Ateismin pimeä historia

Ateismi nykyisessä muodossaan on nuori liike. Tarkoitan sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite ei perustu mihinkään tieteelliseen maailmankatsomukseen, mitä termiä jotkut harhauttamismielessä käyttävät. Tieteellistä maailmankatsomusta ei nimittäin ole. Tiede ei ole katsomusasia.

Toki ateismia on ollut ennen nykyaikaakin. Antiikissa ateismi ei ollut muodoltaan jumaluuksien kieltämistä vaan pikemminkin kilpailua niiden kanssa. Jumalat olivat ikään kuin inhimillisiä olentoja. Niitäkään ei kuitenkaan sopinut pilkata, siitä seurasi rangaistus. Historian ironiaa on, että ensimmäisiä kristittyjä väitettiin ateisteiksi.

Antiikin ateismi jossakin mielessä muistutti sitä, mitä myöhemmin on kutsuttu maallistumiseksi. Sillä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti jumalia syrjäyttävää voimaa vaan antiikin jumalat syrjäytyivät vasta yhden Jumalan, kristinuskon myötä.

Ateismi nykyisessä tunnustuksellisessa mielessä syntyi protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen. ”Ei ole mitään jumalia” on nimittäin muodoltaan ja luonteeltaan samanlainen tunnustuslausuma kuin ”Jeesus on Herra” tai ”Ash-hadu alla ilaaha illAllah.  Wa ash-hadu anna Muhammad-ar-rasuul Ullaah”. Kyseessä siis ei ole tieto vastaan uskomus vaan uskomus vastaan uskomus.

Antiikin ateismi ja myöhempi maallistuminen ovat olleet yhteiskunnallisesti harmittomia ilmiöitä. Uskonnoille niistä toki on ollut harmia tai modernisti sanoen haastetta, mutta se on vähän eri juttu.

Toista on pari vuosisataa sitten syntyneen ideologisen ateismin kanssa. Mielenkiintoista uskonto vs. ateismi keskustelussa on ollutkin ateistien vaikeneminen aatteensa historian pimeästä puolesta. Ateistit mielellään esittävät väitteitä kirkkojen ja uskontojen väkivaltaisuudesta ja sotaisuudesta. Historiallisia vääryyksiä kukaan rehellinen ihminen tuskin kieltääkään.

Entä miten on ateismin levittäjien laita? Jäljet pelottavat, vestigia terrent, sanoisivat antiikin Kettu ja leijonan luola -sadun tuntevat.

Aatteellisen ateismin kulta-aika alkoi Ranskan vallankumouksesta v. 1789. Taustalla oli kansan vuosisatainen kauna kuningasta ja kirkkoa kohtaan. Kirkon katsottiin väärinkäytöksillään ja hallitsijaan sitoutumisellaan edustavan sortovaltaa. Siksi vallankumous ei suuntautunut vain tyranniaa vastaan vaan saman tien haluttiin antaa kyytiä taikauskolle ja poistaa Jumala kuvioista.

Kansa kaikkivaltias oli vaatimuksissaan paljolti oikeassa. Jostakin syystä mopo kuitenkin karkasi. 1790-luvulla alkoi kirkon vastustajien hirmuvalta. Vallankumouksessa vangittuja surmattiin joukolla. Vastavallankumoukselliset liikkeet murskattiin säälimättä. Monilla alueilla kristinuskoa hävitettiin tappamalla ja uskonnon vastustamisen nimissä vallitsi yleinen anarkia.

Ranskan vallankumous on surullinen esimerkki siitä, miten vääryyden vastustamisessa ajauduttiin ojasta allikkoon. Ne, jotka syyttivät uskontoa kauheuksista, syyllistyivät itse vielä suurempaan brutaaliuteen. Järjen voitoksi ei voi kutsua systemaattista väkivaltaa ja ihmisten tappamista. Eipä ihme, että Napoleon palautti uskonnonharjoituksen aseman jo 1700-luvun päättyessä. Järki voitti järjettömyyden.

