Arkkipiispa Tapio Luoma kävi vuonna 2021 evankeliumijuhlilla puhumassa muutaman minuutin luomisesta. Se, mitä kuulin, hämmästytti niin paljon, että kysyin tästä vähän apuja ja sainkin joitakin näkökohtia vastaukseksi, siispä niiden ja omien huomioideni pohjalta kommentoin niitä seuraavaksi.
Kyseessä on siis Sleyn valtakunnallinen evankeliumijuhla Turussa 2021, perjantain 2.7. pääjuhlan ohjelma, arkkipiispa Tapio Luoman haastattelu videon ”Evankeliumijuhla 2021: Kaikki on hyvin! Pääjuhla” (https://www.youtube.com/watch?) ajankohdasta 1:43:30-1:48:18. Litteroinnissa muokattu sanomisia kirjakielisemmäksi ja positettu toistoja.
Timo Nisula:
—Hei me siirryimme nyt näistä rokotuksista ja lääkäreistä näihin uskonasioihin ja niihin liittyy… Minulla on täällä lunttilapun lisäksi tällainen ohut – mutta tämä painaa kädessäni monta kiloa tämä kirja. Tämä on tällainen aika jännä kirja, tämä on… Minä en yleensä lue tällaisia, mutta tämän minä olen selannut läpi. Tämä on – hetkinen – piispainkokouksen puheenvuoro eiku mietintö, eiku mikä tämä on, lakiteksti?
Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa. Vähän niihin rokotuksiin liittyen, eikö?
Ja tämän nimi on ”Tieteiden lahja”
Olette olleet julkaisemassa tällaista tekstiä, kertokaa tästä tekstistä. Tämähän löytyy myös internetistä ilmaiseksi niin kuin monet hyvät kirjat.
Tapio Luoma:
—Joo, taustalla on siis se, että on siis piispojen yhdessä julkaisema teksti ”Tieteiden lahja”, jossa halutaan kertoa sitä, että me kristittyinä Jumalaan turvautuvina, Jeesukseen uskovina, Pyhän Hengen johdatukseen luottavina, me voimme ottaa nykyaikaisen tieteen tulokset vakavasti. Eikä se vähennä meidän uskomme arvoa ollenkaan. Eikä se ole pois siitä, että me turvaudumme Jumalaan. Ja tämä on semmoinen kantava teema tässä kaikessa.
Ja tässä tosiaan kyllä tuli hämmennyttyä ensimmäisen kerran. Mitä kuulin ennen lausetta: ”Me voimme ottaa nykyaikaisen tieteen tulokset vakavasti”? Siinähän on koko kolminaisuus mukana: ”Me kristittyinä Jumalaan turvautuvina, Jeesukseen uskovina, Pyhän Hengen johdatukseen uskovina…”
Se, mitä noiden jälkeen sanottiin, kuulostaa korviini yhtä hämmentävältä, kuin että lause olisi jatkunut ”…voimme uskoa, että kuu on juustoa”.
Kun lukee Raamatusta muutaman alkuluvun ja sitten vertaa sitä nykyisen tieteen alkuperäteorioihin, niin eihän niistä huomaa mitään yhteistä.
Toinen huomio on, että huomio on itsessä: ”Me kristittyinä…” Kyse on siis itse valitusta identiteetistä, jossa otamme esiintyäksemme kristittyinä, vakuutamme itsellemme olevamme kristittyjä ja vakuuttelemme toisimmellekin olevamme kristittyjä, Jumalaan turvautuvia, Jeesukseen uskovia, Pyhän Hengen johdatukseen luottavia.
Eihän tässä siis muuta tarvitakaan. Kun on tämä identiteetti, niin sitten vaan omaksutaan nykyaikaisen tieteen tulokset, eikä olekaan tarvetta käydä aiheesta keskustelua siitä, millaisia järkiperusteluja meillä on aiheeseen liittyen puolin ja toisin. Sen kun vaan uskotaan tämä, kun vielä piispan suusta se sanotaan.
Luoma jatkaa:
—Nythän varsinkin nykyaikaista luonnontiedettä ovat erilaiset maailmankatsomukset, jotka ovat olleet kriittisiä kristillistä uskoa kohtaa ja ylipäätään uskontoja kohtaan, ne ovat ottaneet ennen kaikkea luonnontieteet käsiaseekseen, tai välineekseen kertoakseen, että oikeastaan uskonnon aika on ohi ja että nyt sitten tiede korvaa uskonnon. Mutta me olemme nähneet maailmassa se, että näin ei ole tapahtunut. Monenlaisista povauksista huolimatta.
Tässä on ihan tosi havainto. Mutta eihän tämä kerro mitään siitä, kuinka nykyaikaisen tieteen tulokset voidaan omaksua?
Edelleen:
—Ja ehkä myöskin on tärkeä muistaa se, että kristillisen uskon mukaan ja kristillisessä uskossa ei ole mitään sellaista periaatteessa, mikä olisi jollain tavalla ikään kuin vastahankaan tieteiden kehittymistä.
Eipä varmasti olekaan liittyen teknologian kehitykseen. Mutta sosiaalitieteissä tilanne mahtaa olla hyvin erilainen, kuten myös alkuperäkysymyksissä.
—No, tämä on aika monimutkainen ja iso kysymys, tein itse väitöskirjan teologian ja luonnontieteiden suhteesta ja koitin tuohon asiaan aika syvästikin paneutua.
Tämä on hyvä täky, eli on jossain materiaalia enemmänkin aiheeseen perehtyvään haluavalle. On myös erinomaista, että aiheeseen on paneuduttu. Täytyy muistaa aina se, minkälaisten perususkomusten pohjalta tutkittaan, sillä toteaahan Jeesuskin: ”Jos siis se valo, joka teissä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!” (Matt. 6:23)
Oletettavasti siis tässä haastattelussa nyt tiivistetään tuosta väitöskirjasta ja piispojen ”Tieteiden lahja”-julkaisusta ydinsisältö. Näinhän se tuntumani mukaan valtaosalla kuulijoista meneekin, etteivät väitöskirjaa tai piispojen julkaisua tule lukeneeksi.
