Armahtakaa toisianne älkääkä tuomitko

Kuvassa gbayan kielinen Augsburgin tunnustus ja Lutherin Vähä katekismus,  julkaistu Garouassa 2007 pidetyssä Kamerunin luterilaisen kirkon  kirkolliskokouksessa.

Meidän tunnustuksemme puhuu siitä, että me pelastumme  yksin uskosta, yksin  armosta ja  yksin Vapahtajamme Jeesuksen tähden.

Kirkkomme opettaa,  että emme voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin.  Kukaan ei voi pelastaa itse itseään.   Jumalalle kelpaamme Jeesuksen tähden.  Meille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta.  Uskomme, että meidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden. Kristus on kuolemallaan antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi.

Koska Jumala armahtaa meitä, niin armahtakaamme mekin toinen toistamme. Ristillä Jeesus kantoi meidän tuomiomme. Älkäämme mekään tuomitko lähimmäistämme.

SUNNUNTAI 10.7.2022

5. sunnuntai helluntaista

Armahtakaa!

Pyhäpäivän psalmi:  Ps. 13:2–6

 

Sinimarja Johansson kertoo kirjassaan Sairas ja hänen hoitajansa Aleksis Kiven viimeisestä ajasta veljensä Albertin kotona.  Kuoleman edellä veljensä ja kälynsä luona Alexis heräsi ja sanoi: ”Minä elän. Elän.”

Aleksis Kiven kuolemaa ja elämää tarkastellaan tässä ajallisesta näkökulmasta.

Meidän Vapahtajamme kuolemassa uskon silmä näkee suuremman ja kauemmaksi suuntautuvan maiseman.  Katse kääntyy tulevaa elämää kohti, aina taivaan ikuisuuteen.

Olli Hyvärinen on suomentanut Mihail Lermontovin runoja teoksessa Kultaa ja myrkkyä.

Runossa Monologi runoilija kuvaa elämän katoavaisuutta.

Me lapset Pohjolan kuin vaivaiset kasvit

Vain hetken kukimme, pian kuihdumme…

— On elämämme ankeaa. Niin lyhyt.

Muinaisessa Babyloniassa muuan valituslaulu kertoo  syvästä ahdistuksesta kuningas Nebukadnessar I:n (1137-1114 eKr.) aikoihin.

Kuinka kauan kohdallani,

kuinka kauan maassani, 

kuinka kauan kansani keskuudessa, 

kuinka kauan, oi herra, Babyonissa,

on oleva huokausta ja anomista,

itkua ja murhetta? 

(Antti Laato. Vanhan testamentin selitysraamattu III. Runokirjat. s 335)

Psalmissamme elämän katoavaisuus ja muut huolet, ahdistukset  ja vastoinkäymiset nähdään Jumalan kasvojen edessä.  Sydämen syvä hätä ja mieltä painavat taakat tuodaan Herramme luo. Niiden näkökulma on Jumala -keskeinen.  Muistaako Jumala minut, vai onko hän minut unohtanut? Katsooko hän minua ystävällisesti vai onko hän kääntänyt selkänsä minulle.  Loistaako Jumalan valo elämääni, vai onko ympärilläni vain synkeyttä.  Tämä itkun aihe puetaan  ikivanhaan itämaiseen valituslaulun tyyliin.

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?

Kirkkoisä Origenes mainitsee psalmimme Johanneksen evankeliumin selityksessään. Hän tuo esille, että Jumala valaisee kristityn mielen valollaan.  Kirkkoisälle tämä ei ole yksilökeskeistä yhden ihmisen omaa muutosta, vaan yhteisöllistä,  professori Laaton sanoja lainatakseni: ”Kiusausten hetkellä ei tarvitse jäädä yksin. Saa tulla muiden kristittyjen seuraan ja yhdessä heidän kanssaan tutkia Jumalan sanaa. Jumalan sana todistaa Jumalan uskollisuudesta ja rakkaudesta. Jumala ei hylkää.” 

Tämä ajatus Jumalan uskollisuudesta, hänen armostaan ja kestävästä rakkaudestaan tulee esille psalmimme lopussa.

Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

Jumalan käsivarsilla saamme levätä. Hänen kättensä turvissa  emme pelkää.  Emme ole yksin. Yhdessä koko  kristikunnan kanssa kuljemme voittoa kohti. Taivaan riemu on yhteinen ilo meidän yhteisessä Herrassamme. Koko maailman ristillä sovittaneen Vapahtajamme täytetty työ on meidän pelastuksemme takuu.

 

Tässä sunnuntain psalmiteksti kokonaisuudessaan:

Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi?
Kuinka kauan peität minulta kasvosi?
  Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska?
  Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla?
Katso minun puoleeni ja vastaa minulle,
Herra, Jumalani!
  Sytytä silmiini valo,
  älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”,
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
  Minä luotan sinun armoosi,
  saan iloita sinun avustasi.
Minä laulan kiitosta Herralle,
hän pitää minusta huolen.

Ps. 13:2–6

  1. Kari Paukkunen:””Karmea ajatus, että kristyt ukrainalaiset miehet antaisivat venäläisten sotilaiden tappaa naisia ja lapsia tekemättä mitään. Se on kaukana kristillisestä rakkaudesta. Isä meidän rukouksessa on myös osio, jossa rukoillaan: Päästä meidät pahasta!””

    Ajatellaampa nyt pientä lasta jota ulkona olevat suden vaanivat, no tämä pieni lapsi on saanut isältään käskyn olla itse tekemättä mitään ja isä on luvannut hoitaa asian niin ettei pedot pääse vahingoittamaan lasta, mutta mutta lapsi päättääkin itse ratkaista ongelman ja menee itse taistelemaan susia vastaan, kaltoin kävi, miksi?

    • Ari

      Vertauksesi ei osu maaliinsa. Keskustelummehan on käsitellyt aseellista puolustusta. Pienen lapsen suojeleminenhan on isän tehtävä, niin kuin sotilaan tehtävä on isänmaan suojeleminen.

