Aikakausien yli ja yli koko luomakunnan

Jumalan huolenpito on ihmeellinen. Hänen valtansa ulottuu yli avaruuksien. Koko maailmankaikkeus on hänen edessään kuin kaunis kedon kukkanen silmissämme. Universumin avarat ulottuvuudet hänelle kuin kevään ensi sinivuokko kämmenellämme.

Jeesus on ikuinen Jumala ikuisesta Jumalasta. Hänen kauttaan Isä loi kaiken. Koko nykyisen maailmankauden loppuun asti Jeesus on kaikkivaltias. Kerran ajan vaihtuessa ikuisuuteen Jumalan Poika, Vapahtajamme Jeesus istuu taivaan valtaistuimella. Hänessä meillä on turva tuomiolla. Hän Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, on puolustajamme. Kun synti, kuolema ja perkele saavat loppunsa, niin Jumalan kansalle tämä merkitsee vapauden, rauhan, ilon ja riemun loputonta täyteyttä. Jeesus on silloin kaikki kaikessa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Alfa on kreikan aakkosten ensimmäinen kirjain. Omega on kreikkalaisen aakkosten viimeinen kirjain. Käännöksessä pantu vastine lukuarvoltaan o-kirjaimella. Näillä Jeesus kertoo olevansa yli kaiken Jumala. Hän oli läsnä jo luomisen alkaessa ja hän on läsnä, kun luomakunta saa täyttymyksensä Kristuksen takaisin tulon yhteydessä. Silloin vajavaisuus muuttuu täydellisyydeksi ja katoavaisuus ikuisuudeksi.

SUNNUNTAI 10.3.2024

4. paastonajan sunnuntai eli Laetare

Elämän leipä

Toinen lukukappale eli epistola: Ilm. 21:6–7

Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 21

Valtaistuimella istuva lausui: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.”

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

15 KOMMENTIT

  1. Nykyisin minulla kokoelmassani olevien yli puolen tuhannen erilaisen Raamatun tai sen osien teoksien kielivalikoimakin on lisääntynyt sitten Someron paikallislehdessä olleen tekstin määrästä huomattavasti suuremmaksi.

    Samoihin aikoihin minulla oli erilaisten Raamattujen näyttely Someron kaupunginkirjastossa. Monella paikkakunnalla olen muuallakin vuosien kuluessa asettanut Raamattuja näytteille. Yli sadan kielen raja ylittyi vuosituhannen vaihteessa. Kun tuolloin järjestin näyttely Sipoon seurakuntatalolla, niin eri kielten määrä oli tuohon aikaan 103.

    Muutamalla eri kielellä voi blogini pohjana olevaa tekstiä tutkia esimerkiksi tässä osoitteessa

    https://biblehub.com/multi/revelation/21-6.htm

  2. Hyvä blogi, kiitos Matias!

    Jeesus on elämän leipä ja elämän lähde!

    Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.”
    (Ilm. 21:6-8 / FB38)

    • Tarja

      Jumala on kolmiyhteinen. Me uskomme yhteen Jumalaan joka on ilmoittanut itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä.

      Jumalan olemuksensa puolesta Jumalan Poikana Jeesus on ikuinen jo ennen maailmankaikkeuden syntyä elänyt. Jumala Jumalasta, Kaikkivaltias Kaikkivaltiaasta, Ikuinen Ikuisesta, Todellinen Todellisesta.

      Sen sijaan ihmisyyden hän otti Autuaassa Neitsyessä, ajallisesti ja paikallisesti rajatussa paikassa. Ihmisen katoavaisuuden takia hän myös kuoli Golgatan ristillä. Mutta ihmiseksi tulemisellaan, elämällään ja kuolemallaan ja sitä seuraavalla ylösnousemuksellaan hänen olemuksensa Ikuisena Jumalana tuli näkyviin.

      Tämän tekonsa ansiosta hän valmisti koko ihmiskunnalle yhteyden Jumalan ja ihmisten välille. Tämän takia meille myös on lupaus meidän ylösnousemuksestamme ja ikuiseen elämään hänen luokseen pääsemisestä taivaan kirkkauteen.

