Pappi Kai Sadinmaasta kertovan dokumenttielokuvan Ristin tie voi tiivistää muutamaan virkkeeseen.
Sadinmaa on eksyksissä. Hän ei tiedä, mennäkö syvemmälle politiikkaan vai yrittääkö palata takaisin kirkkoon.
Laveammin sanottuna dokumentti kuvaa läheltä yhden papin tasapainottelua kirkon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä. Ristin tie on tarkasti rajattu: katsoja näkee välähdyksiä Sadinmaan eduskuntavaalikampanjasta, kirkolliskokouksista ja mielenosoituksista. Muutama kohtaus on kuvattu Sadinmaan kotona, mutta niissäkään ei usein puhu kukaan muu kuin Sadinmaa itse.
Ohjaaja, Miesten vuoro -dokumentista palkittu Mika Hotakainen kuvaa Sadinmaata rohkeana saarnaajana, joka hän eittämättä onkin. Yhtäällä Sadinmaa liimaa uhmakkaasti päiväkäskynsä Mannerheimin päiväkäskyn päälle ja jää sen jälkeen väittelemään teosta loukkaantuneiden ihmisten kanssa.
Elokuvassa hän on myös usein hiljaa, katsoo tyhjyyteen eikä näytä tietävän, mitä tekee. Kuten silloin, kun hän pitää kampanjansa aloituspuheenvuoroa baarissa, mutta sanat pakenevat ja pappi jää tuppisuuksi.
Tämä ristiriita saarnaamisen ja epäuskon välillä herättää katsojan myötätunnon. Varsinkin, kun dokumentti painottaa, kuinka Sadinmaalla ei ole töitä. Hän hakee monia paikkoja, muttei pääse edes haastatteluun. Hän puhuu vaimonsa antamista kympeistä, joilla hän puoliksi vitsaillen sanoo ostavansa kaljaa.
Leipäpappi vai väärinymmärretty julistaja?
Dokumentti pakottaa miettimään, mitä Sadinmaa papin työltä toivoo. Ilkeämielisen tulkinnan mukaan leipää, jonka voimalla jatkaa yhteiskunnallista ristiretkeään. Lempeämmältäkin sielulta menee hetki sulatellessa palavaa poliittista liturgiaa. Hän ei koskaan tunnu puhuvan Jeesus Kristuksesta vaan poliittisesta ihmisestä nimeltä Jeesus. Hän on dokumentin perusteella kiinnostuneempi aatteista ja rintamalinjoista kuin yksittäisistä ihmisistä ja seurakunnasta saati uskosta.
Sadinmaalla on pistämätön kyky sohia kirkon kipukohtiin siten, että joku älähtää. Päiväkäskyn paikkaa kirkossa sopii varmasti miettiä, mutta sen äkkinäinen korvaaminen omalla viestillä vaikuttaa itsekeskeiseltä. Kantaa ottava performanssi, jossa Sadinmaa vihkii taidegalleriassa ruotsiksi kahta ”herra Jänistä” eli pukuun ja jättimäiseen jäniksenpäähän pukeutunutta, jättää hämmentyneeksi. Lisääkö tällainen ymmärrystä erilaisia avioliittokäsityksiä kohtaan vai nostattaako lähinnä ärtymystä?
Dokumentin perusteella harva tuntuu hänen toimintaansa ymmärtävänkään. Nimi Ristin tie kielii, että Sadinmaan projekti kulkee samansuuntaisesti kuin Jeesuksen tie Golgatalle. Viittaus on osin harhaanjohtava, sillä Sadinmaan tie ei näytä selkeältä vaan pikemmin sumuiselta hänelle itselleenkin.
Mutta ristinsä, eli kokemuksensa kirkon ja muun yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta Sadinmaalla on kannettavanaan. Eikä se päästä häntä altaan. Dokumentti jättääkin lohduttoman vaikutelman, kun Sadinmaa jatkaa itsepäisesti vastoinkäymisistä huolimatta. Yhä uudestaan hän vetää papinpaidan päälle ja lähtee kaduille yhdistäen papin ja aktivistin roolit. Ja siksi sivustaseuraajan on kuitenkin vaikea sanoa, kulkeeko hän jo niin kaukana etulinjassa, että lampaatkin tuntuvat jäävän näköpiirin taa.
Ristin tie on katsottavissa Yle Areenassa.
Kuva: Olli Seppälä. Kai Sadinmaa Kouvolan Kirkkopäivillä vuonna 2015.
Lue myös:
”Kapinapappi” Kai Sadinmaasta valmistui dokumenttielokuva – ensi-ilta ensi syksyllä
Kai Sadinmaa pohtii oman ”seurakunnan” perustamista
Kai Sadinmaa teki kantelun poliisin toiminnasta vastamielenosoituksessa
Sadinmaa: Olin ehkä liian sinisilmäinen
Arvio: Sadinmaa kuulostaa hurjistuneelta verkkokeskustelijalta