      Näinhän ukrainalaisetkin ovat tehneet. Naisia ja lapsia on lähetetty toisiin maihin sodalta turvaan, ja tämän tehtyään miehet ovat palanneet takaisin kotimaahansa maataan puolustamaan.

    • Matias Roto kysyn MIKSI ei osu maaliin, siksikö ettei sinun ymmärryksesi riitä vai miksi?

      Siis kun Jumala sanoo pitävänsä lapsistaan huolta ja Jeesus selkeästi sanoo ettei pahalle tule tehdä vastarintaa niin MISSÄ on turvasi, Jumalan sanassa vai omassa voimassa?

      Lankesit asettamaani ansaan eli toit esille isänmaasi puolustamisen, mikä on se maa jota puolustat?

      Minulle ISÄNmaa on Jumalan valtakunta ja sitä ei tarvitse/saa puolustaa asein eikä väkivallalla.

    • Ari

      Valitettavasti olet tehnyt oikosulkumaisen päättelyn Jeesuksen sanoista.

      Huomaa, että Jeesus puhuu kahden ihmisen kohtaamisesta ja siinä tilanteessa toinen huitaisee toista toiselle poskelle, niin tuo tilanne rauhoittuu sillä että panee toisen teon naurunalaiseksi kääntämällä lyöjälle myös toisen poskensa.

      Matteuksen evankeliumi:

      5:39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

    • Matias Roto kannattaisi tarkistaa omat kytkennät eli missä se ”oikosulku” oikein on, siis jätit tahallasi(ko) pois vai etkö ole lukenut seuraavan kohdan antamasi jakeen jälkeen:

      43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

    • Ari

      Isänmaa on suhteessa siihen yhteiskuntaan, missä elämme. Kunkin vastuualue riippuu näistä ulkonaisista olosuhteista.

      Jeremian aikana juutalaiset olivat joutuneet Babylonian alueelle pakkosiirtolaisiksi eri puolille valtakuntaa. Heille Jeremia kirjoittaa

      Jeremia:

      29:7 Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.

      Roomalaisilla latinan sana ”isänmaa” tarkoitti koko Rooman valtakuntaa. Vanhassa afrikkalaisessa yhteiskunnassa isänmaa saattoi olla hyvinkin pieni. Rooman keisarista ja paikallisen pienen valtakunnan heimopäälliköstä ”Hänen majesteetistaan” käytetään kuitenkin Raamatun käännöksissä samaa sanaa. Kysymys ei ole alueen suuruudesta vaan valtuuksista ja yhteisön sisäisestä vallankäytöstä.

    • Ari

      Viittaat Jeesuksen sanoihin, missä hän puhuu ihmisten veljeydestä kaikkien inhimillisten rajojen yli, kansainvälisyydestä.

      Tätä olen harrastanut jo nuoresta pitäen. Yhteen aikaan asuin afrikkalaisen miehen kanssa kämppäkaverina samassa talossa.

      Monet lapsuus ja nuoruus-aikani kavereista ovat tehneet palveluksensa jossain kansainvälisessä työssä: lähetystyösssä Japanissa, Koreassa, Taiwanilla, Hongkongissa, Pakistanissa, Etiopiassa, Keniassa, Tansaniassa, Namibiassa, Angolassa, Senegalissa, Ranskassa, Argentiinassa, Saksassa, Itävallassa jne.

      Esimerkiksi Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana asuin kaksikielisellä alueella. Pyysin kaikkia vieraitani kirjoittamaan vieraskirjaani omalla kielellään. – Ja mietipä sitä – Molempien kotimaisten, ruotsin ja suomen kieliset merkinnät kirjassa olivat vain pieni murto-osa vieraskirjan eri puolilta maailmaa olevien vieraiden merkintöjen joukossa.

      Joten minulle nuo sanat eivät ole vain pilvissä liihottelevien unelmien tasoa vaan konkreettisten yhteyksien ja elämän realiteettien arkipäiväistä todellisuutta.

      Nyt viimeisen viikon aikana esimerkiksi tätä blogia varten luin psalmin 13 kaikkiaan 25 eri kielellä.

      Muutoin viikon sisällä olen ahminut vähintään kokonaisen kirjan puolaksi, ukrainaksi, venäjäksi, serbiaksi, tšekiksi ja bulgariaksi. Tämän olen tehnyt Ukraina mielessäni. Kun olen liian vanha tekemään mitään muuta kouriintuntuvampaa, niin tällä tavoin tahdon antaa oman moraalisen tukeni tuon mielettömän hyökkäyksen uhriksi joutuneelle kansalle.

    • Ari, tuomitsetko sinä ukrainalaiset kristityt miehet, jotka rintamalla puolustavat naisia ja lapsia?

      Vihollista pitäisi rakastaa niin, että annetaan vihollisen tappaa omia rakkaita? Omasta perhekunnasta pitäisi viis veisata? Tämä on sinun mielestäsi oikea Jeesuksen opetus?

  2. Matias Roto ohitat aina omat ”oikosulkusi” edes yhtään kommentoimatta niitä, siis kyseenalaistat toisia mutta kun itse olet selkeästi väärässä et siihen mitään vastaa.

    Siis minulle ISÄNMAA on selkeä Jumalan valtakunta, jos sinulle ei niin minkä minä siihen pystyn, ainoa on että julistan sitä mitä Jeesus käski, parannusta, niin ehkäpä Jumala kutsuisi ja tekisit parannuksen niin tämä(kin) asia kirkastuisi.

    • Ari

      Parannuksen teossa sinun olisi aihetta katua väärää ratkaisuasi mennä uudelleen kasteelle. Parannushan on palaamista nimenomaan alkuperäiseen kääntymykseen eli siis kasteen pelastavaan yhteyteen.

      Tästä Augsburgin tunnustus 25.6.1530 sanoo selkeästi vanhan kirkon alkuperäisen ajatuksen mukaisesti seuraavaa:

      XII Parannus

      Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.

      Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa.

      Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa.

      Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.

      Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

      Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

      Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

      Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

    • Matias Roto mikä on blogin otsikko?

      Kuinkas tuot ”tuomioita” sisältävän lainauksen jostain wartburgin tunnustuksesta kun pitäs olla tuomitsematta?

