Joulutervehdys 2021

”IHMEELLINEN” Joulutervehdys 2021

”Ihmetellen aina katso rakkautta Jumalan, lahjaksi hän maailmalle antoi Pojan ainoan. Enkelitkin hämmästyy, se on heille riemun syy.” Sk 17:1
Vanhemmissa raamatun käännöksissä on jouluaamun teksti Jes 9:5 luettavissa seuraavasti: ”Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan päämies:”
Nimi Ihmeellinen oli siis pilkulla erotettuna Neuvonantajasta.
Valtavan sisältörikkaita ovat tietenkin kaikki Jeesuksen nimet mutta nimi ”Ihmeellinen” mietityttää joskus niin elämämme käänteissä ettemme voi muuta kuin ihmetellä ja hämmästellä kuten taivaan enkelit. Mikä tässä Joulun ”Ihmeellisessä” lapsessa niin ihmeellistä on?
Ihmeellinen on hän siinä suhteessa, että ” vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, hän ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;”
Voiko ajatella ihmeellisempää kuin että Jumalan ainokainen Poika jättää kunniansa Isän luona, aivan tyhjentää itsensä jumalalliseen kirkkauteensa nähden ja pukeutuu halpaan orjan muotoon. Ja vaikka hän on kaikkien Herra, tulee hän kuitenkin niin köyhänä tänne maan päälle, ettei ole edes sijaa majatalossa. Eikä myöhemminkään mihin päänsä kallistaisi.
Ihmelapsi oli todella tuo seimen lapsi. Ihmissilmä näki ainoastaan köyhän lapsen, ja kuitenkin tuossa lapsessa ” asui jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.” Hänessä oli armo ja totuus tullut maan päälle. Hän oli elämän ja autuuden tuonut Aadamin langenneille lapsille.
Tässä sitä ihmettelemistä on. Kaksinkertaisestikin. Ensiksikin kun maan matoselle Raamattu avautuu Jumalan sanaksi ja voimaksi. Runoilijan tavoin saamme ihmetellä: ” Ihmeellisen viestin kuulin! Myös mä saan sen omistaa. Nyt ei enää tuomiota, Nyt ei enää kuolemaa. Veren tähden nyt me saamme Kuulla armon sanan sen, Mikä katkoo sydämestä Kaikki kahleet syntien.”
Suuria armon ihmeitä sana meille ilmoittaa, sillä sanassaan ja sakramenteissaan Hän on säätänyt meille ihmeittensä muiston. Kun sana paljastaa syntimme, syyllisyytemme ja Jumalamme ihmeellisen armon, meille käy kuten Jerusalemin tyttärille: ”Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet; sanoo Herra, Herra.” Hes 16:63 Selittelyt, puolustelut loppuvat ja vain ihmettelemme.
Ihmeellinen olet sinä Herra Jeesus. Suuria ihmeitä olet meille tehnyt. Kirkasta ihmeitäsi meille tänäkin jouluna. Tule kaikkien meidän sydämiimme armon ihmeinesi niin että saamme ihmetellen katsoa ” taivaan suurta ihmettä: seimen lapsen kirkas silmä sammui kerran ristillä. Silloin synnit ihmisten vaipui vereen Jeesuksen.” Sk 17:4

Jukka Teininen

  1. Jukka

    Kiitos joulutervehdyksestäsi

    Liitänpä tähän pari jaetta missä puhutaan Herramme ihmeellisestä nimestä

    Tuomarien kirja:

    13:18 Herran enkeli vastasi hänelle: ”Minkätähden kysyt minun nimeäni? Se on ihmeellinen.”

    Jesaja:

    9:5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    • Jeesuksen nimittäminen Jumalan Pojaksi (Huom. iso alkukirjain!) perustuu Raamatun ilmoitukseen: 1) Marian neitseellinen raskaus (Luuk. 1:26-38) 2)Jumalan ääni Jeesuksen kasteen yhteydessä (Matt.3:17, Luuk. 3:22) 3)Pietarin tunnustus (Matt. 16:16)
      4)Jeesuksen kuulustelu ylipapin luona (Matt. 26:63-64)

    • Kaikki viittaamasi lähteet ovat meidän ihmisten kommentteja. Et muuten vastannut tekstiini. En nyt viitsi enemmän ottaa kantaa mutta toivottavasti perehdyt hyvin Raamatun rakentajien mentaliteettiin ja ajattelutapaan ja tavoitteisiin.