Luoma jatkaa:
—Mutta itse vakuutuin siitä, että minä Jeesukseen uskovana kristittynä voin ottaa vaikkapa luonnontieteiden tulokset täysin vakavasti, eikä se vähennä jollakin tavalla minun ajatuksissani tai minun uskossani Jumalan suuruuden kokemusta, vaan päin vastoin. Mitä enemmän tieteen saloihin pääsee käsiksi, mitä enemmän hieman niin kuin oivaltaa, mistä kaikesta on kysymys tämän maailmankaikkeuden rakenteessa ja sen syy-seuraussuhteissa, niin sitä enemmän voi ihastella sitä miten upeasti Jumala on kaiken luonut.
”Itse vakuutuin”, ei vähennä ”minun ajatuksissani” tai ”minun uskossani”, ”sitä enemmän hieman niin kuin oivaltaa”, ”sitä enemmän voi ihastella”.
Siis tämäkö on nyt päähuomio kerrottavaksi aiheesta? Omat kokemukset, siis se oma kristityn identiteetti?
Onko tässä siis ratkaisun avain siinä ajattelussa, että tiede ja uskonto eivät voi mitenkään olla keskenään ristiriidassa koskaan, kun niiden kiinnostuksen kohteet ovat täysin erilaisia pohjimmiltaankin (englanninkieliseltä termiltään ”non-overlapping magisteria” eli NOMA) eli tiede on kiinnostunut tosiasioista ja uskonto ihmisten sisäisistä maailmoista ja identiteeteistä?
Mitenköhän tämä NOMA-ajattelu menee? Ehkäpä se kulkee jotain seuraavaan tapaan:
Nykyinen tiedehän kertoo, että ihminen on puhtaasti luonnollisin syin useiden miljardien vuosien aikana kehittynyt jonkinnäköisestä alkukopioitujasta, pitkällisen yrityksen ja erehdyksen kautta. Tässähän on Jumalalla ollut aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa nämä pitkät ajat, ja sehän on vain hienoa ja vieläpä jotain alkupuutarhaa isompi juttu, ja sehän tekee Jumalastakin isomman!
Eikä toki haittaakaan, vaikkei Jumala olisi mihinkään puuttunutkaan, kun voi edelleen ajatella, että Jumala on ollut kaiken takana ja ollut vielä välttämätön tälle tapahtumasarjalle. Näin siitä huolimatta, että tieteen mukaan näin ei toki ollut ja vaikka onkin mahdoton käsittää, miten mihinkään vaikuttamaton Jumala voi olla kaiken sen takana ja vielä välttämätönkin.
Näin voidaan kumminkin ajatella, koska tämä on sitä kunnollista uskonnollista uskoa, jota eivät tiedemiehet, siis tieteentekijät, kuten emme mekään ymmärrä, mutta koska Jumala on niin iso, niin hän toki ymmärtää.
Ja juuri tällaista uskonnollista uskoa Jumala meiltä odottaakin. Vaikka ei ymmärretä, eikä usko perustukaan mihinkään muuhun kuin haluun olla uskonnollinen, niin on oikein hienoa todeta, kuinka kaikki on isoa ja käsittämätöntä. Ja mitä isompaa ja käsittämätöntä kaikki on, niin sitä enemmän vain voi kokea olevansa uskovainen, eli mitä vähemmän mitään ymmärtää mistään mitään, tai haluakaan, sillä ymmärtäminen on tieteen asia ja uskovaisuus on uskonnon asia.
Vieläpä kun tällä osuu ajan hermoon ja kun kirkossakin on enemmän kysyntää tällaiselle ajattelulle, niin näinhän se kannattaakin tieteen ja uskon välinen asia nähdä.
Mutta se huono puoli tässä on, että kirkonkin piirissä on näitä, jotka ottavat Raamatun Jumalan ilmoituksena myös siinä, että Jumala olisi todellisessa, tieteellisen tutkimuksen piirissä olevassa fyysisessä maailmassa toiminut, niin se sotkee kyllä edellä kuvattua uskon ja tieteen välisen ongelman ratkaisevaa NOMA-ajattelua. Se on myös eräänlainen harhaoppi, jossa ollaan olevinaan uskovaisia, vaikka ei ollakaan oikeita uskonnollisia uskovaisia, vaan halutaan uskoa tosiasioihin.
Lisäksi jos tähän ei puututa, kiihtyy vielä kirkosta eroaminen ja näin kirkolla on aina vain pienempi kakku jaettavana. Eli pitää pitää huoli, ettei mikään edellä mainittu fundamentalismi pääse enenemään, vaan tämä oikea uskonnollinen usko. NOMA-ajattelu on paras, turvallisin, lavein ja liukkain tie eteenpäin, eikä tässä edes mitään vaivaakaan tarvitse nähdä. Eipä siinä mitkään tieteellä kristinuskoa vastustavat voi mitään, kun ei tosiasioilla ole merkitystä uskonnolliselle uskolle, niin eihän millään tosiasioilla voi sitä horjuttaakaan. Sitten kun on leppoisasti painovoiman myötä valunut pohjalle, ei voi enää edes pudota, niin ei ole mitään pelättävääkään.
Timo Nisula:
—Täällä on aika paljon koululaisia paikalla. On varmaan yläaste-, peruskoululaisia ja sitten on lukiolaisia, niin minua vähän kiinnostaa vähän tuollainen käytännön vinkki, että mitä voi kristitty nuori sanoa kun vaikka opettaja tai kanssakoululaiskollega sanoo: ”mutta hei tiedehän on todistanut, ettei Jumalaa ole”. Mitä kannattaa sanoa?