      Ymmärrän kyllä että et halua itse mennä sisälle etkä haluaisi että toisetkaan menisivät, siis kehotat nyt minuakin tulemaan takaisin pimeyteesi ja tietämättömyyteesi.

    • Ari

      Puhut Jumalan valtakunnasta. Valtakuntaan kuuluvat myös tuon valtakunnan kansalaiset. Vanhan testamentin puolella Jumalan kansasta käytettiin nimitystä Herran kansa. Herran kansasta käytetään myös nimeä Israel.

      Tässä raamatunkohdassa puhutaan siitä, miten Herran kansa on näkyvä yhteisö, koko Luvattu kansa on kokonaisena kansana Herran kansa eli Israel.

      1.Aikakirja:

      14:2 Ja Daavid ymmärsi, että Herra oli vahvistanut hänet Israelin kuninkaaksi, koska hänen kuninkuutensa oli korotettu korkealle Herran kansan Israelin tähden.

      Niinpä ei ole mitenkään sattumaa, että Jeesuksen lähetyskäsky tarkoittaa kokonaisten kansojen kastamista ja nimen omaan kastamalla saattaa ihmiset tämän kansan jäsenyyteen eli siis Jeesuksen oppilaiksi.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastaMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    • Ari

      Otsikon sanoma ettei pidä tuomita kohdistuu sellaisiin, jotka tuomitsevat toisia ihmisiä perusteettomin ja mielettömin sanoin, leimaavat toisia tai muuta sellaista konkreettista ja selkeää persoonaan kohdistuvaa tuomion sanaa.

      Matteuksen evankeliumi:

      7:1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; 7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? 7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

      Tällainen tuomitseminen on rinnastettavissa toisen ihmisen vihaamiseen.

      Matteuksen evankeliumi:

      5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

      Sen sijaan on huomattava tuomita -sanan eri käytöt.

      Augsburgin tunnustuksen tuomita -ilmaus kertoo siitä, että yhteisön yhteinen uskontunnustus julistaa väärin opettavat vääriksi opeiksi. Niin kuin tuomari toteaa jonkun rikollisen teon lain vastaiseksi, niin tunnustuskirjat kertovat väärien oppien olevan alkuperäisen raamatullisen opetuksen vastaista.

    • Matias Roto olet kyllä käsittänyt Jeesuksen tuomiota käsittelevän sanomisen aivan väärin, siis kun Jeesuskaan ei tuominnut ketään niin ei myöskään seuraajiensa tule tuomita ketään, kuten Jeesus ei tuominnut aviorikoksesta kiinni jäänyttä, kuikas olet mieltä kun kirkko on tuominnut ko rikoksen ja paljon paljon muitakin syntejä?

      Et taida ymmärtää ollenkaan mikä ajatus on evankeliumissa eli kun ihminen elää erossa Jumalasta ja kuolee synteihinsä niin kun tätä ihmistä Jumala kutsuu parannukseen niin jos ihminen kääntyy parannukseen ja saa ARMOSTA kaikki ennen tehdyt synnit anteeksi niin eipä enää olekkaan ”varaa” tuomita ketään mistään kun itse on saanut suuret syntinsä anteeksi, aivan kuten Jeesuksen vertauksessa:

      23 Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
      24 Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.
      25 Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi.
      26 Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki’.
      27 Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi.
      28 Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, minkä olet velkaa’.
      29 Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: ’Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle’.
      30 Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa.
      31 Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut.
      32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
      33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’
      34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
      35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”(Matt.18)

    • Ari

      Kuvitelmasi, etten muka ole tehnyt parannusta Jumalan yhteyteen tulemiseksi, perustuu opilliseen väärinkäsitykseesi. Irrotat peruskääntymyksen kristillisestä kasteesta 1520 -luvulla keksityn harhaopin seuraajana ja siksi heittäydyt muka niin rohkeaksi,että kuvittelet pystyväsi jopa opastamaan minua teologian osaamisessa.

      Mutta mitä sanookaan Raamattu: Millä välineellä parannus vastaanotetaan eli siis, mitä Jumala käyttää keinona ihmiselle parannuksen sulasta armostaan lahjoittaessaan? Raamattu sanoo, että kaste antaa parannuksen eli siis Jumala antaa parannuksen kasteen antamisen välityksellä.

      Markuksen evankeliumi:

      1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuKSEN KASTETTA syntien anteeksisaamiSEKSI.

      Vaimoni on juuri laittamassa ruokaa. Kyseessä siis on ruuAN laitto. Minä kirjoitan vastausta. Kyseessä siis on vastauKSEN kirjoitus.

      Joten tämä

      tarkasta

      Raamatun tulkinnasta.

      Ja jottei sinun enempää tarvitsisi turhaan liihottellla pilvilinnoissasi kuvitellessasi, etten muka tunne Raamatun oppia parannuksesta, saanen kertoa sinulle, että jo noin 40 vuotta sitten olen tehnyt tekstin siitä, mitä Raamattu opettaa parannuksesta. Niinpä suositelen sinullekin palaamista alkuperäisen parannuksen lähteelle eli ensimmäisen ja ainoan saamasi kasteen armoon, siihen minkä Jumala sinulle antoi jo lapsena pyhän kasteesi välityksellä.

  3. Matias Roto olet kuin Jeesuksen aikaiset fariseukset ja kirjanoppineet jotka eivät nöyrtyneet Jeesuksen sanan edessä, niin et sinäkään nöyrry Jeesuksen sanan edessä vaan tuot koko ajan omaa ymmärrystäsi vaikka se on selkeästi Jeesuksen sanan vastaista.

    Siis Johannes kastoi kun ihmiset tunnustivat syntinsä, ei niitä kirjanoppineita ja fariseuksia jotka eivät tunnustaneet, sinä olet juuri noiden fariseusten ja kirjanoppineiden kaltainen omaan viisauteesi luottava joka ei nöyrry Jeesuksen edessä.

    • Ari

      Jälleen kerran tulkitset väärin Raamattua.

      Johanneksen tapauksessa juuri kasteen saaminen oli syntien tunnustamista ja niiden anteeksiannon saamista.

