Muuttuuko kirkko ja mihin suuntaan? Voimme päättää sen.

Jyri Komulaisen kolumni kirkon hallinorakenteen muuttamisesta toi mieleeni pojaltani oppimani tärkeän huomion: ”on kunnioitettava sitä yhteisöä, jonka parissa haluaa toimia”.

Kritiikin esittäminen käsitetää herkästi kunnioituksen puutteeksi. Ehkäpä siksi sen esittämistä varotaan liikaa. Silloinkin kun sen esiin ottaminen on tärkeää. Jyri K. on mielestäni havainnut jotain ollennaista, jota monen tulisi vähän pohtia.

Kolumnin Jyri K. on otsikoinut: "Jeesus antoi tehtävän, ei virkanimikkeitä".

Kolumnissaan hän edottaa, että vaikkapa diakoni voisi yhtä hyvin olla seurakunnan johtajana. Siinä hän on oikeassa, että nykyisessä järjestelmässä on korjaamisen tarvetta. Muuttuisiko kuitenkaan mikään oikeasti  virkojen kelpoisuutta muutamalla?

Varmaa on, että virkojen eriarvoisuus on suuri ongelma kirkossa ja se asia tulisi korjata. Onko siihen oikeasti halua, on sitten aivan toinen juttu. Valtaa ei yleensä haluta jakaa. Vastuuta kylläkin.

Kirkon sisäinen järjestelmä on todellakin perua menneitä vuosisadoilta ja siksi myös kirkon toimintamadollisuudet on muuttuvassa maailmassa hyvin rajoittuneet. En itse odota kirkossa tapahtuvan mitään ratkaisevia muutoksia sen järjestelmässä. Todennäköisesti kirkko tulee toimimaan vuosisatojen takaa perimiensä järjestemien mukaisesti aina.

Se ei kuitenkaan estä minua toimimasta kirkon yhteydessä ja  arvostamasta kirkkoa. Se ei myöskään estä minua nostamatta esiin järjestelmän epäkohtia. Harva kirkon virassa toimivista rakentavasti sitä tekee, vaikka näkee ne hyvin.Tuosta Jyri K:n Kolumnista pisteet hänelle.

Kirkon rivijäsenenä saan vapaasti valita oman toimintaympäristöni kirkossa ja pitää  kirkon virassa toimivia suuren kunnioituksen arvoisina. Heidän virkansa ja siihen kuuluvien vastuiden tähden.

He ovat sidottuja järjestelmään, mutta minä en. Niinpä voin tehdä paljon sellaista mitä papit, tai seurakunnan työntekijät eivät voi. Se muutos jota kirkossa kaipaan, on siinä, että tavalliset seurakuntalaiset havahtuisivat huomaamaan miten suuret toimintamahdollisuudet kirkko seurakuntalaisilleen antaa ja lähtisivät toimimaan itsenäisesti. Samalla kuitenkin seurakunnan missiota kunnioittaen.

Liian paljon jäämme työntekijöiden ja järjestelmän varaan etsiessämme omaa paikkaamme kirkon toiminnassa. Tämä aikaansaa sen, että monet joutuvat aivan turhaan odottamaan työntekijän  pyyntöä tulla johonkin vähäiseen tehtävään. Seurakunta on kuitenkin täynnä tekemätöntä tehtävää. Suuria ja pieniä tehtäviä. Ne vain odottavat sitä, että joku lähtee tekemään niitä. Niiden näkemiseen ei tarvita työntekijää. Eivätkä ne usein  liity siihen mitä viranhaltijat tekevät.

 

 

12 kommenttia

  • Hannu Paavola sanoo:

    Kiitos taas Pekka Veli, osuvasti kirjoitat! (kolumnin kirjoittaja ei kuitenkaan ole Jukka Granström vaan Jyri Komulainen)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Pekka Veli, erään aiemman kommenttisi perusteella eräässä blogissani sinä selvästi ilmaisit halveksivasi mielenterveyskuntoutujia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Pekka Veli Pesonen 18.01.2022 21:27, blogissani:

