Ehdokkuutensa hyväksynyt Clinton lainasi puheessaan metodistikirkon perustajaa

Hillary Clinton hyväksyi eilen virallisesti demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuuden Yhdysvaltojen presidenttikilvassa. Metodistiksi tunnustautuva Clinton kertoi puheessaan oppineensa äidiltään, ettei kukaan selviä elämästä ilman toisten apua ja viittasi samalla metodistiseen uskoonsa:

– Hän [äitini] huolehti siitä, että opin metodistisen uskomme sanat: Tee kaikki hyvä minkä voit, kaikille ihmisille joille voit, kaikilla tavoilla joilla voit, niin pitkään kuin voit, Clinton sanoi lainaten metodistikirkon perustajan John Wesleyn sääntönä tunnettua ohjetta, jonka alkuperä on tosin epäselvä.

Hillary Clinton on viitannut samaan periaatteeseen aiemminkin kampanjansa aikana.

Republikaanisen puolueen presidenttiehdokas Donald Trump hyväksyi nimityksensä ehdokkaaksi viime viikolla. Trump ei viitannut nimityspuheessaan omaan uskoonsa, mutta kiitti tuesta evankelikaalista yhteisöä.

Pew Research Centerin hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan evankelikaalinen yhteisö todella tukee Trumpia jopa voimakkaammin kuin se tuki Mitt Romneya edellisissä vaaleissa. Clinton saa puolestaan tukea agnostikoilta ja ateisteilta.

Kuva: Timothy A. Clary / Lehtikuva / AFP

Lue myös:

Yhdysvaltojen evankelikaalit kannattavat sittenkin Donald Trumpia

Trump on äänestäjien mielestä vähiten uskonnollinen ehdokas

Presbyteeri ja metodisti jyräsivät USA:n esivaalien supertiistaina

Edellinen artikkeliUlkoministeriö kampanjoi somessa ihmissalakuljetusta vastaan
Seuraava artikkeliPappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan isä Jacques Hamelin muistoksi

Ei näytettäviä viestejä