      Huomaapa että Johanneksen saarna oli osa hänen kasteen annon toimitustaan. Se oli kastepuhetta joka suunnattiin kaikille kuulijoille. Hyvät teot jotka hän mainitsee saarnassaan ovat parannuKSEN HEDELMIÄ eli siis kasteesta seuraava parempi arkinen elämä Jumalan lapsena.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:7 Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa? 3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, —

      Edelleen huomaapa, että pitämänsä kastepuheen sisällöllä Johannes ei torjunut kuulijoittensa kastetta, vaan Raamattu sanoo, että hän kastoi kaikki. Tähän kaiken kansan kastamiseen Vapahtajammekin osallistui. Jeesuksen kaste siis ei ole koko kansan kasteen ulkopuolinen ja siitä erillään oleva tapahtuma, vaan keskellä kansaa ja juuri tämän kansan pelatuksen saamiseen johtava tapahtuma, joka mukana alkoi uusi aika, Jeesuksen kasteen aika, joka yhä edelleen jatkuu jokaisen kristillisen kasteen tapahtumassa.

      Saman Luukkaan evankeliumin jatkoa puheen jälkeen:

      3:21 Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni —

  4. Kari Paukkunen esität minulle kysymyksiä:

    ””Ari, tuomitsetko sinä ukrainalaiset kristityt miehet, jotka rintamalla puolustavat naisia ja lapsia?

    Vihollista pitäisi rakastaa niin, että annetaan vihollisen tappaa omia rakkaita? Omasta perhekunnasta pitäisi viis veisata? Tämä on sinun mielestäsi oikea Jeesuksen opetus?””(Kari Paukkunen)

    En tuomitse ketään, en venäjäläisiä enkä ukraanalaisia, ei ole minun tehtävä tuomita.

    Kysymyksesi että ”vihollisia tulee rakastaa niin, että annetaan tappaa omia rakkaita?”

    Minulle on selkeää että ensinnäkin tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken, siis kun rakastaa niin haluaa sydämestään tehdä Hänen tahtonsa, no mikä on Jumalan tahto, rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, eikö olekkin helppoa kun peilaa itseensä eli haluaisinko minä että minua vihollinen rakastaisi niin paljon että ei tappaisi, HALUAN, siis en minäkään tapa vihollista. Toiseksi minulle on selkeää että kun teen Jumalan tahdon (en tapa vihollista) niin silloin Jumala on vastuussa mitä tapahtuu eli uskon että Hän on voimallinen suojelemaan minua ja läheisiäni ja vaikka mitä tapahtuisi niin se on Jumalan käsissä.

    Nyt kysynkin sinulta kenen käsissä on asein vihollista vastaan taistelevan kohtalo, omassa vai kenen?

    Tässä tuleekin esille miksi pahuus vallitsee maailmassa, ei ole rakkautta.

    • Ari

      Karin vastausta odotellessa vastaan kysymyksesi teologiseen osioon.

      Kysyt, miksi pahuus vallitsee maailmassa.

      Tähän on Jumalan kansalla eli kirkolla ollut vastaus jo Raamatun vanhimman kerrostuman Tooran eli Lain eli Pentateukin eli Viiden Mooseksen kirjan vahvistamisesta Raamatun tekstiksi.

      Syntiinlankeemuskertomus kertoo kaiken. Koko ihmiskunta lankesi syntiin esivanhemmissaan Aatamissa ja Eevassa. Siitä lähtien synti on ollut kaikkien osana, erotuksetta kaikkien.

      Tähän kysymykseesi antaa selkeän opetuksen kirkkomme uskontunnustus Augsburgin tunnustus 25.6.1530.

      II Perisynti

      Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

      Seurakuntamme tuomitsevat pelagiolaiset ja muut, jotka väittävät ettei perisynti ole synti ja kaventaakseen Kristuksen ansiota ja hänen hyville teoilleen kuuluvaa arvoa katsovat ihmisen voivan tulla omilla järjen voimillaan vanhurskaaksi Jumalan edessä.

      Tässä tuodaan selvästi esille se, että kukaan ei voi pelastua ilman kasteen antamaa Pyhän Hengen lahjaa.

      Tässä siis kerrotaan seikkaperäisemmin se, mitä jo Pietari sanoi helluntaisaarnassaan:

      — kaste — niin te saatte Pyhän Hengen lahjan — lapsillenne —”

    • Ari, ”…silloin Jumala on vastuussa mitä tapahtuu eli uskon että Hän on voimallinen suojelemaan minua ja läheisiäni ja vaikka mitä tapahtuisi niin se on Jumalan käsissä.
      Nyt kysynkin sinulta kenen käsissä on asein vihollista vastaan taistelevan kohtalo, omassa vai kenen?”

      Fariseuksen vastaus sinulta Ari. Sinä peset kätesi kuten Pontius Pilatus. Sinä olet viaton, muut ovat pahoja tappajia? Nekin, jotka puolustavat oikeutetusti vanhuksia, naisia ja lapsia. ”Esivalta ei turhaan miekkaa kanna.”

      Kenen käsissä on kaikkien ihmisten elämä? Sinä kysyt minulta.

      Matteuksen evankeliumi:
      6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempi arvoiset kuin ne.

      Psalmit:
      139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.

      Kaikki on Jumalan käsissä, maailman alku ja loppu, jokaisen ihmisen elämä. Myös sen, joka kantaa vastuuta sodassa. Asetta kantava kristitty ei luota itseensä eikä omaan voimaansa. Rintamalla kristitty rukoilee, että Jumala lopettaisi sodan, eikä kenenkään tarvitsisi tappaa ketään. Tätä rukoilevat Ukrainan uskovien lisäksi lukemattomat maailman kristityt.

      Ari , et kommentoinut Daavidin tapausta: Daavidin synti oli himo, pitkäaikainen suunnitelma himon toteuttamisesta, huorin tekeminen sekä Uurian tapattaminen. Profeetta Naatan ei maininnut Daavidin käymästä sodasta mitään.

