Teologinen oppiaineeni on dogmatiikka. Kasvoin maailmaan, jossa on perinteisesti oltu kiinnostuneempia muuttumattomista ideoista kuin vaihtuvista yhteiskunnallisista konteksteista. Perehtyminen kristinuskon globaaleihin muodonmuutoksiin kuitenkin havahdutti minut monien muiden dogmaatikkojen lailla tunnistamaan, miten kulttuuriset ja sosiaaliset muutokset heijastuvat kirkon oppiin.
Olen pohtinut, voisiko evankelis-luterilaisen kirkon kiistakysymykset palauttaa pohjimmiltaan yhteen tekijään – siihen, että joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, että sosiaalisten rakenteiden muutos vaikuttaa myös kirkkoon. Tosiasioiden tunnustamisen sijasta tarraudutaan eilispäivän sosiaalisiin instituutioihin, joita muu yhteiskunta ei enää tunne. Teologiasta tulee säilyttämistä eikä uusien mahdollisuuksien innovoimista.
* * *
Esimerkiksi sopii perinteisen virkateologian patriarkaalisuus ja hierarkkisuus. Tämä on perintöä siitä, että kirkon virat kehittyivät myöhäisantiikissa: seurakunnan johtajalle omistettiin merkittävä määrä valtaa, sillä hänen nähtiin johtavan Jumalan lasten perhettä kuin roomalainen perheenpää (paterfamilias).
Piispuus sai ajan kuluessa suorastaan monarkistisia piirteitä. Katolisen paavin tai ortodoksisen patriarkan virat edustavat yhä tänään omissa organisaatioissaan sellaista yksinvaltaisuutta, joka on moderneissa demokratioissa hylätty.
Varhaisessa kristillisessä virkateologiassa esiintyi toisenlaisiakin kehityslinjoja.
Rooman valtakunnan itärajan tuolla puolen, Persiassa, ei ilmeisesti tunnettu piispan virkaa vielä ensimmäisinä vuosisatoina. Kirkon virkarakenne perustui vaeltavien saarnaajien varaan, jotka edustivat askeettista elämäntyyliä. Idän kirkko tunnetaan missionaarisena, ja se levisikin varhaiskeskiajalla Kiinaan saakka.
* * *
Kun Jeesus valitsi oppilaansa, hän ei antanut näille virkanimikkeitä vaan tehtävän. Missio on olennaista, ei hallintorakenne. Mitä tämä merkitsee omana aikanamme, jolloin arvostetaan demokratiaa ja läpinäkyvyyttä? Millaisia uudistuksia tulisi tehdä, jotta kirkon missio olisi relevanttia muuttuvassa ajassa?
Yksi uudistus voisi olla seurakunnan johtajan viran avaaminen diakoneille. En keksi yhtään syytä, miksei kirkon korkeimpiin johtotehtäviin voisi rekrytoida muitakin hengellisen työn tekijöitä kuin pappeja. Esimerkiksi diakoniatyöntekijöiden toimiminen johtotehtävissä voisi taata, että kirkko ei vieraantuisi köyhien ja syrjäytettyjen maailmasta. Tätä tarvitaan, jos halutaan olla missionäärinen kirkko yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvaessa.
Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä.
Lue myös
Kolumni: Uushenkisyys ulottuu kirkon sisälle ja on nyt ennemmin valtavirtaa kuin vastakulttuuria
Kolumni: Kristinusko on synkretistinen uskonto
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä yhden kerran.\n>Antoisia lukuhetkiä!