Jumala on kuollut. – Nietzsche
Nietzsche on kuollut. – Jumala
Totisesti, Jumala on oikeassa: saksalaisen filosofin ja runoilijan kuolemasta on tänään kulunut päivälleen 115 vuotta.
Friedrich Nietzsche syntyi Preussissa v. 1844 uskonnolliseen sukuun: hänen isänsä, setänsä ja isoisänsä olivat kaikki luterilaisia pappeja. Tästä huolimatta – vai juuri tämänkö tähden? – Nietzsche kävi niin raivoisasti kristinuskon kimppuun. Hän näki kaikkien uskontojen papit kuoleman saarnaajina, koska heidän oppinsa usuttavat ihmisiä kääntymään pois tästä maailmasta ja elämästä kohti kuolemaa.
Nietzsche pitää kaiken toiminnan perusmotiivina vallantahtoa. Hänen mukaansa ihmiset voidaan sen ilmentymisen ja toteutumisen perusteella jakaa kahteen ryhmään. Herrat ovat voimakkaita, sankareita ja elämän taiteilijoita. Heitä voidaan verrata eläinkunnan kuninkaisiin, leijoniin ja tiikereihin. He ovat valmiita taistelemaan ja myös tarvittaessa raatelemaan.
Orjien moraali on asenteeltaan toisenlainen. Orjat ovat laumasieluja. He ovat raukkoja, eivätkä pysty selviytymään elämän taisteluissa. Orjamoraali omaksutaan ulkoapäin. Orjat uskovat arvojen olevan absoluuttisia. Ihmisten jakaminen herroihin ja orjiin muodostuu sen perusteella, onko henkilöllä tahto vahvaan täyteläiseen elämään. Kenelläkään kristityllä ei Nietzschen mukaan voi olla riittävää vallantahtoa, jotta hänet voidaan lukea herraksi. Samoin naiset ovat hänen mukaansa alhaisia luontokappaleita, eivätkä he voi koskaan kuulua herrojen joukkoon.
Nietzsche katsoo moraalin syntyneen heikkojen orjien halusta rajoittaa ja tukahduttaa myös kaikkien muitten elämää, koska he tietävät, etteivät he itse selviä taisteluissa, mikä on herättänyt heissä kaunaa voimakkaita kohtaan. Kristinuskon moraali on Nietzschen mielestä tyypillistä orjamoraalia. Sen pyrkimyksenä on kehittää ihmisissä sellaisia elämää tukahduttavia tunteita kuin sääliä ja rakkautta. Lisäksi se leimaa kaiken nautinnon synniksi.
Orjamoraali perustuu omantunnon, katumuksen, säälin ja pelon tunteisiin. Filosofi piti korkeassa arvossa säälimättömyyttä ja kovuutta, jotka ovat herramoraalin ainekset. Hän vaatikin kaikkien arvojen uudelleen arvioimista. Hän kieltää ihmisten tasa-arvon. Samoin tuhoon tuomittuja ovat demokratia ja sosialismi. Vastapainoksi hän nostaa individualismin ja aristokraattisen anarkismin. Individualismi näkyy siinä, ettei yli-ihminen ole joukko tai rotu vaan yksilö. Ihmisyyden ihanteeksi hän asetti yli-ihmisen, joka on itsenäinen ja vapaa tekemän, mitä haluaa.
Nietzsche kantoi murhetta siitä, miten jälkimaailma ottaisi hänen filosofiansa vastaan. Ei mennyt kuin 30 vuotta hänen kuolemastaan, kun muuan Adolf Hitler löysi yli-ihmisopin ja herrarotuaatteen ja pisti harjoitukseen myös yli-ihmisen halun hävittää koko Euroopassa vallinnut juutalais-kristillinen moraali. Hitler siis perusteli Nietzschen teksteillä omaa silmitöntä väkivaltaansa ja hirmutekoja.
30 vuotta ennen kuolemaansa Nietzsche sairastui kurkkumätään ja punatautiin ja kärsi loppuelämänsä heikosta terveydestä. Hän joutui jättämään professuurinsa Baselin yliopistossa v. 1879. Vuosikymmentä myöhemmin hän sai hermoromahduksen, josta ei koskaan täysin toipunut. Hän kuoli Weimarissa 56-vuotiaana v. 1900.
Nietschen antisemitistinen Elisabeth-sisar sensuroi veljensä tekstejä sen jälkeen, kun tämän mielenterveys oli järkkynyt. Tämän vuoksi natsit saattoivat vääristellä ja tulkita kirjoituksia aivan mielensä mukaan. Varmasti filosofi olisi kääntynyt haudassaan, jos olisi kuullut natsien metkuista. Toisaalta: mihin suuntaan tämä itseään itseriittoiseksi ateistiksi kutsunut mies olisi kääntynyt?
