Alkuräjähdys?

On asioita joita Jumala antaa meidän nähdä. Itsensä hän pitää toistaiseksi salassa, mutta teot ovat ilmeiset. Katselepa vaikka tätä maailmaa – se on melkoinen luomus. Ehkä sanot, että se on syntynyt räjähdyksestä. Ajatteletko samoin nähdessäsi hienon omakotitalon tai virtaviivaisen urheiluauton? Et hetkeäkään usko räjähteillä saatavan sellaista aikaiseksi. Ensimmäiseksi nousee mieleen, kuka rakensi, ketkä suunnittelivat ja piirsivät. Mihin looginen ajattelu yhtäkkiä katoaa? Vai onko kaikki niin suurta, etteivät aivot suostu ymmärtämään?

Istuin kerran uimahallin saunassa erään uskovan miehen kanssa. Hän oli tullut uskoon vanhemmalla iällään ja tehnyt elämäntyönsä panostajana. Innokkaana uskovana hän ei myöskään pitänyt lamppua vakan alla, vaan kertoi uimahallin saunassa uskoontulostaan. Hetken päästä joku, jolla oli toisenlainen vakaumus, kertoi uskovansa alkuräjähdykseen. Vierelläni istuva uskova ei kuitenkaan mennyt sanattomaksi. Hän jatkoi: ”Olen neljäkymmentä vuotta ollut panostajana, enkä koskaan ole räjähdyksen seurauksena nähnyt minkään menevän järjestykseen, vaan aina on jäljelle jäänyt sekasortoa.” Lauteilta pääsi hyväksyvä naurahdus useimpien suusta ja keskustelu pääsi jatkumaan.


Harri Lampinen, Mikä oikeesti on totta?, s. 17–18. KKJMK Oy, 2020.

73 KOMMENTIT

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.

On asioita joita Jumala antaa meidän nähdä. Itsensä hän pitää toistaiseksi salassa, mutta teot ovat ilmeiset. Katselepa vaikka tätä maailmaa - se on melkoinen luomus. Ehkä sanot, että se on syntynyt räjähdyksestä. Ajatteletko samoin nähdessäsi hienon omakotitalon tai virtaviivaisen urheiluauton? Et hetkeäkään usko räjähteillä saatavan sellaista aikaiseksi. Ensimmäiseksi nousee mieleen, kuka rakensi, ketkä suunnittelivat ja piirsivät. Mihin looginen ajattelu yhtäkkiä katoaa? Vai onko kaikki niin suurta, etteivät aivot suostu ymmärtämään?

Istuin kerran uimahallin saunassa erään uskovan miehen kanssa. Hän oli tullut uskoon vanhemmalla iällään ja tehnyt elämäntyönsä panostajana. Innokkaana uskovana hän ei myöskään pitänyt lamppua vakan alla, vaan kertoi uimahallin saunassa uskoontulostaan. Hetken päästä joku, jolla oli toisenlainen vakaumus, kertoi uskovansa alkuräjähdykseen. Vierelläni istuva uskova ei kuitenkaan mennyt sanattomaksi. Hän jatkoi: "Olen neljäkymmentä vuotta ollut panostajana, enkä koskaan ole räjähdyksen seurauksena nähnyt minkään menevän järjestykseen, vaan aina on jäljelle jäänyt sekasortoa." Lauteilta pääsi hyväksyvä naurahdus useimpien suusta ja keskustelu pääsi jatkumaan.


Harri Lampinen, Mikä oikeesti on totta?, s. 17–18. KKJMK Oy, 2020.