Suomalaista uskonnollisuutta koskevassa datassa näkyy vihdoin se, mitä on ennakoitu: moni kokee itsensä henkiseksi mutta ottaa etäisyyttä institutionaalisiin uskontoihin. Trendi on sitä selvempi, mitä nuoremmista ikäluokista on kyse.
1980-luvulla syntyneiden millenniaalien parissa etsijöiksi itsensä luokittelevien määrä nousee lähes uskonnottomien tasolle, kun taas uskovat ja kulttuurikristityt jäävät vähemmistöön. Myös 1990-luvulla syntyneiden kohdalla mittarit taipuvat vaihtoehtoisen henkisyyden suuntaan.
Yhä useampi on avomielinen eri uskontoja kohtaan ja ylittää notkeasti opilliset raja-aidat. Joskus puhutaan ”uskontojen valintamyymälästä”, jossa jokainen poimii koriinsa laajasta valikoimasta sopivimmat vaihtoehdot.
Tässä ei ole mitään uutta, sillä jo suuret ikäluokat omaksuivat 1960-luvun kuohuissa suuren määrän itämaisia vaikutteita. Vuosikymmenten myötä vaihtoehtoisesta henkisyydestä on tullut pysyvä osa länsimaista kulttuuria, ja se asemoituu nyt ennemmin valtavirtaan kuin vastakulttuuriin.
Moninainen katsomuksellinen kenttä vaatii entistä tarkempia uskontotieteellisiä välineitä. Samalla tarvitaan teologista työskentelyä, kun todellisuus hahmottuu toisenlaisena kuin mihin olemme tottuneet.
***
Yhden esimerkin notkeasta uskonnollisuudesta tarjoaa Amma-liike. Äiti Amman vierailujen yhteydessä tuhannet suomalaiset ovat voimaantuneet kohdatessaan gurun, jonka tavaramerkki on ottaa palvojat vastaan halaamalla. Monet ovat matkustaneet Amritapurin ashramiin Intiaan.
Uushindulaisuudessa ajatellaan, että omaa henkistä polkua voi kulkea eri uskontoperinteiden kautta. Siksi Amman opetus on joustavaa: olennaisia eivät ole symbolit tai opit vaan kokemus ja rakkaudellisen tietoisuuden saavuttaminen.
Amman suomalaisista seuraajista monet kuuluvat luterilaiseen kirkkoon. Uskontodialogi on enemmistökirkon sisäistä elämää, kun jäsenet tuovat omassa elämässään yhteen eri uskontoperinteitä.
Kuulin vastikään, että Amman seuraajien parissa näkyy jopa pienimuotoinen trendi palata kirkon jäsenyyteen. Kun henkisyys on tullut Amman myötä elämään, on luontevaa yhdistyä perinteeseen, joka on osa omaa historiaa.
Kaikessa hiljaisuudessa luterilainen kirkko saa jäseniä, jotka ovat Amman lapsia. Mitä muuta piileekään tilastojen takana ja mihin muuttuva uskonnollisuus vie? Ainakin se on selvää, että tarvitaan uudenlaista teologista pohdintaa, jotta voidaan kohdata uuden aikakauden ilmiöitä.
Kirjoittaja toimii johtavana asiantuntijana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä. Kolumni on julkaistu 1.4.2022 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Kolumni: Uushenkisyys ulottuu kirkon sisälle ja on nyt ennemmin valtavirtaa kuin vastakulttuuria