Antautuivatko piispat avioliittokysymyksessä?

Piispainkokous antoi 6.8.2020 kirkolliskokouksen pyytämän selvityksen vaihtoehdoista avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Selvitys ei ole yksimielinen muusta kuin siitä, että avioliitto on Jumalan asettama, ja kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja avioliitosta on aidosti moniulotteinen asia teologisesti ja inhimillisesti. Ketään ei tule piispojen mukaan pakottaa muuttamaan avioliittokäsitystään eikä toimimaan vastoin vakaumustaan.

Ymmärrän hyvin, että kirkon perinteisen avioliittokäsityksen kannalla olevia ei voida pakottaa muuttamaan käsitystään. Sehän perustuu jo maailman luomisestä lähtien siihen, että Jumala loi ihmisenomaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. (1. Mooseksen kirja 1:27). Myöhemmin Raamatussa käytetään johdonmukaisesti tästä miehen ja naisen liiton solmimisesta nimitystä ”häät” ja sen osapuolista nimityksiä ”aviomies” ja ”aviovaimo”. Missään kohdassa Raamatussa avioliittoa ei ole esitetty kahden miehen tai kahden naisen välisenä liittona.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että ne papit, jotka nyt ovat omaksuneet perinteisestä kirkon kannasta poikkeavan avioliittokäsityksen, saavat omavaltaisesti toteuttaa tätä käsitystään kirkollisissa vihkimissä, eivätkä kaikki piispatkaan halua enää siihen puuttua. Avioliittolain muutoshan ei mitenkään voinut muuttaa kirkon avioliittokäsitystä. Eduskunnan lakivaliokunta totesi kansalaisaloitetta koskevassa mietinnössä nimenomaisesti, että kaikilla uskonnollisilla yhdyskunnilla olisi jatkossakin oikeus päättää itsenäisesti, vihkivätkö ne avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja vai ei (LaVM 14/2014). Näin todettiin myös kansalaisaloitteessa (KAA 3/2015 vp).

Vakuutukset siitä, ettei kirkon tarvitse tehdä mitään, unohtuivat nopeasti, kun oikeustieteen professori Kangas alkoi korostaa sanojen ” kirkko voi päättää …” futuurimuotoa. Kirkon piti Kankaan mukaan erikseen päättää, että se vihkii vain eri sukupuolta olevia (mm. www.ts.fi 1.6.2016). Jos tällaista päätöstä ei tehdä, niin kirkon kanta on vähintäänkin epäselvä. Jopa Pohjois-Suomen hallinto-oikeus totesi 19.6.2019 antamassaan päätöksessä, että kirkon olisi pitänyt avioliittolain 1.3.2017 voimaan tulleen muutoksen johdosta lisätä kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen säännökset vihittävien sukupuolesta.Kirkon lainsäädäntöautonomian kannalta olisi hyvin haitallista, jos korkein hallinto-oikeus pysyttäisi tuollaisen päätöksen.

Helsingin hiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyi lokakuussa 2016 ponnen, jonka mukaan  papit voivat vihkiä maaliskuusta 2017 lähtien ongelmattomasti myös samaa sukupuolta olevia pareja. Monet kirkon johtohenkilöt jopa arkkipiispa Kari Mäkistä ja eräitä piispoja myöten antoivat tukensa tällaisille ajatuksille, mikä vain lisäsi pappien rohkeutta. Tulkaa kaikki –liike alkoi julkaista tilastoa siitä, kuinka moni pappi olisi valmis samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.

Kirkolliskokous oli jo syksyllä 2015 antanut kirkkohallitukselle tehtäväksi selvittää kirkon oikeudelliset perusteet suhtautumisessa tasa-arvoiseen avioliittoon. Kirkkohallituksen prof. emerita Pirkko Helanderin selvitys valmistui keväällä 2017, ja siinä esitettiin, että kirkko pysyttäisi nykyisen avioliittokäsityksensä, mutta sallisi myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Kirkolliskokous päätti selvityksen perusteella vain, ettei kirkko luovu vihkimisoikeudestaan.

Keväällä 2017 Jukka Hautala ym. kirkolliskokousedustajat esittivät avioliittokysymystä tarkasteltavaksi ns. adiafora-asiana, joka ei ole uskon eikä pelastuksen kysymys  ja joka mahdollistaisi myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen kirkolliseen avioliittoon. Aloite hylättiin syksyllä 2017, mikä tarkoittaa, ettei kirkon avioliittokäsitystä siis muutettu, ja kirkon kanta on siltä osin entinen.

Avioliiton pitkään historiaan nähden piispojen enemmistö näyttäisi kovin nopeasti antautuneen kirkon avioliittokäsitykseen kohdistuneen kovan painostuksen edessä. Esimerkiksi piispa Laajasalon julkinen ilmoitus siitä, ettei  homoparien vihkimisistä seuraa papeille kurinpitotoimia, voi vaarantaa kirkon mahdollisuudet tulevaisuudessa pitää kiinni muistakin perinteisistä uskonkappaleistaan.

Risto Tuori

  1. Risto Tuori kirjoittaa hyvin’

    Mihin on annettu lupa tarkoittaa ettei kyse ole kirkollisesta vihkimisestä vaan samansukupuolisen konsensuksen samanmielisyyden vahvistamisesta ehkä kirkon tilassa.

    Kun on annettu lupa sanoittaa käsikirjaa tilanteen mukaan tarkoittaa se ohi kirkolliskokouksen ymmärrystä ja päätöksiä käyttää käsikirjaa nyt katsottavassa tapauksessa mallilla missä rukoukset, ja mahdollinen siunaus vihkijän mukaan voidaan kohdistaa subjektina papin katsomaan suuntaan kirkon statuksessa edellistä uskossa ymmärtäen.

    Kun vaikeutta jossain Hiippakunnassa olisi saada palvelua voisi pappi joutuessaan ikävään tilanteeseen toimia kuin kodinsiunaamisessa siunaamalla pelkät seinät kodin ja sen Ihmisten sijaan samansukupuolisessa perheessä.

