Verkkolehti Kirkonkellarin toiminta vaakalaudalla

Verkkolehti Kirkonkellarissa on alkuvuoden ollut tavallista hiljaisempaa. Uusia juttuja on ilmestynyt vain muutama. Lehden toiminta onkin päätoimittaja Kari Latvuksen mukaan risteyskohdassa.

– Vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Ensinnäkin Kirkonkellariin löytyy konsepti, jonka avulla siitä tulee kaupallisesti itsensä kannattava tuote. Toisekseen siitä tulee kansaradiomainen paikka mielipiteille ja näkemyksille. Kolmantena vaihtoehtona on lehden alasajo, Latvus sanoo.

Hänen mukaansa viime syksynä käytiin neuvotteluja pääomituksesta, jolloin Kirkonkellarista olisi tullut osakeyhtiö. Tällä hetkellä toiminta pyörii Kari Latvuksen toiminimen kautta. Neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet toivottuun lopputulokseen.

– Siitä lähtien olemme olleet risteyskohdassa. Monta deadlinea on mennyt ja pohdinta jatkuu, Latvus sanoo.

Viime syksynä Kirkonkellarille haettiin uutta päätoimittajaa, myös tuloksetta.

Latvus on työskennellyt tämän vuoden helmikuun alusta yhteiskunnallisen työn asiantuntijana Kirkkohallituksessa. Hän on myös verkkolehdeksi muuttuneen Kytkimen päätoimittaja.

Lue myös:

Kytkin muuttui verkkolehdeksi

Kari Latvus yhteiskunnallisen työn asiantuntijaksi

Edellinen artikkeliJärjestöt huolissaan Suomeen yksin tulevista lapsista
Seuraava artikkeliKansainvälisessä lahkokonferenssissa käsiteltiin ensi kertaa lestadiolaisuutta

Ei näytettäviä viestejä