Ateismin hiljaisemman ja älyllisemmän kauden jälkeen tultiin 1900-luvun institutionaaliseen ateismiin. Syntyivät historialliset kokeilut, joista nykyateistit irtisanoutuvat tai kieltäytyvät niitä muistelemasta. Aate, josta piti tulla vapauttaja, muuttui sortajaksi natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa satelliittivaltioineen, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Albaniassa, Kuubassa ja monissa muissa maissa. Laskelmien mukaan jonkin aikaa maapallon väestön enemmistö eli ateistiseksi tunnustautuneissa valtioissa. Lännessä ja Suomessa säännöllisesti suljettiin silmät näiltä kauheuksilta. Jotkut sulkevat ehkä edelleen. 1900 –luvun karmeimmat ja historian laajimmat massamurhat tehtiin niiden toimesta, jotka suhtautuivat vihamielisesti uskontoihin ja halusivat niistä eroon.

Ateististen valtioiden historiassa mielenkiintoista on filosofisen marxilaisuuden vääristyminen vähemmistöjen ja toisin ajattelevien sorroksi, piinaamiseksi ja hävittämiseksi eli kollektiiviseksi kansalaisten tuhoamiseksi. Paradoksaalisesti tänä päivänä elää hankkeita tämän filosofian historian väärinkäsityksen korjaamiseksi. Aika näyttää, minkä kohtelun yritykset saavat.

Kun ateistit, mm. Richard Dawkins väittävät, että kukaan ei ole murhannut ateismin nimissä, niin epärehellisempää ja todellisuuspakoisempaa väitettä ei ole. Marxilaisuutta mukaillen voi kysyä, missä todellisuuspakoisuus siis varsinaisesti elää.

Ehkä tuntemattomin episodi ateismin pimeässä historiassa on amerikkalainen Madalyn Murray O´Hair ja hänen perustamansa American Atheists –lehti ja saman niminen järjestö. Tämä narsistinen kommunisti tuhosi ympäriltään kaiken mahdollisen, syyllistyi massiivisiin taloudellisiin väärinkäytöksiin ja psyykkisiin hyväksikäyttöihin sekä nepotismiin, riitaantui omien ja vieraitten kanssa, pyrki Neuvostoliittoon jonne häntä ei huolittu ja perusti savijaloilla seisseen valtakunnallisen järjestön, joka lopulta paljastui suureksi huijaukseksi ja puhallukseksi. Periamerikkalaiseen tapaan pitkien oikeudenkäyntien tuloksena hän sai amerikkalaisen koulujärjestelmän lakkauttamaan raamattuoppitunnit ja rukoukset koulussa.

Madalynin lausuntoa Life-lehdessä v. 1963 kiilusilmäisimmät ateistit toistavat edelleen papukaijan lailla: ”Meistä Raamattu on ikävystyttävä, historiallisesti paikkansapitämätön ja täynnään sekopäiden vouhotuksia. Meistä Jumala on sadistinen, brutaali ja edustaa vihaa ja kostoa. Meistä Isä Meidän –rukous on jotakin, missä maan madot anelevat laihaa lohtua traumaattisessa, vainoharhaisessa maailmassa.” Jopa Madalynin kannattajat havahtuivat hänen uskonnon vastaisuutensa epäterveyteen ja vetäytyivät tukemasta tämän loputonta käräjöintiä uskontoa ja kirkkoja vastaan.

1960 –luvulla Madalayta kohtasi kuitenkin traaginen takaisku. Hänen poikansa tuli uskoon. Äiti oli levittänyt sanomaa kaikkien ihmisten välisestä rakkaudesta ja huolenpidosta. Pojan julkaisema kirja kertoi äidistään aivan toisen puolen, hirviömäinen kotityranni, toisten hyväksikäyttäjä, muista ihmisistä piittaamaton ahnehtija, joka oli jopa yrittänyt myrkyttää oman isänsä.