    Ymmärsivätkö Piispat saamansa tehtäväannon päätöksien vaikutuksia enemmän kuin aina seuraaviin lounashetkiin jolloin nyt ollaan samassa kenon vinossa kuin aikaisemminkin.

    Tällä Piispojen luvalla ei myöskään ole kirkon eikä kirkon alttarin siunausta.

    • Käytännössä nyt on menty pitkospuille joiden kestävyydestä ajassa kirkon rivijäsenten katsomisessa ei ole jäsenien pysyvyyden asiaa katsottu ollenkaan muuten kuin keskinäisen kunnioittamisen hengessä mitä mielestäni Piispat katsoivat jäseniään arvostaen alitse.

    • Luomiskertomusten alkutekstien mukaan ensin synnytetiin jumalien verenkuvan kaltaisuudessa nadrogyyni alkuadam, jonka feminiinisestä alapäästä otetusta olemuspuolesta tehtiin nainen, jolla oli kohtu. Tätä tuli ’kakkien elävien’, siis myös 1.oikean miehen äiti.

      Tuori: ” Raamatussa avioliittoa ei ole esitetty kahden miehen tai kahden naisen välisenä liittona.”
      Tarkkaan ottaen avioliitosta Genesis käyttää termiä BERIT (jaettu) ja täsmälleen samaa sanaa käytetään Daavidin ja Joonatanin ’naisen rakkautta’ ihmeellisemmästä liitosta.

  2. > Avioliittolain muutoshan ei mitenkään voinut muuttaa kirkon avioliittokäsitystä.

    Avioliittolain muutos ei tietenkään muuttanut kirkon avioliittokäsitystä. Ensiksi mainitusta säädetään eduskunnassa ja jälkimmäisestä kirkolliskokouksessa. Mielestäni tämän pitäisi olla itsestään selvää jokaiselle, joka on tätä keskustelua seurannut, mahdollisesti jopa toistakymmentä vuotta.

    Toki avioliittolain muuttaminen on mahdollistanut vihkimiset kirkon niille toimijoille, jotka suhtautuvat myönteisesti samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen. Ja onhan näitä parisuhteita kirkossa siunattu jo ennen avioliittolain muutosta.

    Jättäisin eduskunnan pois tästä keskustelusta, koska siitä on aivan turha jauhaa enempää. Päätös vihkimisestä on yksin kirkon eikä eduskunta ole vihkimistä kirkolta kieltänyt eikä edellyttänyt. Lakimuutoksia tehdessään eduskunta nimenomaan hylkäsi ne kansanedustajien tekemät muutosesitykset, joilla oltaisiin puututtu kirkon vihkikäytäntöihin.

    > Kirkon lainsäädäntöautonomian kannalta olisi hyvin haitallista, jos korkein hallinto-oikeus pysyttäisi tuollaisen päätöksen.

    En ymmärrä tätä kritiikkiä tai pelkoa kirkon lainsäädäntöautonomian häviämisestä. Ensi viikolla kokoontuva kirkolliskokous voi aivan hyvin kirjata kirkkojärjestykseen vihkimisen ehdoksi vihittävien sukupuolen. Tätä autonomiaa ei ole kirkolta kukaan vienyt pois. Vai onko Risto Tuori tästä eri mieltä?

    > Avioliiton pitkään historiaan nähden piispojen enemmistö näyttäisi kovin nopeasti antautuneen kirkon avioliittokäsitykseen kohdistuneen kovan painostuksen edessä.

    Esimerkkinä mainitsemasi piispa Laajasalo on yli 20 vuoden ajan julkisesti kannattanut samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä. Olisiko tässä mahdollista ajatella, että kyse ei ole mistään ”nopeasta antautumisesta” vaan että enemmistö piispoista aidosti ajattelee avioliittoon vihkimisestä eri tavalla kuin Risto Tuori ja ovat valmiita tätä muutosta edistämään kirkossa?

  3. Kiitos Risto Tuorille hyvästä kirjoituksesta. Kyllä piispojen kannanottoa onkin syytä ihmetellä. Poliittisesta elämästä tuttua kaksilla rattailla ajamisen mallia on tuotu kirkkoon jo tätä ennenkin ja kyllähän sen seuraukset ovat olleet nähtävissä. Adiafora-asiahan tämä ei ole. Hämmästyttää ja kummastuttaa kyllä sellainenkin kirkon autonomian tulkinta, jossa kirkon opille ja tunnustukselle ei anneta sille kuuluvaa merkitystä uskonyhteisössä. Kirkon pitäisi erikseen tehdä toistuvasti näköjään päätöksiä saadakseen edelleen pysyä opissaan vai valitsisiko kahdet rattaat, joilla matkustelusta ei pitemmän päälle tule mitään, kun jäljelle jäävät vain markkinoille vievät rattaat. Kunnioittavaan keskusteluun luulisi kuuluvan jo nyt laissa oleva mahdollisuus. Samaa sukupuolta olevat voidaan laillisesti vihkiä avioliittoon, on jo olemassa menettely – siviilivihkiminen. Kenenkään avioliittokäsitystä ei sitä noudatettaessa loukata eikä rikota. Lopputuloskin on taattu, pari vihitään avioliittoon.

    • > Hämmästyttää ja kummastuttaa kyllä sellainenkin kirkon autonomian tulkinta, jossa kirkon opille ja tunnustukselle ei anneta sille kuuluvaa merkitystä uskonyhteisössä.

      Tässä on vähän tahatonta tai tahallista väärinymmärtämistä ilmassa. On mielestäni hieman populistista esittää ajatus siinä valossa, että oikeuslaitos päätöksillään muokkaisi kirkon oppia tai edes ottaisi kantaa sen opillisiin kysymyksiin. Näinhän asia ei ole.

      Hallinto-oikeudet eivät ota kantaa siihen, mikä kirkon avioliittokanta on tai millainen sen tulisi olla.

      KHO tekee ennakkopäätöksen vain siitä, onko papin rankaiseminen samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä lain mukaista nykyistä lainsäädäntöä vasten. Se ei ota kantaa kirkon oppiin, ainoastaan rangaistuksen lainmukaisuuteen.

