ja niihin rinnastettavana kurssi ateismin ja agnostismin perusteista. Nämä kurssit olisivat valinnaisia, kuitenkin siten, että vähintään yksi ko. kursseista tulisi sisällyttää opinto-ohjelmaan. Kristinuskoa käsitteleviä kursseja voisi olla ainakin luterilainen, ortodoksinen, katolinen ja helluntailainen versio. Etiikka voitaisiin siirtää toiseksi pakolliseksi filosofian kurssiksi edellyttäen että kurssilla sallittaisiin myös uskonnollisten argumenttien esittely.
Teismi ei korvaudu Ateismilla, vaan erilaisilla paratiisin maan päälle lupaavilla kulteilla. Tällaisia kultteja ovat olleet mm. natsismi, kommunismi ja erilaiset teismistä puhtaat näennäisesti sekuläärihumanistiset kristinuskon mutaatiot, joihin voidaan lukea nykyään suosittu ”vihervasemmistolainen” eettinen utopismi, jota Arhinmäki edustaa.
Jusu, luitko ja ymmärsitkö mitä kirjoitin? Hypoteettisia hahmoja voi kukin keksiä sen mukaan mihin se oma ideologia venyy. Kirjoitin omasta kokemuksestani ja sen valossa puhut mitä sylki suuhun tuo huomioimatta todellisuutta.
Suomessa väheksytään traditiota jostakin kumman syystä. Myös tämä puoli on uskonnossa mukana ja se on hyvä huomata. Juurettomuus on muutenkin aikamme vitsaus mikä näkyy levottomuutena ja kaiken oman halveksuntana. Oma uskonto on osa kulttuurisia juuria, joita ei kannata halveksia vaikka et eläisikään niiden mukaan Jusu. Esim. Heikki Räisänen on esittänyt ajatuksen tällaisesta kulttuurikristillisyydestä, jollaiseksi hän myös on tunnustautunut.
Eikö konfirmaatio tarkoita sitä, että kirjaimellisesti varmistetaan se, että nuori on valmis itsenäisesti tunnustamaan sitä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa?
Miksi sen jälkeen on tarpeen pitää sitä uskoa esillä lukion oppitunneilla, eikö se ole nuoren aliarvioimista? Eikö parempi olisi itsenäisen uskon saavutettuaan tutustua muihinkin ja kokeilla rauhaisaa yhteiseloa?
Mika Turunen. ” Oma uskonto on osa kulttuurisia juuria, joita ei kannata halveksia vaikka et eläisikään niiden mukaan,,”
Jos ei ole sitä ”uskontoa” itse henkilökohtaisesella päätöksellä koskaan omaksunut, tuskin niillä ”juurilla” on kovinkaan suurta merkitystä/vaikutusta henkilöön.
Mika, kiitos kysymästä. Osaan kyllä lukea ja ymmärrän lukemaani. Aloitit toisen kappaleen virkkeellä ”uskontoon liittyen olennaista on se, että se oma uskonto olisi esillä ja sitten yhteisesti kaikkia muita.”
Minun kysymykseni oli, että jos (hatusta heittäen) 98% lukion oppilaista ei milloinkaan osallistu jumalanpalvelukseen tai muuhun seurakunnan toimintaan, mitä tarkoitat ”oman uskonnon” opettamisella.
Uskontoa opetetaan peruskoulussa kaikille lapsille. Minä en näe, että on ehdottoman välttämätöntä, että sitä opetetaan noin puolelle ikäluokasta pakollisena aineena vielä lukiossakin. Kuten sanoin, se toinen puoli joka menee peruskoulun jälkeen ammattikouluihin, ei osallistu siellä lainkaan uskonnonopetukseen, edes vapaaehtoisena aineena.
Minä en näe järkevänä sitä, että ideologisista syistä uskontoa tyrkytetään jokaiseen koulutusohjelmaan. Se ei minusta riitä, että joku uskovainen haluaa omaa uskontoaan opetettavan mahdollisimman monelle. Lähetystyön tekeminen ei kuulu minusta yhteiskunnan varoilla pyörivälle koulujärjestelmälle.
Jusu, viittasin tässä yhteydessä traditioon, yhteiseen kokemukseen ja sen jatkumiseen. Tästä näkökulmasta katsottuna se oman uskonnon opetus on tradition jatkamista ja välittämistä eteenpäin. Samalla on huomattava myös, että omaan kokemukseeni nojautuen en näe olevan hyödyllistä opetuksesta luopumista. Se on iloksi ja hyödyksi kasvavalle nuorelle. Lukioon ehdittyään ja rippikoulun käytyään opetusta voi laajentaa hyvinkin eri suuntiin. Arhinmäen malli nyt kuitenkin on aivan käyttökelvoton, kun setä heittelee ideoita, joista hänellä ei ole kokemusta. Aatteen paloa ehkä ennemminkin. Se taas tiedetään mihin se johtaa ja johti.
Anterolle konfirmaatiosta. Se ei suoranaisesti liity koulujen opetukseen vaan on ennemminkin kirkon juttuja. Omasta kokemuksestani voin siitäkin sanoa, että se oli minulle merkittävä tapahtuma elämässä. Sen seurauksena tunnustin ensimmäisen kerran kristillisen uskon. Ei siis mikään pikkujuttu.
Vesa, juuret ovat syvemmällä kuin vain siinä yhden henkilön kokemuksessa. Kulttuuri on yhteistä kokemista ja siinä kasvamista. Vaikka itse ei tunnistaisikaan tai tunnustaisikaan juuriaan niin eivät ne silti katoa. Mihin leopardi pääsee pilkuistaan? Suomessa kulttuuri on kristinuskon läpäisemää, joten se ei katoa minnekään vaikka kuinka yrittäisi. Parempi siis selvittää juuret ja ottaa opikseen.
tradiot eivät saa olla mikään itse tarkoitus.ts asioita ei pidä tehdä vain siksi että”näin on ennenkin tehty”silloin ei mikään muuttuisi.jos jossain totutuissa traditioissa on jotain korjaamisen tarvetta silloin voidaan miettiä voiko tradiota muuttaa tai luopua siitä kokonaan.esim.lasten pakkoliittäminen kirkkoon.
Ihmettelen tuota ”pakkoliittämistä”. Vanhemmathan lapsen kastamisesta ja kirkkoon liittämisestä päättävät. Ei pappi kasta, jos vanhemmat eivät halua.
niin mutta jos lapsi ei sitä itse halua.jos kysymys olisi pelkästä sereomiasta sen voisi hyväksyäkin mutta kun siihen liittyy lapsen pakkoliitos kirkkoon se on kyseenalainen.
tähän voisi lisätä vielä sen että vanhemmathan päättävät lapsen liittämisen kirkkoon(useimmat kylläkin vain tavan vuoksi)mutta he eivät tule ajatelleeksi niitä juridisia seurauksia joita siitä tulee.ne eivät ole silloin ajankohtaisia.
Vanhemmathan päättävät myös kaikesta muusta lapsen eämässä. Koulusta, ruoasta, harrastuksista jopa, nukkumaan menoajoista yms. Se on vanhempien tehtävä. Lapsi ei välttämättä halua mitään näistä vaikka kaikki nämäkin kuuluvat elämään.
Miten kirkkoon liittäminen eroaa näistä? Siinähän lapselle annetaan elämän paras lahja kasteessa. Sen riistäminen pois ei kunnioita mitään lapsen oikeuksia vaan on ennemminkin silkkaa pahuutta.