Tapio Luoma:
—No, minun mielestäni tiede ei ole todistanut, että Jumalaa ei ole ja tiede ei pysty varmaan koskaan sitä todistamaankaan, mutta tietenkin täytyy muistaa – tiede ei myöskään koskaan todennäköisimmin pysty todistamaan sitä, että Jumala on. Jos Jumala on jotain sellaista, mikä löydetään kaukoputkella tai mikroskoopilla tai jossain laboratoriossa ylipäätään, niin minä en ole ollenkaan varmaan, onko se edes Jumala, koska uskon Jumalaan, joka on paljon suurempi kuin mikään sellainen mitä ihminen saa selville.
Täytyy muistaa, että tiede on vain inhimillinen yritys ymmärtää todellisuutta inhimillisin edellytyksin. Oikein ymmärrettynä tämä on hyvinkin kristillistä, sillä Jumala tarkoittanutkin tekonsa omaksi kuvaksi luomisensa järjellisten ihmisten tukittavaksi. Näin siitä huolimatta, että olemme järkemmekin puolesta langenneet, emmekä täysin voikaan Jumalan tekoja ymmärtää.
Niinpä puhe tieteestä ”todistajana” siinä merkityksessä, että se perimmäisesti näyttäisi mitään toteen, ei tosiaan ole perusteltua.
Olennaista on se, miltä pohjalta tutkimusta tehdään. Tästä on Tapio Puolimatka kirjoittanut suomeksi paljonkin. Jos kyse on alkuperäisestä modernista länsimaisesta tieteestä, jota tehtiin raamatullisen todellisuuskäsityksen perusteella ja toisaalta metodologisen naturalismin pelisäännöillä tehtävää darvinististyyppistä ”tukka putkella Jumalaa pakoon”-tieteestä, niin eiväthän nämä ole mitenkään yhteensopivia keskenään. Keskenään voisivat kyllä keskustella ja sparrata, jos siis tällainen dialoginen pluralismi sallittaisiin.
Luoma jatkaa:
—Että Jumalaa emme voi vetää hänen majesteettiudestaan osaksi, yhdeksi selityspalikaksi siinä kaikessa, kun me yritämme selittää maailmaa. Me emme voi Jumalalla selittää asioita. Ja siksi tavallaan minä uskon, kristinusko ei pysty tuomaan ikään kuin selitystä, se on tieteiden tehtävä antaa selityksiä, mutta kristillinen usko, luottamus Jumalaan voi antaa näkökulman, sellaisen perspektiivin ja horisontin, jossa semmoinen laajempi ymmärrys asioista voi jollain tavalla kypsyä jopa viisaudeksi.
Ovatko tutkimusvälineillä pällisteltävissä oleva epäjumala tai metodologinen naturalismi ainoat vaihtoehdot?
Luonnollisestikaan emme voi ottaa Jumalaa selitykseksi vaikkapa jatkuvasti toistettavissa oleviin kemiallisiin reaktioihin, mutta onko näin jossain käynyt? Eivätkö kristityt ole nimenomaan onnistuneet välttämään tällaiset virhepäätelmät, vaikka tekisivätkin tiedettä alkuperäisen kristillis-raamatulliseen todellisuuskäsityksen pohjalta?
Eikö tiedettä pitäisikin tehdä niin, että mitään ennakkosensuuria ei ole, vaan kritiikki käydään julkaistujen töiden luonteesta ja laadusta jälkikäteen? Eikö Einsteinkin julkaissut käänteentekevät tutkimuksensa alunperin vertaisarvioimattomalla foorumilla, sillä muuten ne eivät olisi päässeet julki?
Timo Nisula:
—Meillähän on korkean tason tiedemiehiä Suomessa, ilmastoasiantuntija Markku…
Tapio Luoma:
—Kulmala
Timo Nisula:
—Kulmala, hänkin on ehkä ollut mukana näissä kirjoittamassa näitä hirveän viisaita tekstejä, hän on korkean tason tiedemies, mutta kristitty.
Tapio Luoma:
—Aivan.
Olisihan myös Matti Leisola, vaan miksei häntä mainita? Olisikohan taustalla se, että hän on toiminnallaan tuonut esiin tätä NOMA-ajattelua horjuttavaa argumentaatiota, eikä siten ole sopiva esimerkki?
Kiinnostavaa olisi ollut, mitä Raamatun ensimmäisten lukujen sisältö on historiantutkimuksen perusteella välittänyt ensimmäisille ĺukijoilleen. Mutta siitäkään ei kaiketi tarvitse välittää, kun on vain sopiva identiteetti.


Origenes (n. 184–253) jakoi erilaiset luomiskertomuksen lukutavat kolmijakoisen ihmiskuvansa mukaan ruumiillisiin, sielullisiin ja hengellisiin. Kirjaimellinen tulkinta tarvitsee ruumista, kuten Raamattu tekstiä, että nähdään mitä alkukertomuksissa lukee. Hänen mukaansa tämä kirjaimellinen taso on kuitenkin tekstin ”pinnallinen merkitys”, kun se nähdään ”vain” silmillä. Siten pelkkänä fyysisen maailman synnyn kuvauksena tekstin lukija jää kuitenkin hengellisesti sokeaksi.
Juutalainen Filon (n.2o eKr. – 50 jKr.) kirjoittaa, ettei luomiskertomusta pidä tulkita kirjaimellisesti vaan nimenomaan vertauskuvallisesti.
Kuitenkin Lutherin mukaan Jumalan luomisessa puhumat sanat eivät ole lainkaan ”kieliopillisia sanoja”, vaan tosia ja itse olevia asioita. Se mikä meille kuuluu sanana on itse asia (res). Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valo / valkeus tuli (KR38; 1Mos1:3).” Valon oli mahdotonta jäädä tulematta, koska sana on itse asia. Kun sana kantaa itse asiaa, (Kristus – Jumala ja ihminen samassa persoonassa), niin eikö itse sanaan välttämättä liity myös sen hengellinen merkitys.