      Kirkon ongelma on tässä se, että kirkkojärjestyksessä vihkimisen ehdoksi säädetään ainostaan rippikoulun käyminen ja kirkon jäsenyys. Jos vihkimiselle on muitakin vaatimuksia, kuten vihittävien sukupuoli, oikeustila olisi paljon selkeämpi jos kirkolliskokous olisi kirjannut sen kirkkojärjestykseen.

    • ”Hämmästyttää ja kummastuttaa kyllä sellainenkin kirkon autonomian tulkinta, jossa kirkon opille ja tunnustukselle ei anneta sille kuuluvaa merkitystä uskonyhteisössä.”

      Eihän tämä koske pelkästään tätä avioliittokysymykseen. Valitettavasti tunnustuksesta poikkeaminen on edennyt itse opin ytimeen. Mitenkä on mahdollista, että kirkon pappi esimiehen puuttumatta toistuvasti opettaa julkisesti – tosin saarnastuolin ulkopuolella – vastoin kirkon tunnustuksen mukaista kolminaisuusoppia, Kristuksen kaksiluonto-oppia ja luterilaista pelastus-oppia. Kyseisen papin opetuksen mukaa Jesus oli ihminen, josta tuli Jumala, eikä hänen ristinkuolemansa ole pelastuksemme ehto. Kyse on Helsingin hiippakunnan papista.

  4. Kiitoksia tähänastisista kommenteista. Näyttää ainakin siltä, etten ole ihan yksin tuon ihmettelyni kanssa. Mikko Niemisen sinänsä älykkääseen kommenttiin totean, että:
    – Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ei päätöksessään ymmärtänyt kirkon lainsäädäntöautonomiaa, mikä olisi KHO:n vahvistamana vaarallinen ennakkotapaus;
    – tuhansien vuosien traditio on ihan eri asia kuin 20 vuotta kestänyt mielipiteiden muokkaus;
    – kirkkolain ja -järjestyksen muutoksella kieltämättä muutkin kuin kirkko-oikeuteen perehtyneet juristit ymmärtäisivät, miten kirkon oikeus suhtautuu tasa-arvoiseen avioliittoon;
    – jos olemme piispojen kanssa yhtämieltä siitä, että kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on edelleenkin miehen ja naisen liitto, niin miksi emme toimi sen mukaan?

    • > jos olemme piispojen kanssa yhtämieltä siitä, että kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on edelleenkin miehen ja naisen liitto, niin miksi emme toimi sen mukaan?

      Ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä tilanteista, joissa muutosta on lähdetty hakemaan kansalaistottelemattomuudella. Se on aina haastavampi tie ja sisältää omat riskinsä.

      Asiasta on kirkolliskokouksissa puhuttu vuosikymmeniä ja pidän epätodennäköisenä, että nyt työnsä aloitta kirkolliskokouskaan onnistuisi asiaa ratkaisemaan.

      Pitää huomata, että emme puhu pienen joukon mielipiteestä vaan joidenkin kyselyiden mukaan jopa puolet kirkon työntekijöistä ja yli puolet sen jäsenistä kannattaa samaa sukupuolta olevien vihkimistä.

      Ei voi olla kenellekään yllätys, että asia ratkeaa ”muuta kautta” jos päättäjät eivät saa vuosien ja vuosikymmenien aikana ratkaisua tehtyä.

      Nyt näyttää siltä, että asia ratkaistaan sillä että ensin papit alkavat vihkimään ilman kirkolliskokouksen lupaa ja seuraavaksi piispat julkisilla kannanotoillaan hyväksyvät tämän.

      Tampereen piispa Matti Repo kertoi eilen Aamulehden haastattelussa, että hänkään ei ole lähtenyt rankaisemaan hiippakuntansa pappeja homoparien vihkimisestä.

    • Mikko Nieminen kirjoitti: ”Pitää huomata, että emme puhu pienen joukon mielipiteestä vaan joidenkin kyselyiden mukaan jopa puolet kirkon työntekijöistä ja yli puolet sen jäsenistä kannattaa samaa sukupuolta olevien vihkimistä.” Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys! Millainen yksimielisyys tarvitaan kirkon oppien muuttamiseen? Kirkkolain mukaan kirkon oppia koskeviin periaatteellisiin kannanottoihin tarvitaan kirkolliskokouksessa 3/4 enemmistö juuri sen vuoksi, ettei oppikysymyksissä eksytä harhapoluille. Papit, jotka eivät malta tällaista yksimielisyyttä odottaa, ovat anarkisteja, jotka haluavat ohittamalla kirkon demokraattisen päätöksenteon ottaa vallan käsiinsä (tämän tunnusti jopa Oulussa varoituksen saanut pastorikin).

    • > Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys! Millainen yksimielisyys tarvitaan kirkon oppien muuttamiseen?

      Olen ihan samaa mieltä, että kyseessä on anarkia tai vähintään kansalaistottelemattomuus, jossa hallintoalamaiset omalla toiminnallaan osoittavat, etteivät hyväksy päättäjien toimintaa.

      Yritin sanoa, että tämä on kysymys, joka osuu syvälle tiettyjen ihmisten oikeustajua, varsinkin jos tämän näkee lähimmäisen oikeudenmukaisen kohtelemisen näkökulmasta.

      Tarkoitin vain sitä, että en ole yllättynyt, että nimenomaan tämä on se kysymys, jossa päättäjien kyvyttömyys löytää kompromissi purkautuu tavalla, jota kutsut anarkiaksi.

      Mielestäni se on hyvä muistutus siitä, että vallankäyttö ei ole vain yksisuuntaista hallintoalamaisten käskytystä vaan vallanpitäjien on myös ansaittava toiminnallaan hallintoalamaisten luottamus. Voitaisiinko ajatella, että kirkon johto on epäonnistunut huomioimaan ne ihmiset jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien vihkimistä?

    • Avioliittoon vihkiminen lähtee siitä mikä on näkemys avioliitosta, siitä mitä avioliitto on. Ei siitä mitä pitää ”oikeudenmukaisena”. Kysymykseen siitä mikä on avioliiton (ja kirkollisen vihkimisen) tarkoitus on joka tapauksessa aina palattava ja siitä puhuttava. Jos ajattelee ettei sillä ole sen kummempaa tarkoitusta kuin vihkiä kaikki halukkaat, se tulisi minusta sanoa.

