Onko Jumala puolueellinen
Uutisissa kerrottiin, että Ruotsin kirkosta katoaa 200 kirkkoherran virkaa rakenneuudistuksen myötä. On hyvä kuitenkin, että vaikka kirkkoherroja ei ole, niin muilla nimikkeillä olevia pappeja olisi, mutta kun heitä ei ole ainakaan täällä Suomessa kaikkialla.
Tapasin joitakin päiviä sitten ryhmän ihmisiä, jotka kertoivat, ettei heillä ole sunnuntaisin jumalanpalveluksia joka kirkossa, koska pappeja on vähän. Eivätkä he pääse kaukana olevaan kirkkoon. Siellä yhdistyi viisi seurakuntaa ja papit vähenivät yhdistymisen seurauksena. Pappien voimavarat eivät riitä kaikkeen. Eikä tuo ole vain yhden alueen ongelma.
Kuitenkin sanotaan, että seurakuntia yhdistetään, ettei toimintaa tarvitse vähentää. Näin ei käytännössä kaikkialla tapahdu. Toiminnat vähenevät monin paikoin. Harvaan asutuilla alueilla ei ole bussi kulkemassa joka viiden minuutin kuluttua, eikä kirkko ja seurakuntakoti ole lähinurkan takana. Kaikki eivät omista omia autoja, eivätkä siten pääse yhä kauemmaksi siirtyviin jumalanpalveluksiin. Ymmärrän kyllä, että nuo yhdistymiset tehdään varojen puutteessa.
Se on muuten mielenkiintoinen ilmiö, että kun suuriin seurakuntiin on auki pappisvirka, niin hakijoita on pitkät jonot. Pieniin seurakuntiin taas hakijoita on yksi tai ei yhtään. Olenkin miettinyt, onko Jumala niin puolueellinen, että Hänkin on isojen puolella, kutsuessaan pappeja sankoin joukoin suurimmille paikoille, leveämmän ja varmemman kakun äärelle, unohtaen pienet seurakunnat. Onko Jumala puolueellinen vai tulkitseeko ihminen väärin Jumalan kutsun?
Joskus tosin se yksi hakija on paras mahdollinen. Niin ainakin on tapahtunut meidän pienessä seurakunnassamme. Olemme jo monta kertaa saaneet kokea suurta Jumalan armoa siinä, että olemme saaneet papin, joka olisi otettu moneen muuhunkin paikkaan. Näin ei kuitenkaan ole läheskään joka paikassa.
”Pappeja myös, Herra, vihi Paimenia laumalles,
jotka käyvät edellämme uskollisna sanalles...” (Sv 195:3 )
9 kommenttia
Uskotko todella, että se olisi käytännössä noin yksinkertaista toteuttaa.
Eeva kirjoittaa asiaa. Näinhän juuri usein tapahtuu. Esim. tänne pohjoisen perille on jo vuosia täytelty ykkösvirkoja pelkästään tuomiokapitulin valtakirjalla – ilman minkäänlaista karsintaa ja vaaleja. Tällaisen kehityksen seurannaisvaikutukset voidaan joka tapauksessa arvata. Se, mistä sitten moinen kehitys ajassamme juontuu, on juuri seurausta siitä vapaasta ”ihmistulkinnasta” ja hämärtyneestä kutsumuksesta, jota Eeva ei täysin halua kirjoitaa auki.
Heinonen@ yleinen vaiko sittenkin yhteinen pappeus – kumpi kuulostaisi paremmalta? Voisiko noista kahdesta sanasta löytää jonkin sisällöllisen eron, pahaa tarkoittamatta? Valitettavan usea ei mielestäni löydä!
Arvelen, että työ pienissä yksipappisissa seurakunnissa on nykyihmiselle – varsinkin perheelliselle – hirmuisen vaativaa ja raskasta sen vuoksi, että mitään vapaapäiviä ei ole. Jos olet paikkakunnan ainoa pappi, sinun on oltava aina seurakuntalaistesi tavoitettavissa ja palveluksessa. Jos seurakunnassa synnytään tai kuollaan isossa ryppäässä, et voi delegoida kasteita ja siunaamisia. Lisäksi joudut huolehtimaan vielä paperitöistä ja hallinnostakin.
Olisiko siitä Kirkkohallituksen uusimuotoisesta seurakuntayhtymämallista apua tällaiseen tilanteeseen? Löytyisikö sen kautta sijaiset tarvittaessa, ja pysyisikö seurakunnan ainoan papin työmäärä kohtuullisena sen avulla?
Pappispula on lähiaikoina lisääntyvä. Kirkosta eroamisilmiö ei houkuttele opiskelijoita teologiseen.
Osmo. Jossakin siis pappispula, toisaalla pappistunku. Voi tietysti olla, että teologinen ei ole trendikäs valinta. Ja ilmeisesti aika monella teologian opiskelijalla kangastelee mielessä työ jossain muualla kuin kirkossa. Moni nuorempi pappi tekee tälläkin hetkellä pätkätöitä, ja työttömyyskin on tullut tutuksi. Sitä paljon mainostettua pappispulaa suurten ikäluokkien eläkkeellesiirtymisen myötä ei koskaan tullutkaan. Virkoja monasti vähennetään samalla kuin väki vähenee. Vähemmällä ja yhtä paljon kuin ennenkin on missä tahansa työyhteisössä kova yhtälö.
Sitä juuri tarkoitin, että suuriin seurakuntiin on tunkua, pieniin ei ole tulijoita. Jostakin se kertoo! Todellisuutta on varmaan myös se, mitä Paavo kirjoitti pohjoisesta, että pappi tulee tuomiokapitulin valtakirjalla. Siinä ei ole paljon vaihtoehtoja, mutta tuomiokapitulissa yritetään. Koen pienen seurakunnan näkökulmasta käsin sen, että pappia arvostetaan ja rakastetaan. Ja pappi joutuu täällä elämään läpi ihmisen ilot ja surut. Olemaan läsnä ja lähellä. Hän ei voi seurata sivusta ja suorittaa toimituksia yksin viran puolesta. Hän elää täällä olevan arkea ja juhlaa. Varmaan se vaatii paljon tehtävää hoitavalta.
Eeva, Maailma muuttuu, kirkko ja sen työntekijät siinä mukana. Varmasti siinä mukana myös pappien ja ylipäänsä seurakunnan työntekijöiden käsitys omasta työstään. Yksipappisessa ja pienessä seurakunnassa pappeus on varmasti paitsi työ myös elämäntapa. Voi hyvin olla, että ns. nuorempi sukupolvi (johon muuten en itsekään enää kuulu) ei näe työtä ja kutsumusta samalla tavoin kuin edeltäjänsä. Tästähän on olemassa aikalailla tietoakin työelämätutkimuksen piirissä. Seuraako tästä sitten se, että tämä sukupolvi olisi jotenkin vähemmän kutsumustietoista, tai vaikka ”kutsumuksensa kevyemmin ottavaa”, on kokonaan toinen juttu. Mielestäni näin ei ole.
On. Jumalanne todellakin on puolueellinen.
Jumalanpalvelus nyt ei ole niin monimutkainen toimitus etteikö kuka tahansa terve seurakuntalinen voisi sitä pienen kurssin jälkeen vetää. Onhan olemassa ns. yleinenpappeus.
Ilmoita asiaton kommentti