Tietenkin me uskomme ja opetamme Jumalan luoneen ”aikuisen oikeesti”. Mutta pitääkö meidän ymmärtää luomiskertomus jonkinlaisena yleispätevänä tieteellisenä ja samalla muut selitystavat kieltävänä raporttina siitä, millä tavoin Jumala on maailman luonut vaiko esimerkiksi nyt mytografisena kuvauksena? Edellinen näkemys johtaa kreationismiin ja se puolestaan Raamatun tekstin näennäiskirjaimelliseen sekä pseudotieteelliseen tulkintaan. Jälkimmäinen johtaa pyrkimykseen suhteuttaa ilmoitus inhimillisen tutkimuksen tuloksiin. Tästähän Luoma & knien raportissa on kysymys. Ja siitähän teologisessa tutkimuksessa on myös kyse.
Muutoin on minusta mielenkiintoista, että juuri karismaattisessa kristillisyydessä korostetaan antropologista kolmijakoa henki – sielu – ruumis samalla kun raamattukäsitys on tavallisesti joko fundamentalistinen tai liberaali.
Tiede ja uskonto kulkevat eri polkuja ja niin niiden tulisi pysyä pois toisten kentältä . Kristitty tietää varman totuuden ja uskoo siihen ja voi seurata tiedettä mutta sieltä ei tulisi ottaa argumentteja sotkien uskoon . En ihan ole perillä apologian merkityksestä jos uppoudutaan syvälle tieteen tutkimustuloksiin tai väittämiin , tuntuu että ei se kristinusko avaudu evoluutio teoria uskomattamuuden tai uskomisen kautta . Aiheesta on tuotettu niin paljon tavaraa kristikuntaan että aihe alkaa kyllästttmään , senkin ajan voi seurakunnissa käyttää Jumalan sanan salaisuuksien tutkimiseen . En tiedä suoraansanoen mikä merkitys on kun jotkut haluavat seurakuntiin tuoda evoluutio vs luominen väitöksiä , mutta kai se aihe on jo niin kulunut ettei enää kiinnosta , saa toki olla kiinnostunut ja tutkia ken tahtoo .
Timo G. Minäkään en ole ollut mitenkään erityisen innostunut apologetiikasta, vaikka sillä on paikkansa opetuksen kokonaisuudessa. Apologetiikkaa on myös monenlaista ja -tasoista.
Timo, kirjoitat:
”Tiede ja uskonto kulkevat eri polkuja ja niin niiden tulisi pysyä pois toisten kentältä.”
Tämä lausunto on yhtä väärä kuin, että lapsi syntyy syntisenä, vaikka Jeesus sanoi, että ”senkaltaisten on Jumalan Valtakunta”.
Mainitsin alempana kaksi professoria, jotka uskovat raamatulliseen ajan ja iän määrittelyyn. He ovat siis, Matti Leisola ja James Tour, yksinkertaisia Jeesuksen seuraajia.
Tieteelliset menetelmät ja niiden tulkintakehykset ovat kehittyneet osittain oletusten, hypoteesien ja mallien varassa. Jotkin alun perin epävarmoina pidetyt tulkinnat ovat myöhemmin vakiintuneet osaksi tieteen käsityksiä ja käytäntöjä.
Kuinka näkyvä elämä on kehittynyt alkulimasta? Tätä tiede kysyy ja pyrkii selvittämään. Luojaan uskova ei kuitenkaan rajoita maailmankuvaansa tieteen yrityksen ja erehdyksen kautta muuttuviin selitysmalleihin, vahvimman selviytymiseen tai mutaatioiden ja luonnonvalinnan mekanismeihin. Tiede kehittyy jatkuvasti – voisi puhua jopa tieteen omasta evoluutiosta. Se etsii uusia ratkaisuja, tarkistaa aiempia käsityksiään ja jättää usein tilaa myös ehdollisille tulkinnoille.
Tänään ihmiskunta tarkastelee kasvi- ja eläinkunnan monimuotoisuutta sellaisena kuin se Raamatun alkulehdillä kuvataan: kukin lajinsa mukaan. Luoja loi sanallaan. Sana ei ole tiedettä. Sana on Jumalan puhetta ihmiskunnalle.
Meillä on suomeksi mainio opus, Paolo Rossin teos modernin tieteen syntymisestä Euroopassa. Siitä käy ilmi, että moderni tiede syntyi 1500- ja 1600- lukujen Euroopassa aikamoisten mutkien kautta eikä mitenkään suoraviivaisesti vaikkapa nyt ”raamatullisen todellisuuskäsityksen” pohjalta. Mukana oli salatieteellisiä spekulaatioita, alkemiaa ja yritys – erehdys -menettelyä. Myös huolellista tarkkailua ja logiikkaa.
Rossia en tunne, en ole lukenut. Se on totta, että tiede kehittyy. Tiede etsii, kokeilee, erehtyy, korjaa ja löytää uusia selityksiä. Tässä mielessä tieteellä on oma kehityshistoriansa – eräänlainen ”tieteen oma evoluutio”. Rossi siis kuvaa tätä prosessia.
Uusi teoria elämän synnystä maapallolla: ”Tutkijoiden mukaan elämän ainekset ovat voineet syntyä Maan omassa alkuliemessä tai saapua hitaammin törmänneiden asteroidien mukana.” (Iltalehti 1.11.2026)
Tarkemmin linkissä: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/58db1a98-15fe-4019-97e3-e14dc571f9f5
Samuli, kirjoitat:
”Olisihan myös Matti Leisola, vaan miksei häntä mainita? Olisikohan taustalla se, että hän on toiminnallaan tuonut esiin tätä NOMA-ajattelua horjuttavaa argumentaatiota, eikä siten ole sopiva esimerkki?