Tarina oli isku koko amerikkalaiselle ateistiselle liikkeelle. Kun liikkeen esikuvan väärinkäytökset, epärehellisyys ja kaksinaamaisuus alkoivat paljastumaan, ateismi koki valtavan kolauksen Amerikassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Suomessa Vapaa-ajattelijoitten liittoa suomentamasta ja julkaisemasta v. 1986 tämän häiriintyneen ihmispolon kirjaa An Atheist Primer, Ateismin aakkoset. Tarkoitus pyhittää keinot, oikea asia ei kysy etiikkaa tai moraalia.

Miten ateismi voi sitten nykyisin? On olemassa sekä rauhallista että aggressiivista ateismia.  Näyttää, että ateismin viehätys maailmanlaajasti on kuitenkin kadonnut. Syyksi voidaan osoittaa ainakin kaksi suuntaa.

Ensinnäkin sen surkea historia. Ateismi historiallisine kokeiluineen on saanut maailmassa valtavasti pahaa aikaan. Ateismin pimeä historia odottaa todella läpivalaisuaan. Yritykset mustamaalata lähinnä kirkkoja näyttäytyvät epätoivoisina omien kasvojen kirkastamishankkeina.

Toiseksi, edelliseen liittyen ateismi näyttäytyy sekundaarisena ilmiönä. Sillä ei ole omaa agendaa vaan sen agenda on jonkun vastustaminen ja kieltäminen. Tässä se muistuttaa populistista poliittista liikettä. Tällainen agenda johtaa julkisuustemppuihin, mutta pienetkin voitot osoittautuvat hetkellisiksi.

Epäilemättä ateismilla on kuitenkin myös tulevaisuus, toivottavasti menneisyyttä avoimempi, rehellisempi ja ihmiskasvoisempi. Suurta menestystä sille ei järjellisesti voi kuitenkaan ennustaa. Uskomusten markkinoilla on paljon viehkompia ja ihmisiin vetoavimpia ilmiöitä. Jo tunnettu ateisti, Sigmund Freud, totesi, ettei ihminen ole ollenkaan niin rationaalinen kuin kuvittelee olevansa.

Tätä Freud ei todennut murehtien vaan lähtökohtana yritykselle ymmärtää ihmistä ja maailmaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Itse asiassa aivan aloitustasi lukiessani mietin tarkoitatko ns. uusateismia, jolla tarkoitetaan käsittääkseni lähinnä viimeisen n. 10 vuoden aikana esiin nousseita ateisteja. (Ja jossa en itse näe mitään olennaista eroa ”vanha-ateismiin”.)

    Tuodaan nyt ensin esille se, mikä keskustelussa on jo epäsuorasti sanottu. Väitteet ”Jumalia ei ole.” ja ”Uskonto parantaa maailmaa.” eivät ole loogisessa ristiriidassa. Ääritapauksessa pitäisi kai pitää selvänä ettei jumalia ole, ja samaan aikaan kannattaa esimerkiksi evankelis-luterilaisen uskonnon leviämistä.

    Stalin (ja vähemmän tunnetusti Lenin ym.) todisti vakuuttavasti, että ateisti voi olla paha ja kyvykäs äärimmäisen suureen pahuuteen. Sen sijaan Hitleriä en ateistiksi laske. Katolinenhan tuo sanoi itse olevansa, vaikka natsi-Saksan johdolla oli mystiikkaankin meneviä katsomuksia.

  2. Osmo, Otto ja Juhani Päivinen: Jos noin olisi, niin eihän tätä maailmaa olisi olemassa enää tällaisena. Mitäs arvelet, kuinka monta miljardia on heitä, jotka eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan, vilpittömästi tai vilpillisesti?

    Minulta on puuttunut vilpitön usko kolmiyhteiseen Jumalaan aina, enkä näiden vuosikymmenien aikana tietääkseni ole toteuttanut hirmutekoja, enkä liene juuri sen pahempi ihminen kuin nyt ihmislajin edustajat keskimäärin ovat.