      ”Mielenterveys” sana on leimaava. Sille ei voi mitään, jos joku kertoo olevansa mielenterveyskuntoutuja, niin asennoituminen häneen muuttuu samassa silmänräpäyksessä. Ennakkoluuloja ei voi omista ongelmista puhumalla poistaa. Sillä vain vahvistetaan niitä. Siinä tulee kuulijalle välittömästi se tunne, että tähän henkilöön on suhtauduttava toisin kuin muihin. Jos oikeasti haluaa normaalia suhtautumista, niin mielenterveys sanaa ei pidä keskustelussa ottaa esiin. Tuo ”eräs psykiatri” on ollut oikeassa. Jos ottaa tuon psykiatrin neuvosta opikseen, niin saa jatkossa normaalia suhtautumista osakseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      19.01.2022 09:51, vastasin sinulle Pekka Veli:

      Siis saa niin kauan osakseen normaalia kohtelua, kun ei kerro, että on mielenterveyskuntoutuja? Eikö tässä ole jotakin pahasti pielessä? Ihmisten on tehtävä parannus ennakkoluuloistaan, sanon vielä kerran. Sitä paitsi, kyllä ihmiset saavat tietää sinun olevan mielenterveyskuntoutuja jotakin kautta, vaikket itse siitä heille kertoisikaan.

      Jos tarpeeksi arvovaltaiset psykiatrit kehottaisivat julkisesti ihmisiä muutokseen ja pyrkimään muuttamaan käytöstään ihan käytännön tasolla, sillä voisi olla positiivinen vaikutus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Mitähän tänne pitäisi kirjoittaa, jotta lukijat eivät kääntäisi asioita päälaelleen. Siihen täytynee vain tottua. Kukin saa aivan vapaasti tehdä omat tulkintansa minusta. Minulla ei ole täällä tarvetta korjata toisten käsityksiä. Sellaiset yritykset ovat usein ihan turhia. Usein ne vain vahvistavat kielteistä asenoitumista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Minä kerroin monille avoimesti omista ongelmistani. Tällöin minun asiosta takanapäin kertomiseen ei ollut kenelläkään tarvetta. Minuun suhtauduttiin hyvin. Masennuksesta täysin toipumiseen meni lähes kymmene vuotta. Minulle avoimmuus oli luontevaa, mutta ei ihan jokaiselle. Työyhteisössä on hyvä kun työkaverit ovat avoimia, sama seurakunnassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    Jos suunta on sama kuten vaikka K. Kuulalla, että katkismus joutaa pois käytöstä, kun totuus ahdistaa, niin…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Tekisi kovasti mieli vastata Mika Rantaselle. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen palsta, jossa on mahdollista keskustella sielunhoidollisista asioista. Joidekin muiden keskustelujen aikana olen oppinut sen, että vaikka kuinka yrittäisin esittää asiani vain siltä kannalta miten asiat yleisesti on, niin joku kokee tekstini henkilökohtaisesti ja loukkaantuu. Joten sen kaltaisia keskusteluja yritän välttää.Niinpä nytkin joudun katumaan tuota em. tekstiäni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Mielenterveyspalvelut on ollut eäänlainen muotijuttu. Olen tässä asiassa ollut mukana alle kaksikympisestä. Asia tuli eteeni seurakunnassa, kun Suomeen asettauduinenne armeijaa.

    Noin kymmenvuotiaana lähipiirissäni vaikutti henkilö, joka piti asianaan kiusaamiseni, koska olin siihen asti ollut yliarka. Hän antoi eräänalisen armoiskun sanoessaan, että sinulla on päässä jotain vikaa. Arvostin asianomaista henkilöä ja uskoin hänen arvioonsa. Tulin herätykseen tai näistä lausunnoista johtuen aloin lähestyä Jumalaa ja sanatarkasti rukoili, ”Jumala älä anna minun seota mieleltäni”. Rukous kuultiin, tulin uskoon vuoden sisällä kun nämä ahdistukset alkoi. Se oli Jumalan ja minun välinen tapahtuma. Kokouksessa, jossa nostin käteni, niin kukaan ei sitä nähnyt. Taivaassa nähtiin ja kaikki tuskat ja ahdistukset kirposivat yhdessä hetkessä.

    En ole kärsinyt mielenterveydellisistä vaivoista, mutta niiden kanssa kamppailevat ovat minulle tärkeitä. Asianomainen vanhempi henkilö, joka tulevaa kehitystäni ennusti joutui kolme kertaa psykiatris-psykologiseen hoitoon. On jo ollut jonkin aikaa edesmennyt.

    Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin. Joosua 1:9

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Rantanen sanoo:

      Have not I commanded thee? Be strong and of a good courage; be not afraid, neither be thou dismayed: for the LORD thy God is with thee whithersoever thou goest. Joshua 1:9

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.