Kiinnostavaa olisi ollut, mitä Raamatun ensimmäisten lukujen sisältö on historiantutkimuksen perusteella välittänyt ensimmäisille ĺukijoilleen. Mutta siitäkään ei kaiketi tarvitse välittää, kun on vain sopiva identiteetti.”
Matti Leisola on elävässä Jumalan Pojan uskossa, jossa uskossa on Dr. James Tour, kemian ja nanoteknologian professori. Nämä kaksi ovat alansa huippuja maailmassa ja Kirjoituksiin uskovia, ja käsittäviä, eli heillä on Jumalan antamaa tietoa, niinkuin Paavalillakin, sen jälkeen kun tuli uskoon.
Milloin Luoma on luopunut ensirakkaudesta, uskosta? Hänhän voisi vastata ettei ole luopunut, vaan identtinä harrastaa katoavien ja katoamattomien asioiden välissä pujottelua. Jos tämä on sekvaa, mitä sanoin, niin ei vedä vertoja Luoman ”johdonmukaisille” perusteluille.
Tuot minullekin tärkeän asian, eli Raamatun kaksi ensimmäistä lukua. Siinä on kaikki ja sitä voi tutkimuksilla avata-
Jeremian kirjassa Raamatun Jumala kertoo olevansa kaiken näkyvän Luoja. Samalla jakeissa avautuu kuva ihmisen uteliaisuudesta näkyvää todellisuutta kohtaan. Ihminen tarkastelee ja mittaa taivaita, avaruutta ja maan perustuksia:
”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.” (Jer. 31:35–37)
Jeremian tekstissä taivaiden mittaaminen ja maan perustusten tutkiminen kuvaavat Jumalan uskollisuutta: niin kauan kuin ihminen ei kykene mittaamaan taivaita eikä tutkimaan maan perustuksia, Jumalan lupaus Israelille pysyy voimassa. Samalla teksti muistuttaa ihmisen tiedon ja tutkimisen rajallisuudesta.
Tiede yrittää selvittää maailmankaikkeuden alkuperää ja sitä, miten todellisuus toimii. Raamattu puolestaan ilmoittaa Jumalan olevan kaiken Luoja ja ylläpitäjä sekä kaiken alkuperän takana.
Tässä kohtaa NOMA-ajattelun ongelma kristinuskon kannalta tulee näkyviin. NOMAn mukaan tieteellä ja uskonnolla on toisistaan erilliset kysymysalueet – ikään kuin niillä olisi eri ”tontit”. Tiede käsittelee tutkittavaa todellisuutta, kun taas usko erityisesti käsittelee merkitystä ja tarkoitusta.
Kristinusko esittää myös todellisuutta koskevia väitteitä: Jumala on olemassa, Jumala on Luoja ja todellisuus on viime kädessä riippuvainen hänestä. Siksi tieteen ja kristillisen uskon välistä suhdetta ei voida yksinkertaisesti ratkaista vetämällä niiden välille ehdotonta rajaa.
Mikä on se skenaario, jossa yhdistyvät nykyinen luonnontiede ja ajatus historiallisesta Aadamista. Onko siis mahdollista, että Aadam ja Eeva eivät olleet ensimmäisiä ihmisiä tai ainoita ihmisiä? Genesis ei siis itsessään sisältäisi historiallista väitettä ihmisen materiaalisesta alkuperästä.
(1Gen1:24) ilmaisee Jumalan luomistyön koskien eläimiä sanalla: יָצָא yaw-tsaw’ ”Tuottakoon maa.” Edelleen (1Gen1:25) ”Jumala teki metsäeläimet kukin lajinsa mukaan”, hebreaksi teki: עָשָׂה aw-saw.’ Seuraavaksi (1Gen1:26) Jumalat אֱלֹהִ֔ים ’ĕ·lō·hîm, keskustelevat keskenään: Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme”, se ilmaistaan hebrean sanalla נַֽעֲשֶׂ֥ה na’aseh.
Elohim (Kuninkaallinen monikko): na’aseh adam be-tsalmenu ki-dmutenu…” eli ”Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme..” Juutalaisessa eksegeesissä ja kielitieteessä yleisin selitys on, että ”monikkoa käytetään ilmaisemaan Jumalan korkeutta, valtaa ja kuninkaallista majesteettisuutta.” (tetzetorah.com).
Kun vielä on lisäksi niin, että Jumalan sana on itse asia, niin mistäpä voisimme löytää tekstin, joka vahvistaisi sen, että Aadamin luomisen ulkopuolella on ollut muita ihmisiä, eläimiä kylläkin.
Edelliseen lisäten. Kun Jumala päättää tehdä (na’aseh) ihmisen, se viittaa siihen, että hänet valmistetaan maan tomusta (olemassa olevasta materiasta). Mutta kun itse luomisteko tapahtuu jakeessa (1Gen1:27), käytetään sanaa bara, koska ihminen on henkensä ja Jumalan kuvana jotain täysin ennennäkemätöntä ja uutta sekä ajassa, että maailmassa.
Tässä ollaan erityisesti uskon äärellä. Luonnontiede ei menetelmänsä perusteella voi ratkaista kysymystä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen Jumalan edessä. Ihmisen suhde Jumalaan on olennainen.
Aadamilla on erityinen asema Paavalin teologiassa, jossa Kristus asetetaan ”viimeisen Aadamin” vastakohdaksi (1. Kor. 15:45).
Iso töppi, eli tietysti korjaan:
Aadamilla on erityinen asema Paavalin teologiassa. Kristus asetetaan ensimmäisen Aadamin vastakohdaksi ja häntä kutsutaan ”viimeiseksi Aadamiksi” (1. Kor. 15:45).
Luonnontieteellinen teoria ja teologia esittävät erilaisia kysymyksiä.
Genesis ei esitä ihmisen alkuperää luonnontieteen käsittein. Kasvit ja eläimet kuvataan toistuvasti lajinsa mukaan (1. Moos. 1:11–12, 21, 24–25). Ihmisen kohdalla ilmaisu muuttuu olennaisesti. Genesis kertoo ihmisestä ennen kaikkea suhteessa Jumalaan. Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen (1. Moos. 1:26–27).