      Onhan se tavallaan sanottu juuri siten että vaaditaan ”yhdenvertaista kohtelua”, mutta lähimmäisenrakkauden osoittaminen avioliittoon vihkimällä on kaukaa haettua.

    • Mikko N, kunnioittava keskustelu tämän aiheen ympärillä on haastavaa ja vaatii kaikilta osapuolilta pyrkimystä ymmärtää toista tuomitsematta.

      Olisi tärkeää ettei leimata Raamatsta luopuneeksi, tai ei-kristityksi jos kannattaa spn vihkimisiä. Mutta ei pidä myöskään leimata petinteisellä kannalla pysyviä sellaisiksi, jotka eivät kohtele lähimmäisiään rakkaudellisesti ja oikeudenmukaisesti.

    • Sari, sinä puhut nyt mielestäsi asian vierestä. Alkuperäinen keskusteluni Risto Tuorin kanssa koski sitä, miksi osa kirkon papeista ja piispois on tehnyt (anarkistisen?) irtioton kirkolliskokouksen päätöksistä.

      Kaikki ihmiset eivät lähesty tätä kysymystä jonkin loputtoman pitkän pohdinnan kautta siitä, mikä on avioliiton tarkoitus ja merkitys. Ja tämä pitää hyväksyä. Osa ihmisistä ajattelee, että kirkon historia homoseksuaalien kohtelussa on häpeällinen ja lähestyvät tätä kysymystä kristillisen lähimmäisenrakkauden näkökulmasta.

      Minä en kirjoittanut, että jotkut ovat rakkaudettomia tai syrjivät. Minä kirjoitin, että osa ihmisistä näkee tämän kysymyksena oikeudenmukaisuudesta.

      Ottamatta kantaa kumpia on enemmän, tosiasia lienee se, että vihkimisen vastustajia ja vihkimisen kannattajia on kumpiakin huomattavan suuri joukko. Mielestäni johtajuutta tässä tilanteessa osoittaisi se, että valtaapitävät löytäisivät ratkaisun, jossa kummankin osapuolen näkökulma huomioitaisiin edes jossain määrin tasapuolisesti.

      Ja mielestäni anarkia tässä asiassa – joka oli Riston ja minun keskustelun pointti – syntyy nimenomaan siitä, että valtaapitävät ovat jättäneet toisen osapuolen näkemyksen huomioimatta. Tilanne on päästetty siihen, ettei toisella osapuolella ole muuta keinoa kuin ottaa oikeus omiin käsiinsä.

      Tietysti kirkolliskokouksen on haastava tässä osoittaa johtajuutta kun se vaatisi sen, että 3/4 määräenemmistö tulisi ulos bunkkereistaan.

    • MN: ”Kaikki ihmiset eivät lähesty tätä kysymystä jonkin loputtoman pitkän pohdinnan kautta siitä, mikä on avioliiton tarkoitus ja merkitys. Ja tämä pitää hyväksyä.”

      -Tämä on huomattu. Mutta hyväksytäänkö ja ymmärretäänkö se, että jotkut ihmiset, ne jotka eivät spn vihkimisiä kannata, ajattelevat asiaa nimenomaan sen kautta mikä on avioliiton tarkoitus ja merkitys, kristillisessä ja teologisessa mielessä. Eikö tätä pidä hyväksyä ja pyrkiä ymmärtämään?

      Kun vaikuttaa siltä, että vaikka miten perusteellisesti tämän yrittää selittää, aina tulee vastaan vain syytöksiä ”syrjinnästä” ja ”homofobiasta”.

      MN: ”Osa ihmisistä ajattelee, että kirkon historia homoseksuaalien kohtelussa on häpeällinen ja lähestyvät tätä kysymystä kristillisen lähimmäisenrakkauden näkökulmasta.”

      -Nimenomaan pitäisi ymmärtää se, että JOS kysymystä tarkastelee siltä pohjalta mikä on avioliiton tarkoitus ja teologinen merkitys, niin kyse EI OLE homoseksuaalien tai ylipäätään kenenkään ”kohtelusta”, eikä asia liity kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.’
      Ymmärrätkö tämän?

      MN: ”Minä en kirjoittanut, että jotkut ovat rakkaudettomia tai syrjivät. Minä kirjoitin, että osa ihmisistä näkee tämän kysymyksena oikeudenmukaisuudesta.”

      -Jos saan sanoa, niin keskustelua selkiyttäisi huomattavasi, jos kirjoittaisit mitä itse ajattelet, etkä sitä mitä ”osa ihmisistä” tai ”jotkut uskovaiset” tai ”jotkut ryhmät” ajattelevat.
      Jos itse pidät sitä oikeudenmukaisuus- ja lähimmäisenrakkaus-kysymyksenä, niin voit perustella sen. Mutta tässä en oikein näe mieltä, että kirjoitetaan toisten ihmisten oletettujen näkemys- ja ajattelutapojen pohjalta.

      MN: ”Ottamatta kantaa kumpia on enemmän, tosiasia lienee se, että vihkimisen vastustajia ja vihkimisen kannattajia on kumpiakin huomattavan suuri joukko. Mielestäni johtajuutta tässä tilanteessa osoittaisi se, että valtaapitävät löytäisivät ratkaisun, jossa kummankin osapuolen näkökulma huomioitaisiin edes jossain määrin tasapuolisesti.”

      -Tämä on kirkon ja uskovien välillä ratkaistava kysymys. Ja siltä pohjalta on arvioitava voidaanko, tai pitäisikö, tehdä kompromisseja. Ja kirkon johtajuutta, ja siihen liittyviä tehtäviä ja velvoitteita, on myös arvioitava tältä pohjalta.
      Sillä ei ole merkitystä kumpaa puolta on enemmän.

      MN: ”Ja mielestäni anarkia tässä asiassa – joka oli Riston ja minun keskustelun pointti – syntyy nimenomaan siitä, että valtaapitävät ovat jättäneet toisen osapuolen näkemyksen huomioimatta. Tilanne on päästetty siihen, ettei toisella osapuolella ole muuta keinoa kuin ottaa oikeus omiin käsiinsä.”

