Valtakunnansyyttäjä määräsi kaksi uutta esitutkintaa Päivi Räsäsen puheista

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on määrännyt poliisin aloittamaan kaksi uutta esitutkintaa, jotka koskevat kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) puheita.

Uusissa tutkinnoissa on kyse kahdesta mediaesiintymisestä. Ruben Stillerin radio-ohjelmassa Yle Puheella Räsänen vieraili joulukuussa 2019. Ohjelman otsikko oli ”Mitä Jeesus ajattelisi homoista?” ja se on edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa.

Homoseksuaalisuus oli yksi keskustelunaiheista myös Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, joka esitettiin MTV3:lla ja Avalla alkuvuonna 2018.

Päivi Räsänen kertoi esitutkintojen määräämisistä omassa tiedotteessaan torstai-iltana. Asia vahvistettiin Kotimaa24:lle valtakunnansyyttäjän toimistosta perjantaina.

Poliisi päätti molemmissa tapauksissa ensin, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Valtakunnansyyttäjä arvioi asian kuitenkin toisin. Syyttäjällä on oikeus antaa määräys, jonka mukaan poliisi aloittaa esitutkinnan.

Valtakunnansyyttäjän toimistosta kerrotaan Kotimaa24:lle, että ohjelmien julkaisijoita ei epäillä rikoksesta eikä tutkintapyyntö koske heitä. Valtakunnansyyttäjän mukaan asiaa ei tutkinnan tässä vaiheessa kommentoida enempää.

Taustalla kaksi muuta rikosepäilyä

Uudet esitutkinnat ovat kolmas ja neljäs Päivi Räsäseen kohdistuva rikosepäily. Valtakunnansyyttäjä määräsi jo viime vuonna aloitettavaksi kaksi esitutkintaa Päivi Räsäsen kirjoituksista. Toinen koski viimekesäistä Twitter-viestiä, jossa Räsänen kommentoi Helsinki Pridea ja kirkkoa sen tukijana. Toisessa oli kyse Räsäsen kirjoittamasta ja Luther-säätiön julkaisemasta pamfletista vuodelta 2004. Molemmissa tapauksissa Räsästä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Näissäkin tapauksissa poliisi arvioi ensin, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Valtakunnansyyttäjän määräyksestä esitutkinnat kuitenkin aloitettiin.

Räsänen sanoi omassa torstaisessa tiedotteessaan pitävänsä uutta tilannetta ”käsittämättömänä” ja ”täysin absurdina”.

”Näillä tutkintapyynnöillä sekä niiden pohjalta käynnistetyillä rikostutkinnoilla pyritään rajoittamaan sanan- ja uskonnonvapautta, luomaan kristityille itsesensuurin ilmapiiriä. Samalla on vaarana, että media ja kirjoitusten julkaisijat alkavat rajaamaan joitakin keskustelunaiheita ja joitakin keskustelijoita pois. Pelon ja vaientamisen kierteeseen ei tule suostua”, Räsänen kirjoitti tiedotteessaan.

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa. Kansanedustaja Päivi Räsänen Pasilan poliisitalolla Helsingissä 2. maaliskuuta.

Lue myös:

Arkkipiispa Tapio Luoma Lännen Medialle: Päivi Räsäsen esitutkinnoissa ei rajoiteta uskonnonvapautta

Valtakunnansyyttäjä Helsingin Sanomissa: Pyhien kirjojen avulla ei saa loukata toisen ihmisarvoa

Päivi Räsäsen 15 vuoden takaisesta pamfletista esitutkinta – Piispa Laajasalo: Uskonnonvapauden näkökulmasta huolestuttavaa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliArvio: Suru on kuin hiekkalasti, sanoo pappi Klaus Härön uudessa elokuvassa
Seuraava artikkeliArkkipiispa Tapio Luoma Lännen Medialle: Päivi Räsäsen esitutkinnoissa ei rajoiteta uskonnonvapautta

Ei näytettäviä viestejä