Kristuksessa avautuu näkymä siihen, mitä elämä Jumalan yhteydessä merkitsee.
”Jumalan kuvana ihminen on jotain täysin ennennäkemätöntä ja uutta sekä ajassa että maailmassa.” (Kosti)
Tämähän on hyvä kysymys! Otto Pellinen piti luennon tästä kysymyksestä Iso Kirja -opiston helluntaiteologisessa symposiumissa ”Jumala loi” viime lauantaina.
Pitänee seuraavaksi kirjoitella sieltä kuulemiani argumentteja tänne blogiin. Syntyi vain vauva tuossa perjantaina, niin saattaa kestää.
Kukaan vakavasti otettava tutkija ei kiellä Jeesuksen historiallisuutta. Entä miten tuo ilmenee juutalaisessa ajattelussa koskien esim. Lasaruksen herättämistä kuolleista. Toki sen tiedämme Johanneksen evankeliumista (luku 11). Liitoskohta juutalaisten tekstien ja Lasaruksen kertomuksen välillä on aika. Johanneksen evankeliumissa korostetaan Jeesuksen odottaneen niin pitkään, että Lasarus oli ollut haudassa neljä päivää.
Tämä linkittyy suoraan Jerusalemin Talmudiin (Yevamot 16:3) ja Midrašiin (Genesis Rabbah 100), joissa kuvataan tuon ajan juutalaista uskomusta: ”sielun katsottiin vaeltavan ruumiin ympärillä kolme päivää kuoleman jälkeen yrittäen palata siihen.” Mutta neljäntenä päivänä ”sielun katsottiin jättävän ruumiin lopullisesti, koska mätäneminen oli jo alkanut.”
Neljäntenä päivänä tapahtunut herättäminen oli siten ”juutalaisen kontekstin mukaan täydellinen, luonnonlait ylittävä ihme, jota ei voitu selittää vain valekuolemana tai koomasta heräämisenä.” (Israel Bible Center). Lasaruksen tapaus kytkeytyy siten aikakauden kiivaimpaan juutalaiseen uskonnolliseen väittelyyn ylösnousemuksesta.
Fariseukset uskoivat oppiin viimeisen päivän ylösnousemuksesta, minkä vuoksi Martta sanoi tietävänsä veljensä nousevan ”ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”. Saddukeukset (joihin temppeliä hallitseva ylipapisto kuului) puolestaan kielsivät jyrkästi ylösnousemuksen ja sielun kuolemattomuuden. Konkreettinen, neljä päivää kuolleena olleen miehen herääminen oli niin vahva todiste ylösnousemuksen puolesta, että se horjutti saddukeusten teologista auktoriteettia.
Suuri neuvosto eli Sanhedrin oli juutalaisten ylin uskonnollinen ja lainopillinen tuomioistuin, jota kuvataan laajasti Mishnassa ja Talmudissa (erityisesti Sanhedrin-traktaatissa). (WP). Johanneksen evankeliumin kuvaus neuvoston kokouksesta vastaa tuon ajan historiallista todellisuutta. Ylipappi Kaifas ja neuvosto pelkäsivät, että Jeesuksen tekemät tunnusteot ja kansansuosion kasvu johtaisivat Rooman väliintuloon, temppelin tuhoon ja juutalaisen autonomian menetykseen, siksi Jeesus piti tappaa.
Vaikka Lasarusta ei mainita, Talmudissa (Sanhedrin 43a) on tunnettuja, myöhemmin editoituja viittauksia ”Yeshu”-nimiseen hahmoon (Jeesus), jota syytettiin ”taikuuden harjoittamisesta” (kishafe) ja Israelin johtamisesta harhaan.
Mitä tämä mielestäni todistaa? Jeesuksen olemassaolon historian tapahtumissa juutalaisuuden keskellä ja juutalaisissa teksteissä. Sen myös, että Jeesuksen herättämä Lasarus oli lopullinen niitti, joka sinetöi tuon ”viimeisen Aadamin,” Jeesuksen kohtalon. Looginen ja myös historiallinen jatkumo ensimmäisen Aadamin luomisesta (”Tehkäämme ihminen”) Jeesuksen ilmestymiseen historiassa on ohittamaton fakta.
Iankaikkinen Sana ja ihminen samassa persoonassa. Lasaruksen ylösnousemus on esikuva Messiaan tulevasta ylösnousemuksesta ja toimii samalla todellisen Jumalan profeetan tunnusmerkkinä (vrt. Elia, 1. Kun. 17:17–24; Elisa, 2. Kun. 4:32–37).
Tarkka ajoitus, hieno kuvaus ja kommentti, aamen!
Jeesus ei ainoastaan herätä kuolleita — hän itse on elämän ja kuoleman Herra. Lasaruksen herättäminen on merkkinä tästä. Ilmestyskirjan 1. luvussa sama asia nousee korkeimmalle jalustalle: Jeesus itse on kuollut, noussut kuolleista ja hallitsee kuolemaa.
Ilm. 1:17–18: Jeesus sanoo: ”Minä olen ensimmäinen ja viimeinen… Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän.”
Ilm. 1:18: ”Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Kari. Kiitos kommentista. Yritin hieman etsiä juutalaisista teksteistä todistusaineistoa noille UT:n tapahtumille. Myös historioitsija Josefus kertoo liittyen Jerusalemin temppelin tapahtumiin. ”Temppelin itäinen kupariportti avautui keskellä yötä itsestään, jonka vartiosto onnistui vaivoin sulkemaan.” Myös talmud viittaa näihin tapahtumiin.
