Ateismi nykyisessä muodossaan on nuori liike. Tarkoitan sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite ei perustu mihinkään tieteelliseen maailmankatsomukseen, mitä termiä jotkut harhauttamismielessä käyttävät. Tieteellistä maailmankatsomusta ei nimittäin ole. Tiede ei ole katsomusasia.
Toki ateismia on ollut ennen nykyaikaakin. Antiikissa ateismi ei ollut muodoltaan jumaluuksien kieltämistä vaan pikemminkin kilpailua niiden kanssa. Jumalat olivat ikään kuin inhimillisiä olentoja. Niitäkään ei kuitenkaan sopinut pilkata, siitä seurasi rangaistus. Historian ironiaa on, että ensimmäisiä kristittyjä väitettiin ateisteiksi.
Antiikin ateismi jossakin mielessä muistutti sitä, mitä myöhemmin on kutsuttu maallistumiseksi. Sillä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti jumalia syrjäyttävää voimaa vaan antiikin jumalat syrjäytyivät vasta yhden Jumalan, kristinuskon myötä.
Ateismi nykyisessä tunnustuksellisessa mielessä syntyi protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen. ”Ei ole mitään jumalia” on nimittäin muodoltaan ja luonteeltaan samanlainen tunnustuslausuma kuin ”Jeesus on Herra” tai ”Ash-hadu alla ilaaha illAllah. Wa ash-hadu anna Muhammad-ar-rasuul Ullaah”. Kyseessä siis ei ole tieto vastaan uskomus vaan uskomus vastaan uskomus.
Antiikin ateismi ja myöhempi maallistuminen ovat olleet yhteiskunnallisesti harmittomia ilmiöitä. Uskonnoille niistä toki on ollut harmia tai modernisti sanoen haastetta, mutta se on vähän eri juttu.
Toista on pari vuosisataa sitten syntyneen ideologisen ateismin kanssa. Mielenkiintoista uskonto vs. ateismi keskustelussa on ollutkin ateistien vaikeneminen aatteensa historian pimeästä puolesta. Ateistit mielellään esittävät väitteitä kirkkojen ja uskontojen väkivaltaisuudesta ja sotaisuudesta. Historiallisia vääryyksiä kukaan rehellinen ihminen tuskin kieltääkään.
Entä miten on ateismin levittäjien laita? Jäljet pelottavat, vestigia terrent, sanoisivat antiikin Kettu ja leijonan luola -sadun tuntevat.
Aatteellisen ateismin kulta-aika alkoi Ranskan vallankumouksesta v. 1789. Taustalla oli kansan vuosisatainen kauna kuningasta ja kirkkoa kohtaan. Kirkon katsottiin väärinkäytöksillään ja hallitsijaan sitoutumisellaan edustavan sortovaltaa. Siksi vallankumous ei suuntautunut vain tyranniaa vastaan vaan saman tien haluttiin antaa kyytiä taikauskolle ja poistaa Jumala kuvioista.
Kansa kaikkivaltias oli vaatimuksissaan paljolti oikeassa. Jostakin syystä mopo kuitenkin karkasi. 1790-luvulla alkoi kirkon vastustajien hirmuvalta. Vallankumouksessa vangittuja surmattiin joukolla. Vastavallankumoukselliset liikkeet murskattiin säälimättä. Monilla alueilla kristinuskoa hävitettiin tappamalla ja uskonnon vastustamisen nimissä vallitsi yleinen anarkia.
Ranskan vallankumous on surullinen esimerkki siitä, miten vääryyden vastustamisessa ajauduttiin ojasta allikkoon. Ne, jotka syyttivät uskontoa kauheuksista, syyllistyivät itse vielä suurempaan brutaaliuteen. Järjen voitoksi ei voi kutsua systemaattista väkivaltaa ja ihmisten tappamista. Eipä ihme, että Napoleon palautti uskonnonharjoituksen aseman jo 1700-luvun päättyessä. Järki voitti järjettömyyden.
