Nykyisinä kovina aikoina joutuu väkisinkin päivittelemään kirkosta eroamisen tahtia. Samalla huomaa miettivänsä usein sitäkin, mikä oikeastaan pitää kirkon koossa.
Teologisesti vastaus on helppo: Kirkko on Kristuksen ruumis, jonka Pyhä Henki kokoaa ja varjelee oikeassa uskossa. Tästä me lähdemme.
Käytännön tasolla voi kuitenkin pohtia myös vähän toisenlaisia, proosallisempia syitä.
Kirkkopoliittisesti kuohuvina aikoina esimerkiksi kirkollisvero on käytännössä tilkitsevää kittiä, joka pitää monenlaisten riitojen puhkomaa kirkkolaivaa pinnalla. Eri mieltä olevien on vaikeaa lähteä ja perustaa omaa seurakuntaa, koska Suomi on vapaaehtoiskannatuksen kannalta kivistä maata. Kirkon kiistoissa on siis kyse siitäkin, kuka perii sen kirkon, jolla on omaisuutta, virkoja ja tuloja.
Jos kirkkoa rahoitettaisiin lahjoitusvaroin, se olisi jo kauan sitten jakautunut yli kymmeneksi eri kirkkokunnaksi. Kysyntä ja tarjonta sitten ratkaisisivat, minkälainen julistus perisi maan.
Jonkinlaista osviittaa voisi antaa USA:n luterilaisuuden tilanne. Siellä normikirkko ELCA on romahtanut. 30 vuodessa se on menettänyt melkein yhden kolmasosan jäsenistään. Teologisesti jäykempi Missouri-synodi on pärjännyt paljon paremmin, vaikka myös se on hieman pienentynyt.
Hengellisesti välinpitämätön, teologisesti sellainen, joka ei muista olevansa kastettu, lähtee, koska kirkolla ei ole hänelle mitään annettavaa. Toinen eroaa, koska kirkko on hänestä niin taantumuksellinen: eihän kunnon ihminen voi olla tukemassa syrjivää tai muuten epäilyttävää toimintaa.
Kirkossa taas pysynee kiinteämmin sellainen, joka joskus miettii autuuttaankin. Pelastuksen asia on sittenkin pultattu lujasti kiinni katajaisen kansamme sielun syvyyksiin.
Mutta niin ovat myös synti, kuolema ja Perkele. Kuinkahan paljon kirkko saa nostetta ihan vanhan kunnon helvetin pelon vuoksi? Moniko miettii, että tuomio tulee ja minä olen syntinen. Siksi haluan olla Kristuksen morsian.
On jälleen muistettava (kirkosta eronneen) professori Osmo Tiililän lausahdusta: ”Kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan.” Niinpä!
Suomen kirkko on eittämättä keskeinen kuoleman tuntija ja tulkki maassamme. Sitä taustaa vasten on tuiki ihmeellistä, että ajankohtaisessa eutanasiakeskustelussa kansankirkon painava ääni ei ole juuri lainkaan kuulunut.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kolumni: Tämän presidentti Donald Trump unohti Ruotsista
Kolumni: Luomiskertomuksen ”viljellä ja varjella” ei saa olla uusi lähetyskäsky
Kolumni: Sallikaa lasten olla – estäkää heitä joutumasta pahantekijöiden otteeseen