      -Mutta miksi oikeastaan pitäisi tehdä ”kompromisseja”, jos kyse on opista? Miksi tulisi antaa oikeus kapinoida kirkon virallista linjaa vastaan? Miksi? Kirkolla tulisi olla oikeus ja mahdollisuus pitää kiinni opista, ja edellyttää sen noudattamista, eikä itsetarkoituksellisesti pyrkiä pitämään jäseniään.
      Tämä on näkemykseni, uskovana kristittynä?

      Eli mistä näkökulmasta itse tarkastelet tätä asiaa?

    • > Mutta hyväksytäänkö ja ymmärretäänkö se, että jotkut ihmiset, ne jotka eivät spn vihkimisiä kannata, ajattelevat asiaa nimenomaan…

      Sä puhut edelleen mun ohitseni. Mä en ollut Riston kanssa keskustelemassa avioliiton teologisista perusteista, joten en nyt halua kääntää tätä(kin) keskustelua siihen.

      > Nimenomaan pitäisi ymmärtää se, että JOS kysymystä tarkastelee siltä pohjalta mikä on avioliiton tarkoitus…

      Tämä ei ollut tässä keskustelussa puheenaiheena. Pohdimme sitä, miksi jotkut kirkon piispat ja papit toimivat asiassa vastoin tai ilman kirkolliskokouksen päätöksiä. En haluaisi vaihtaa puheenaihetta, jottei tämäkin ketju menisi tästä vanhasta aiheesta jankkaamiseen.

      > Jos saan sanoa, niin keskustelua selkiyttäisi huomattavasi, jos kirjoittaisit mitä itse ajattelet, etkä sitä mitä “osa ihmisistä” tai “jotkut uskovaiset” tai “jotkut ryhmät” ajattelevat.

      Minä en ole evankelis-luterilaisen kirkon pappi tai piispa. Jos minä keskustelen Riston kanssa siitä, miksi papit tai piispat tekevät irtioton kirkolliskokouksen päätöksistä, joudun väkisinkin keskustelemaan siitä, mitä jotkut toiset ihmet tekevät. Pyytäisin, ettet lähde holhoamaan ja antamaan keskusteluohjeita keskusteluun, jonka ensin itse yrität viedä sivuraiteille.

      > Tämä on kirkon ja uskovien välillä ratkaistava kysymys.

      Kyllä. Nimenomaan siitä olin Riston kanssa keskustelemassa, että nyt alkaa näyttää siltä, että tietyt kirkon toimijat (esim Helsingin hiippakunta) ovat ratkaisemassa tätä muulla tavalla kuin kirkolliskokouksen kautta.

      > Sillä ei ole merkitystä kumpaa puolta on enemmän.

      Tottakai sillä on merkitystä. Helsingin hiippakunnan irtiotto asiassa on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten käy kun päättäjät epäonnistuvat huomioimaan ratkaisussaan huomattavan suuren joukon näkemyksen asiassa.

      > Mutta miksi oikeastaan pitäisi tehdä “kompromisseja”, jos kyse on opista?

      Siksi, että kirkon opista päätetään äänestämällä kirkolliskokouksessa. Jos näkemykset kirkon opista ovat jakautuneet kahteen leiriin, viisas johtaja pyrkisi löytämään kompromissin, jonka kanssa kaikki pystyvät elämään. Tätä kai usein kutsutaan kompromissiksi, joka harmittaa kaikkia yhtä paljon.

    • ”Sä puhut edelleen mun ohitseni. Mä en ollut Riston kanssa keskustelemassa avioliiton teologisista perusteista, joten en nyt halua kääntää tätä(kin) keskustelua siihen.”

      -On epärehellistä esittää että kysymys ei olisi millään lailla teologinen. Tai ainakin esittää mitä se sitten on, jos se ei ole teologinen.

      > Nimenomaan pitäisi ymmärtää se, että JOS kysymystä tarkastelee siltä pohjalta mikä on avioliiton tarkoitus…

      MN: ”Tämä ei ollut tässä keskustelussa puheenaiheena. Pohdimme sitä, miksi jotkut kirkon piispat ja papit toimivat asiassa vastoin tai ilman kirkolliskokouksen päätöksiä. En haluaisi vaihtaa puheenaihetta, jottei tämäkin ketju menisi tästä vanhasta aiheesta jankkaamiseen.”

      -Minä kysyin ”ymmärrätkö sen”? Puheenaiheen vaihtamista ei ole se, että ottaa esiin sen miltä kannalta uudistusta vastustaa.

      Puutuin keskusteluun (ei ole pakko huomioida, eikä vastata, mutta esitän pidän, jota pidän relevanttina) tällä kommentilla:

      SW ”Avioliittoon vihkiminen lähtee siitä mikä on näkemys avioliitosta, siitä mitä avioliitto on.”

      kun olit edellä puhunut ”monien ihmisten oikeustajusta”. Ja että ymmärrät että on pakko luisua anarkiaan kun kirkon johto ei suostu tai osaa tehdä kompromisseja.

      Tässä kohdassa on täysin aiheellista ottaa esiin se asian varsinainen ydin: se miten avioliitto ymmärretään. Jokaisella on tästä näkemys. Hyvää keskustelua ei ole pitää itsestäänselvänä, että kaikki ymmärtävät avioliiton samalla tavoin kuin itse sen ymmärtää. (Sikäli kun olen oiken sen käsittänyt, liberaalipuolella avioliitto nähdään kahden ihmisen rakkautena ja haluna sekä päätöksenä sitoutua, ja kirkon tehtävä on siunata se.)

      Sen sijaan liberaalipuoli ei näytä ymmärtävän miltä pohjalta uutta käytäntöä vastustetaan. Itsekin puhuit vain siitä miten se ei sovi monien oikeudentajuun ym.

      Kirjoitit näin:

      MN: ”Yritin sanoa, että tämä on kysymys, joka osuu syvälle tiettyjen ihmisten oikeustajua, varsinkin jos tämän näkee lähimmäisen oikeudenmukaisen kohtelemisen näkökulmasta.”