  3. Tiukka, mutta asiallinen kirjoitus. Nämä tosiasiat monesti unohdetaan, kun huudetaan kirkon tai kristinuskon nimissä tehdyistä vääryyksistä ja julmuuksista. Niiden vertailu on kornia, mutta väitän Raimon kirjoituksen tavoin, että enemmän pahaa on tehty ateististen ideologioiden piirissä kuin kristinuskon piirissä tai nimissä. Viime mainittu on tuonut paljon hyvää, ateismi ja kommunismi ei niinkään paljon koska se ei ole oikein onnistunut missään jos Kuubaa ei oteta lukuun.

  4. Sari, minä en missään tapauksessa tehnyt kristittyjä ateisteja pahemmiksi korkeintaan yhtä pahoiksi. Ja kyllä ihan kristinuskon ytimessäkin aivan Jeesukseenkin ja alkuseurakuntaan liittyen on väkivaltaa.
    Fakta nyt vaan Sari on se että lopputulemassaan Eurooppamme inhimilistivät mainitsemani sivistysliikkeet ja ne kristillisetkin maat (ssii pakanamaista puhumattakaan) jotka eivät ole po. liikeitä kokeneet tai sallineet ovat jääneet takapajujuisiksi.

    Ei kukaan, mikään ihmisryhmä tai liike voi ottaa kunniaa ”Euroopan inhimillistämisestä” eikä varsinkaan moraalin alullepanemisesta. Ja onko oleellista yleensä antaa kunnia johonkin suuntaan? Joillekin ihmisille?
    Kristinuskolla ja Jeesuksen opeilla on ollut merkitystä mm. sosiaaliturvassa, vankien ja rikollisten inhimillisessä kohtelussa, ja monessa muussakin asiassa. Mutta ei se tee kristityistä muita parempia.
    Aatteet, ihanteet ja hyvyyden ideaali tulevat aina jostain meidän yläpuoleltamme. Ne ovat meitä suurempia.

    Tämä tekee nöyräksi. Varsinkaan kun ei voi sanoa, että ”tuo minun porukkani” sai aikaan tuon ja tuon. Kristityt ovat pahoja niinkuin ihmiset ainakin. Alkuseurakunnassa oli pahuutta, ja Jeesuksen opit unohtuivat mitä enemmän kirkko sai valtaa.

    Silti hyvyys ja nöyryys ovat ihanteita, jotain mihin pyritään. Mutta kuka niilä voi ylpeillä? Ja mistä nämä ihanteet tulevat? Jos selitetään evoluutiolla, niin varsinainen hyvyys niistä lähtee pois. Kaikki tehdään sen pohjalta mikä on ”kannattavaa”. Lopulta itselle eduksi.

    Uhrautuvaa hyvyyttä, todellista hyvyyttä, ei ole jos hyvyys ei ole jotain meitä korkeampaa.

  5. Makuasia: minusta Jeesus kielsi olevansa vain hyvä koska yksin Jumala on hyvä, hän myös hakkasi laillisia kauppiaita tappavan vaarallisella touviruoskalla, kehotti ihmisiä vihaaman vanhempiaan ja Tessalonikalaiskirjeen mukaan tulee vielä kostamaan itselleen epämieluisille ihmisille. Edelleen hän uhkali ihmisiä helvetiillä ja haukkui heitä koiriksi ja kyykäärmeen sikiöiksi.

    Vähän tarkkuutta tuohon. Ja kuka voi esittää vedenpitävää etiikkaa? Sinusta mitään tuollaista ei saisi tehdä, hyi hyi. Mutta mitä esität vaihtoehdoksi?

    Ja edelleen pyydän, että tarkistat nuo kohdat, varsinkin ne jotka täytät omilla oletuksillasi. Kuten ruumiinvammojen tuottaminen tappavalla ruoskalla. Kostaminen ei kuulunut Jeesuksen etiikkaan, vaan anteeksianto. Tuomio ei kohdistu Jeesukselle epämieluisiin ihmisiin, vaan pahantekijöihin. Fariseukset saivat kuulla kunniansa, mutta en itse säälisi heitä.

