Ehkä on hyvä, että kävi heti näin: Ensiksi onnettomalla termillä sukupuolineutraali avioliitto ja sittemmin virtaviivaisempana hämäyksenä tasa-arvoisena avioliittona markkinoitu kansalaisaloite meni eduskunnan äänestyksessä tänään (28.11.14) läpi. Parempi, että kenenkään ei nyt tarvitse jäädä roikkumaan löysään hirteen odottelemaan seuraavaa läpimenoyritystä. Sillä aloitteen puolustajat eivät varmasti olisi jättäneet leikkiä kesken ennen kuin heidän tahtonsa on tapahtunut. Vastustajille tuskin revanssin mahdollisuutta tarjotaan.

Koko pappisvirassaoloni ajan (35 vuotta) olen muistuttanut vihkimilleni pareille, että kristillinen kirkko tunnustaa ja opettaa pyhään Raamattuun perustuen, että avioliitto on Jumalan säätämä elämäntapa miehen ja naisen välillä. Yhteys toiseen ihmiseen ja yhteys Jumalaan on ihanteellinen elämän perustila. Myös yhteiskunnan pysyvyys ja onni rakentuvat pitkälti juuri avioliiton varaan. Kannattaa muistaa, että teidän keskinäisen liittonne myötä monista tänään täällä kirkon etupenkeissä istuvista ihmisistä tulee sukulaisia keskenään.

Aluksi tuo muistutus Jumalan säätämästä miehen ja naisen välisestä suhteesta oli tarkoitettu rohkaisemaan vihittäviä. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä kuin se olisi kannanotto sukupuolensa neutralisoijia vastaan. En sitä kyllä sellaiseksi ole tarkoittanut…

No, lukijat, antaa tulla vaan: Kuka synnittömistä tahtoo heittää ensimmäisen kiven? En voi mitään sille, että tunnen itseni nyt ihan munattomaksi, suorastaan sukupuolineutraaliksi, henkisesti sterilisoiduksi. Tai ainakin ääliöksi. Miten ihmeessä vuosikymmenten työ ikään kuin mitätöityy vain sen perusteella, että "ajat muuttuvat?" Minä olen koko ajan ollut siinä uskossa, että Jumala on sama eilen, tänään ja huomenna.

Facebookissa olen saanut viime päivien ajan paljon törkyä niskaani pysyessäni kirkon nykyisessä avioliittonäkemyksessä. Jopa lähimmät ystäväni, jotka ovat osoittautuneet tässä asiassa toisinajattelijoiksi, ovat piesseet minua kuin vierasta sikaa, hyppineet silmilleni ja erittäin aggressiivisella tavalla muistuttaneet minua, miten tärkeä asia rakkaus on. Sic! Käsittely on ollut varsin kovakouraista. Siinä ei ole painanut mitään, että olen jumaluusoppinut, evl. kirkon työntekijä ja antanut sanani (lue: vannonut valan), että en esim. salaa tai julkisesti edistä mitään sellaisia näkemyksiä, jotka sotivat kirkon oppeja vastaan. Nuoret papit antavat nykyään vain lupauksen, jossa on jäljellä vain häivähdys siitä, mihin me aikoinamme sitouduimme. Saatte ihan vapaasti nauraa, mutta minä tahdon silti olla uskollinen Jumalalle ja kirkolle.

Kansa on tänään huutoäänestänyt. Tulee mieleen muuan toinen huutokuoro, jossa palkattujen huutajien suulla vaadittiin Barabbas vapaaksi ja Jeesus ristiinnaulittavaksi.

Maallisesta vallankäytöstä, avioliitosta ja seksistä (Salomen eroottinen tanssi) oli kysymys myös silloin, kun hallitsijan kyseenalaisiin naimajärjestelyihin puuttunut Johannes Kastaja mestattiin. Toivottavasti meillä Suomessa ei koskaan päädytä siihen, että Kauhavan ruman vallesmannin tappamalla voisi naida hänen komian leskensä.

Nyt meillä on Suomessa kaksi erilaista avioliittokäsitystä: vanha kirkollinen ja uusi valtiollinen. Elävätkö nämä jatkossa sulassa sovussa vai alkaako valtiollinen painostaa kirkollista lain voimalla? Rakkauden laki ei löydy lakikirjasta vaan Raamatusta.  Rakkaus on toki Jumalan varsinaista työtä, mutta kiivaskin hän osaa olla, edelleenkin.

Alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mutta 2010-luvulla sillä ei enää ollut niin väliä. Ennen vedenpaisumustakin ihmiset söivät, joivat ja naivat…

Jaan useimpien piispojen huolen:

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispat-huolissaan-jakautumisesta/