      Kun Ikuinen otti osakseen ajallisuuden, niin tällä työllään hän toi meille ajan lapsille osallisuuden ikuisuudesta hänen luonaan.

  3. Sunnuntain epistolassa ovat ihanat sanat:

    Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.

    Ilmestyskirja puhuu elämän vedestä. Tämän lähtökohtana on Raamatun alkulehdillä oleva kuvaus paratiisista. Paratiisissa kasvoi elämän puu. Siellä oli myös neljään haaraan jakautunut virta.

    1.Mooseksen kirja:

    2:9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.

    2:10 Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia, ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.

    Myöhemmin näitä jakeita käsiteltäessä elämän puu ja paratiisia kasteleva virta on yhdistetty toisiinsa. Näin Syyrian autiomaan lähellä eläneet ihmiset ovat kokeneet, miten joen virta antaa elämää puulle ja puu antaa elämän niille ihmisille, jotka puusta saavat nauttia. Näin arkinen elämän kokeminen on antanut ihmisille mielikuvan Jumalan huolenpidosta. Virran vesi ja elämän puun antama ravinto ovat ilmausta taivaallisen veden virtojen elämää antavasta voimasta. Jumala antaa veden kautta hengellisen elämän, elämän Jumalaa ylistäen ja hänelle kunnian antaen.

    Ilmestyskirja liittyy tähän Vanhasta testamentista nousevaan kokemukseen elämän lahjasta ja yhdistää sen Vapahtajaamme. Kristus on Jumalan Karitsa joka antoi itsensä uhriksi koko maailman pelastaakseen Golgatan ristillä. Jeesus Kristus on se elämän puu joka antaa maailmalle elämän. Niinpä Ilmestyskirjan näköala taivasta kohti avaa valtaisan kuvauksen taivaan kirkkauden todellisuuteen. Jeesuksen taivaalliselta valtaistuimelta käsin virtaa elämän vesi meidän ajalliseen elämäämme, elämän veden virran välityksellä. Pyhän kasteen voima kantaa meitä koko elämämme ajan matkallamme Jumalan antamaa tulevaisuutta, taivasta kohti. Ristiinnaulittu Kristus on kanssamme joka päivä maailman loppuun asti ja vie meidät perille taivaan ihanuuteen ikuiseen iloon Jumalamme kasvojen eteen.

    Ilmestyskirja:

    7:17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.”

    21:6 Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

    22:1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

    22:2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.

    22:17 Ja Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Ja joka kuulee, sanokoon: ”Tule!” Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

    • Tarja

      Kiitos hyvästä pohdiskelustasi.

      Juuri tässä on yksi näkökohta siihen, miksi pelastuksen järjestykseen kuului eron tekeminen Isän ja Pojan persoonien välillä.

      Poika otti ajallisuuden osakseen. Poika kuoli koko maailman pelastamiseksi. Kaiken täytettyään hän palasi Isän luo. Tuo tehtävä toi maailmalle autuuden sanoman.

      Me ihmiset emme voi käsittää Pyhän Kolminaisuuden olemuksen syvyyttä, Voimme vain aavistella, että tähän sisältyy juuri tuo esille nostamasi näkökulma, että maailmankaikkeuden ylläpito kaukaisimmasta galaksista viimeistä atomia ja jopa atomien osia kvarkkeja myöten ei jäänyt hoitamatta sinä aikana kun Vapahtajamme lepäsi haudassa perjantaista sunnuntaihin.

    • Tarja

      Myös noiden toisten linnunratajärjestelmien ja koko avaruuden ylläpito ja niistä huolehtiminen on saman Jumalamme työtä. Taivaan ja maan luomiseen kuuluu koko maailmankaikkeuden luominen ja ylläpitäminen.

