Vuokko Kortekangas ja aran ehtoollisvieraan virsi: ”Ehtoollinen on herkkä ja vaikea asia”

Järvenpäässä luokanopettajana ja vararehtorina työskentelevälle Vuokko Kortekankaalle musiikki on rakas harrastus. Soittoa ja laulua lapsuudesta asti harrastanut Kortekangas on ollut kolmisenkymmentä vuotta mukana järvenpääläisessä kuorossa.

– Suuret kirkkomusiikkiteokset ovat itselleni rivilaulajana aina sykähdyttävintä ohjelmistoa. Nautin musiikista myös ja ennen kaikkea kuuntelijana, ja erityisesti pidän vokaalimusiikista ja oopperoista.

Myös tekstien työstäminen on Kortekankaalle tuttua. Vuosien varrella hän on suomentanut ja toimittanut lastenkirjoja sekä ollut mukana oppikirjailijana alakoulun uskontokirjasarjojen työryhmissä.

– Harrastan lisäksi pöytälaatikkorunoilua ja joitakin sanoituksia olen tehnyt tilaustöinäkin, Kortekangas kertoo.

Kun Vuokko Kortekangas sai veljeltään säveltäjä Olli Kortekankaalta pyynnön tehdä sanoitus ehtoollisvirteen, tuntui tehtävä ensin isolta.

– Virsi oli tulossa osaksi Ollin säveltämää Riemuvuoden juhlamessua. Hän kysyi, olisinko valmis yhteistyöhön, kun meillä oli siitä aiempaakin kokemusta.

Kortekangas empi ja totesi veljelleen olevansa epävarma ehtoollisella kävijä. Tähän veli puolestaan totesi, että miksei se sitten voisi olla juuri sellaisen ehtoollisvieraan virsi.

– Ehtoollinen on itselleni herkkä ja vaikeakin asia. Ehtoollisella käynti on jokaiselle kovin henkilökohtainen, vaikka onkin kyse yhteisöllisestä messun osasta. Ei ole aina helppoa kävellä muiden joukkoon ehtoolliselle. Siihen sisältyy paljon käsittämätöntä ja symbolista, mutta myös konkreettista: leipä ja viini.

Veljensä rohkaisemana Kortekangas ryhtyi kuitenkin työhön. Sanoituksen nimeksi tuli Aran ehtoollisvieraan rukous, joka nyt löytyy virsikirjan lisävihosta numerolla 956, ”Tämä on…”, meille luvataan.

– Virren viimeinen säkeistö loppuu kysymysmerkkiin ikään kuin auki jääden. Laulettuna säettä ei kuule kysymykseksi, mutta itselleni tuo kysymysmerkki merkitsee epävarman ihmisen antautumista itseä isomman voiman edessä, luottavaisuutta ja toivoa.

Vuokko Kortekangas kertoo olevansa satunnainen kirkossakävijä. Messujen musiikki ja ennen kaikkea virret koskettavat häntä usein enemmän kuin kuultu puhe.

– Virret tuovat turvallisuutta ja luovat mieli- ja muistikuvia. Eri elämänvaiheiden kirkolliset juhlat tuntuisivat aika ontoilta ilman virsiä.

Kortekangas ei koe itseään erityisesti virsirunoilijaksi, mutta toteaa olevansa iloinen, että hänen tekstinsä on mukana uusien virsien joukossa.

– Toivottavasti se jatkaa elämäänsä jumalanpalveluksissa ja auttaa muitakin arkoja ehtoollisvieraita pohdinnoissaan.

Kuva: Erkka Malkavaara

Lue myös:

Tytti Issakainen: Virret ovat superfoodia

Jyrki Linjama: Virren ei pidä olla väistelevä

Pekka Kosonen: Virsi on suomalaisen bluesia

Pirjo Vahtola: Virret ovat uskon kieltä

Olli Kortekangas: Ehtoollisvirsi ilman tunnevetoista mollia

Virrentekijä Jukka Salminen: Lepään vanhoissa virsissä

Joonatan Rautio: Virsi ei ole kertakäyttötavaraa

Sirkku Rintamäki: Virsi humahduttaa toiseen todellisuuteen

Mari Torri-Tuominen: Virsi eletään kaikilla aisteilla

Säde Bartling: Virret ovat kirkon suurinta pääomaa

Timo Alakotila: Virren säveltäminen oli 
kuin sudokun tekoa

Sheldon Ylioja: Virttä ei saa tappaa huonolla säestyksellä

Markku Kilpiö: ”Virsi ei ole mikään 
kepeä rallatus”

Edellinen artikkeliVille Auvinen Sleyn vs. lähetysjohtajaksi
Seuraava artikkeliJouluevankeliumi virastosuomeksi

Ei näytettäviä viestejä