Nietzsche ei lausunut viimeisiksi sanoikseen mitään kuolematonta, kuten Minä elän! tai Lisää valoa! Hän sanoi vain yhden sanan: sisarensa nimen…
* * * * * * * *
Elokuun bloginkirjoituskuntokoulumaratonin teksti nro 25 / 31. Vieläköhän nykynuoriin mahtavat Nietzschen aatokset upota? Tällaista nihilismiä…
Tuo ”Jumala on kuollut. Niezsche. Niezsche on kuollut. Jumala.” – fraasi luki joskus Tampereella yhden hylätyn tehtaan seinässä graffitina. Luin sitä usein ohikulkiessani. Kai se jotain lukiolaisen tajuntaan vaikutti…
Jälkimmäinen lause Niezschen kuolemasta ainakin piti paikkansa, sen verran oli tullut koulussa kuunneltua. Tiesin myös sen, että N. oli tällaisia ajatuksia puhunut. Mutta mikä oli totta? Mikä on totuus? Sitä mietti E.Pilatus tuolloin.
Myöhemmin, englannin erikoistumisopintojen aikana Seinäjoen kesäyliopistossa. tuo lause tuli vastaan muodossa ”God is dead – but at least we have grammar!”. Se räjäytti tajunnan taas ihan uusiin ulottuvuuksiin…
Elias: Luulen, että Nietzsche ei olisi tykännyt tuosta kielioppi-lisäyksestä, sillä kaverihan hyökkäsi raivoisasti kaikkia ehyinä järjestelminä esiintymään pyrkivien ilmiöitten kimppuun.
Voi olla. Kielioppi lienee hänen ajattelussaan ainoastaan (yli?)ihmisen vapautta rajoittava häiriötekijä.
Elias: Aivan ehdottomasti näin: vapautta rajoittava ja turmeleva häiriötekijä. Masentaakin se voi, sillä eikös Nietzschen tarkoituksena ollut kehittää ILOINEN filosofia? Mihin se ilo jäi? Ei kai hän ollut se, joka sanoi, että itku pitkästä ilosta?
Keillähän hänen mukaansa oli oikeus tuohon iloon? Vainko (k)arjalaisella yli-ihmisellä?
Nietsche sai ratkaisevan hermoromahduksen nähdessään Torinossa hevosta ruoskittavan ja hyökkäsi sen kaulaan suojelemaan syytöntä eläintä. Ei aivan hänen filosofiansa, ainakaan sellaisena kuin se yleensä ymmärretään, mukainen lopun alku. Nietchen suhtautumisessa ”julkiseen” kristinuskoon on jotain samaa kui Kierkegaardilla. Molemmat vastustivat aikansa kirkkoa ja sen vallankäyttöä, mikä ei välttämättä eikä ainakaan Kierkegaardin osalta tarkoittanut kristinuskonvastaisuutta. Eikä kummankaan pyrkimyksillä ole välttämättä paljon tekemistä nykyisen kirkon kanssa.
Kierkegaardin ja Niezschen vertailu olisikin laajemman keskustelun paikka. Samoin tuo kirkon aseman merkittävä muuttuminen heidän ajoistaan.
Mutta miten verrata sellaisia, joista toinen tahtoi tuhota kristinuskon, toinen taas rakasti sitä ja kehotti kaikkia tekemään uskon hypyn elämässään?
Kierkegaardin kirkkoon oli varsinkin vanhemmiten kaikkea muuta kuin rakkaussuhde.
Mieleeni on tullut monesti näistä herroista, että siinä ovat kaksi ryöväriä ristillä. Kummatkin olivat joutuneet elämässään äärimmäisen aivojumpan jälkeen Totuuden eteen.
Kristus seisoo, keskellä maailmaa, sillä Jumala asetti Golgatalle loukkaus kiven.
Jotka eivät ole puolesta, ovat vastaan. mitään välitilaa ei ole. Näen, että Niezschen loukkaantui Jumalan kaikkivaltaisuuteen, kun taas Kierkegaard nöyrtyi sen alle.
Sillä Raamatussa sanotaan: ”Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.
Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, ”on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi”
ja ”kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi”. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut”.
Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan,
ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.
Ihmeelliset ovat Jumalan teot.
Hannu, hyvä että valistit blogikansaa Nietzshestä!
Allakasta näin, että on ko. henkilön kuolinpäivä. En voinut ohittaa olankohautuksella. Rasittava heppu!
Nietzschen lausahduksen taustaoletuksena on naturalistis-materialistisen maailmankatsomuksen käsitys Jumalasta inhimillisen kulttuurin luomana fiktiona, jolloin Jumalan merkityksellisyys säilyy vain sikäli kuin on häneen uskovia ihmisiä.
Kristillinen, ja yleisemminkin teistinen, jumalakäsitys on kuitenkin aivan toisenlainen. Jumala on ikuinen, hänellä ei ole alkua eikä loppua eikä hänen olemassaolonsa ole riippuvainen ainoankaan muun tajuisen olennon olemassaolosta.