      Mikä oli Daavidin synti, sodan käyminen pakottavasta syystä, vai jotain muuta? Oletko eri mieltä Ari? VT:n Jumala on sama Jumala kuin UT:n. Miksi Jeesuksen Raamatun Jumala VT:ssa oikeuttaa jotkut sodat? Israelin tuli sodan keskellä puolustaa omaa kansaa. Jumala tarkasteli ja yhä tarkastelee kansansa sydämen tilaa sodassa ja rauhan aikana? Sinun mielestäsi ei siis pidä puolustaa omia?

    • Kari Paukkunen kuka on lähimmäisesi?

      Kenen puolesta Jeesus on kuollut, kaikkienko lähimmäistesi?

    • Ari

      Kiitos hyvistä kysymyksistä.

      Jeesuksen sovintotyö on todellakin tarkoitettu kaikkien aikakausien ihmisille kaikkialla maailmassa. Tässä ei ole yhtään erotusta.

      Tästä Jumalan ja ihmisen välisestä sovituksesta sitten seuraa myös ihmisten keskinäinen sovinto anteeksiannon ja keskinäisen rakkauden kautta.

      Mutta huomaapa tämä !!!

      Ei pidä elää sellaisissa pilvilinnoissa, ettei estä pahoja valtoja niiden pyrkimyksissä tuhota koko ympäristönsä.

      Siinä tapauksessa, että joku kuitenkin hyökkää jonkun toisen kimppuun,

      tuossa tilanteessa on toimittava hyökkääjää vastaan. Mikäli hyökkääjää vastaan ei asetuta, niin syytön osapuoli eli siis hyökkäyksen uhri joutuu tuon hyökkääjän väkivallan kohteeksi. Kun hyökkääjänä on kokonainen kansa kuten Venäjä ja uhrina on kokonainen kansa kuten Ukraina, niin Ukrainan puolustamatta jättäminen eli siis Vänäjälle antautuminen olisi ollut vain alkusoittoa Moldavian ja muiden entisten itäblogin maiden valtauksille.

      Muista kuinka Hitler toimi, kun hän valitteli lähimmille miehilleen, että hän on jo pian 50 vuotias eikä vielä ole saanut aikaan sotaa. Niinpä hän hyökkäsi itävaltaan. Valtasi sen eikä siihen reagoitu tarpeeksi lujaa.

      Sitten Hitler hyökkäsi Tšekkoslovakiaa vastaan, mutta siinäkin tapauksessa tilanne päätyi rauhaa puolustavaan sopimukseen. Siitäkös Hitler raivostui, kun ei vieläkään saanut sotaa syttymään.

      Hitler sai haluamansa sodan aikaan jatkaessaan hyökkäyksiään Puolaan. Stalin ja hän olivat sopineet missä kohtaa heidän jakamansa Puolan raja olisi eli mihin kumpikin pysäyttäisi hyökkäyksensä. – Se on nykyinen Puolan ja Valko-Venäjän raja.

      Joten jos kuvittelet että väkivaltaiset hyökkäykset muka estettäisiin kieltäytymällä hanttiin panemiselta, niin ongelma vain siirtyy laajemmalle ja laajemmalle alueelle. Tilanteen päästäminen tällaiseen loputtomaan hyökkäykseen on mitä suurimmassa määrin koko ihmiskunnan heitteille jättämistä. Antautumalla ei rakenteellista pahaa saa estetyksi, vaan se vain laajenee ja laajenee.

      Tätä voisi verrata ihmisruumiissa kasvavaan pahanlaatuiseen syöpään. Jos sitä ei leikkaa riittävän ajoissa pois, niin se valtaa koko ruumiin. Lääkärin tekemä rakkauden teko sairastavan ihmisen kohdalla on leikata tuollainen tuhosyöpä pois. Sama pätee kansojen välisissä suhteissa alati vallitsevaan diktaattorien pyrkimykseen oman valtansa pönkittämiseen keinolla millä hyvänsä. Sellainen kehitys on pysäytettävä ajoissa ennen kuin se pääsee tuhoamaan koko maailman.

    • Matias Roto siis Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta että jokaisella olisi mahdollista vastaanottaa armon kautta Jumalan lapseus, aivan, nyt kuitenkin ilmeisesti yrität sanoa että sinulla on oikeus estää tämän armon vastaanottaminen tappamalla lähimmäisesi sodassa?

      Ovatko siis ihmiset eriarvoisia, toisia saa puolustaa ja toisia saa tappaa?

      Missä menee siis armon raja?

    • Ari

      Asetat tapahtumien todellisuuden vääriin suhteisiin toisiinsa nähden.

      Jumalan valta on rajaton, sen pariin kuuluvat

      sekä ne elämän alueet jotka me hallitsemme ja joissa me toimimme

      että ne elämän alueet joita me emme hallitse.

      Hän on pannut meidät huolehtimaan omista asioistamme, toinen toisestamme, ympäröivästä luonnosta jne. Näiden alueella meidän pitää toimia niin hyvin kuin mitä pystymme.

      Aito Jumalalta saamamme

      K U T S U M U S

      on sitä että me teemme omat arkiset työmme niin hyvin kuin pystymme.

      Palvelemme Jumalaa oman itsemme ja työmme hoitamisesssa, oman perheemme hoitamisessa, omien naapurisuhteittemme hoitamisessa, oman asuinkuntamme asioiden hoitamisessamme, oman maakuntamme asioiden hoitamisessa, oman kotimaamme asioiden hoitamisessa, koko maailman laajuisissa oman osuutemme tekemällä.

      Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain. Siksi myös Jumalan antama kutsumus on itse kullekin oman elämäntehtävänsä tekeminen niin kuin Herralle elikä siis mahdollisimman hyvin.

      1.Mooseksen kirja:

      2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

      Jos siis haluat olla kuuliainen Jumalalle niin sinun on ennen kaikkea muuta huolehdittava omasta arkisesta kutsumuksestasi juuri sillä paikalla, johon sinut on asetettu. Jos tätä et tee niin olet uskotonta pahempi pahalainen.

      1.Timoteuksen kirje:

      5:8 Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

    • Ari

      Alä sotke asioita.