      -Tämän tulkitsen siten, että ”lähimmäisen oikeudenmukaisen kohtelemisen näkökulmasta” on vain yksi ainoa oikea tie. Ja muuta ei tarvitse yrittääkään ymmärtää. Siksi kysyin: ”ymmärrätkö”?

      > Jos saan sanoa, niin keskustelua selkiyttäisi huomattavasi, jos kirjoittaisit mitä itse ajattelet, etkä sitä mitä “osa ihmisistä” tai “jotkut uskovaiset” tai “jotkut ryhmät” ajattelevat.

      MN: ”Minä en ole evankelis-luterilaisen kirkon pappi tai piispa. Jos minä keskustelen Riston kanssa siitä, miksi papit tai piispat tekevät irtioton kirkolliskokouksen päätöksistä, joudun väkisinkin keskustelemaan siitä, mitä jotkut toiset ihmet tekevät. Pyytäisin, ettet lähde holhoamaan ja antamaan keskusteluohjeita keskusteluun, jonka ensin itse yrität viedä sivuraiteille.”

      -En anna ohjeita. Esitän toivomuksia.

      Siitä että toisit esiin oman kantasi perusteluineen. Pahoittelen keskusteluunne puuttumista, mutta tein huomioita kommenteistasi ja niihin liittyviä kysymyksiä.

      Mutta kysymykseni ja kommenttini ei koskenut (jos saan tässä kohden huomauttaa) toisten ihmisten tekemisiä, vaan suhtautumistapaa, ajatuksia, mielipiteitä ja perusteluja.

      Mutta, kuten totesin, ei ole pakko vastata kysymyksiini tai huomioida muutenkaan.

    • > Tämä on kirkon ja uskovien välillä ratkaistava kysymys.

      MN: “Kyllä. Nimenomaan siitä olin Riston kanssa keskustelemassa, että nyt alkaa näyttää siltä, että tietyt kirkon toimijat (esim Helsingin hiippakunta) ovat ratkaisemassa tätä muulla tavalla kuin kirkolliskokouksen kautta.”

      -Tarkoitan sitä että minusta tämä pitäisi jättää kirkon ja uskovien kesken ratkaistavaksi. En ymmärrä asiaan puuttumista täysin ulkopuolelta, etenkään loppumattomalla energialla…

      > Sillä ei ole merkitystä kumpaa puolta on enemmän.

      MN: “Tottakai sillä on merkitystä. Helsingin hiippakunnan irtiotto asiassa on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten käy kun päättäjät epäonnistuvat huomioimaan ratkaisussaan huomattavan suuren joukon näkemyksen asiassa.”

      -Sillä ei ole merkitystä, jos tarkastellaan asiaa avioliiton olemuksen ja merkityksen kautta.

      > Mutta miksi oikeastaan pitäisi tehdä “kompromisseja”, jos kyse on opista?

      MN: “Siksi, että kirkon opista päätetään äänestämällä kirkolliskokouksessa. Jos näkemykset kirkon opista ovat jakautuneet kahteen leiriin, viisas johtaja pyrkisi löytämään kompromissin, jonka kanssa kaikki pystyvät elämään. Tätä kai usein kutsutaan kompromissiksi, joka harmittaa kaikkia yhtä paljon.”

      -Miksi tämä asia kiinnostaa sinua niin paljon? Kun et ole uskova?

    • > Tässä kohdassa on täysin aiheellista ottaa esiin se asian varsinainen ydin: se miten avioliitto ymmärretään.

      Ja tässä kohtaa on ehkä aiheellista muistuttaa, että Risto ja minä EMME keskustelleet siitä, mitä avioliitto on, miten se ymmärretään, mitä vihkimiskantaa me edustamme tai millä perustelemme omia näkemyksiämme. Sinun on nyt jotenkin vaikea ymmärtää se, mistä edes puhuimme.

      Me keskustelimme siitä, miksi jotkut piispat ja papit ovat tehneet irtioton verrattuna kirkolliskokouksen päätöksiin tai päättämättä jättämisiin.

      > Miksi tämä asia kiinnostaa sinua niin paljon? Kun et ole uskova?

      Argumentum ad hominem. Mielestäni tämä ei ollut asiallinen kommentti. Ei ainakaan keskustelussa jossa yritimme asia-argumenteilla keskustella viimepäivien tapahtumista.

    • MN: ”Sinun on nyt jotenkin vaikea ymmärtää se, mistä edes puhuimme.”

      -Suoraan sanottuna, minua ei paljon kiinnosta mistä Risto Tuori ja sinä keskustelitte. Tartuin vain johonkin mitä sanoit siinä ohessa 🙂 Kuten jo sanoin, ei ole pakko huomioida, jos et halua vastata, tai jos ei mielestäsi kuulu asiaan.

      MN: ”Me keskustelimme siitä, miksi jotkut piispat ja papit ovat tehneet irtioton verrattuna kirkolliskokouksen päätöksiin tai päättämättä jättämisiin.”

      -Eikö tätä pitäisi kysyä heiltä itseltään?

      > Miksi tämä asia kiinnostaa sinua niin paljon? Kun et ole uskova?

      MN: ”Argumentum ad hominem. Mielestäni tämä ei ollut asiallinen kommentti.”

      -Ei se ollut kommentti vaan aivan asiallisesti ja vilpittömästi esitetty kysymys! Ihmettelen aidosti miksi sinulla on niin valtava tarve ottaa asiaan kantaa, ja neuvoa kirkkoa ja uskovia tässä asiassa. Ei tähänkään tietenkään tarvitse vastata, mutta vastaus kieltämättä kiinnostaisi. Siksi kysyinkin…

      -Siis, pahoittelen väliin tulemista, mutta tämä onkin aivan toinen keskustelu 🙂 Jos et halua sitä käydä, voit sen sanoa. Tai vain antaa olla…

    • Luin siis kyllä keskustelunne, enkä oikeasti tarkoita ettei sillä olisi merkitystä. Mutta edelleen tämä ensimmäinen kommenttini keskusteluun on aivan relevantti ja aiheellinen:

      Avioliittoon vihkiminen lähtee siitä mikä on näkemys avioliitosta, siitä mitä avioliitto on. Ei siitä mitä pitää “oikeudenmukaisena”. Kysymykseen siitä mikä on avioliiton (ja kirkollisen vihkimisen) tarkoitus on joka tapauksessa aina palattava ja siitä puhuttava. ’

      Tässä ei menty lainkaan sivuraiteelle, koska se, miten avioliiton ymmärtää, koskee kaikkia. Olivat pappien ja piispojen motiivit mitkä tahansa, jokaisella on näkemyksensä siitä mitä avioliitto on.
      Miten sen ymmärtää ja mistä siinä on omasta mielestä kyse.
      Keskustelussa on liian paljon oletusta sen suhteen miten avioliitto ymmärretään. Juuri tästähän lähtevät ”syrjintä”-syytökset ja vetoaminen ”ihmisten oikeudentajuun” ym.

