Piispat: Kirkkoon saa tulla yli 50 ihmistä, jos tila sallii ja ohjeita noudatetaan

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat tarkentaneet ohjettaan jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärästä.

Piispat toteavat, että jumalanpalveluksiin ja kirkkotilassa tapahtuviin kirkollisiin toimituksiin – kuten vihkimisiin, kasteisiin ja hautaan siunaamisiin – saa 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 ihmistä. Tämä edellyttää, että viranomaisten edellytykset tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä täyttyvät.

Piispat ohjeistivat aiemmin tässä kuussa, että seurakunnissa voi järjestää alle 50 henkilön tilaisuuksia kesäkuun alusta lähtien. Ohjeistus perustui valtioneuvoston linjaukseen.

Piispojen ohjeen jälkeen hallitus kuitenkin antoi periaatepäätöksen, jonka mukaan 1.6. lähtien ”voidaan erityisjärjestelyin järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa (kuten huvipuistot, eläintarhat, kesäteatterit), jos turvallisuus voidaan varmistaa asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla”.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkensi, että yli 50:n mutta alle 500 hengen tilaisuuksia voisivat olla urheilu- ja kulttuuritapahtumat. Hallitusneuvos Joni Hiitola kertoi Kotimaa24:lle, että ministeriön näkemyksen mukaan mahdollisuus järjestää alle 500 hengen yleisötilaisuuksia koskisi myös kirkkoa ja seurakuntien toimintaa, kuten jumalapalveluksia.

Yli 500 henkilön yleisötilaisuuksien kielto on voimassa ainakin heinäkuun loppuun saakka.

Lue piispojen ohje kokonaisuudessaan:


Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen tarkennettu ohje seurakunnille kokoontumisrajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osalta 1.6.2020 alkaen:

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat antoivat valtioneuvoston linjaukseen perustuen 5.5.2020 ohjeen jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten osallistujamäärästä. Valtioneuvoston 6.5. tekemän periaatepäätöksen perusteella piispat tarkentavat ohjettaan seuraavasti:

Jumalanpalvelukset

Jumalanpalveluksiin voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.

Ehtoollisen vietosta hiippakunnat antavat ohjeita erikseen.

Jumalanpalvelusten välittämistä verkkoon (video- tai audiostriimaus) suositellaan jatkettavaksi edelleen.

Kirkolliset toimitukset

Kirkkotilassa ja muissa seurakunnan tiloissa toteutettaviin kirkollisiin toimituksiin voi 1.6.2020 alkaen osallistua yli 50 henkeä edellyttäen, että niissä noudatetaan viranomaisohjeita tilaisuuksien turvallisesta järjestämisestä. Henkilömäärä suhteutetaan aina 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi. Enimmäisosallistujamäärä on 500 henkeä.

Toimituksen jälkeen perheen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä. Valtioneuvoston linjauksen mukaan niitä koskee 50 hengen enimmäisosallistujamäärä, samoin kodeissa tai muissa yksityistiloissa toteutettavia kirkollisia toimituksia.

Kokoontumisrajoituksiin liittyvästä päätöksenteosta ja päätösten toimeenpanon ohjauksesta vastaavat aluehallintovirastot.

Hiippakunnat antavat tarvittaessa tarkempia ohjeita.

Kuva: Olli Seppälä. Mikkelin tuomiokirkossa on normaalioloissa 1 200 istumapaikkaa.

Lue myös:

Ministeriön näkemys: Kirkkoa koskee mahdollisuus alle 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestämiseen

Näin kirkko purkaa rajoituksia: Messuihin 50 henkilöä kesäkuussa, leirejä suositellaan vasta juhannuksen jälkeen

Kommentti: Suomessa on paljon suuria kirkkoja, joihin messuvieraat mahtuvat hyvillä turvaväleillä

”Yritämme uhkista huolimatta” – Tältä näyttävät koronakesän suunnitelmat seurakunnissa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliIso osa kirkon järjestöistä on joutunut lomauttamaan henkilökuntaansa
Seuraava artikkeliTilannetaju, yhteistyökyky, muutoksen sietäminen – Piispainkokous hyväksyi kuvauksen pappien ydinosaamisesta

Ei näytettäviä viestejä