      Älä sotke Jumalan työtä ja ihmisten toimintaa tässä arkisessa elämässämme. Miksi ajattelumallisi on sellainen että Jumala olisi vain ihmisen juoksupoika, jonka tekoja ihminen voisi suuren pomon lailla komennella.

      Jumalan armo kuuluu kaikille. Kristus on kuollut ja ylösnoussut koko maailman kaikkien ihmisten puolesta. Tästä on sanoma julistettava kaikkialla maailmassa ja tätä varten ihmisiä on kasteen välityksellä liitettävä Jumalan valtakunnan yhteyteen eli siis Jeesuksen opetuslapsiksi.

      Jumalan työ on suurempi kuin mikään maailmankaikkeuden voimavaikutus. Häntä ei ihmisen toiminta estä. Hänen suuruuttaan ylistäkäämme ja hänen rakkauttaan ojentakaamme ympärillemme kaikin käytettävissämme olevin voimin.

      Sen sijaan tappaminen sodassa ei ole itseisarvo vaan ainoastaan vielä useamman tappamisen estämistä. Mikäli et estä hyökkääjää tappamalla heidän sotilaitaan, niin sillä velttoudellasi sinä saat aikaan useamman ihmisen kuoleman kuin hyökkääjälle vastarintaa tekemällä.

      Ajatteleppas montako ihmistä aikoinaan pommimies olisi tappanut Mikkelissä ellei poliisi olisi ampunut häntä. Kun poliisi ampui hänet niin vain yksi ihminen kuoli, mutta jos hän ei olisi ampunut pommimiestä, niin ehkä kymmenkunta ihmistä tämän lähellä olleesta väkijoukosta olisi kuollut miehen räjäyttäessä pomminsa.

    • Ari

      1) Mikkelin tapaus

      Puhun muutaman vuosikymmenen takaisesta tapauksesta, joka levisi ympäri maailmaan maamme uutisista ainoana maailmanlaajuisena uutisena levitettynä.

      Silloin pommia käsissään pitävä uhkasi räjäyttää pomminsa keskellä väkijoukkoa.

      Puhuessasi kolmesta tai kahdesta henkilöstä puhut, jostain toisesta tapauksesta kuin se, josta minä puhuin.

      2) Jeesuksen ohjelma että väkivaltaa on estettävä ja rakkautta on edistettävä on sovellettava ihan oikeaan elämään eikä se saa jäädä vain haaveeksi.

      Ota huomioon että Jeesuksen ohjelma rakkaudesta ihmisten välillä on toteutettava reaalisessa elämässä eikä vain ajatuksen tasolla tapahtuvana mielen hymistelynä.

      Pitihän Stalinkin itseään suurena humanistina eli ihmisten ystävänä, mutta käytännössä hänen aikanaan hengestään pääsi noin 20 – 80 miljoonaa venäläistä, toiset sodassa toiset Stalinin vainoissa.

      3) Tiedätkö miksi Vietnamin sodan aikana USA:ssa sotaväkeen värväävät ihmiset menivät hakemaan erityisesti sellaisia jotka olivat mellakoineet Vietnamin sotaa vastaan.

      Syy oli siinä että mielenosoituksissa nämä olivat jo harjaantuneet tappelemaan, joten he oppivat nopeammin sotimaan kuin omassa rauhassaan eläneet ihmiset normaalit ihmiset.

      Joten sellainen tilanne, missä ideaalit ja käytännön toiminta eivät täsmää, yleensä edistää vastakkaista suuntausta.

    • Ari

      Ideaalisi ettei todellinen uskova tartu aseisiin syntyi Saksassa 1524-25 talonpoikaiskapinan yhteydessä.

      Ensiksi kapinalliset menivät ympäriinsä, tappoivat, ryöstivät, varastivat ja raiskasivat missä liikkuivatkin.

      Kun sitten esivalta tajusi liikkeen aiheuttamat tuhot, niin silloin he lähettivät parhaat sotilaansa sitä kukistamaan. Tästä syntyneissä yhteenotoissa ammattimaiset sotilaat voittivat harjaantumattoman rosvolaumaksi muuttuneen yhteiskunnallisen liikkeen. Kun kapinalliset huomasivat jäävänsä tappiolle ja johtajat kuolemantuomionsa lähestyvän, niin nämä aikaisemmin väkivaltaan kansaa nostaneet ihmiset

      alkoivatkin puhua sellaista, ettei

      esivalta

      saa kantaa miekkaa

      ja sen perusteluksi he esittivät Jeesuksen sanoja Pietarille Getsemanessa, että pitää panna miekkansa tuppeen. Yhteyksistään irrotettuna se on kuulostaa oudolta. Jeesuksen opetuslapsellahan oli mukanaan kaksi miekkaa, ja huomaapa kenen käskystä

      Luukkaan evankeliumi:

      22:36 Niin hän sanoi heille: ”Mutta nyt, jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa; niin myös laukun. Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan.

      22:37 Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: ’Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.’ Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt.”

      22:38 Niin he sanoivat: ”Herra, katso, tässä on kaksi miekkaa.” Mutta hän vastasi heille: ”Riittää.”

    • Siis mikkelin räjähdyksessä kuoli pommimies ja autonkuljettaja eli pommimies räjäytti pomminsa kun autoa ei päästetty menemään vaan sitä kohden ammuttiin.

      Tapahtui 9.8.1986

    • Matias Roto kerrankin olet selkeästi oikeassa kun sanot olleesi väärässä, tästä on hyvä alkaa.

      Siis vakavasti ottaen todistuksesi esivallan miekan käytöstä estääkseen enempiä uhreja olikin pätemätön, siis vaikkei tämä nyt paljoakaan merkitse niin ajatusmallisi on kuitenkin ontuva, siis puhut esivallan miekankäytöstä mutta unohdat esim venäjän hyökkäyssodan, eikö myös siinä esivalta käytä miekkaa, kuinka tuossa voit puhua ”suuremmanpahan” estämisestä?