    • Olen kristitty, ja siksi uskon, että evankeliumit antavat totuudenmukaisen todistuksen Jeesuksesta. Siihen vakaumukseen siis perustuu käsitykseni siitä, että Jeesusta voidaan nimittää Jumalan Pojaksi, kuten kirkon uskontunnustuksissa ilmaistaan. Niihinkin olen pappisvihkimyksessäni sitoutunut enkä olisi vihkimystä voinut ottaakaan, jos olisin eri mieltä kirkon tunnustuksen oikeellisuudesta. Kaikkia Kristuksen omaksi kastettuja nimitetään Jumalan lapsiksi, joten siinä mielessä Jumalalla kyllä on sekä tytttöjä että poikia (pienellä alkukirjaimella). Jeesus on kuitenkin eri asemassa Jumalaan nähden kuin me muut ihmiset: tosi ihminen ja tosi Jumala ”sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta” (Khalkedon 451). Apostoli Tuomaan sanoin: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh.20:28)

    • Myös ku8ninghas Daavid oli Jumalan poika: Jumala: ”Totisesti Sinä olet minun rakas poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin” Jumalanpoika oli juutalaisen kuninkan arvonimi
      ja hänen ’syntymäpäivänsä’ oli kuninkaaksi vihkimisen päivä.

  2. Pyydän huomattaa, että Jesaja vaikuttu 700-vuotta ennen Jeesuksen syntymää, ei siis Jeesuksen syntymän aikana niin, että hän olisi voinut sanoa Jeesuksesta; ” Lapsi on meille syntynyt ”, koska sana SYNTYNYT kertoo, että syntymä tapahtui Jesajan aikana.

    Ei pitäisi olla liian vaikeaa.

    • Profeetalliseen kielenkäyttöön kuuluu aikamuotojen käyttö tieteellisestä historiankirjoituksesta poikkeavalla tavalla. En osaa hepreaa kyllin hyvin voidakseni arvioida suomenkilisen käännöksen vastaavuutta alkutekstin kanssa, mutta käännös on välttämättömäasti myös tulkintaa.

  3. Yrjö Sahama

    Teillä ei ole muuta selitystä asialle. Minä kuitenkin väitän, että teidän käsityksenne perustuu kelvottomaan VT:n tuntemukseen, koska sitä sanotaan vanhaksi testamentiksi. Ikäänkuin poisviskatuksi muulta osin, kuin niiltä jakeilta, joita voidaan tarkoitushakuisesti käyttää todistelemaan omaa Kristusta

    Profeetta Jesaja vaikutti kuningas Hiskian aikana, ja Hiskiasta sanotaan yleviä sanoja kansan hallitsijana. Hiskia sairastui ja oli jo kuolemassa, mutta sai ihmeellisesti lisäaikaa. Hänellä ei ollut perillistä, mutta hän sai vielä lapsen, pojan. Lapsi oli hyvin tärkeä, koska Daavidin dynastia olisi lakannut olemasta ilman tätä lasta. Ymmärettävistä syistä profeetta ilotsee runollisin säkein tästä lapsesta.

    Wikipedia
    ” Niihin aikoihin, kun Sanherib uhkaili Jerusalemia, Hiskialle nousi pahanlaatuinen paise. Profeetta Jesaja neuvoi häntä järjestämään asiansa ja valmistautumaan kuolemaan. Hiskialla ei ollut vielä tuolloin poikaa, ja siksi näyttikin siltä, että Daavidin kuninkaallinen sukuhaara oli vaarassa katketa. Hiskia rukoili hartaasti Jumalaa vuodattaen kyyneliä, jolloin Israelin Jumala lähetti Jesajan takaisin Hiskian luo ilmoittamaan tälle, että hänen elinaikaansa jatkettaisiin vielä 15 vuodella. Kolmantena vuonna tämän jälkeen Hiskia sai pojan, jolle annettiin nimi Manasse ja josta tuli myöhemmin hänen valtaistuimensa perijä. ”

    • Kristityt tulkitsevat vanhaa testamenttia eli juutalaisten raamattua eri tavalla kuin juutalaiset.

Jukka Teininen
Jukka Teininen
Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998