Nämä olivat Kotimaa24:n luetuimmat jutut vuonna 2017

Ennen vuodenvaihdetta on hyvä vilkaista vielä taaksepäin. Seuraavat kymmenen juttua olivat Kotimaa24:n luetuimpia vuonna 2017. Mukaan mahtuu lyhyitä artikkeleita kuin pitkiä haastattelujakin.

2017 julkaistujen juttujen aihekirjo ulottui varhaiskasvatuksesta piispan saamaan vihapostiin ja lestadiolaisuudesta muslimien mielipiteisiin kristityistä.

1. Kolumni: Toivon, että päiväkotilapselle ei puhuttaisi monen sukupuolen ideologiasta

2. Piispa Irja Askolan seitsemän vuoden yksinäisyys – kertoo vihapostin vieneen uupumuksen rajoille

3. Arkkipiispa piti harvinaisen suoran avajaistervehdyksen Suviseuroissa – Tässä puhe kokonaisuudessaan

4. Uusi tutkimus valottaa, mitä Suomesta turvapaikkaa hakevat muslimit ajattelevat kristityistä

5. Teemu Laajasalo on Helsingin uusi piispa – vaali ratkesi täpärästi ensimmäisellä kierroksella

6. ”Kuin Impivaaran pojat lukkarin koulussa” – Neljä piispaa avoimina arkkipiispan avioliittopuheesta

7. Kersti Juva ja Juliette Day ovat vihdoin aviopuolisot – ”Muutos kasvaa menneisyydestä”

8. Kaksi pappia siunasi sateenkaariparin avioliiton Kallion kirkossa – piispa Askola paikalla

9. Lestadiolaispappi vertaa blogissa naispapin toimittamaa ehtoollista lasten leikkeihin

10. Lähetyshiippakunnan Soramieheltä rajua puhetta piispoista – ”Pakanallinen käsitys avioliitosta”

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

TOP 20 – Nämä olivat vuoden luetuimmat jutut Kotimaa24:ssä

Kotimaa24:n luetuimmat jutut 2011 kertoivat pilakuvasta, ilmestyksestä ja hoitokokouksista

Kotimaa24:n luetuimmat jutut käsittelivät homoseksuaalisuutta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Missä piispa vierailee?
Seuraava artikkeliUudenvuodenpäivä jatkaa osaltaan joulun juhlintaa – huomenna on Jeesuksen nimenannon päivä

Ei näytettäviä viestejä