    Siitä vain sitten näyttämään parempaa esimerkkiä kuin Jeesus, siten että todella PUUTTUU ASIOIHIN eikä vain elä omaa elämäänsä suurinpiirtein kunnollisesti ja lainkuuliaisesti, mikä usein saa ihmiset luulemaan olevansa ”ihan hyviä”.

  6. En puhu ns. uusateismista, koska siinä ei nyt varsinaisesti ole mitään uutta. Puhun lähinnä Feuerbachista ja Marxista käynnistyneestä modernista filosofisesta ateismista, muitakin nimiä löytyy. 1900-luvun valtioateismien takana oli lähinnä marxismi, mikä on lievästi ristiriitaista koska uskon ja kirkon vastustaminen ei Marxille varsinaisesti ollut pääasia. Joka tapauksessa Neuvostoliiton ja Kiinan valtioateismit pyrkivät hävittämään uskonnot ja kirkot ja sama on ollut ilmiö pienemmissä seuraajissa. Jälki oli karmeaa, historian pahinta. Juutalaisuuden hävittämisinnossaan natsi-Saksa kuuluu tässä mielessä samaan sarjaan, vaikka ei ehkä ideologiseen ateismiin lukeudukaan.

    Olen Jorin kanssa samaa mieltä, että hyvää tahtovat ihmiset voivat toimia yhdessä erinäisten päämäärien eteen aatetaustastaan huolimatta. Tämä edellyttää ihmisyyden kunnioittamista ja luvan antamista erilaiseen katsantoon. Kokemusta hyvästä yhteistyöstä on sekä ammatillisesti että yksityisesti.

  7. Ovela tuo ateismin rajaaminen keskustelussa vain moderniksi ateismiksi : näin saadan pois huomio renessanssin humanismin ja Valistuksen niistä ihmiskuntaa suuresti auttaneista reformeista, joita noihin liikkeisiin kuuluneet asiallisesti ateistit ja vähintään deistit aikaansaivat. Eli Loikkanen annat aivan väärän todistuksen ateistien vaikutuksesta historiassa.
    Ja miksi puhua vain kommunismista puhukaa koko kristillisyyteen kriittisesti suhtautuneesta työväenliikkeestä, joka teki muutamassa vuosikymmenessä enmmän ihmisten eteen kuin kristinusko 1700 vuodessa.

  8. Sari W: hiemankin kokonaisuutta laajemmin katsoen kirkko ja sen edustajat vastustivat raivokkaastikin lähes kaikkia Euroopan inhimillistäneitä reformeja. Lasten vuoro- ja yötyön kieltämistä kurjissa hengenvaarallisissa tehtaissa esim. vastusti Tampereella eniten rovasti Kihlman.
    Kysyt: ”Ja kuka voi esittää vedenpitävää etiikkaa?” Vastaan ei kukaan ei siis Jeesuskaan, joka heilutellessaa ns. skoihion (teräviä kaisloja) ruoskaa ei ilman väkivaltaa olisi kyennyt tyhjentämään temppelin etupihaa sadoista kauppaista ja myyjistä. Useat historioitsijat ovatkin katsoneet Jeesuksella olleen ko. mellakassa myös avustajia muuten ei olisi onnistunut. Et taida mieltää millainen paikka tuo temppelin etupiha on tuolloin ollut.

    Jeesus tulee k os t a m a a n niille jotka hänen m i e l e s t ä ä n ovat pahoja ei osoita korkea etiikkaa etenkin kun monet joutuvat helvettiin aivan syyttään koska Jeesus ei Jumalana ole katsonut voivansa antaa heile pelastavaa uskonlahjaa joka on kristinopin mukaan y k s i n Jumalan eli siis Jeesuksen teko.
    Ja eettis-moraalisesti korkeatasoinen ihminen -saati Jumala-ei käytä alentavia pilkkanimiä ihmisistä vaikka he ne ansaitsisivatkin mistä meillä ei ole edes tietoa.

    Jeesuksesta on annettu aivan liian kaunisteltu ja siloiteltu kuva. Hähän lisäksi tapatti satoja sikoja. Korvasiko hän ne sikopaimenille: yksikin sika oli kallisarvoinen?