      Et voi rajoittaa pois tätä hyökkäystä vetoamalla ns ”oikeutettuun” sotaan, eikös muuten venäjälläkin ole ns ”kristittyjä” ja eivätkös heistä ainakin osa ole taistelemassa, entä mikä on ”esivallan” uskonnollinen tila, ovatko he osin tai kaikki ns ”kristittyjä”?

    • Ymmärtääkseni ’esivallan oikeus käyttää miekkaa’ tarkoittaa sitä, mitä suomeksi nimitetään virkavallaksi. Se ei merkitse toiseen maahan hyökkäämistä vaan omien kansalaisten turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoa.

    • Ari

      Iloitset siitä, että ”kerrankin” myönnän olevani väärässä. Etkö hyvä ihminen ymmärrä, että on maailman luonnollisin asia ottaa opikseen koko ikänsä. Tähän opikseen ottamiseen kuuluu myös se, että jos ei jotain muista tai muutoin ole saanut tietää, niin päivittää tietonsa, kun saa pätevämpää tietoa.

      Pyrin alati uusien asioiden oppimiseen vielä nytkin 78 -vuotiaana. Esimerkiksi mainitsemaasi Ukrainan tilannetta olen seurannut toisinaan myös Ukrainan TV:tä seuraten jo monia vuosia.

      Tässä erään kerran vastasin erääseen kyselyyn Ukrainasta. Siinä oli muutama mahdottoman vaikea kysymys helppojenkin joukossa. Satuin kuitenkin saamaan kaikki vastaukseni oikein. Sitten yllätyksekseni ohjelma komentoi tulostani retorisella kysymyksellä, olenko ukrainalainen.

      Uuden oppimiseen kuuluu aina vanhojen tietojen korjaaminen.
      Mikäli sellaista ei tekisi niin sehän vasta tyhmää olisi.

      Uusien asioiden oppiminen olisi suositeltavaa myös sinulle. Kerta toisensa jälkeen toistat samoja virheitä, vaikka kuinka moneen kertaan sinua on yritetty oikaista oikeaa asiatietoa jakaen.

      Sananlaskut:

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.

      4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.

    • Matias Roto et sitten taaskaan ymmärtänyt mitä sanoin eli enhän ”ilonnut” että olit väärässä vaan että olit kerrankin oikeassa.

      Teillä on ”taito” ummistaa silmät (eli olette sokeat) ettekä ymmärrä kuinka puolustaessanne esivaltaa tuletta puolustamaan myös sitä joja pahaa tekee eli vaikkapa venäjää ja sen esivaltaa.

    • Pasanen, et ymmärtänyt selvää suomen kieltä. Lue Martti Pentin ja Matias Roton kommentti uudestaan.

      Martti Pentti: Ymmärtääkseni ’esivallan oikeus käyttää miekkaa’ tarkoittaa sitä, mitä suomeksi nimitetään virkavallaksi. Se ei merkitse toiseen maahan hyökkäämistä vaan omien kansalaisten turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoa.

    • Ari

      Etkö huomaa että sivistyneen valtion toimintavaltaa , ”esivaltaa”, halveksiessasi halveksit myös sitä, että olet saanut käydä koulua (vai oletko koulupinnari), sitä etä meillä on käytössämme terveydenhuolto, vanhusten hoito ja muu sosiaalihuolto, liikenne toimii järjestyksessä ja että sinua ei ryöstetä kadulla tai rosvojoukot eivät tunkeudu kotiisi. Mikäli virkavallalla ei ole riittävän kovia valtuuksia hoitaa järjestystä, niin aina löytyy hulttioita, jotka terrorisoivat toisia.

      Oletko myöskään miettinyt miten meidän teillämme ja kaduillamme saatamme kulkea vapaasti pelkäämättä joiden ventovieraiden päällle karkaamista keskellä päivää.

      Oletko tyytyväinen ettei meidän maassamme nuorten miesten yleisin kuolinsyy ole lyijymyrkytys, kuten muutamina pahimpina aikoina on ollut muutamissa toisissa maissa.

      Siksi kysynkin, oletko ollenkaan ajatellut, mihin johtaisi henkinen kapinasi yhteiskunnan vastuuta kantavaa itsensä puolustamista vastaan.

    • Matias Roto et tunnu tai halua ymmärtää kuinka sokeasti puhut esivallasta, siis entä kun esivaltaa käskee vainoamaan toisuskoisia tai seksuaalivähemmistö, kuinka silloin kristityn tulee olla kuuliainen?

    • Ari

      Jossain kohtaa olet kuvitellut olevasi Raamatun sanan seuraaja, mutta kerta toisensa jälkeen sinulla on oppeja, joissa selvästi huitelet omia teitäsi. Niin tässäkin kohdin kritisoidessasi yhteiskunnallisesti mielekkäiden toimintojen järkevyyden puolustamistani.

      Muista että Paavali kertoi Roomalaiskirjeen 13 luvun sanan sellaisessa yhteiskunnassa, missä imperiumin virallinen hallinto oli epäjumalanpalvelija, mutta jonka ylläpitämää järjestystä Paavali kuitenkin arvosti ja siksi sanoi, ettei esivalta turhaan kanna miekkaa eli siis ettei yhteiskunnallisen järjestyksen horjuttaminen kuulu hyvään ja terveelliseen oppiin.

      Jumala on luonut meidät elämään yhteiskunnassa toinen toisemme kanssa. Siksi yhteistä järjestystä on vaalittava. Se on luomisuskosta nousevaa Jumalan tahdon mukaista toimintaa.

    • Ari

      Olen vastannut jankutuksiisi jo kymmeniä kertoja, mutta vieläkään et ole ottanut opiksesi.

      Vai onko niin että japanilaiset kanji -merkkien opiskeluun tarvitaan 40 kertaa toistoja ennen kuin ne ovat hallinnassa.

      mutta sinulla on vaikeuksia ottaa oppia vaikka sinulle sanotaan sata kertaa.

      Mitä tulee henkilökohtaisuuksiin menoon, niin itsepä olet moista harrastanut jo ties kuinka monen blogistin kanssa näillä sivuilla, joten nyt saat maistaa itse sitä, mitä olet ympärillesi kylvänyt.

