Helsingin seurakunnat vahvasti mukana asunnottomien hätämajoituksen järjestämisessä

Hermannin diakoniatalo avasi ovensa viime perjantaina asunnottomien hätämajoitustilaksi. Talo pystyi vastaanottamaan 30 muuten ulkona esimerkiksi juna-asemilla, siltojen alla tai metsissä öitään viettävää romanialaista ja bulgarialaista romania.

Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra Juha Rintamäki teki perjantai-iltana aloitteen seurakuntien hätämajoitusvuoroista. Muutama tunti aloitteen julkaisun jälkeen kymmenen seurakunnan kirkkoherrat ilmoittivat lähtevänsä mukaan. Rintamäki kertoo, ettei maanantai-iltapäivään mennessä yksikään helsinkiläisseurakunta ole kieltäytynyt olemasta mukana hätämajoituksen järjestämisessä.

Rintamäki kertoo, että hätämajoituksella pyritään siihen, ettei kenenkään tarvitsisi olla ilman majapaikkaa talven tultua yllättäen kuukautta normaalia aikaisemmin. Rintamäen mukaan mallia haettiin Lontoosta, jossa kirkko ja seurakuntalaiset ovat luoneet toimivan systeemin asunnottomien majoittamiseksi.

Seurakunnat hakevat vapaaehtoisia erilaisiin hätämajoituksen järjestämiseen liittyviin tehtäviin. Rintamäki kertoo, että etenkin seurakuntalaiset ovat jakaneet hänen tekemäänsä ilmoitusta runsaasti sosiaalisen median kanavissa. Hän korostaa, että seurakuntalaiset ovat tukeneet ja kannustaneet aloitetta. Jotain hätämajoituksen järjestämisen saamasta suosiosta kertoo se, että vaikka vapaaehtoisten rekrytointi on alkanut vasta kaksi vuorokautta sitten, on jo toistasataa ihmistä ilmoittautunut töihin.

Osa Helsingin seurakuntien toimintakulttuurin muutosta

Helsingin seurakunnissa on muutaman vuoden ajan pyritty muuttamaan toimintakulttuuria. Rintamäen mukaan seurakunnissa on alettu reagoida nopeasti ajankohtaisiin asioihin. Tästä esimerkkinä helsinkiläiset kirkot avaavat nyt vuoroviikoin ovensa asunnottomille.

Helsingin seurakunnat keskustelevat hätämajoituksen järjestämisestä yhdessä tiistai-iltana. Keskiviikkona Rintamäki tapaa Helsingin kaupungin edustajia. Hän kertoo, että myös diakonissalaitos ja erilaiset kansalaisjärjestöt ovat mukana asunnottomien hätämajoitushankkeessa.

Kuva: Joona Raudaskoski. Juha Rintamäki on Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherra.

Lue myös:

Seurakunnat innostuivat majoittamaan turvapaikanhakijoita

Kymmenet avasivat kotinsa kodittomille

Edellinen artikkeliVanhoillislestadiolaiset tarjoavat vankilaläheteille monipuolista kielikoulutusta
Seuraava artikkeliAnne Birgitta Pessi on myötätunnon matkasaarnaaja

Ei näytettäviä viestejä