Kaikkia ihmisiä yhdistää halu olla onnellinen. Augustinus uskoo, että tätä toivetta ei poista ihmisestä mikään. Antiikin aikana näkemys onnellisuudesta ihmislajin yhteisenä päämääränä oli varsin yleinen, ja taitaisi sen moni voida allekirjoittaa nykyaikanakin.
Augustinuksen mukaan ihmiset haluavat luonnostaan elää ikuisesti onnellista elämää, koska se on mahdollista. Sellaiseen elämään Jumala meidät tarkoitti – elämään iäti hänen kanssaan täydellisessä onnen tilassa. Syntiinlankeemus rikkoi paratiisin onnellisen olon, muttei poistanut ihmisen kaipausta elää elämää, jota varten hänet oli luotu.
Ajallisessa elämässä ihminen ei voi tavoittaa onnesta kuin väläyksiä. Augustinuksen mukaan ihminen voi mielellään kevyesti koskettaa Jumalaa, joka on ikuisesti onnellinen, ja sitä kautta kokea onnen läikähdyksen. Ne asiat, jotka meille tarjoavat maailmassa tyytyväisyyttä, ovat toki Jumalan hyviä lahjoja. Niistä on syytä olla kiitollinen ja arvostaa niitä, mutta nekin kalpenevat sen rinnalla, mitä todellinen onnellisuus on. Ne eivät näet ole pysyviä – koti voi palaa, tavarat kadota, terveys mennä ja rakkaat kuolla. Oikea autuus on Augustinuksesta pysyvää.
Augustinus uskoo, että todellinen onnellisuus on saavutettavissa vasta taivaassa. Siellä pelastetut katselevat Jumalaa kasvoista kasvoihin. Emme enää näe häntä vaillinaisesti, kuten täällä maassa, vaan täydellisesti. Taivaassa Jumala on kaikki kaikessa.
Augustinuksen mielessä ihmiskunnan historia on matka yhteydestä eroon ja jälleen palautettuun ykseyteen. Paratiisissa ihmisen ja Jumalan välinen yhteys, kuten myös yhteys ihmisten välillä, oli rikkumaton. Synti sai aikaan eriytymisen – pyrkimyksessään itsenäisyyteen ihminen joutuikin eroon Jumalasta ja lajitovereistaan. Yhteiset päämäärät muuttuivat yksilöiden päämääriksi, jotka olivat yhtäkkiä ristiriidassa toistensa kanssa. Moinen tila on Augustinuksesta täysin luonnoton ja surkea, onnellisuuden vastainen.
Kristus yhdistää sen, minkä synti on erottanut. Augustinuksen mukaan Kristuksen ruumis, kirkko, kokoaa ihmisiä yhteen ja muodostaa heistä rakkauden yhteisön. Kristuksen ruumiin jäsenet kasvavat yhdessä rakkaudessa kohti kärsivän Vapahtajan esimerkkiä ja matkaavat toinen toistaan tukien kohti todellista kotimaataan.
Taivaassa on ikuinen onni. Augustinus korostaa, että siellä eivät ihmisen mieltä vaivaa samanlaiset asiat kuin maan päällä, sillä ne ovat mahdottomia. Ei ole enää kuolemaa, syntiä tai kiusauksia. Ei voi enää menettää onnellisuuttaan millään tavalla. Vaikka ihmiset säilyvätkin yksilöinä myös taivaassa, heidän yhteytensä Jumalan kanssa on täydellinen. Sitä on onnellisuus.
—
(Tämä ei ole mielipidekirjoitus. Teen väitöskirjaa Augustinuksesta ja tarkoitukseni on näiden blogitekstien avulla avata hänen ajatteluaan nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.)
Joo joo . Ymmärrän kyllä Augustinusta mutta olen erimieltä hänen kanssaan. Tiedän että se on huimapäinen teko . Vuosisadat ovat tehneet hänestä kaikkien aikojen suurimman luterilaisen auktoriteetin jota jopa Luther lähestyi kunnioittavasti.
Mitä siis on onni? Ennen kaikkea onni on maallista onnea. jos on ollut tuuria päästä oikealle paikalle ja oikeisiin , itselleen sopiviin, töihin, on oma asunto eikä paljon velkaa ja partneri jota sydänmestään rakastaa. Niin silloin on kaikki mahdollisuudet olla tarpeeksi onnellinen. Kun sitten vielä saa lapsia ja saa ne aikuisiksi ja suhteet niihin ovat hyvät niin jotain vikaa on jos persoona ei osaa arvostaa onneaan. Augustiinuksen rauhaton sielu sai levon Jumalassa. Me muut voimme tyytyä kesäiseen iltanuotioon oikeiden ihmisten ympäröiminä ja vanhoja muistellen.
Minun onneni on olla Jumalaa lähellä. Ps. 73:28
Tuosta Psalmista on tehty hieno virsi, yksi oma suosikki…
https://youtu.be/Tr436DV0Nc8
Virsi on todella hieno!
Jos haluat tulla onnelliseksi, niin älä toivo, että asiat menevät niin kuin toivot. Toivo että ne menevät niin kuin menevät. Jolloin kaikki toiveesi toteutuvat. Jos vaikka sataa, niin anna sataa.
Jos sinulla on puoliso, ja toivot, että hän on juuri sellainen, kuin hän on, niin heti huomaat saaneesi toiveittesi mukaisen puolison. Joten löytyy paljon syytä, josta saa olla onnellinen. Onnellisuuden kokemus syntyy aivoissamme tunne-elämän keskuksessa ja siellä ei ole järkevälle ajattelulle sijaa. Järki on muissa aivojen osissa. Joten voimme aivan hyvin käyttää tuota vanhaa itämaista viisautta, mikäli kaipaamme onnellisuuden kokemuksia.
Aito onni… Tuo otsikko saa miettimään, että on myös toisenlaista onnea, siis epäaitoa.
Onko onni tunne vai mielentila, jonka pelkää menettävänsä? Kun sanotaan: ”Jolla onni on, se onnen kätkeköön” niin tuohon sisältyy jotain salaista pelkoa, että onnen menettää, jos sen paljastaa… ”Kuinka kauan tätä onnea kestää…” kuulee joskus sanottavan.
Itse koen autuuden (onnen) kuten tuon sanan voi ymmärtää, liittyvän vahvasti luottamukseen ja uskoon. Tiedän, että Jumala pitää omistaan huolen, vaikka tieni veisi murheeseen ja vaivaan. Se onni, että saa olla Jumalaa lähellä on jotain selittämätöntä ja vaikeasti kuvattavaa… Jeesus tuntui tietävän, että Hänen tiensä vie ristille ja kuolemaan, mutta loppuun asti Hän luotti Jumalaan ja lohdutti ristillä ryöväriä ja viimeinen huutokin on kääntymistä Jumalan puoleen…
Minua on aina puhutellut Paavalin Rooman vankilassa seurakunnalle kirjoittama kirje:
”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil.4:4-7
Roomassa Paavali myös mestattiin ilmeisesti miekalla. Oliko Paavali onnellinen kuollessaan? Tämän kysymyksen edessä voi kukin miettiä omaa autuuttaan. (Onnea)