      Sattuvasti sana sanoo

      Sananlaskut:

      18:1 Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa haastaa.

  5. Matias Roto toteat minulle:””mutta sinulla on vaikeuksia ottaa oppia vaikka sinulle sanotaan sata kertaa.””

    Käännäppä nyt tätmä itseesi, kuinka monta kertaa olen näyttänyt Raamatusta että olet väärässä etkä ole tehnyt parannusta?

    Tämäkin nyt käytävä keskustelu on selkeä kun ottaa Jeesuksen sanat sellaisina kuin evankeliumissa ne on:

    43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
    44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
    48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”(Matt.5)

    Siis mitä sinussa on että voit sanoa että se olisi niin arvokasta että voisit tappaa toisen ihmisen että sinulla elämä jatkuisi tai sama mitä läheisilläsi on?

    Eikö Jeesus näyttänyt kuinka tulee kohdata ne jotka henkeä uhkaavat, rakastaen ei väkivallalla?

    • Ari

      Rakkauteen kuuluu myös rakastettujen suojaaminen. Sitä olen yrittänyt sinulle selittää.

      Sen sijaan olet kummallisen omahyväinen kun kuvittelet opettaneesi minulle jotain. Etkö todellakaan huomaa että raamatuntulkintasi ovat täysin virheellisten kuvitelmien teksiin sisään lukemisten seurauksena olevaa Raamatun sanan vinoon vääntämistä.

      Ei sellainen jok a jo yli 60 vuotta on seurannut teologista kirjallisuutta eksegetiikan eli Raamatun selitysopin kirjoihin tutustuen voisi ottaa vastaan sellaista jossa olet täysin harhaan menneitten vääristelijöitten talutusnuorassa orjallisesti talutettavana toistamassa noiden eksyneittten oikosulkuja, oman mielikuvituksen luomuksia ilman mitään historiallista totuuspohjaa. Tai muutamissa kohdissa missä joku totuuden palanen on pantu vääristelyjen yhteyteen niin että uudessa yhteydessä esitys on muuttunut päälaellaan seisomiseksi jalat ilmassa heiluen.

    • Matias Roto nyt kirjoitit kyllä todella mahtavan kommentin JOS/KUN käännät sen itseesi, siis etkö ymmärrä kuinka olet pienestä pitäen saanut oppia luterilaisuudesta eli sinun uskosi on täydellisesti opeteltua oppia, ei siinä ole henkeä eikä rakkautta.

      Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa, siis nyt tuleekin kysymys kuka on lähimmäisesi, onko vain omat sukulaiset, ne jotka sinua rakastavat vai onko myös ne jotka sinua vihaavat?

      Mietippä kenelle Jumala osoittaa hyvyyttään, eikö kaikille ihmisille ja eikö Jeesus käske myös opeytuslapsiaan tekemään samoin?

      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

    • ”Etkö ymmärrä, kuinka olet pienestä pitäen saanut oppia luterilaisuudesta. Sinun uskosi on täydellisesti opeteltua oppia, ei siinä ole henkeä eikä rakkautta.” Mitä vikaa on opettamisessa, opettelemisessa ja oppimisessa? Ilman henkeä ja rakkautta siitä ei tule mitään. Jeesushan oli myös opettaja.

    • Martti Pentti voiko opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt pitää?

      Siis kastekäskyssä on myös tämä opetus velvoite, miksi ette ota opetusta vastaan kun opetan teille sitä mitä Jeesus on käskenyt pitää?

    • Ari

      Minulla on ollut onni saada jo pienestä pitäen oppia tuntemaan Lutherin tuotantoa ja jo 1960 luvulta lähtien lukea hänen huipputasokasta tuotantoaan.

      Luther on ollut ERITTÄIN OPPINUT. Hän saattoi verrata itseään toiseen aikansa oppineeseen Erasmus Rotterdamilaiseen sanoen, ettei voi mitään sille että hän itse on oppineempi.

      Lutheri tuotanto oli maailman kaikkien aikojen runsain aina 1900 -luvulle saakka, jolloin kuulemma joku on kirjoittanut Lutheria enemmän nykyaikaisella tekstinkäsittelylaitteella.

      Ja mikä tärkeintä: Sinun olisi aihetta huomata, että Luther nosti KATOLISEN kirkon PERINTEESTÄ esille sen opin että kaikki opit on tutkisteltava nimenomaan Raamatun valossa. Tämän perinteen korostamisen johdosta meidänkin luterilainen kirkko pitäytyy nimenomaan Raamatun sanomaan.

      Minulla on myös 23 osainen ja 25 kirjaa sisältävä Lutherin tuotannon kokoelma, jossa yhdessäkin kirjassa viimeinen sivunumero on 2324.

      Joten iloiten kerron sinulle sen onnellisen elämäni rikkauden että olen jo pienestä pitäen saanut etuoikeuden opiskella tämän suuresti oppineen oppi-isämme tuotantoon.

      Hölmöläisen touhua on möläytyksesi Lutherista: ”—ei siinä ole henkeä eikä rakkautta.” Vain täydellinen tietämättömyys edes hänen oppinsa alkeistakaan voi johtaa tällaisen lausunnon antamiseen. Jotta pääsisit vapaaksi tästä täydellisen tietämättömyytesi aiheuttaman vääristymän vallasta suosittelen sinua lukemaan teoksen Kristityn vapaudesta. Sen jälkeen ymmärrät että sinulle vääristynyttä Luther -käsitystään syöttäneet ovat viimeisen päälle tietämättömiä tai täydellisiä huijareita.

    • Ari

      Huomaatko mitä sanot. Kieltäessäsi Lutherin sinä opetat, ettei meidän muka pitäisikään pitää Raamattua opin perustana Tämähän oli hänen oppinsa pohja ja perusta.

      Juuri tällaisten mielettömien oikosulkujesi takia saan kiittää Lutherin tuotantoa siitä, etteivät kaltaisesi Raamatun sanan kieroon, täysin vempulaan kääntäjät ole vääristelyineen päässeet erottamaan minua Totuuden Hengen meille lahjoittamasta totuuden sanasta, Pyhästä Raamatusta.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25