Eräässä kohdassa mainitaan Nikodeemuksen ystävä Johanan Ben Zakkai: 40 vuotta ennen pyhäkön hävittämistä sen läntinen lamppu sammui ja pyhäkön ovat avautuivat itsestään. Silloin rabbi Ben Zakkai nuhteli niitä sanoen: ”Temppeli, temppeli, miksi murehdit: minä tiedän, että sinut tullaan tuhomaan. Onhan jo profeetta Sakareja ennustanut sinusta: avaos Libanon ovesi, että tuli söisi sinun seetrisi (11:1).
Vielä hieman luomiskertomuksiin liittyen. Toisin kuin vanhemmissa raamatunkäännöksissä (1Moos1:1): ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”, niin useissa nykykäännöksissä esimerkiksi juutalaisen julkaisuseuran virallinen käännös (NJPS 2023) Sefaria Library kääntää jakeen: ”When God began to create heaven and earth…” – Kun Jumala alkoi luoda taivasta ja maata.
Edellinen viittaa (myös suomalaisen) nykyiseen eksegeettiseen tulkintaan ko. jakeesta, vaikka 1992 käännös on sama kuin KR38. Uudemmat suomennokset, kuten UT2020-hankkeen jatkona tehtävät Vanhan testamentin käännökset nostavat tämän tekstin rakenteen esiin tekstin ensisijaisena merkityksenä.
Käytännössä käännöksen kielen muutoksella on teologisia seurauksia. Hepreankielinen aloitusmuoto Bereshit (בְּרֵאשִׁית) ei eksegeettisen tutkimuksen mukaan välttämättä tarkoita absoluuttista hetkeä ”Alussa.” Sen sijaan se kuvaa Jumalan luomistyötä siinä tilanteessa, jossa kaaos, pimeys ja alkumeri (tehom) olivat jo olemassa, Jumalan luodessa järjestyksen kaaoksen keskelle.
Tulkinta (”Kun Jumala alkoi luoda…”) haastaa siten perinteisen tavan käyttää Genesiksen alkusanoja tyhjästä luomisen (creatio ex nihilo) -opin suorana raamatullisena perusteluna.
Muuten. Luomispäivien yksityiskohta, joka nousee UT:ssa esille on ihmisen luominen mieheksi ja naiseksi (Matt.19:4-5; Mark.10:6-8; 1Kor.6:16; Ef.5:31) Näissä kaikissa jakeissa lainataan luomisen kuudennen päivän sanaa kohdasta (1.Moos.2:24). Täten kristillisen avioliittokäsityksen perusteet on Raamattuun talletettu mitä suurimalla auktoriteetilla sekä luomiskertomuksen, että Jeesuksen ja Paavalin todistuksella.
Niinpä, Uuden Testamentin avioliitto-opetus liittyy keskeisesti luomiseen. Jeesus palauttaa liiton takaisin ”alussa” tapahtuneeseen Jumalan luomistyöhön. ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi…?”
Avioliitto on Jumalan yhdistämä liitto, ei vain kahden ihmisen välinen sopimus. ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6)
Huippuna mainitsemasi Ef. 5 kohta. Miehen ja vaimon suhde toimii kuvana Kristuksen ja seurakunnan suhteelle: uskollisuus, rakkaus, itsensä antaminen, liitto. Jumalan luomistyöhön kätkeytyy ”salaisuus”, joka avautuu Kristuksessa. Seurakunta kuuluu Kristukselle.
”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” (Ef. 5:32)
Genesiksen eksegeettisessä tutkimuksessa jakeiden 1 Moos. 1:1–2 kohdalla on nähty tarvetta muuttaa tekstin perinteistä käännöstä ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” muotoon: ”Kun Jumala alkoi luoda taivasta ja maata.” Tämä tulkinta haastaa perinteisen tavan käyttää Genesiksen alkusanoja tyhjästä luomisen (creatio ex nihilo) -opin suorana raamatullisena perusteluna.
Tästä käytännön seurauksena on käsitys siitä, ettei Genesis 1 ota kantaa maapallon ikään tai evoluutioon. Kuten Vanhan testamentin professori emeritus John Walton toteaa, ”ei auta tietää, mitä englannin kielen sana create tarkoittaa, vaan on ymmärrettävä, mitä heprean sana – bara (luoda) – kirjaimellisesti tarkoittaa.” Hän muistuttaa; ”vaikka emme itse osaisi kieltä, voimme silti nähdä, miten heprean tutkijat ovat määritelleet sanan bara käytön kaikissa niissä kohdissa, joissa se esiintyy Vanhassa testamentissa.” Viittaako sana bara siis materiaaliseen vai toiminnalliseen luomiseen?
Waltonin mukaan toiminnallisessa luomisessa juuri se teko, jossa materiaaleille annetaan tarkoitus, määrittää varsinaisen luomishetken. Monille kristityille tällainen selitys vaikuttaa lähes välittömästi yritykseltä sovittaa yhteen nykytiede ja usko tai käyttää tiedettä Raamatun tulkitsemiseen.
Mitä tuo toiminnallinen luominen sitten tarkoittaa Aadamin ja Eevan kohdalla? Waltonin mukaan Genesiksen kertomus Aadamin muovaamisesta tomusta ja Eevan tekemisestä Aadamin kylkiluusta ei kuvaa heidän fyysisen biologiansa tai fysiologiansa valmistamista. Eevan tekeminen kylkiluusta on Waltonin mukaan toiminnallinen kuvaus miehen ja naisen tasavertaisuudesta. Aadam ja Eeva ovat Waltonin mukaan ensisijaisesti arkkityyppejä ja edustajia, eivätkä biologisesti ihmissuvun ainoita kantavanhimpia.
Lisäksi hän esittää, että Ensimmäisen Mooseksen kirjan 2. luku ei ole – kuten usein oletetaan – yksityiskohtaisempi kuvaus 1. luvun kuudennesta luomispäivästä, vaan pikemminkin eräänlainen ”jatko-osa” tai täydentävä luomiskertomus, joka sijoittuu ihmiskunnan luomisen (kuudentena päivänä) jälkeiseen aikaan. Tämän tulkinnan mukaan Aadamin ja Eevan luominen ei siis kuvaa ihmiskunnan alkua, vaan pikemminkin Aadamin ja Eevan valitsemista papeiksi, joiden tehtävänä on hoitaa puutarhaa pyhänä tilana.