      Siksi tämä on oleellinen asia, ja oleellinen kysymys. Ja siihen kaikki aina lopulta palautuu. Sen vuoksi on parempi ottaa tämä ydinasia ja perusta esiin kuin pitää mitään sen suhteen oletuksena tai itsestäänselvyytenä.

    • Jos nyt vielä yritän selventää, niin ei ole mitään mieltä spekuloida ”oikeustajulla” tai ”lähimmäisenrakkaudella” tässä yhteydessä, jos ei ole käsitystä siitä mitä avioliitto perimmältään on.

      Mutta, ei enempää sanottavaa tässä kohden 🙂

    • > Suoraan sanottuna, minua ei paljon kiinnosta mistä Risto Tuori ja sinä keskustelitte.

      Tämä tuli kyllä harvinaisen selväksi.

    • ”Tämä tuli kyllä harvinaisen selväksi.”

      -Tämän korjasin tuossa edellä, koska se oli vain pieni vähän typerä piikki. 🙂 Ja pyydän sitä anteeksi. Sekä sinulta että Ristolta.

      Tarkoitin, kuten kirjoitinkin, että tartuin johonkin mitä kirjoitit keskustelunne, johon ei ollut varsinaisesti tarkoitus osallistua, vaan ottaa siitä jotain esiin mikä minusta vaati oikaisua. Siis tähän:

      “Yritin sanoa, että tämä on kysymys, joka osuu syvälle tiettyjen ihmisten oikeustajua, varsinkin jos tämän näkee lähimmäisen oikeudenmukaisen kohtelemisen näkökulmasta.”

      Tässä ei yksinkertaisesti ole mieltä, jos ei ole jo olemassa tietynlaista näkemystä ja käsitystä siitä mitä avioliitto on.
      Ja pysyn väitteessäni, että siihen täytyy lopulta aina palata. Tai jos ei palata, jos sitä miten avioliiton ymmärtää, ei oteta esiin, sanasodalle ja vastapuolen leimaamiselle ei tule loppua eikä sille nähdä edes tarvetta.

      Tätä tarkoitin, unohda tuo minkä poimit minun kirjoituksestani. Anteeksi vielä siitä.

  5. Ei tässä mielestäni ole niin paljon ihmettelemistä, kun ottaa huomioon että kaikilla tästä asiasta lausujilla on olemassa paitsi tieto/käsitys kirkon kannasta, myös oma henkilökohtainen mielipide. Se vähintäänkin värittää sitä mitä ja miten asiasta lausuu. En usko että kukaan on sellainen kone joka vain mekaanisesti toistaa kirkon kantaa – ei blogistikaan.

    Mitä tulee puheeseen kirkon lainsädäntöautonomiasta niin voihan olla että edes oikeuslaitos ei ole mekaaninen kone, vaikka sellainen ajatus joskus tulee mieleen.

  6. Olen kuullut puhuttavan ns. morsiusseurakunnasta, eli Kristuksen morsiammista.
    Ja ikuisesta hääjuhlasta.

    Asia olisi jotenkin selvempi, jos seurakuntaan kuuluisi vain naisia, koska Jeesus on mies. Mutta seurakuntaan kuuluu myös miehiä, kuten esim. papit ja paavit ja muut piispat ja saarnamiehet ja tietysti kaikki Jeesusta seuraavat.

    Onko miesten väliset häät uskonnollisesti jotenkin tavoiteltava onnenmaa, vai miten tämä hengellinen uusi liitto pitäisi ymmärtää.

    Jos minulla olisi mies, joka jatkuvasti puhuisi vain rakkaudesta Jeesukseen, ehkä minä hiukan epäilisin hänen seksuaalista suuntautumista ja kysyisin, että mitä sinä sitten minulla teet, olen nainen, meidän välinen liitto ei tule onnistumaan, jos pidät minua vain itsestään selvänä palvelija, ja ajatuksesi ja haaveesi kohdistuvat vain hääjuhlaan tuonpuoleisessa, miehen kanssa.

  7. Hyvä Risto Tuori,

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

    Kirjoitit adiafora-asiasta ”… ns. adiafora-asiana, joka ei ole uskon eikä pelastuksen kysymys”.

    Minua kiinnostaisi mikä Suomen ev.lut. yhteisössä on ”adiafora-asia”? Siis jotain konkreettista, joka liittyy elämään kristittynä. Jotain epämääräistä ”uskomista” mielentilana ei käsittääkseni voi erottaa siitä miten ihminen elää.

    • Kiitoksia hyvästä kysymyksestä, johon teologit ovat parempia vastaamaan. Ymmärrykseni adiaforasta perustuu pitkälti Jukka Hautalan ym. kirkolliskokouksen kevätistuntoon 2017 tekemään aloitteeeseen kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta, jossa todettiin seuraavaa:
      ”Uskon keskukseen nähden kehällisempi kysymys (adiafora) on, miten eri aikoina ja erilaisissa tilanteissa liitytään tuohon olennaiseen uskoon. Vaikka tämä liittyminen on muuttuvaa ja uskon ytimeen nähden toissijaista, se ei tarkoita, etteikö se ole inhimillisesti merkityksellistä ja tärkeää. Ihmiset liittyvät uskoon ja sen ilmaisemiseen usein rituaalien, ulkoisten muotojen ja käytäntöjen kautta. Näistä ulkoisista tavoista ja ratkaisuista ei kuitenkaan saisi tulla uskon ytimeen verrattavia muuttumattomia totuuksia.” Teologiasta en tiedä, mutta oikeustieteessä on jo pitkään varoitettu johtopäätösten tekemistä käsitteiden perusteella. Esimerkiksi se, että jollakin on omistusoikeus johonkin esineeseen, ei voida tyhjentävästi päätellä, mitä oikeuksia hänellä on tuon oikeuden käyttämiseen.