Ateismin hiljaisemman ja älyllisemmän kauden jälkeen tultiin 1900-luvun institutionaaliseen ateismiin. Syntyivät historialliset kokeilut, joista nykyateistit irtisanoutuvat tai kieltäytyvät niitä muistelemasta. Aate, josta piti tulla vapauttaja, muuttui sortajaksi natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa satelliittivaltioineen, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Albaniassa, Kuubassa ja monissa muissa maissa. Laskelmien mukaan jonkin aikaa maapallon väestön enemmistö eli ateistiseksi tunnustautuneissa valtioissa. Lännessä ja Suomessa säännöllisesti suljettiin silmät näiltä kauheuksilta. Jotkut sulkevat ehkä edelleen. 1900 –luvun karmeimmat ja historian laajimmat massamurhat tehtiin niiden toimesta, jotka suhtautuivat vihamielisesti uskontoihin ja halusivat niistä eroon.
Ateististen valtioiden historiassa mielenkiintoista on filosofisen marxilaisuuden vääristyminen vähemmistöjen ja toisin ajattelevien sorroksi, piinaamiseksi ja hävittämiseksi eli kollektiiviseksi kansalaisten tuhoamiseksi. Paradoksaalisesti tänä päivänä elää hankkeita tämän filosofian historian väärinkäsityksen korjaamiseksi. Aika näyttää, minkä kohtelun yritykset saavat.
Kun ateistit, mm. Richard Dawkins väittävät, että kukaan ei ole murhannut ateismin nimissä, niin epärehellisempää ja todellisuuspakoisempaa väitettä ei ole. Marxilaisuutta mukaillen voi kysyä, missä todellisuuspakoisuus siis varsinaisesti elää.
Ehkä tuntemattomin episodi ateismin pimeässä historiassa on amerikkalainen Madalyn Murray O´Hair ja hänen perustamansa American Atheists –lehti ja saman niminen järjestö. Tämä narsistinen kommunisti tuhosi ympäriltään kaiken mahdollisen, syyllistyi massiivisiin taloudellisiin väärinkäytöksiin ja psyykkisiin hyväksikäyttöihin sekä nepotismiin, riitaantui omien ja vieraitten kanssa, pyrki Neuvostoliittoon jonne häntä ei huolittu ja perusti savijaloilla seisseen valtakunnallisen järjestön, joka lopulta paljastui suureksi huijaukseksi ja puhallukseksi. Periamerikkalaiseen tapaan pitkien oikeudenkäyntien tuloksena hän sai amerikkalaisen koulujärjestelmän lakkauttamaan raamattuoppitunnit ja rukoukset koulussa.
Madalynin lausuntoa Life-lehdessä v. 1963 kiilusilmäisimmät ateistit toistavat edelleen papukaijan lailla: ”Meistä Raamattu on ikävystyttävä, historiallisesti paikkansapitämätön ja täynnään sekopäiden vouhotuksia. Meistä Jumala on sadistinen, brutaali ja edustaa vihaa ja kostoa. Meistä Isä Meidän –rukous on jotakin, missä maan madot anelevat laihaa lohtua traumaattisessa, vainoharhaisessa maailmassa.” Jopa Madalynin kannattajat havahtuivat hänen uskonnon vastaisuutensa epäterveyteen ja vetäytyivät tukemasta tämän loputonta käräjöintiä uskontoa ja kirkkoja vastaan.
1960 –luvulla Madalayta kohtasi kuitenkin traaginen takaisku. Hänen poikansa tuli uskoon. Äiti oli levittänyt sanomaa kaikkien ihmisten välisestä rakkaudesta ja huolenpidosta. Pojan julkaisema kirja kertoi äidistään aivan toisen puolen, hirviömäinen kotityranni, toisten hyväksikäyttäjä, muista ihmisistä piittaamaton ahnehtija, joka oli jopa yrittänyt myrkyttää oman isänsä.
Tarina oli isku koko amerikkalaiselle ateistiselle liikkeelle. Kun liikkeen esikuvan väärinkäytökset, epärehellisyys ja kaksinaamaisuus alkoivat paljastumaan, ateismi koki valtavan kolauksen Amerikassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Suomessa Vapaa-ajattelijoitten liittoa suomentamasta ja julkaisemasta v. 1986 tämän häiriintyneen ihmispolon kirjaa An Atheist Primer, Ateismin aakkoset. Tarkoitus pyhittää keinot, oikea asia ei kysy etiikkaa tai moraalia.