Palatakseni jakeeseen 1 Moos. 1:1: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan,” niin se on perinteisesti tarkoittanut materian luomista tyhjästä.. Waltonin mukaan Genesis 1:1 ei kuitenkaan kuvaa fyysisen maailmankaikkeuden materiaalista alkupistettä (luomista tyhjästä), vaan se toimii tiivistelmänä tai otsikkona koko sitä seuraavalle luomisviikolle, jonka aikana Jumala järjestää kosmoksen toimivaksi järjestelmäksi.
Siten 1 Moos. 1:1 käännettynä juutalaisen julkaisuseuran virallisen käännöksen (NJPS 2023) mukaan: ”When God began to create heaven and earth…” (”Kun Jumala alkoi luoda taivasta ja maata”) sopii Waltonin esittämään Genesiksen luomiskertomusten toiminnalliseen kuvaukseen.
Näyttää ilmeiseltä, että suuri osa nykyisestä akateemisesta tiedeyhteisöstä perinteisen kristillisen käännöksen (”Alussa loi Jumala taivaan ja maan”) sijaan katsovat hepreankielisen alkutekstin alkavan aikamääreellä, joka voidaan kääntää muotoon ”Kun Jumala alkoi luoda taivasta ja maata….”
Miksi on tärkeää, miten tuo Gen. 1:1 käännetään? Jos teksti käännetään ”Kun Jumala alkoi luoda taivasta ja maata…”, jae 1:2 kuvailee tilannetta, joka vallitsi jo ennen luomisen alkua: maa oli autio ja tyhjä pimeyden ollessa syvyyden päällä. Jumala ei siis aloita luomalla jotain tyhjästä, vaan ryhtyy järjestämään jo olemassa olevaa kaaosta.
Tämä vastaa pikemmin muiden muinaisen Lähi-idän kansojen (kuten babylonialaisten) luomismyyttien ajatusmaailmaa. Kysymys kuuluukin, miten on mahdollista, että alussa olisi ollut olemassa jotakin, joka on ollut olemassa Jumalasta huolimatta?
John Waltonin mukaan (Gen.1:1) ei kuvaa fyysisen, materiaallisen maailmankaikkeuden luomista tyhjästä (creatio ex nihilo). Edellinen perustuu hänen mmukaansa siihen, että muinaisessa lähi-idässä (mukaan lukien muinainen Israel) maailman olemassaolo ymmärrettiin toiminallisena eikä materiaalisena, järjestyksen luomisena.
Koska (Gen.1) ei Waltonin mukaan ota kantaa aineen materiaaliseen syntyyn, hänen tulkintansa on poistaa perinteinen ristiriita luomiskertomuksen ja nykytieteen (kuten alkuräjähdysteorian tai evoluution) väliltä. Mutta mikäli Gen.1 ei opeta materian syntyä, Raamatusta katoaa sen selkein ja perustavin kuvaus siitä, kuinka Jumala loi fyysisen maailmankaikkeuden.
Mikäli Gen.1. kuvaa vain järjestykseen asettamista jo valmiiksi olemassa olevalle alkumaterialle (tohu; bohu, autio ja tyhjä), teksti jättää avoimeksi sen, mistä tämä pimeä ja kaoottinen alkumateria tuli.
Koskien Aadamin ja Eevan luomista, on vaikea käsittää, etteivät he olisi olleet biologisia olentoja. Walton toteaa, että muinaisessa lähi-idässä tomusta puhuminen ei tarkoittanut biologisen aineksen kuvaamista, vaan se oli vertauskuva ihmisen kuolevaisuudesta ja heikkoudesta. Olisiko historian Jeesuksen tarkoituksena ollut lunastaa vertauskuvallinen ihminen vain vertauskuvallisesti?
”Koskien Aadamin ja Eevan luomista, on vaikea käsittää, etteivät he olisi olleet biologisia olentoja.”
Ihmisen (Aadamin) kautta tuli kuolema. Kristus tuli korjaamaan ihmiskunnan (ihmisen) synnin. Historiallinen Aadam ja historiallinen Kristus ovat molemmat Raamatun ilmoituksen mukaisesti totta.
1. Korinttilaiskirjeessä 15:21–22 Paavali kirjoittaa:
”Koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.”
LUOMINEN
Kaikkitietävä, viisas ja kaikkivaltias Jumala on kutsunut olemassaoloon eli luonut äärellisiä olioita ja olentoja jakaakseen näille olennoille rakkauttansa. Tämän luomistyön suoritti kolmiyhteinen Jumala: Isä, kaiken olemisen perusta, ”josta kaikki on” (1. Kor. 8:6. Room. 11:36), ja Poika, luomistyön välittäjä, ”Sana”, ”jonka kautta kaikki on” (1. Kor. 8:6. Room. 11:36. Joh. 1:3. Kol. 1:16. Hebr. 1:2) ja Pyhä Henki, kaiken toiminnan aiheuttaja (1. Moos. 1:2)…
Luomisen työstä Jumala ansaitsee koko luomakunnan ja varsinkin ihmisen kiitoksen ja ylistyksen. Ps. 148. Ihmetellen lausumme: Minä kiitän Sinua, että minä niin aivan ihmeellisesti tehty olen! Ps. 139:14. Ja taivaassa kajahtaa tunnustus: ”Sinä Herramme ja Jumalamme olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut.” Ilm. 4:11.
H. J. Pätiälä, P. J. I. Kurvinen, Raamatullinen uskonoppi, s. 30, 34, Julkaisijat: Suomen evankelisluterilainen seurakuntaliitto, Concordia ry, Loimaan evankelinen kansanopisto, 2021.