Armahdettu syntinen elää Kristuksen hyvyyden varassa

Kuvassa pikkuserkkuni Pekka Roto näyttää vuoden 1642 alkuperäistä painosta Kuningatar Kristiinan Raamatusta.

i

Tässä tuon ensimmäisen suomenkielisen Raamatun nimisivu

Kukkia yhdeksän vuoden takaa kotini läheltä

Sunnuntai 16.8.2026

12. sunnuntai helluntaista

Itsensä tutkiminen

Kasteessa Jeesus otti meidät omakseen. Meistä tuli Jumalan lapsia. Elämme jokapäiväisessä anteeksiantamuksessa. Kristus on kanssamme joka päivä, koko elämämme. Hän on meidän Lunastajamme.

Oppi-isämme Martti Luther kiteytti Kristuksen lunastaman ihmisen tilanteen tosiasiat myöntäen: Simul iustus et peccator, syntinen ja vanhurskas samaan aikaan.

Syntiinlankeemuskertomus kertoo tilamme todellisuuden. Aatamin perillisinä kuulumme syntiin langenneeseen ihmiskuntaan. Aatamissa ja Eevassa koko ihmiskunta lankesi.

Uuden ihmiskunnan alku on Jeesus Vapahtajamme. Hän kantoi koko maailman synnin. Niinpä jokaiselle ihmiselle kaikkina aikoina kaikkialla on avoinna armon ja autuuden tie.

Kasteemme ihana lupaus on, että olemme Kristuksen käsissä. Niinpä uskossa turvaudumme tähän Jumalan turvalliseen hoitoon. Henkemme kurottautuu tulevaa kohti. Uusi päivä aukeaa toivoa täynnä. Joka hetki saamme heittäytyä hänen hyvyytensä varaan. Vaikka itsessämme olemme syntisiä, niin armosta olemme anteeksi saaneita. Joka päivä toteutuu tämä Jumalan yhteyden todellisuus: Simul iustus et peccator, syntinen ja vanhurskas samaan aikaan.

Pyhä Paavali kertoo tämän todellisuuden monin sanoin. Hän myöntää oman puutteensa:  

Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki:

haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.

Samalla hän antaa kunnian Jumalalle. Jumala on hänet pelastanut. Hän luottaa täydelliseen anteeksi antoon. Kristus on hänen turvansa ja toivonsa:

Minä kurja ihminen!

Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!

Armahdettuna syntisenä hän julistaa Jumalan armoa ja hyvyyttä meitä kohtaan juuri sellaisena kuin olemme: Simul iustus et peccator, syntinen ja vanhurskas samaan aikaan.

Niinpä mekin nykyajan ihmisetkin saamme turvallisin mielin heittäytyä armollisen Jumalan iankaikkisille käsivarsille ja ylistää Jumalaa hänen suuresta armostaan ja hyvyydestään.

Toinen lukukappale eli epistola: Room. 7:14–25

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 7

Me tiedämme, että laki on hengellinen.

Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty.

En edes ymmärrä, mitä teen:

en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan.

Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo,

silloin myönnän, että laki on hyvä.

Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen,

vaan sen tekee minussa asuva synti.

Tiedänhän, ettei minussa,

nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani,

ole mitään hyvää.

Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.

En tee sitä hyvää, mitä tahdon,

vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.

Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse,

vaan sen tekee minussa asuva synti.

    Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki:

haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.

Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain,

mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain,

joka sotii sisimpäni lakia vastaan.

Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki.

Minä kurja ihminen!

Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!

Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia,

mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

15 KOMMENTIT

  1. Pipliaseuran sivulta sunnuntain tekstejä voi lukea täältä

    https://www.raamattu.fi/mietiskelyt/kirkkovuosi/12-sunnuntai-helluntaista

    Kaikki tekstit eivät vielä ole valmiita uutena käännöksenä.

    Roomalaiskirjeen luku 7 on luettavissa Pipliaseuran sivustolla monellakin kielellä. Panen viitteen suomennoksiin 2020, 1992, ruotsinnokseen 2000 ja käännöksiin vienankarjalaksi 2011 että pohjoissaameksi 2019.

    Sivustolla on valikoimassa kolme tasoa
    – kaikille avoin
    – sisään kirjautuneille avoin
    – ja maksumuurin takana oleville avoin

    Ilman kirjautumista lukea voi seuraavia:

    Uusi testamentti 2020 ja Psalmit 2024
    Raamattu 1992
    Raamattu 1933/-38
    Luukkaan evankeliumi selkokielellä 2021
    DigiMarkus
    Uuši Šana vienankarjalakši
    Davvisámegiel Biibbal 2019
    Anaras Raammat
    Evvan evaŋǧe´lium
    Bibel 2000
    King James Version

    Myöhemmin tänä syksynä uusien käännösten määrä tulee lisääntymään reippaasti.

    Täältä löytyi käännökset eriteltynä: https://www.raamattu.fi/kayttajatasot

    (Teksti päivitetty 18.8.2026)

  2. Norjan Pipliaseuran sivustolla voi lukea Raamattua
    norjaksi bokmålililla neljää käännöstä
    norjaksi nynorskilla neljää käännöstä
    pohjoissaameksi
    ja eteläsaameksi.

    Panen viitteen Roomalaiskirjeen lukuun 7

    bokmålin vuoden 2024 käännökseen

    https://bibel.no/nettbibelen/les/nb-2024/ROM/ROM.7

    sekä eteläsaamen vuoden 2018 käännökseen

    https://bibel.no/nettbibelen/les/sma-2018/ROM/ROM.7

    Valikosta voi sitten mennä toisiin käännöksiin mielenkiinnon mukaan.

  3. Tanskan Pipliaseuran sivustolla voi lukea Raamattua

    – tanskaksi
    https://www.bibelselskabet.dk/brugbibelen/bibelenonline/Rom/7

    – grönlanniksi
    https://old.bibelselskabet.dk/grobib/web/bibelen.htm

    Sivustolla esitellään muiden esitteiden mukana myös vuoden 2036 käännöksen projektia.
    Nyt on ilmestynyt koekäännöksiä 1. Mooseksen kirjasta ja Markuksen evankeliumista.
    https://www.bibelselskabet.dk/de-foerste-proeveoversaettelser-er-udkommet

  4. Saksan Pipliaseuran sivustolla on useita käännöksiä useilla kielillä
    Panen tähän kolme eri versiota Lutherin käännöksestä, jotta voi nähdä minkälaisia muutoksia historian kuluessa on periaatteessa samaan käännökseen tehty.

    https://www.die-bibel.de/bibel/LU17,LU84,LU12/ROM.7

    Tähän toiseen viitteeseen on pantu ukrainan, alkukielen kreikan, maailman suurimman normatiivisen pohjatekstin latinan Vulgatan ja englannin kielisiin käännöksiin.

    https://www.die-bibel.de/bibel/UTT,NA28,VUL,NIV/ROM.7

Roto Matias
Roto Matiashttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25