Miten ateismi voi sitten nykyisin? On olemassa sekä rauhallista että aggressiivista ateismia. Näyttää, että ateismin viehätys maailmanlaajasti on kuitenkin kadonnut. Syyksi voidaan osoittaa ainakin kaksi suuntaa.
Ensinnäkin sen surkea historia. Ateismi historiallisine kokeiluineen on saanut maailmassa valtavasti pahaa aikaan. Ateismin pimeä historia odottaa todella läpivalaisuaan. Yritykset mustamaalata lähinnä kirkkoja näyttäytyvät epätoivoisina omien kasvojen kirkastamishankkeina.
Toiseksi, edelliseen liittyen ateismi näyttäytyy sekundaarisena ilmiönä. Sillä ei ole omaa agendaa vaan sen agenda on jonkun vastustaminen ja kieltäminen. Tässä se muistuttaa populistista poliittista liikettä. Tällainen agenda johtaa julkisuustemppuihin, mutta pienetkin voitot osoittautuvat hetkellisiksi.
Epäilemättä ateismilla on kuitenkin myös tulevaisuus, toivottavasti menneisyyttä avoimempi, rehellisempi ja ihmiskasvoisempi. Suurta menestystä sille ei järjellisesti voi kuitenkaan ennustaa. Uskomusten markkinoilla on paljon viehkompia ja ihmisiin vetoavimpia ilmiöitä. Jo tunnettu ateisti, Sigmund Freud, totesi, ettei ihminen ole ollenkaan niin rationaalinen kuin kuvittelee olevansa.
Tätä Freud ei todennut murehtien vaan lähtökohtana yritykselle ymmärtää ihmistä ja maailmaa.
Todettakoon vielä, että minusta kommunismi ei ole uskonto. Se on muuten vaan väärässä yhteiskuntateoriana ja johtaa ilmeisesti teoriassakin aina melko huonoon lopputulokseen (koska hintainformaatio puuttuu) ja näköjään käytännössä erittäin huonoon tulokseen (koska valta keskittyy).
Pohjois-Korean systeemi on sitten jo muuta… siellähän eläimetkin huomaavat ”suuren johtajan” kuoleman ym.
Miksi minun pitäisi ateistina tietää ateismin historiasta? En tarvitse ketään kertomaan että älä usko tähän tai tuohon, kyllä itsekin osaan olla uskomatta. Typerää kuvitella että ateismi toimisi niin kuin uskonto, jonka nimissä jotain tapahtuisi, ja jolla olisi hierarkia, rituaalit ym.
”… Jeesus kielsi olevansa vain hyvä koska yksin Jumala on hyvä,…”
Seppo Heinola, yrität haastaa Jumalan. Kyllä tiedät, mitä kristillinen usko opettaa jumaluudesta ja Jumalasta.
Sanoiko se Jeesus jossain myös: ”… te kyykäärmeiden sikiöt…”
Sitäkin me olemme yritäessämme selittää Hänet osaavuudessaan ja tietävyydessään pois.
Herra armahtakoon meitä siitä!!
”… Jeesus kielsi olevansa vain hyvä koska yksin Jumala on hyvä,…”
” Seppo Heinola, yrität haastaa Jumalan. Kyllä tiedät, mitä kristillinen usko opettaa jumaluudesta ja Jumalasta.”
Että tämmöinen olkinukke tällä kertaa. Kun siteeraan Jeesusta ja vielä oikein niin siteeraan Jeesusta ja vielä oikein!
Jeesus on helppo saada teologiseti miellytäväksi raajaamalla tai selittämällä osan häntä luonehtivista raamatunjakeista pois.
Jari Niemelä muotoilee sen mitä arkiateismii asenteena on.Sellaisen asenteen kohtaaminen pitäisi olla se todellinen haaste kaikille ajatteleville kristityille .
Niinkuin keskustelusta ilmenee, niin ateismilla on ollut perustelijansa mutta se ,ateismi, ei tarvitse perusteluja arkiihmisille. He kyllä vaivaantuvat jos noita ateismin perusteita heiltä kysytään ,koska he eivät ole sellaisia ajatelleet vaan he ovat vain uskomatta kristillisen julistukseen niinkuin se perinteellisesti muotoilllaan.