    • Hyvä Risto T,

      Täytyy sanoa, että lainauksesi Jukka Hautalalta ei selvittänyt asiaa. Uskossa kuitenkin lienee olennaista, että on tie jota lapsikin pystyy seuraamaan. Ehkäpä joku jukkahautala-henkinen teologia osaa selittää asian.

      Kysyin mielenkiinnosta, vaikka tämä ev.lut. keskustelu ei oikeastaan minulle kuulukaan. Ihmettelen vain miten elämässä voi olla kehällisiä, vähemmän tärkeitä asioita. Eiköhän elämä ole yksi kokonaisuus.

    • Muutama vuosikymmen sitten ns. adiafora- eli ”ehdon vallan” asioiksi mainittiin tyypillisesti tanssiminen, huulipuna ja muut niihin verrattavat.

    • Anteeksi epätäsmällisyys juridisluontoisen blogin yhteydessä, piti sanoa että s u h t a u m i n e n tanssimiseen ja huulipunan käyttöön.

    • Jari Haukka, Adiofora kysymys on sellainen asia, tapa, jne, josta Raamattu ei sano mitään. Tätä sanotaan adiaforaksi. Nämä ovat ainakin ne Raamatun kohdat joissa käsitellään Adiafora kysymyksiä. Adiaforat, Rm. 14:1-15:13 1 Kr. 8; 10:23-33

      Ehdonvallan asiat ovat sellaisia tapoja ja asioita josta Raamatusta emme löydä suoranaista ohjetta tai käskyä, mutta joista kristityt ajattelevat eri tavalla.

      Paavalin aikana oli kiistaa ainakin kolmesta ehdonvallan asiasta;

      1) Miten tuli suhtautua epäjumalalille uhratun lihan syömiseen?

      2) Miten tuli suhtauta viinin nauttimiseen? ( Rm 14:21, Kl 2:16)

      3) Miten tuli suhtauta erilaisiin juhlapäiviin? ( Rm. 14:5)

      ONGELMAN RATKAISU – VAHVAT JA HEIKOT;

      1) Kehoitukset heikoille ja vahvoille ( Rm 14:1-12)

      2) Vahvojen tulee kunnioitaa jaottaa huomioon heikkojen omatunto
      ( Rm. 14:13-24)

      3) Vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia eikä elää itselleen mieliksi (15:1-13)

      Jokaisen on itse ratkaistava minä on oikein ja hänelle sopiva menettely ehdonvallan asioissa.
      Se minkä ihminen uskoo olevansa oikein, on tärkeää, vaikka olisikin väärässä.
      Vahvojen kristittyjen tulee olla valmiita jopa noudattamaan niitä sääntöjä, joita heikot pitävät tärkeinä ( Rm 14:21, 1 Kor 9:19-23).

    • ”Vahvojen kristittyjen tulee olla valmiita jopa noudattamaan niitä sääntöjä, joita heikot pitävät tärkeinä” Herra puhui varsin selkeästi avioliitosta. Miten ihmeessä tämä käännetään ”tahdonvallan” asiaksi? Mutta protestanttiset ”teologit” lienevät erittäin taitavia työssään kun halutaan saada oikeat vastaukset. Osaltani tästä. Ugh.

      ’Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: ”Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”’ (Matt. 9:3-6).

    • Jari Haukka, en nyt ajatellut avioliittoa vaan yleisesti kuvasin tämän aparaatin. Toki tiedän, että homoseksuaalisuutta on näinkin puollustettu. Minusta se on mahdotonta ja tekstien vääntöä.

  8. ”Antautuivatko piispat avioliittokysymyksessä?”

    Siltä vaikuttaa. Vuosia kestänyt suomalaisen piispakunnan yhtäaikainen ”kyllä” ja ”ei” vastausten antaminen näyttää nyt päättyvän siihen, että Suomen evl-kirkko joutuu rehellisyyden nimissä viimeistään nyt luopumaan identiteetissään keskeisenä fundamenttina olevasta Yksin Raamattu – periaatteesta…

  9. Surkeatahan tämä on. Papithan ovat sitoutuneet noudattamaan kirkon lakia ja järjestystä vai mitä? Ylin päättävä elin on kirkolliskokous, joka toistaiseksi on päättänyt, että avioliittoon vihitään mies ja nainen, oltiin siitä sitten mitä mieltä tahansa.

    No nyt joukko papistosta pienemmät edellä ja suuremmat perässä ilmoittaa vain, että sitouduttu tai ei, homma ei meikäläiselle sovi. Jos kyseessä olisi vaikka joku muu yhteisö omine sääntöineen niin eiköhän heille ilmoitettaisi, että ei täällä ole pakko olla, jos ei yhteiset säännöt sovi. Mutta niin ei tapahdu ev.lut. kirkossamme.

    Miten voi luottaa po pappeihin muissakaan asioissa? Jos pettää lupauksensa yhdessä asiassa niin sen voi tehdä toisessakin. Uskottavuus on mennyt ja nämä papit ja piispat voivat jatkossa selittää mitä tahansa niin meikäläinen ajattelee, että puhu sinä mitä puhut pappiparka, ei vois vähemmän kiinnostaa eli evvk.

    • Onneksi sinulla on tarjolla runsaasti vaihtoehtoisia lahkoja ja kirkkoja, joissa saa syleksiä seksuaalivähemmistöjen naamalle niin paljon kuin vain ikinä haluat.

      Me täällä Suomen ev.lut. kirkossa ollaan – vaikka hyvin pienin askelin – menossa Jeesuksen jalanjäljissä lähimmäisenrakkauden suuntaan.

Risto Tuori
Risto Tuori
Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana.