Alussa oli peruna, pelto ja kokemus
Kun nyt ajattelen elämääni taaksepäin, huomaan, että sieltä löytyy erityisiä kokemuksia. Ne ovat hetkiä, jotka säilyvät muistissani läpi elämän, sillä silloin tapahtui jotain ratkaisevaa. Koin oivalluksen, herätyksen, vahvistuksen, armon, erityisyyden tai ravistuksen. Kokemus muutti jotain.
Olen siinä uskossa, että jokaisella ihmisellä on vahvempana tai lievempänä tällaisia kokemuksia. Niitä on yksi tai useampia. Niitä voidaan kutsua eksistentiaalisiksi kokemuksiksi, mystisiksi kokemuksiksi, uskonnollisiksi kokemuksissa tai jopa universumin puhutteluksi riippuen kokijan lähtökohdista ja koetun sisällöstä sekä ennen kaikkea sille annetusta tulkinnasta.
Onko sinulla tällainen kokemus?
*
Oma ensimmäinen havahtumisen kokemukseni tapahtui, kun olin noin 12 vuoden ikäinen. Tapahtumapaikka oli perunapelto.
Olin isovanhempieni luona nostamassa luvan kanssa naapurin pellosta pottuja, kun pidin lepotauon ja heittäydyin pellon laidalle heinikkoon lepäämään. Katselin pilviä ja tajusin olevani erillinen yksilö. Tajusin, että minussa on voimaa ja tulen selviämään vaikeuksista elämässäni. Pilvet purjehtivat taivaalla ja koin syvää vakuuttuneisuutta.
Jälkikäteen olen yrittänyt tulkita "perunapeltokokemusta" myös uskonnollisesti. Mutta tuo edellä kuvattu on varmaan todenmukaisin kuvaus. En kokenut Jumalan suuruuttaa, vaan oman pienuuteni, joka samalla sai vahvistusta: kelpaat ja pärjäät tuollaisena.
Toki edellä olevaan kuvaukseen ja tulkintaan vaikuttaa se sisäinen prosessi, joka laittaa minut kaivelemaan menneitä ja kirjoittamaan tätä blogia. Ehkä lopputuloksena on jotain sellaista, jota voi kutsua hahmotelmaksi hengellistä elämäkertaa varten.
15 kommenttia
Sellaistakin nousee mitä nyt häpeää. Sitten saattaa tajuta etten enää ole tuo sama hölmö nuori. Muuten en osaisi edes asiaa hävetä. Joitakin tosi pahoja tekemisiä on täytynyt viedä rukouksessa Jeesukselle ja se on auttanut.
Eläkeläisen kaksi ensimmäistä vuotta menee helposti vapaassa pudotuksessa. Mistään ei saa oikein otetta.
Asiat jotka ennen kiinnosti kovasti on kadottaneet merkityksensä. Monen on opittava tietämään kuka oikeasti on ja mitä haluaa. Ennen päivä alkoi siitä, että kello soi ja työ vei päivää siitä eteenpäin. Se loi elämään tietyn turvallisen rytmin. Nyt se rytmi on löydettävä uudelleen. Hyvään elämään tarvitaan myös uudet unelmat ja tavoitteet. Joten meillä eläkeläisillä on paljon mielenkiintoisia juttuja edessä.
Olli, mukavaa saada tänne ”uusi” kirjoittaja! Olen seurannut juttujasi Kotimaassa vuosikausia. Mielenkiintoista jatkaa seurassasi tällä areenalla.
Joku lainalaisuus taitaa olla siinä, että jos tiedän kuka on ja mitä haluaa ja sen lisäksi vielä kykenee kontrolloimaan elämää, niin mieleen alkaa pulpahdella myös ihan uusia unelmia. Se jolla on unelmia kokee elämänsä myös merkitykselliseksi. Olisikohan jotenkin näin.
Näihin kymmeniin eläneenä on tietysti kertynyt sellaista, joka on merkinnyt paljon ja joka palaa mieleen. Mutta yksi on ylitse muiden.
Kun parikymppisenä se, joka oli ollut piilossa, mutta jota oli aavisteltu, puhuttiin auki, tuli valoon, olin vihdoin vanhempieni edessä kokonaisena ihmisenä. Kokemus oli huojentava, mutta samalla myös rohkeutta ja voimia antava, elämänpolulle jopa käänteentekevä.
Kyllä. Koin minäkin jotain ”elomme puoliväliin ehtineenä.” Uskonnollinen kokemus? En tiedä. Eksistentiaalinen? Aivan varmasti. Pysyin kylläkin satavarmasti edelleen olemuksellisesti syntisenä ja sydän myrkkyä täynnä, mutta jotain muuttui.
Kiitos kirjoituksesta ja kysymyksestä.
Elämänkaariharkintaa katsovat useimmat joskin puhuttelu on henkilökohtainen eikä useinkaan asia nouse mieleen.
Usein ekstentiaalinen sekoitetaan normaaliin kykyymme tehdä alitajuisesti prosessointia jolloin yhtäkkiset huomiomme tietoisuudessa voivat olla hyvin kuin kaukaakin saatuja tai nähtyjä.
Näin ikääntymiseen kuuluvat haastavatkin kysymykset, ja yksi haastava on ero puolisosta.
Blogistin kysymykseen liittyy nuoruudessa myös kykymme huomata ja oivaltaa. Kaksikymppinen on erilainen kuin alta kymmenvuotias huomaamaan funktioita ajassa katsomatta vielä itseämme alta kouluikäisenä jolloin ajassa oppinen on nopeinta.
Vähälle huomiolle jää myös olevamme itsemme kanssa seurustelevia Ihmisiä. Muistipaikkoja meillä on Itsessämme useita ja ajassa oleminen katsoo sieltä tietoa mikä tulisi tarpeeseen.
Onneksi näin Joulun aikaan saamme katsoa mukavaa asiaa lapsuudestamme ellei asiaa vaiva estä.
Näin välittämisen ja rakkauden asia siirtyy niin odotuksessa kuin sen täyttymyksessä eteenpäin.
Hyvää Joulun aikaa niin blogistille kuin lukijoille.
Kirjoittaja
Olli Seppälä
Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Kotimaan julkaisupäällikkö - Tässä blogissa en käy minkään valtakunnan kirkkopoliittista keskustelua, vaan katson sisäänpäin mielen liikkeisiin hengellisen ja henkisen maisemissa.
Eksistentiaalisia tai muuten merkittäviä oivalluksia ja kokemuksia mahtunee elämään useampiakin. Ensin muistan oivaltaneeni, miten onnekas olen kun olen syntynyt ainoaan oikeaan totuuteen, amerikkalaiseen uususkontoon. Sitten vartuin ja huomasin tulleeni huijatuksi – uskonto johon kasvoin oli pelkkää fuulaa. Tästä vähän aikaa ja ymmärsin, että koko jumalakäsitys oli fuulaa. Evoluutiopsykologian kannalta ymmärrettävää, mutta silti fuulaa. Jätin uskon heille, jotka kokevat tulevansa sen avulla autuaiksi.
Näin on ainakin saanut kokea tajunnan räjäyttäviä eksistentiaalisia hetkiä useamman. Edelleen olen avoin uusille yllätyksille, sillä mistä sitä tietää mitä nurkan takana odottaa.
Onnea eläkkeelle pääsystä! 🙂
Ilmoita asiaton kommentti