Koska kristinusko pyrkii monopolisoimaan uskomisen, niin se itseasiassa on esteenä hengellisyyden vapaalle kehitykselle itsekussakin joka ei kristillistä ylärakennetta tunne omakseen.
Uskontojen vanhat funktiot eivät juuri toimi ihmisten elämäntulkinnassa eikä kristikunta ole pystynyt tekemään uusia tulkintoja joissa ihmiset tunnistaisivat omat tarpeensa tulleen ymmärretyksi ja/ tai saamaan vastauksen elämisen ongelmiin.
Eli tuo hiljainen, meteliä pitämätön , ateismi on se suuri kysymys kirkon ja kaiken organisoidun uskonnon tulevaisuudelle . Se on jo nyt suuri haaste ja toistaiseksi heidän saamansa vastaukset eivät tyydytä.
Arkiateismi on hyvä sana!
Ateisteja on välillä sanottu ”historiattomiksi”, siis oman katsomuksensa juuria tuntemattomaksi. Mutta minusta niin pitääkin olla. Palamista tutkivan kemistin ei tarvitse tietää flogiston-teoriasta, eikä edes Lavoisieristä.
Asia on aivan toinen kristinuskon vanhemmissa haaroissa, joissa tulkintaperiaatteenakin on osin ”mitä on aina uskottu” ja ”mitä on kaikkialla uskotto”.
Pohjimmiltaan tämä juontaa siitä, että ateismi ei ole uskonto.
Jumalan tekemät ja teettämät hirmuteot Raamatussa ovat paljon hirveämpiä kuin kenenkään ateistin hirmuteot. Suurin osa ateisteista ei ole hirmuhallitsijoita eivätkä muutenkaan osallisia mihinkään hirmutekoihin. Itse ateistina vastustan ateistien tekemiä ihmisoikeusloukkauksia siinä missä muidenkin ihmisten tekemiä.
Seppo Heinola, en ajattele, että mitään Jumalan puolta tarvitsee selittää pois. Pelkään vaan, ettet halua tunnustaa – ja voisiko sanoa – Jumalan kokoista auktoriteettia. Siitä tuo kärkevä kritiikki.
Ja kristillisydessä puhutaan myös Jumalan vasemman käden työstä. Se on se teologisesti epämiellyttävämpi puoli.
Tuomariksi minusta ei ole, mutta jotenkin vastarintani aina nousee, jos Jumala tehdään ihmisen kokoiseksi ja jotain sellaista teksteistäsi luin.
Ateistien syyllistäminen jostain historian hirmuteoista on suunnilleen sama asia kuin syyllistettäisiin kasvissyöjiä kasvissyöjien tekemistä hirmutöistä. Arvatkaa kuka esimerkkihenkilö oli kasvissyöjä?
En mitenkään osaa mistään tunnistaa tällaista ideologista, militanttia ateismia. Eli sellaista ideologiaa jonka sisällön muodostaisi jumalien olemassaolon kieltäminen ja jumalauskon, kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen hävittäminen, vaikka pakkokeinoin, maan päältä.
Blogisti käsittelee ateismia eräänlaisena omana uskontonaan, jolla on sekä maltillisia että aggressiivisia kannattajia – vähän kuten uskonnoissakin on sekä militantteja uskonsotureita ja maltillisia ”rivijäseniä”.
Jos kyseessä on ateismi-uskonto niin miten tätä uskontoa harjoitetaan? Missä rituaalit, seremoniat, pyhät toimitukset, pyhät tilat (kirkot) jne.
Suurin osa niistä tuntemistani ihmisitä, jotka ilmoittavat olevansa ateisteja, ovat nähdäkseni ihmisiä, joita uskonto ei ole mitenkään puhutellut ja joiden elämässä uskonto ei näyttele juuri mitään roolia. Monet ovat varsin välinpitämättömiä uskonnon ja uskonnollisten puheenaiheiden suhteen. Jotkut heistä sanovat olevansa ateisteja, koska he katsovat, että ateisti on sellainen ihminen joka ei tunnusta mitään Jumalauskoa. Se, että he eivät usko Jumalaan ei kuitenkaan muodosta heille mitään omaa itsenäistä ideologiaansa, tai poliittista ohjelmaa, jonka tavoitteita he aktiivisesti ajaisivat.