Blogeja Kotimaa24:ssä jo kymmenen vuotta – ensimmäisten joukossa aloittanut Toivo Loikkanen kertoo,

Kotimaa24 aloitti toimintansa kymmenen vuotta sitten elokuun lopussa. Se oli aluksi vain blogisivusto, blogimetsäksi ja sähköiseksi kirkonmäeksi kutsuttu keskustelufoorumi. Uutistoiminta tuli mukaan vuotta myöhemmin 2010. Yksi blogimetsän ensimmäisistä bloggaajista oli Toivo Loikkanen, nykyisin rovasti ja Savonlinnan seurakunnassa työskentelevä aluekappalainen.

Kirjoitat edelleen blogiasi. Mistä moinen motivaatio?

– Olen harrastanut jonkinlaista kirjoittamista kouluiästä lähtien. Olen myös melko sosiaalinen ja pidän keskusteluihin osallistumisesta. Kotimaa24-sivuston blogi on minulle jonkinlainen vaikuttamisen foorumi ja henkireikä. En toki usko, että olen saanut tai saisin mitään mullistuksia aikaan, mutta ajattelen kuitenkin kirjoituksillani rakentavani myös kirkkoamme.

Kotimaa24 on tullut minulle myös yhteisöksi, joka on osa elämääni ja pappeuttani. Ehkä jossakin vaiheessa tulee myös tämän yhteisön jättämisen aika…

Onko sinulla aiheita, joihin huomaat palaavasi aina uudestaan?

Olen kirjoittanut paljon kirkon mission toteuttamiseen, kirkon jäsenyyteen ja kansankirkollisuuteen liittyvistä teemoista. Myös kirkon kansainvälisen vastuun, diakonian ja ihmisten yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat ovat minulle läheisiä. Kirkon rakenneasiat ja ”oikean kokoisen ja muotoisen” seurakuntayhteisön etsiminen on ollut usein teemana tavalla tai toisella. Se nousi kirkon rakennemuutoksista sekä yhteisöihin liittyvistä visoista.

– Virikkeet aiheisiin tulevat ”uutisvirrasta” sekä työssä ja elämässä eteen tulevista asioista.

Miten kuvailisit Kotimaa24:n blogien ja niiden alla käytävän keskustelun muutosta kymmenen vuoden aikana?

– Jotkut ovat kokeneet tämän foorumin ikävänä ja repivänä. Itse en ole paljon sellaista kokenut, mutta muistan, että jossakin vaiheessa tuskastuin joihinkin keskusteluihin ja kommentoijiin. Kommentoija saattoi mennä henkilökohtaisuuksiin tai esitti minusta uskoani ja pappeuttani väheksyviä näkemyksiä.

Aika on niin pitkä, etten edes tarkkaan muista, millaista kirjoittaminen ja kommentointi tarkkaan ottaen oli vuosia sitten. Ehkä aktiivinen joukko jossakin vaiheessa supistui, ja nyt on taas ollut näkyvissä hieman elpymistä.

Mikä on bloggaamisessa tärkeää? Anna jokin ohje?

– Kuten kaikessa puhumisessa ja kirjoittamisessa, bloggaamisessa kannattaa ottaa kuhunkin kirjoitukseen yksi aihe, josta kirjoittaa. Se voi olla hyvinkin rajattu ja pieni. Kirjoituksessa perussääntö on se, että alun ja selkeän lopun välissä on jotakin asiaa. Blogikirjoitus ei saa minusta olla kovin pitkä. Lyhyet kappaleet helpottavat lukemista.

– Tällaisella foorumilla pitää olla riittävän yleistajuista kieltä, tieteelliset ja puhtaasti teologiset foorumit ovat toisaalla. Itse kirjoitan mielestäni maltillisesti ja jopa pehmeästi, mutta rakentava ärsyttely tai hersyttely ja terävyys sopivat myös tällaiseen kirjoittamiseen.

 Miten ja miksi rohkaisisit uusia bloggaajia tulemaan mukaan?

– Minusta meillä on käytössä hieno foorumi, johon kannattaa tulla mukaan kirjoittamaan ja keskustelemaan. Toivon, että sinne saadaan kirkon elämässä ja yhteiskunnassa eri rooleissa toimivia, eri-ikäisiä ja eri puolilta maatamme olevia ihmisiä.

– Kirjoittaminen on myös mielekäs harrastus, joka auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja näkemyksiä.

Lue Toivo Loikkasen blogia täältä.

Oikaisu: 23.8.2019 kello 13.55. Toisin kuin kuvatekstissä aiemmin väitettiin, selfietä ei ole otettu Kotkan merimuseossa vaan Dubrovnikin merimuseossa.

Kuva: Toivo Loikkanen. Selfie otettu Dubrovnikin merimuseossa.

Lue myös:

Kerro ajatuksesi, ota kantaa, keskustele – bloggaaminen on nyt vapaata Kotimaa24:ssä

Kotimaan pro blogi -palkinto Hannu Kiurulle

Sukellusonnettomuudessa kuollut pappi Heikki Leppä oli Kotimaa24:n blogiyhteisön kantava voima

Kotimaan Pro blogi -palkinto ortodoksipapille

Ärsyyntyminen teki kirkkoherrasta blogistin

Kotimaa24:n kommentointi vain omalla nimellä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliOnko naisen toimittama ehtoollinen epäpätevä? – Sleyn ehtoolliskäsitystä puitiin aiempaa julkisemmin
Seuraava artikkeliMarkus Tirranen Keravan seurakunnan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä