Amerikkalaiselta dominikaanilta Chrys McVeyltä kysyttiin kerran, kuinka monta käännynnäistä hän sai aikaan toimiessaan vuosikymmeniä lähetystyössä Pakistanissa. McVey vastasi: ”Yhden, itseni”.
Anekdootti muistuttaa, että kristillisessä missiossa ei ole kyse kirkon kasvattamisesta. Kristityt on lähetetty seuraamaan Jeesusta maailmaan, jossa Jumala jo vaikuttaa monin tavoin.
Näkökulma löytyy kertomuksesta, jossa Pietari uskaltautui Jumalan kehotuksesta sadanpäällikkö Corneliuksen taloon, vaikka vierailu vaati juutalaisten puhtaussäädösten rikkomista. Lopulta se olikin Pietari, joka koki kääntymyksen käsittäessään, ”ettei Jumala erottele ihmisiä” (Ap.t. 10:34).
***
Esimerkit nousivat mieleeni, kun seurasin kirkolliskokouksen keskustelua evankelioimistoiminnan vahvistamisesta kirkossa. Ajatus on hyvä, sillä palautuuhan kirkon olemassaolo evankeliumiin – radikaaliin sanomaan siitä, että Jumala on ihmisiä rakastava Jumala, kuten ortodoksit liturgiassaan julistavat.
Keskustelusta syntyi kuitenkin vaikutelma, että evankeliointi ymmärretään yhä ulkoapäin tuotavaksi sanalliseksi informaatioksi. Jopa vaatimukseksi tulla meidän itsemme kaltaiseksi, mikä irvokkaimmillaan typistyy ahdistavien traktaattien jakamiseen kadulla.
Olisiko aika ottaa vakavasti, että Jumala on jo antanut ihmisille todistuksen itsestään ja jopa täyttänyt heidät ilolla (Ap.t. 14:17)? Näin evankeliointi osoittautuukin sen armon näkyväksi tekemiseksi, joka on jo läsnä ihmisten elämässä.
Toki evankelioinnissa on kääntymisenkin momentti, sillä hyvä sanoma koskettaa ihmisten välisiä suhteita. Evankeliointi tähtää siihen, että käännymme pois itsestämme – rakastamaan lähimmäistä kuin itseämme ja näkemään muukalaisenkin saman Jumalan lapsena.
***
Kääntymykseen kutsuvalla evankeliumilla on sosiaalisia ja jopa poliittisia seurauksia. Esimerkiksi latinalaisamerikkalaiset katoliset piispat opettavat, että evankeliointiin kuuluu köyhien ensisijaisuus, ihmisyyden edistäminen ja kristillinen vapautus. Evankelioinnilla on varsin vähän tekemistä kirkkokeskeisten tulosmittarien tai egoistisen yksilöhurskauden kanssa.
Huomaan muistelevani, miten Irja Askola kysyi piispan virassa itsekriittisesti, miten voisimme viestiä kristittynä olemista kiehtovana asiana. Uskoisin viehättävyyden olevan suorassa suhteessa siihen, kuinka hyvin kirkko sisäistää Johannes Kastajan mielenlaadun: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh. 3:30).
Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä. Kolumni on julkaistu 20.5.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!