  4. A ja O tarkoittavat tietysti kreikkalaisten kirjainten/aakkosten alkua ja loppua Alfa ja Omega.
    Onko Jeesus jotenkin sidottu kreikkalaisiin kirjaimiin/ aakkostoon ja mitä se kertoo,

    Meidän aakkosten alku ja loppu ovat A ja Ö, ja heprealaisten aakkosissa alku ja loppu ovat Alef ja Tav.

    Ensimmäinen ja viimeinen sanonta tarkoittaa eri asiaa kuin alku ja loppu, minun mielestäni. Ensimmäinen, joka on ilmoittanut itsensä ei-kuvallisena Jumalana, Luojana ja Kaikkivaltiaana, ja viimeinen joka jää kun kaikki muut jumalat ovat poistuneet.

    • Tarja

      Kiitos lisäselvityksen antamisesta kreikkalaisista aakkosista ja meidän aakkosistamme. Käännöksessä omegasta on otettu sen äänteellinen vastaavuus esiin. Käännöksessä ei koskaan voi tuoda esiin alkutekstin kaikkia ulottuvuuksia, koska merkityskentät eivät vastaa toisiaan.

      Lähden sotiemme veteraanien tilaisuuteen tämän kirjoitettuani.
      Kiitos aktiivisesta mielenkiinnostasi blogejani kohtaan!

    • Tarja

      Epäjumalat ovat meidän maailmaamme kuuluvia jumaliksi kuviteltuja joko olemattomia tai Jumalasta pois poikenneita henkivaltoja. Saatanan lankeemuksen mukana myös osa henkivalloista lankesi samaan aikaan.

      Ilmestyskirja kertoo, että aikojen lopussa, kun Jumalan valta tulee näkyvästi esiin, Saatana liittolaisineen heitetään ikuiseen tuleen eli niiden valta loppuu tykkänään ja että tämä tulee olemaan ikuista. Näin ollen Saatana pahoine liittolaisineen ei enää milloinkaan pääse tekemään pienintäkään pahaa, ei koko maailmankaikkeudessakaan, ei missään.

      Tällöin toteutuu se mitä sanot kommentissasi: ”Jumalana, Luojana ja Kaikkivaltiaana, ja viimeinen joka jää kun kaikki muut jumalat ovat poistuneet.”

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

Jumalan huolenpito on ihmeellinen. Hänen valtansa ulottuu yli avaruuksien. Koko maailmankaikkeus on hänen edessään kuin kaunis kedon kukkanen silmissämme. Universumin avarat ulottuvuudet hänelle kuin kevään ensi sinivuokko kämmenellämme.

Jeesus on ikuinen Jumala ikuisesta Jumalasta. Hänen kauttaan Isä loi kaiken. Koko nykyisen maailmankauden loppuun asti Jeesus on kaikkivaltias. Kerran ajan vaihtuessa ikuisuuteen Jumalan Poika, Vapahtajamme Jeesus istuu taivaan valtaistuimella. Hänessä meillä on turva tuomiolla. Hän Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, on puolustajamme. Kun synti, kuolema ja perkele saavat loppunsa, niin Jumalan kansalle tämä merkitsee vapauden, rauhan, ilon ja riemun loputonta täyteyttä. Jeesus on silloin kaikki kaikessa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Alfa on kreikan aakkosten ensimmäinen kirjain. Omega on kreikkalaisen aakkosten viimeinen kirjain. Käännöksessä pantu vastine lukuarvoltaan o-kirjaimella. Näillä Jeesus kertoo olevansa yli kaiken Jumala. Hän oli läsnä jo luomisen alkaessa ja hän on läsnä, kun luomakunta saa täyttymyksensä Kristuksen takaisin tulon yhteydessä. Silloin vajavaisuus muuttuu täydellisyydeksi ja katoavaisuus ikuisuudeksi.

SUNNUNTAI 10.3.2024

4. paastonajan sunnuntai eli Laetare

Elämän leipä

Toinen lukukappale eli epistola: Ilm. 21:6–7

Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 21

Valtaistuimella istuva lausui: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.”